Sokeri putoaa (Minerva/Severus, S, one-shot)

[lurikko]

nimi: Sokeri putoaa
kirjoittaja: toyhto
kirjoitettu: 24.2.2009
paritus: Minerva McGarmiwa / Severus Kalkaros
ikäraja: S
genre: ööh, ehkä romance, drama, angst, one-shot

A/N: Luin yhden hyvän Minerva/Severus-ficin (Kivikausi: Vihollisista vaikein S) ja se sai miettimään, voisiko parituksesta kirjoittaa itsekin. Palautteesta tykätään, myös kritiikistä!

*

Sokeri putoaa

Professori McGarmiwan työhuone on ensimmäisessä kerroksessa, melkein käytävän päässä. Ovi on kutakuinkin huomaamaton, ja puukarmeihin liittyvässä kiviseinässä on tuskin näkyviä halkeamia. Ovenripa on sisäpuolelta vähän karhea. Severus painaa sormensa sille ja avaa sen saman tien.

Jokaisessa työhuoneessa on oma tuoksunsa. Luultavasti kaikissa muissakin linnan huoneissa on oma tuoksunsa, mutta luokat muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Severuksen oma työhuone tuoksuu ensin hallitsemattomalta sotkulta yrttejä ja liemiä, mutta muutaman minuutin jälkeen tuoksut alkavat selkiytyä. Albuksen toimisto tuoksuu paperilta, musteelta ja vanhoilta matoilta. Binnsin työhuone tuoksuu siltä, ettei siellä ole tuuletettu muutamaan sataan vuoteen. Severus ei muutenkaan vietä mielellään aikaa siellä. Hänellä on kuitenkin herkät aistit hajujen suhteen. Se on oikeastaan välttämättömyys liemien opettajalle. Räjähtävä noidankattila on parasta pystyä haistamaan luokan toiselta puolelta.

Minervan työhuone tuoksuu kankaalta ja teeltä.

Severus pysähtyy ovensuuhun. Professori McGarmiwa on kohottanut katseensa ja tuijottaa häntä onnistuen näyttämään samaan aikaan kohteliaalta ja paheksuvalta. ”Uutisia?”

”Sirius Musta”, Severus sanoo pysähtyen hetkeksi miettimään sitä, miten oudolta sanat tuntuvat taipuessaan hänen suussaan. Sirius Musta. Hän oli varma, ettei koskaan enää joutuisi sanomaan nimeä ääneen. Ei ainakaan elävästä ihmisestä.

McGarmiwan kasvoilla käy pelko, joka vaihtuu pian hallitun varautuneeseen ilmeeseen. ”Sirius Musta?”

Severus pudistelee päätään. Se tuntuu ainoalta loogiselta eleeltä. ”Sinun pitäisi ehkä puhua Albuksen kannalta. Me taisimme erehtyä.”

McGarmiwan otsa rypistyy aavistuksen verran meidän kohdalla. Nainen nousee seisomaan ja kävelee ikkunan luokse, ja Severus peruuttaa kohti ovea.

*

Ilma haisee savulta ja pahoilta enteiltä. Severuksen käsivartta polttaa. Hän törmää Minervaan juoksevien ihmisten keskellä ja tarttuu vaistomaisesti tämän olkapäihin tietämättä, kumman tasapainoa yrittää säilyttää. Joku tönäisee häntä selkään juuri samalla hetkellä, kun Minervan sormet painuvat hänen omien käsiensä päälle tukien niitä. Iho tuntuu karhealta kämmenselkää vasten.

Minerva suoristautuu ja etsii hänen katseensa nopeasti. ”Mitä tapahtuu?”

Severus ei tiedä. Hän ei ihan rehellisesti tiedä. Kolmivelhoturnaus on tähän mennessä mennyt aivan hyvin, jopa tämä viimeinen koitos, mutta nyt jotain on tapahtunut, ja ihmisiä on niin paljon, etteivät he edes pääse läpi. Yhden asian hän kuitenkin tietää. ”Hän on palannut.”

Minervan käsivarsi osuu Severuksen ranteeseen. Hän on melko varma, että irvistys näkyy vähintään hänen silmissään, vaikka hän ei tietenkään päästä sitä huulille saakka.

