Karun kauniit otukset, S

[Eeyore]

Nimi: Karun kauniit otukset
Tyylilaji: angst, tuplaraapale, deathfic
Paritukset: Eei, mut Lucius/Narcissa mainintana
Päähenkilö: Lucius
Ikäraja: S
Tiivistelmä: Ensi näkemältä thestralit olivat kammoksuttavan luisia, mutta kuitenkin jykeviä hahmoja, jotka tuntuivat levittävän kuolemaa ympärilleen...
Vastuunvapaus: J.K. Rowlinginhan ne ovat, eivät minun, enkä saa mitään rahallista korvausta näistä. Itseni (ja lukijoiden) iloksi vain kirjoitettu.
Oma sana: Olin jo tän kohdan unohtaa Mutta niin, minua ovat nuo thestralit kiehtoneet aina ja päätin sitten osallistua Viikottaisiin raapalehaasteeseen ja tämä venähti tuplaksi. Osallistuu myös FF100 sanalla 030. Kuolema.


Ne olivat niitä, joista joskus puhuttiin, mutta joita ei koskaan nähty. Ne olivat niitä, jotka saattoivat kulkea ympärilläsi ja haistella sinua, mutta et huomioinut tai tuntenut niitä. Ne olivat niitä, joita Lucius Malfoykin luuli satuhahmoiksi ennen kuin hänen perheensä kuoli viimeisessä taistelussa Tylyahon mailla. Lucius oli kyyhöttänyt poikansa ruumiin vierellä epäuskoisena ennen kuin nuo valtaisat hahmot olivat ilmestyneet puiden takaa ja kävelleen varoen heitä kohti. Lucius oli kaapannut poikansa ruumiin syliinsä ja huitonut otuksia poistumaan keräten oudoksuvia katseita ja itkenyt Narcissaa niin kauan, kunnes pienempi otus oli varovasti ilmestynyt äitinsä takaa ja katseellaan hiljentänyt Luciuksen.

Lucius oli kuullut huhuja näistä olennoista, thestraleista, jotka pystyi näkemään vain, kun oli nähnyt kuoleman, mutta ei hän koskaan ollut niihin uskonut. Ensi näkemältä thestralit olivat kammoksuttavan luisia, mutta kuitenkin jykeviä hahmoja, jotka tuntuivat levittävän kuolemaa ympärilleen, mutta pienen thestralin loikkiessa varovasti Luciuksen luokse miehen luulot olivat karisseet pois. Thestral oli istahtanut vähän matkan päähän miehestä ja katsonut häntä pää kallellaan, ja Lucius oli ollut näkevinään sen silmissä surua. Huomio vahvistui, kun hän oli katsonut muihin sameihin silmäpareihin ja saanut osakseen kummallista lämpöä ja huolta. Luciuksen mielipide kammottavista otuksista oli muuttunut lopullisesti erilaiseksi; ne olivat vain kauniin karuja hahmoja, jotka myötätunnosta esiintyivät kuoleman nähneille.

A/N: Ja jos herätti mielipiteitä, tiiät mitä tehdä

[jaina]

Ihana, surullinen ficci!

Aihe oli aika mielenkiintoinen, thestralit ja Draco ja Narcissa on kuollu ja Lucius suree. Ensinnäkin minua hieman nauratti kun Lucius otti poikansa ruumiin ja alkoi huitomaan thestraleja. Osaan kuvitella sen, ja jotenkin mieleen tulee Lucius huutamassa pääpunaisena thestraleille.
Seuraavaksi minulle tuli syvä suru, kun luin 'ja itkenut Narcissaa niin kauan'. Surullista, senkin osaan kuvitella. Lucius-parka, menettänyt rakkaan vaimonsa ja tärkeän poikansa. Se mahtaa olla kauheaa.

Thestralit olivat jotenkin niin... söpöjä tässä. Pieni thestrali, jonka Lucius näki, käännytti Luciuksen mielen ja suhtautumisen näihin hienoihin otuksiin.

