Kirjoittaja Aihe: Lasimaalaus || S, Regulus, Sirius, uskontosävytteisyys, FF100, oneshot  (Luettu 2724 kertaa)

Jillian

  • Vieras
Title: Lasimaalaus
Author: Jillian
Fandom: Harry Potter
Genre: Angst, brotherhood
Pairing: -
Rating: S (sallittu)
Summary: Koska kyllä, minun veljeni oli kuin tuuli; aina tulossa tai menossa tai sotkemassa hiuksia, tai nostattamassa kyyneliä silmiin.

Disclaimer: Kaikki hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille, en saa tämän ficin kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Beta: -
Words: ~ 340
Status: Oneshot, valmis.
A/N: Tehty jopa muistaakseni vuoden 2008 maaliskuussa? Hieman uskontosävytteisyyttä voi erottaa, en kuitenkaan yritä painottaa mitään tiettyä uskontoa tässä ficissä. FF100, sanana 013. Keltainen.

*

Nyt on syksy, tunnen sen ihollani. Keltaiset lehdet ovat makeita; kuivunutta taivaan hunajaa, ilma on raskas taakka; vuoden kuoleva huokaus, harmaa vesi putoaa; ylös vai alas. Jos olisin viisas, sanoisin nyt: olen ollut harhaileva typerys. Voisin kertoa pudonneeni tai jopa myöntää hypänneeni itse siitä viekoittelevasta ullakon ikkunasta, jonka Sirius aina avasi kun satoi. Kysyin aina syytä ja aina hän vastasi: vesi, se on elävää. Me emme. Sitten hän nojasi nuoruuden kömpelöittämät kätensä sateesta liukkaalle ikkunalaudalle ja hengitti, syvään ja pitkään ilmaa, aivan liian viileää.

Kukaan ei koskaan ymmärtänyt Siriusta, ei edes vähääkään. Hän oli kuin väärinymmärretty taitelija, joka jatkoi unelmoimistaan, vaikka pensselien harjakset olivat jo aikoja sitten pöhöttyneet käyttökelvottomiksi. Hän teki aina rohkeita vetoja, ei sellaisia kuin neuvotaan tekemään niissä sadoissa, todellisuudessa hyödyttömissä kirjoissa, joita meilläkin on. ”Tee vedot varmoin ottein” oli kaiketi ainoa neuvo jota hän noudatti ja silloinkin jokainen hänen tekonsa nauroi spontaaniutensa voimalla kaikelle vähänkään varmalle. Koska kyllä, minun veljeni oli kuin tuuli; aina tulossa tai menossa tai sotkemassa hiuksia, tai nostattamassa kyyneliä silmiin.

Kerran kysyin, mihin hän uskoo ja hän vei minut hylätylle kirkolle. Muistan miten aurinko siilautui rikkinäisen lasimaalauksen läpi ja väritti Siriuksen kaikilla maailman väreillä. Hän pysähtyi juuri siihen väriläiskään ja osoitti repaleista aukkoa lasissa. ”Tuohon minä uskon”, enkä vieläkään tiedä, tarkoittiko hän värejä, lasin rikkomista vaatinutta rohkeutta vai sitä huumaavan rauhallista tunnetta, jonka sain kun seisoin jonkin minua suuremman edessä.

Voin sanoa nyt: hänellä oli kaksi väärää valintaa ja hän otti niistä sen, joka satutti vähemmän. En syytä häntä mistään. Jos suljen silmäni nyt pakkohan minun on voin nähdä myös itseni kaikissa maailman väreissä.

Minä uskon.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 23:13:14 kirjoittanut Pops »

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 786
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Lasimaalaus
« Vastaus #1 : 04.03.2009 20:19:00 »

Minä melkeinpä aina pidän teksteistäsi. Niissä on minua miellyttävää pohdiskelun tuntua, ja niitä jää ajattelemaan itsekseen vielä lukemisen jälkeenkin. Tykkäsin tästäkin.

Lainaus
Kysyin aina syytä ja aina hän vastasi: vesi, se on elävää. Me emme. Sitten hän nojasi nuoruuden kömpelöittämät kätensä sateesta liukkaalle ikkunalaudalle ja hengitti, syvään ja pitkään ilmaa, aivan liian viileää.
Ihana kohta tämä.