Minerva nyökkää, irrottaa otteensa ja katoaa ryntäilevien ihmisten joukkoon luultavasti etsimään Albusta. Severus sulkee silmänsä ja painaa silmäkuoppien reunoja etusormillaan. Särky ei hellitä päässä sen enempää kuin ranteessakaan.

*

Kalmanhanaukio kaksitoista on melko korkealla niiden paikkojen listalla, joissa Severus ei todellakaan haluaisi olla. Toisaalta sillä on hyviäkin puolia: Sirius Musta vihaa paikkaa luultavasti vielä enemmän kuin Severus. Hän hymyilee kahvikuppiinsa kuunnellessaan, kuinka Dumbledore selittää Siriukselle kerta toisensa jälkeen, minkä takia Kalmanhanaukio on turvallisin paikka Killalle.

Sitten on tietysti myös yksi hyvä syy. Joskus aamuisin Severus tulee omasta asunnostaan Kalmanhanaukiolle jo ennen kuutta, koska Musta ei silloin yleensä ole vielä valveilla, ja kaikki muutkin ihmiset ovat vähemmän halukkaita keskustelemaan niin aikaisin aamusta. Silti asiat hoituvat paljon paremmin kuin iltapäivällä, kun Molly Weasley häärii ympäriinsä.

Vähän ennen heinäkuun puoltaväliä Severus sitä paitsi tajuaa, että Minerva ei välitä aikaisista heräämisistä. Monta kertaa hän saapuu Kalmanhanaukiolle hieman puoli kuuden jälkeen, kulkee mahdollisimman hiljaa rouva Mustan nukkuvan muotokuvan ohitse ja löytää naisen keittiöstä lukemasta Päivän Profeettaa teemukin kanssa.

He eivät juuri puhu, ja sen takia Severus ei ole hämmentynyt, kun sitä ei tapahdu tänäänkään. Minerva nyökkää hänen kävellessään kahvipannun luokse, mutta palaa sitten lehteensä. Severus istuutuu vastakkaiselle puolelle pöytää. Ehkä hän on sittenkin vielä vähän uninen, koska häneltä kestää monta sekuntia tajuta, että Minerva vastaa hänen katseeseensa. Lisäksi kestää toiset monta sekuntia, ennen kuin hän ymmärtää, että viimeaikaisten helteiden takia hän on lopultakin päättänyt hylätä kaavun ja tulla päämajaan pelkissä farkuissa ja T-paidassa, ja että tatuointi näkyy selvästi hänen kyynärpäänsä alapuolella.

”Helle”, hän tokaisee.

Minerva nyökkää otsa rypyssä. ”Ministeriön työntekijät eivät saa nähdä sinua – ”

”Ilmiinnyin suoraan tänne”, Severus sanoo. Hänen suunsa tuntuu kuivalta, ja hänen tekee mieli heittää jotain seinään. ”Portaille. Kukaan ei ehdi huomata. Pitäisi ostaa kevyempiä kaapuja.”

Minerva nyökkää taas. Naisen huulilla käy ohut hymy. ”Tai pitkähihaisia paitoja.”

Severus kohauttaa olkapäitään, ja Minerva palaa takaisin lehtensä pariin. Albus tulee hieman ennen kuutta.

*

”Missä Albus on?”

Minerva istuu työpöytänsä takana tuijottaen Severusta yllättyneen näköisenä. Severus tajuaa etäisesti, että kohteliaan torjuva ilme ei ilmesty naisen kasvoille. Ehkä hän itse näyttää niin hätäiseltä.

”Potterin mukaan Pimeyden Lordi on jotenkin saanut Mustan käsiinsä”, hän jatkaa, ennen kuin Minerva ehtii löytää oikeat kysymykset. ”Minun pitää löytää Albus.”

Minervan otsa rypistyy. ”Mistä Harry tietäisi – ?”

”Se yhteys”, Severus puuskahtaa ja hetken, vain hetken, hän miettii, olisiko hänen pitänyt yrittää enemmän. ”Pojan ja Pimeyden Lordin välillä on yhteys. Ehkä Potter on erehtynyt – se ei olisi ensimmäinen kerta – mutta meidän on pakko tarkastaa.”

Minerva nyökkää ja ehtii käytävälle aivan hänen perässään. Naisen askeleet kopisevat kivistä lattiaa vasten. Heidän olkapäänsä osuvat toisiinsa.

