alaotsikko: Narcissa/Lucius, lapsi - fluffy
Title: Syntymäpäivätapaaminen pellolla
Kirjoittaja: jaina
Beta: Giladra Carrion, iso kiitos hänelle! <3
Ikäraja: S
Paritus: Narcissa/Lucius
Genre: fluffy (draama)
Yhteenveto: Narcissa täyttää 11 vuotta, ja menee leikkimään leluluudanvarrellansa läheiselle pellolle. Hän tapaa pellolla toisen yksinäisen. Mitä sitten tapahtuu? <3
A/N: ääh, hempeily päällä. Toivon että antaisitte palautetta tästä. Ma tykata palaute.
Osallistuu muuten Fanfic kymppiin syntymäpäivällä ja Narcissalla jaGenreen genrellä fluffy.
- - - - -
Oli kaunis, aurinkoinen aamu Englannissa. Linnut lauloivat ja pieni tuuli heilutteli puiden lehtiä.
Oli Narcissa Mustan syntymäpäivä - 19. päivä toukokuuta.
Eräässä, suhteellisen isossa kartanossa maatilalla ei enää nukuttu. Bellatrix Musta, tuo 15 -vuotias mustahiuksinen tyttö, juoksi kartanossa edestakaisin. Hän oli hukannut siskonsa syntymäpäivälahjan.
”Missä ihmeessä se on..” hän hoki koko ajan itsekseen etsiessään lahjaa sänkynsä alta, molemmista kylpyhuoneista ja oleskeluhuoneesta. Mistään sitä ei löytynyt, ja hänen äitinsä oli mennyt varhaisille ostoksille Viistokujalle, joten hän ei voinut pyytää äitiäkään etsimään lahjaa.
”Hitsi!” hän huudahti - taas vesiperä. Tyttö huokaisi. Nyt hänen olisi pakko turvautua taas taikaan. Mutta eihän kukaan Taikaministeriöstä saisi tietää kuka taikoi, kun kartanossa oli yksi aikuinen ja pari täysi-ikäistä hovineitoa.
”Tulejo lahja!” Bellatrix oli ottanut taikasauvansa lipastonsa päältä ja kuiskasi nyt loitsun. Lahja kiisi hänen aukinaisen vaatekaappinsa sotkuisesta nurkasta suoraan tytön käsiin.
”Hmph, sielläkö se olikin...” hän kuiskasi hieman vihaisena itselleen.
Narcissa Musta täyttäisi tänään 11 vuotta, ja oli menossa Tylypahkaankin syksyllä. Narcissa oli, kuten melkein kaikki toukokuussa täyttävät, horoskoopiltaan härkä ja hän sopi merkkinsä piirteisiin suhteellisen hyvin.
Narcissa oli aina ollut nätti. Hänellä oli vaaleat, pitkät hiukset ja jäänsiniset, suurehkot silmät. Hän oli hoikka ja aika keskipitkä.
Narcissa istui sängyllään ja odotti, että muut tulisivat onnittelemaan häntä. Niin hän oli aina tehnyt.
Tyttö katsoi seinäkelloa. Se oli kymmenen aamulla. Hän huokaisi.
Siinä samassa ovi jo aukenikin, ja sisään tulivat Bellatrix, Andromeda ja heidän äitinsä Druella, jokaisella pieni lahjapaketti ja kaikki hymyileväisinä. Suuri kakku, joka näytti luisteluradalta ja jonka päällä oli muovinen, pikkuinen luistelija, leijui ilmassa heidän edessään ja laskeutui Narcissan pöydälle. Lautaset, lasit ja lusikat liisivät heidän takaansa ilman halki kakun viereen pöydälle. Narcissa näytti hämmästyneeltä, sillä oli jo hieman pelännyt ettei kukaan tulisikaan onnittelemaan häntä kun hän oli vielä sängyssä.
”Hyvää syntymäpäivää pikkuiselleni!” Druella toivotti ja meni halaamaan sängyssä olevaa Narcissaa.
Bellatrix leikkasi sillä välin kakusta neljä isoa palaa eri lautasille ja laittoi lusikat pystyyn kakunpaloihin. Sitten hän käveli ensin Narcissan sängylle ja antoi lautasen äidille ja Narcissalle, jonka jälkeen hän käveli Andromedan luokse, joka istui tyhjällä tuolilla, ja ojensi tällekin lautasen. Hän itse asettui seisomaan Andromedan viereen ja syömään kakkua lautaseltaan.
”Ehkä meidän pitäisi laulaa hänelle”, Andromeda kuiskasi Bellatrixille ja katseli, kun Narcissa jutteli innoissaan äitinsä kanssa.
”Älä ole hölmö, minä en laula!” Bellatrix sähähti siskolleen. Andromeda näytti loukkaantuneelta.
”No hyvä on, jos sinä et laula, niin minä!” hän sanoi ja laski lautasensa syrjään. Hän nousi seisomaan ja käveli sängyn viereen ja alkoi laulamaan.