Tämä tuntui tuokiokuvaukselta, vilaukselta toisen ajatuksiin ja tunteisiin, ja oli mukava lukea. Tällaiset pikkuficit ovat usein semmoisia välipaloja, joita lukee mielellään silloin kun ei oikein ehdi pitempien pariin.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

malla

  • ***
  • Viestejä: 180
Aww, tää oli kyllä jotenkin todella suloinen. Mä pidin siitä, millaiseksi ja miten Regulus yrittää määritellä Siriusta, pystymättä kuitenkaan kunnolla lokeroimaan veljeään miksikään. Siriuksesta tosiaan saa helposti muovattua sellaisen taiteilijasielun, josta on liian vaikeaa saada minkäänlaista kunnollista otetta. Mä olin aavistavinani myös peiteltyä katkeruutta Reguluksen sanoissa, sellaista pientä kateutta veljeään kohtaan, jota ei kuitenkaan voisi sanoa koskaan ääneen.

Hän pysähtyi juuri siihen väriläiskään ja osoitti repaleista aukkoa lasissa. ”Tuohon minä uskon”, enkä vieläkään tiedä, tarkoittiko hän värejä, lasin rikkomista vaatinutta rohkeutta vai sitä huumaavan rauhallista tunnetta, jonka sain kun seisoin jonkin minua suuremman edessä.
Mun mielestä tää oli erityisen kaunis ja koskettava pätkä. Nimenomaan toi lasin rikkomisen vaatinut rohkeus jotenkin sävähdytti, sillä itselleni tulee aina kirkossa sellainen olo, ettei uskalla edes ajatella mitään mitä normaalisti ajattelen jatkuvasti sopimatonta, ja jaksan ihmetellä miten ihmiset kehtaa varastaa haudoilta koriste-esineitä tmv. Vaikka ei mihinkään yliluonnolliseen uskoisikaan, ihmettelen jatkuvasti sitä, miten ei osata kunnioittaa toisen uskoa tippaakaan.

Voin sanoa nyt: hänellä oli kaksi väärää valintaa ja hän otti niistä sen, joka satutti vähemmän.
En ehkä täysin tätä ymmärtänyt (ei liene yllätys), joten en nyt sano mitään päässäni pyörineistä ajatuksista ja päättelyistä, mutta pohtimaan tämä ainakin pisti. ;>

Tykkäsin. Kiitos tästä. :>
Papin aamen ei tee kenestäkään toisen itsestäänselvää omaisuutta.

Olivia

  • Homo harakka
  • ***
  • Viestejä: 238
  • 365 päivää <3
Lyhyt mutta hyvin kuvaava ja ihana sävy!
Pidin kovasti ja se oli niin aidon tuntuistakin!!
 :)

Kuin pienet sadepisarat kimmeltävät kauniina kirkkaana kevätaamuna. Tuhansina pieninä pilkkuina maassa ne jotka säkenöivät ja kääntävät maisemaa ylösalaisin.
Tekstini ovat vain kalpeita. Tekstejä, jonka aurinko on jättänyt valaisematta.

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 6 155
Ai että, ihanaa.
Tykkäsin hirveästi tämän pohdiskelevasta otteesta ja kauniista kuvista. Lukiessa pääsi hienosti kiinni siihen tunteeseen/ajatukseen, kun ihminen ei täysin ymmärrä toista, tai ymmärtää monella tavalla eikä tiedä, onko mikään niistä oikea.
Tähän tarttumaan veti kaikki, otsikko, hahmot, ja jostain syystä varsinkin uskontosävytteisyys. Sinänsä omituista, tähän asti on tullut ravattua enimmäkseen paritusten perässä... ehkä alan hiljalleen päästä irti siitä.
Ajatus uskovasta Reguluksesta on jotenkin tosi suloinen, jotenkin miellän sen hänelle vastaukseksi kaikkeen. Siihen, miksi Sirius oli sellainen kuin oli, teki mitä teki... herättää paljon mielenkiintoisia ajatuksia lukijassa (ja itselleni maalaa filosofisen runoilija-Reguluksen).

~Violet(u) kiittää antoisasta lukukokemuksesta

I am enough.
.