*

Albuksen pyyntö on täysin kohtuuton, täysin absurdi – täysin järkevä. Severus nojaa kiviseinää vasten ja tuijottaa hyllyä, johon joku oppilas on laittanut liemiaineksia väärässä järjestyksessä. Hänen pitäisi ehdottomasti siivota se. Nyt hän ei oikein jaksa. Jostain tihkuu kosteutta, sen voi oikeastaan haistaa.

Vuosi on lyhyt aika, täysin mieletön. Severuksella ei kuitenkaan oikeastaan ole mahdollisuuksia. Siitä on lähes kaksikymmentä vuotta, kun hän toiminut jonkun toisen kuin Dumbledoren ohjeiden mukaan. Nytkin hänen jatkuvasti pitää päänsä kylmänä joka kerta, kun hän on Pimeyden Lordin lähettyvillä. Mikään liian terävä ei saa eksyä hänen mieleensä, koska jonain päivänä hän ei enää kykene rakentamaan jäistä kehää mielensä ympärille, ja silloin hän on mennyttä.

Viimeisen vuoden aikana ajatusten piilottaminen Pimeyden Lordilta on ollut paljon vaikeampaa kuin pitkään aikaan, melkein yhtä vaikeaa kuin aivan alussa. Severus haluaa ajatella, että se johtuu Dumbledoren antamasta tehtävästä. Aika kuluu vääjäämättömästi. Silloin tällöin hän huomaa pitävänsä sormiaan taikasauvan varren ympärillä ja miettivänsä, mitä hänen päässään tapahtuu silloin, kun hän lopulta puristaa sormensa kunnolla sen ympärille ja etsii itsestään voiman, joka tappaa Albuksen. Hän tietää, että se onnistuu. Tietenkin se onnistuu. Sen on onnistuttava.

Minerva on levoton. Severus yrittää olla huomaamatta, mutta hän on aina osannut katsoa asioita, ja vaikka aika alkaa kulua loppuun, se taito ei väisty. Hän näkee sen Minervan sormien liikkeissä, kun tämä tarttuu päivällisellä teekuppiin, ja kuluneilla huulilla, kun tämä yrittää palata kohteliaan etäiseen hymyynsä. Severus yrittää pysytellä kaukana ja muistuttaa itseään, että Minervan levoton hermostus johtuu tästä ajasta. Silti loppuun kuluva aika on vahvempi.

Albus on antanut hänelle viikon, melkein päivänkin. Kaksi iltaa aiemmin Severus pysähtyy oven taakse ja painaa sormensa kuluneelle ovenkahvalle. Hänen sormensa taipuvat vähän kankeasti, jänteet pistävät vastaan, mutta aika kuluu.

Hän tietää kyllä, että Albus on avain kaikkeen. Minerva luottaa häneen, koska Albus luottaa häneen. Vielä muutaman päivän.

Minerva katsoo häntä silmälasiensa takaa. Nainen on poissa tolaltaan; Severus voi lukea sen helposti ilmeestä, josta puuttuu silmiin saakka ulottuva tyyneys. Hetken hän leikkii ajatuksella, että istuisi alas, pyytäisi kupin teetä ja kertoisi kaiken.

Tietysti se on mahdotonta. Joskus hän ei voi ymmärtää, miten kaikki palaset käyvät yhteen niin laskelmoidulla varmuudella, ja silti niiden väleihin jää tällaisia aukkoja, joihin hän välillä kuvittelee melkein hukkuvansa.

Hän pudistelee päätään Minervalle, joka nyökkää hyvin lyhyesti ja tarjoaa hänelle teetä. Se on hieman liian kuumaa. Hän juo hitaasti ja tuijottaa ulos ikkunasta. Minerva kaataa itselleenkin teetä, mutta jättää sen juomatta.

Heidän kätensä osuvat toisiinsa sokeriastian yläpuolella. Ei Severus edes käytä sokeria teessä. Minerva vetää kätensä pois niin nopeasti, että sokeriastia kaatuu pöydälle. He yrittävät kilpaa siivota sokerin pöydältä, mutta heidän kätensä osuvat taas yhteen. Severus melkein aistii sokerin narskuvan siirtäessään kätensä kömpelösti naisen käden päälle. Hänen etusormensa seuraa ryppyjä toisen kämmenselällä. Minerva tuijottaa häntä terävästi, ja hän uskoo näyttävänsä viileältä ja hallitulta katsoessaan takaisin. Ehkä se auttaa heitä molempia tuntemaan olonsa vähän kokonaisemmaksi.