”Paljon onnee aavaan, paljon onnee aavaan, paljon onneaa rakas sisko, paljon onnee aavaan.”
Narcissa näytti tyytyväiseltä ja taputti käsiänsä innoissaan. Hän oli aina tykännyt kun hänelle lauletaan.
”Se oli kauniisti laulettu, kultaseni”, Druella sanoi ja hymyili hänkin. Ovensuussa Bellatrix ei meinannut uskoa korviaan; lauluhan oli mennyt aivan nuotin vierestä!
Iltapäivällä Narcissa meni ulos leikkimään. Hän oli saanut lahjaksi äidiltänsä leikkiluudanvarren, joka kohosi korkeintaan vain metrin maasta. Narcissa oli toivonut sellaista, koska oikea luudanvarsi olisi ollut hänelle hieman liikaa.
Narcissa käveli pihatietä pitkin ja oikaisi nurmikon läpi. Hän menisi pellolle leikkimään luudanvarren kanssa.
Viiden minuutin kävelyn jälkeen hän oli saapunut suurelle, keltaiselle pellolle. Se oli autio, ja sieltä näkyi jotenkin hänen kotiinsa. Toiselta puolelta näkyi toinen iso kartano, jossa tyttö tiesi Malfoy -nimisen perheen asuvan. Narcissa olisi taas halunnut mennä vierailemaan heille. Hän oli ollut Malfoyilla kaksi kertaa, mutta kummallakaan kerralla hän ei ollut nähnyt perheen poikaa, joka oli kuulemma samanikäinen kuin mitä hän itse oli. Vierailu oli kuitenkin hieman vaikeaa, sillä sinne joko pitäisi kävellä hirmuisen pitkä kiertotie, lentää tai ilmiintyä, sillä pelto ja Narcissan perheen kartano sijaitsi kukkulan vieressä, josta avautui alhaalle iso laakso, jossa Malfoyn kartano oli. Eihän Narcissa voisi laskea rinnettä alas, sillä alastuloa oli monta sataa metriä ja alhaalla isoja, kulmikkaita kiviä.
”Sinä siis olet Narcissa”, kuului ääni tytön takaa. Narcissa hätkähti äänen kuullessaan ja kääntyi katsomaan taakseen.
Noin viiden metrin päässä hänestä seisoi noin 11 -vuotias nuorukainen. Pojalla oli vaaleat hiukset, jotka ylettyivät korvaan ja koleat, harmaa silmät, joista paistoi sillä hetkellä lämpö. Pojalla oli mustapunaiset shortsit ja valkoinen t-paita, ja sandaalit. Kädessänsä hänellä oli kirja nimeltä ”Taikuuden Alkeet”. Pojan ihokin oli hyvin silkkisen näköinen, ja Narcissa huomasi hänen olevan aika suloinen.
”Kuka sinä olet?” Narcissa kysyi ihmeissään pojalta.
”Minun nimeni on tietysti Malfoy. Lucius Malfoy”, poika vastasi. Narcissa näytti iloiselta.
”Minä olen kuullut sinusta! Olen ollut teillä vierailuilla, mutta et ole ollut silloin kotona... Vanhempasi ovat puhuneet sinusta!”
”Joo, tiedän. He ovat kertoneet että meillä on käynyt kaunis tyttö, minun ikäiseni. Se on pakko olla sinä, ei tällä seudulla muita kauniita tyttöjä oikein olekaan”, Lucius puhua papatti ja Narcissa punastui. Poika oli nimittänyt häntä kauniiksi! Oli häntä toki ennenkin pojat kauniiksi kehuneet, niin isommat kuin nuoremmatkin, mutta... ei se ollut sama...
”Olenko minä sinusta kaunis? Olen otettu. Tänään on syntymäpäiväni.”
”Joo, tiedän sen senkin... Kuulin kun vanhempani puhuivat siitä, he lähettivät teille pöllön äsken. Viisi minuuttia sitten, oikeastaan”, poika sanoi ja näytti yhtäkkiä nyrpeältä. ”He haluaisivat tulla teille tänään. Ja onnea sinulle.”
”Miten ihmeessä sinä pääsit tänne viidessä minuutissa? Tuskin sinä osaat ilmiintyä. Kiertotiekin kestää meiltä teille tunnin, olen kävellyt sitä kautta!” Narcissa ihmetteli ja laittoi hiussuortuvan korvansa taakse. Lucius naurahti.
”Minä lensin. Minulla on jo oma luuta, isäni Abraxas osti sen minulle syntymäpäivälahjaksi. Osaan lentää, olen harjoitellut. En minä nyt mikään mestari vielä ole mutta pyrin huispausjoukkueeseen sitten kun ikää riittää”, hän kertoi ja huitaisi kirjallaan hyttystä.
”Miten sinä tuon kirjan sait mukaasi? Missä luutasi on?”