Minerva tuijottaa maahan, kun Severus kiertää pöydän ja laskee kätensä hänen olkapäilleen: kangasta, kerroksia. Naisen nuttura on tiukka. Severus antaa kätensä seurata leuan linjaa ja melkein säpsähtää, kun Minerva nostaa katseensa ja tuijottaa häneen. Läpitunkeva katse on siellä taas, mutta vähän erilaisena.

Eniten hän tahtoisi pyytää anteeksi.

Hän pyytääkin; naisen korvaa vasten, hengitys rahisten jossain sisällään, ja kyllä hän tietää, ettei Minerva tiedä, mistä hän on pahoillaan. Muutaman päivän päästä nainen ehkä ymmärtää. Luultavasti ei. Se kuuluu suunnitelmaan. Se on vääjäämättömän järkevää, täysin välttämätöntä. Severuksen mieli säilyy kylmänä ja etäisenä, ja hän ehtii tehdä kaiken, mitä pitääkin, ennen kuin Pimeyden Lordi lopulta tappaa hänet.

Minerva painaa kätensä tatuoinnin päälle. Severus ei muista, milloin on riisunut kaapunsa. Hänellä on etäinen muistikuva, että hän valitsi tänä aamuna erilaisia lohikäärmelajeja esittelevän paidan päälleen. Se on erittäin järjetöntä.

Häntä melkein naurattaa.

[Kivikausi]

Oivoi, sittenkin jotain hyvääkin tässä päivässä. Kiitokset Anckalle joka mainosti tätä irkissä, olisi muuten jäänyt lukematta kun en tajunnut katsoa hahmoja aluksi. Hienoa, että innostuit kirjottamaan Severus/Minervaa. Sitä on valitettavan vähän siihen nähden, mitä kaikkea siitä voisi saada irti. Todella mielenkiintonen pari. Haluaisinkin kysyä, että mikä ficci se oli, jonka mainitsit tuossa alussa? Mietin vain, olenko lukenut sitä. - Ainakin kyllä luulen kahlanneeni Finin tarkasti näiden kahden hahmon kohdalta.

Tämä on ollut selaimessa auki jo monta tuntia, kun en ole tiennyt mitä sanoa. Eikä se johdu siitä, että ei olisi sanottavaa. En vain tiedä miten sanoa. Meinaan tämä herätti todella paljon erilaisia ajatuksia. Jokainen osa oli omanlaisensa ja kaikista jäi jotain ns. "auki" sillä hyvällä tavalla, että piti jäädä miettimään ja pohtimaan, että mitä siinä oikeastaan tapahtuikaan rivien välissä. Melkein olisi pitänyt kirjoittaa jokaisen jälkeen jotain ylös heti lukiessa.

Pidin paljon tuosta, miten olit saanut hahmot pysymään koko ajan aikuismaisina ja järkevinä. Se on ehkä yksi syy miksi tästä parista ylipäänsä pidänkin. Jopa noissa kohdissa joissa yleensä retkahdetaan viimeistään. (törmääminen ja tahattomat hipaisut) Tuo hajujen kuvaileminen nauratti alussa. Hassu ajatella Severusta haistelemassa. Itsekin kiinnitän paljon huomiota hajuihin, kun on hyvä hajuaisti, mutta jotenkin en miellä sitä Severukseen. Tosin kyllä se siis silti sopi, en vain ollut tullut koskaan ajateleeksi että se voisi välittää hajuista muulloin kuin liemiä tehdessä.

Välillä teksti tuntui karkaavan vähän liian taiteeksi, niin että ajatus katkesi, mutta muuten oli kivan sujuvaa. Meinaan siis sellaisia kohtia kun Severus on johdonmukaisesti ajattelemassa jotakin ja sitten yhtäkkiä kuvaillaan taiteellisesti jokin irrallinen yksityiskohta jostain. Hukkasin sen quoten, mikä piti laittaa. Myös lopetuksen viimeiset lauseet tuntuivat töksähtävältä. Hypättiin aiheesta niin kovasti. Olisin kaivannut ehkä hieman loivempaa loppua.

Mutta olit hienosti saanut kiteytettyä noilla eri osilla oikeastaan koko heidän suhteen lyhyeen ficciin. Tuo pieni jännite Minervan ja Severuksen välillä oli hyvin tuotu esille. Minua kiehtoo suuresti tuo ajatus siitä, että Minerva ei ehtinyt koskaan nähdä Severusta elossa siten, ettei epäilisi sitä jostain tai pitäisi ihan suoraan pahana. Joten oli kiva, että se tuli myös tähän mukaan. Lopetus oli surullinen, mutta tavallaan myös hieno, koska pidän Severuksesta sellaisena, joka pystyy kohtaamaan asiat kuten ne on, eikä jää vellomaan siihen. Lopusta jäi siis kuitenkin kevyt olo, vaikkei se varsinaisesti sellainen ollutkaan.

Kuvailusta pidin myös todella paljon. Pystyi näkemään kaiken hyvin selvästi ihan silmien edessä; miten Severus seisoo Minervan ovella ja miten se sokerikko kaatuu. Hrr, mahtavia mielikuvia. Toivottavasti kommentin yleisluonteeksi ei nyt vain jäänyt negatiivisuus, vaikka jäinkin noita heikompia kohtia pohtimaan enemmän, se ei ollut tarkoitus. Positiivisia juttuja on vain vaikeampi saada sanoiksi. Pidin tästä siis erittäin paljon ja tulen todennäköisesti lukemaan uudemmankin kerran. Tee meille lisää Severus/Minervaa maailmaan!

// Ai se oli minun. Oho. No, hienoa että inspiroiduit! *lähtee haistelemaan liemiä*

[Kaarne]

Rakentavaa kritiikkiä, siispä. (Ei murskaa kun tämä ei sitä ansaitse, et pääse vieläkään näkemään millaista se käytännössä on. )

Luin tämän heti sen ilmestyttyä mutta en oikein tiennyt mistä aloittaisin kommentin kirjoittamisen. Rakenteesta ehkäpä.

Minusta se on aika toimiva. Lukijalle annetaan kasa pieniä hetkiä, aivan kuin valokuva-albumi, jota sitten selailee eteenpäin ja rakentaa toimivan aikajanan. Vähän hajanaiseksi tämä pakostakin jää, semminkin kun Severuksen ja Minervan suhde ei varsinaisesti tunnu kehittyvän aikajanalla. Se pysyy miltei samanlaisena kaikissa pätkissä, ja siksi loppu tuntuukin aavistuksen töksähtävältä. Ovathan he koskettaneet toisiaan muutamaan otteeseen, lähinnä vahingossa, mutta ei se oikein riitä perusteeksi suhteen syvenemiselle. Sikäli tämä oli minusta aavistuksen ohut.

Tykkään kuvailusta. Tykkään myös noista ohimenevistä kosketuksista, siitä kuinka ne linkittävät palaset sulavasti toisiinsa. Vähäeleisyys on tässä hieno ratkaisu, ei liikaa kuvailua. Toisaalta sorrut ehkä liialliseen minimalismiin, tunteet jäävät haaleiksi ja henkilöhahmoista ei oikein saa otetta. Minerwa vaikuttaa kuitenkin aika lailla itseltään, Kalkaros taas on vähän OoC:mpi. Ehkä siksi että häneltä puuttuu luontainen ilkeys ja kylmyys, jäljellä on ennemminkin huolehtivuutta ja hermostuneisuutta enemmän kuin arvelisi.

Paritus on toimiva. Missään vaiheessa lukiessa ei tullut sellaista epäuskoista oloa, ja minä oikeastaan pidin lopetuksesta. Se ei ollut liiallisesti korostettu, pikemminkin veikeä. Varsinkin kaksi viimeistä kappaletta olivat tyylikkäitä.

Mukava kokeilu, ei parhaita sinulta lukemiani lyhyitä, mutta joka tapauksessa jees. Kiitoksia tästä.

[lurikko]

Ihanaa, palautetta!