”Luuta on tuolla puun vieressä, kiven takana. Ja tämän kirjan löysin tuolta teidän kartanon lähettyviltä, ihan siitä pihan rajalta.”
Narcissa katsoi nyt tarkemmin kirjaa. Sehän oli Andromedan hukkaama kirja!
”Tuo kirja on minun siskoni! Katso sen etukantta! Lukeeko siellä Meds?” Narcissa hihkaisi ja katseli kuinka Lucius katsoi kirjaa.
”On siellä”, poika vastasi yllättyneenä. ”Mutten tiennyt kuka on Meds.”
”Joo, no nyt tiedät.”
”Joo.”
Sitten seurasi hiljaisuus. Narcissa näki kuinka poika katseli häntä päästä varpaisiin arvioivasti ja se hämmästytti ja punastutti hieman tyttöä. Yleensä pojat olivat vain sanoneet hänellä ’olet kaunis’, eivätkä olleet ikinä edes katsoneet kovin tarkkaan Narcissaa. Pojat pitivät vain hänen silmistä, kasvonpiirteistä ja tukasta.
”No, kyllä sinä minulle kelpaat. Haluaisitko lentää kanssani?” Lucius sanoi hieman koleasti tutkailtuaan Narcissan ulkomuotoa. Narcissa mietti. Eihän ollut ikinä ollut kenenkään kyydissä, saati sitten oikean luudan päällä.
”En minä oikein tiedä.”
”Tule nyt! Odota, käyn hakemassa luutani!”
Poika juoksi kivelle ja otti sen takaa puisen Nimbus 1980 –merkkisen luudan ja juoksi takaisin Narcissan luo. Narcissa huomasi ettei pojalla ollut enää kirjaa.
”Mihin sinä minun siskoni kirjan jätit?”
”Tuonne kivelle, voidaan hakea se myöhemmin.”
”Okei.”
Lucius asettui varovaisesti ison luudan selkään ja katsoi innostuneena Narcissaa.
”Noo, tuletko sinä?” hän kysyi. Narcissa nielaisi.
”Hyvä on. Minä tulen.”
”Hienoa!”
Narcissa asettui varovaisesti luudan selkään, Luciuksen taakse.
”Pidä minusta kiinni, jos pelottaa.”
Ja niin he lähtivät lentoon. Narcissa kiersi nopeasti kätensä Luciuksen ympärille ja piteli hänestä takaapäin kiinni.
He kohosivat aina kymmenen metrin korkeudelle ja lensivät suhteellisen lujaa vauhtia. Narcissa huomasi tyytyväisenä Luciuksen olevan ikäisekseen erinomainen lentäjä. Tuntui kuin hän olisi lukenut Narcissasta merkkejä: aina kun Narcissa kiristi otettansa pojassa, Lucius hidasti vauhtia ja laskeutui hieman, ja aina kun Narcissa höllensi otettaan, Lucius tiesi nousta enemmän ja nopeuttaa vauhtia.
”Tämä on mahtavaa!” Narcissa huusi kun he lensivät puun yli jalkojen hipaistessa oksia.
”Eikö olekin?” Lucius huusi edestä ja laskeutui sitten hyvin puun alle, kiven viereen.
Narcissa kapusi luudan selästä pois ja niin teki toinenkin. Lucius heitti luutansa maahan ja asettui kivelle istumaan. Hän oli niin pikkuinen, että myös Narcissa mahtui samalle kivelle istumaan hänen viereensä.
”Se oli kivaa”, Lucius sanoi. Narcissa nyökkäsi. Hänellä oli ollut todella mukavaa Luciuksen kanssa, ja parhaassa tapauksessa heistä tulisi ystäviä.
”Onko sinulla paljon kavereita täällä?” tyttö kysyi.
”Ei, ainoastaan meidän lisäksi täällä kylässä asuu -”
”Weasleyt.”
”Niin juuri. No se Arthur on ihan kiva kylläkin ja kuulemma puhdasverinen”, Lucius sanoi kuivalla äänellä ja jatkoi sitten, ”mutta hän on aika jästimäinen.”
”Joo, niin hän kuulemma on. Bellatrix on joskus leikkinyt hänen kanssa lääkärileikkiä.”
”Kuule”, Lucius sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen ja katsoi tyttöä, ”mitä jos sinä olisit minun ystäväni?”
”Joo, se käy!” tyttö sanoi innoissaan. Vaikka hänellä oli kaksi isosiskoa, toinen oli jo 13 ja toinen jopa 15, ja liian vanhoja leikkimään leluluudanvarsilla.
”Hyvä”, poika sanoi ja tarttui Narcissan käteen. ”Sinä tulit ja pelastit minun päiväni. Kaunokainen.”
Tultuaan kotiin - Lucius oli saattanut hänet - Narcissa saattoi kertoa siskoilleen, että oli saanut ensi pusunsa. Ai keneltä? Malfoylta. Lucius Malfoylta.
*
Tuossahan se