Kivikausi, kiitos hurjasti! En minä ole oikein juuri Minerva/Severusta lukenut, joten täytyy myöntää ihan reilusti että sinun Vihollisista vaikeimpasi oli se ficci, joka inspiroi tätä Voisin muokata sen tuonne A/N:äänkin, niin ei jää arvoitukseksi, mutta tule ihmeessä sanomaan tai laita yksäriä jos et halua linkitystä.

En oikein tiedä, mistä se hajuaisti tuli tuonne ficciin Se ei muistaakseni ollut mitenkään etukäteen harkittu, vaan tuli kirjoittamisen myötä ja tartuin ajatukseen (no joo, eiköhän se ole muutenkin hyvin yleinen tapa). Toisaalta mun mielikuvaan Severuksesta taas huomion kiinnittäminen hajuihin sopii, koska hajuaisti on jotenkin tietyllä tavalla aika huomaamaton aisti ja haisteleminen hillittyä, ja sitä paitsi mulla on nyt hyvä mielikuva Severuksesta haistelemassa liemiä.

Loppu oli hankala... En tiedä, tarkoitus oli muistaakseni alun perin kirjoittaa tähän enemmän toimintaa ja vähän korkeammalle ikärajalle, ehkä joku K-13, mutta se osoittautui vaikeaksi ja ote lipsui. Muistaakseni oli tarkoitus myös jatkaa tätä tarinaa pidemmälle... Ehkä pitää kokeilla uudestaan tällä parilla. Se fyysinen läheisyys vaan osoittautui hankalaksi kirjoittaa ja ehkä osittain siitä myös lopun töksähtelevyys. Ehkä mun pitäisi pohdiskella näitä hahmoja enemmän tai jotain, että saisin otetta siihen, miten näille voisi kirjoittaa oikeasti jotain fyysistä ilman, että menee pomppimiseksi. Oli paljon helpompaa kirjoittaa niitä kohtia, joissa mitään ei oikein sanottu suoraan eikä mitään oikeastaan tapahtunut

Ei jäänyt negatiivinen olo suinkaan, ja olen vaan iloinen, että poimit niitä negatiivisia juttuja Niitä on itse välillä varsinkin uusista teksteistä niin vaikea nähdä: se jää vähän sellaiseksi, että tuntuu, että jokin on vinossa, mutta ei osaa määritellä, mikä se on. Tuohon taiteeseen karkaamiseen mun täytyy kiinnittää huomiota, vaikka lukea tämä läpi ja miettiä missä karkaillaan. Mulla on iankaikkisuusprojekti siinä, että yritän pyrkiä liiasta taiteellisuudesta pois ja pysyä asiassa, ja itse asiassa tämä on mun näkökulmasta erittäin kovasti asiassa pysyvä ficci verrattuna moniin muihin, mitä tykkään kirjoittaa, kun lipsahtelen sille jaarittelupuolelle

Vielä kiitoksia! Jospa Minervasta ja Severuksesta tulisi vielä joskus uusikin idea mieleen, paritus kyllä kiehtoo

Vehka, hihhei, kiitos! Hmmm, mun pitää ehkä tutkailla sisäistä sielunmaisemaani ja yrittää ottaa selvää, kestäisikö egoni murskaa, varsinkin ilman sitä -palaute tai -kritiikki-lisää se kuulostaa melkoisen hurjalta Mutta ei sillä, aina kun mun teksteistä löytyy (ja kyllähän niistä löytyy) negatiivista sanottavaa, niin sanomaan vaan!

Hmm, voipi olla, että olen tässä yrittänyt kirjoittaa liikaa pinnan alle ja että se tunnelma välittyy kunnolla vain itselleni. Pitääkin lukea tämä uudestaan huolella itsekin, että muistan taas, miten olen tässä asiat kirjoittanut. Muistaakseni hain hyvin pienillä asioilla sitä jännitettä hahmojen välille, ja jotenkin itselläni on mielikuva jännitteen lisäämisestä, mutta eihän se luultavasti välity tekstiin ainakaan siinä määrin kuin kirjoittajan päähän Ja niin kuin sanoitkin, ehkä liikaa minimalismia, jos tekstin minimalistisuus tulee sen tielle, ettei sisältö välity. Tosin täytyy myös myöntää, että olen hyvin ylpeä siitä, että tekstiini on liitetty sana minimalismi, koska mulla oli aikoinaan niin kaunokirjallinen ryöpytysangstitekstikausi, ja jos en pidä varaani, luiskahdan edelleen helposti sellaiseen tunnekylläiseen tyyliin, johon verrattuna minimalismi tuntuu erittäin raikkaalta adjektiivilta Sitten kun vielä saisi sen minimalismin toimimaan oikein hyvin...

Ai niin, unohdin ihan kokonaan, että Severuksen on tarkoitus olla ilkeä Tosin en voi kuvitella häntä ilkeilemään Minervalle. Varsinkaan rakastuneena. Joten taidan tyytyä ilolla etäisyyteen Siriuksen suhteen yritin ehkä tuoda sitä Severuksen piikikkyyttäkin esiin, mutta jotenkin Minervan ja Severuksen välisiin kohtauksiin halusin muuta.

Ja vielä kiitoksia tästä

[Kaarne]

Tulen nyt vielä lyhyesti kommentoimaan vastaukseesi.

Minimalismi on haastava kirjoituslaji. Kyllä tämä minusta oli ihan edustava sen sortin tuotos. On muuten hassua miten usein nuorempana ja aloittelevampana kirjoittajana tykkää kauheasti maalailla ja ryöpyttää, ja sitten kun siitä yrittää oppia pois, kirjoittaakin liian vähän tai ei yksinkertaisesti paljasta liikaa. Ainakin omat tekstini tuppaavat olemaan liian yksinkertaistettuja kun kuvittelen lukijan ymmärtävän ilman rautalankaakin tai näkevän, mitä minä niillä muutamalla sanalla olen yrittänyt hakea takaa. Öhm.

Mutta siis kyllä, jos tämän lukee siten että yrittää metsästää vihjeitä ja tulkita tekstiä, Severuksen ja Minervan suhteesta saa kieltämättä irti. Tykkään (kuten jo sanoinkin) kosketuksista - ne ovat minimalismia parhaimmillaan. Toistuva, yksinkertainen teema, jolla kuvataan kahden henkilön lähenemistä.

Yksi syy siihen miksi en oikein osannut nähdä Severusta Severuksena saattoi olla myös se, etten osaa kuvitella hänelle t-paitaa ja farkkuja. Toisaalta, miksikäs ei. Rock on ja konventioita rikki!

[lurikko]

Hahaa, mitäköhän mä olen hakenut sillä Severuksen T-paita- ja farkkupukeutumisella Ehkä vaan jotenkin ajattelen, että velhoilla on kaapujen alla jästivaatteet, en tiedä. Kuvittelen muutenkin oikeastaan kaikille velhoille tosi helposti jästivaatteet. Nuorille tietysti varsinkin, mutta onhan Severuskin joskus ollut nuori...

Voi olla, että tuossa minimalismin ja runsaan kerronnan vaihtelussa on myös sen ikäkysymyksen lisäksi mulla ainakin selkeä aaltoliike, siis se mikä näkyy kaikessa taiteessakin näin yleisesti, että romantiikasta siirrytään realismiin ja niin edelleen. Kun kyllästytään yhteen ääripäähän, pitää mennä seuraavaan. Tai sitten sitä on vaan edelliselle innostukselleen vähän allerginen ja pelkää tekevänsä samoja mokia, ja rupeaa tekemään uusia mokia Mutta onhan sellainen vaihtelu mielenkiintoista. Ja toki mulla ainakin vaikutti siihen runsaan kerronnan ihailuun tietyllä tavalla ikä ja sellainen ilmaisutapa ja tapa nähdä maailma, joka silloin oli päällä. On osittain vieläkin, mutta ei ehkä niin paljon... En tiedä

[Milgia]

Ei voi olla totta, luin tämän loppuun... paritus on aika jännä sanoisinko mutta toisaalta hyvin rakastettava ja mielenkiintoinen. Tämä oli aivan ihanan ristiriitainen, se sai aikaan inhoa, aawwittelua ja huokailuja...  Tuossa missä heidän kätensä koskettivat toisiaan "ensimmäistä" kertaa tuli stoppi, en vain kyennyt lukemaan eteen päin, painottelin jatkaisinko vai lopettaisinko, jatkoin. Tekstisi on mukaansa tempaavaa siitä ei pääse eroon tämä oli pakko lukea loppuun, vaikkakin sain aika pahan hihityskohtauksen kun Severuksella oli t-paita, farkut ja tatuointi näkyi selkeästi, siitä ei meinannut tulla loppua ja ficin luku meinasi keskeytyä pahasti. Tämä oli kaikin puolin aivan loistava ficci.

M

[Kivikausi]

Mutta siis kyllä, jos tämän lukee siten että yrittää metsästää vihjeitä ja tulkita tekstiä, Severuksen ja Minervan suhteesta saa kieltämättä irti. Tykkään (kuten jo sanoinkin) kosketuksista - ne ovat minimalismia parhaimmillaan. Toistuva, yksinkertainen teema, jolla kuvataan kahden henkilön lähenemistä.

Yksi syy siihen miksi en oikein osannut nähdä Severusta Severuksena saattoi olla myös se, etten osaa kuvitella hänelle t-paitaa ja farkkuja. Toisaalta, miksikäs ei. Rock on ja konventioita rikki!

En voi olla tunkematta nenääni tänne vielä toisenkin kerran, kun tuli lisää ajateltavaa Vehkan kommentista.
Tosiaankin minä luin tämän tekstin aika vahvoilla ennakko-oletuksilla Severuksen ja Minervan suhteesta. Se kun tarkoittaa melkein canonia minulle. Kehtaisin siis väittää, että sen takia tuo melko minimaalinen vihjailu niiden suhteesta oli vain omiaan kohottamaan tunnelmaa ja virittämään sähköä niiden välille. Kun mitään ei sanottu niin suoraan viitaten suhteeseen, vaikka muuten teksti olikin suoraviivaista. Itse siis koin tämän ficin erittäin sähköiseksi koko ajan tuon takia.

Ja vaikka tavallaan suhde ei aluksi edennyt mihinkään, niin nuo pienet pätkät kertoivat hyvin siitä, kuinka arkinen ja realistinen se loppujen lopuksi oli. Vuosien ajan pientä jännitettä eikä mitään oikein meinaa tapahtua, vaikka tavallaan tapahtuukin.

Btw. itsekin häiriinnyin aika pahasti ajatuskesta Severus t-paidassa ja farkuissa. Mutta kun sain ajatukset järjesteltyä niin näky oikeastaan oli aika miellyttävä. Sellaset vähän huonosti istuvat kuluneet farkut, jotka on väljät perseestä kun mies on niin laiha ja t-paita hieman virttynyt, mutta hartioista sopiva. Hrr.

[Larjus]

Otsikko kiinnitti huomioni, se on jotenkin ihanan erikoinen ja ehdottomasti halusin saada selville, mitä se oikein tarkoittaakaan. Rareparikin houkutti totta kai, koska niillä on oma viehätyksensä. Minerva ja Severus ovat keskenään tosi erilaisia, ja onhan heillä iso ikäerokin, mutta näen kyllä parin potentiaalin. Aivan varmasti löytyy heillä yhteinen sävel.

Tykkäsin tämän tunnelmasta ja hieman pätkitty rakennekin toimi. Kivoja ficit, joissa kokonaisuus koostuu pienemmistä palasista, ja kun tässä oli taustalla canon-tapahtumat ja -kohtaukset niin aaaaaa, sellaisesta tykkään niin paljon ♥ Aikajanallisesti pitkää pohjustusta, mutta se toimii! Eipä sitä osais kuvitellakaan Minervan ja Severuksen välille mitään nopeaa Samasta syystä parituksen hienovaraisuuskiin toimii erinomaisesti.

Lisäksi kestää toiset monta sekuntia, ennen kuin hän ymmärtää, että viimeaikaisten helteiden takia hän on lopultakin päättänyt hylätä kaavun ja tulla päämajaan pelkissä farkuissa ja T-paidassa,

Kalkaros farkuissa ja t-paidassa on kyllä sellainen näky, mitä en koskaan ajatellut "joutuvani" kuvittelemaan Mutta ficeissä kaikki on mahdollista, mikä on mun mielestä hieno asia! Tällaiset erikoisuudetkin tuntuvat silloin vain hauskoilta

Kiitos tästä! Oli oikein kiva löytö  😊