Kirjoitusvirheítä en löytänyt, kokonaisuus ja sisältö olivat todella OK ja tämä oli kiehtova lukukokemus, joka jossain määrin jopa kosketti minua. Kiitos tästä, tyksin kovasti (:

[Lozku]

Surullinen ja suloinen ficceröinen. <3

Tapa jolla kuvaat thestralleita, on kaunis, sympaattinen ja sait rumistakin otuksista esille sisäisen kauneuden. Lapsihan on viaton eikö? Miksei myös poikanen? Sait ficistä kauniin, kuvailemalla  rumia olentoja kauniina, paljastamalla niiden sisäisen kauneuden. Jostain syystä itse näen Luciuksen ikuisena raiskaajana, sydämmettömänä ihmisenä. Jotenkin ajatus Luciuksesta suremassa Narcissan ja Dracon kuolemaa, tuntuu oudolta, minusta.

Ficci oli kuitenkin erittäin kaunis omalla tavallaan. Täytyy sanoa että tykkäsin, kokonaisuudesta. Niin ja vielä se että Lucius kuvitteli niiden olevan tarua, niinkuin monet muutkin kuvittelevat. Toisaalta, ihminen on erittäin erikoinen, ei usko ennen kuin itse näkee, mutta ei ole valmis näkemään kuolemaa nähdäkseen thestrallit.

Kiitos antoisasta lukukokemuksesta.

[Eeyore]

jaina, halusin tehdä thestraleista tässä pätkässä myötätuntoisia otuksia En tiedä, ovatko ne muuten, mutta ehkä ne jollain tapaa tuntee sen surun, kun ne näyttäytyy vain kuoleman nähneille. Kiitos!
Lozku, lapsi on viaton kunnes toisin todistetaan Mutta niin kyllä Itse saan Luciuksesta sekä pahan raiskaajan että tunteellisen perheenisän, jollaisena haluan hänet kuvitella joskus. kuten tässä. Kiitoksia
TylerDurden, minusta Lucius nähdäänkin juuri liian usein kylmänä hyypiönä, joten siksi kirjoitan hänet joskus tavallisena ja herkkänä ihmisenä. Kiitos sinullekin!

[Huurresinetti]

Oih, kaunis.

Minä tykkään thestraleista itse, ja olen sen tähden kovin iloinen siitä että joku on niistä kirjoittanut ficin - olkoonkin tuplaraapale. Mutta sanottava on, että suurempi pituus olisi varmaankin tuhonnut tämän tunteen ja idean melko perusteellisesti. Nyt se on oikein hyvä ja surullinen. Koskettava.

Alun kappale on hyvin vaikuttava. Käytät lyhyitä lauseita ja toistoa juuri oikein, jos minulta kysytään. Tuo 'ne olivat niitä'-lause korostaa kivasti sitä thestralien mysteeriä. Minua kuitenkin häiritsi siellä yksi kohta. 

mutta et huomioinut tai tuntenut niitä
Tuo tunne tässä on se, joka minua hämäsi, sillä thestralithan voi toki tuntea vaikka ei olisi nähnyt kuolemaa. Ehkä ymmärsin sen tarkoituksellisesti väärin, tunteminen voisi olla myös tunnistamista, mutta silti. Viilailen nyt pilkkua aikani kuluksi.

Pari hassua kirjoitusvirhettä, jolla ei ole mitään merkitystä sinällään. Jos kiinnostaa, voin ne tökkiäkin sieltä vaikka mesessä, mutta no jaa.

Kaiken kaikkiaan hirmuisen mukava. Arvostan tätä näkemystä thestralien kauneudesta ja myötätunnosta, sillä vaikka en ehkä itse kovinkaan usein ota tätä näkökulmaa, se on mukavan uusi. Olet ehkä ajatellut samaa kuin minä - thestralit eivät ole itse päättäneet olla kuoleman enteitä ja pelottavia, ne vain yksinkertaisesti näyttävät siltä miltä näyttävät, eikä niiden ulkonäkö vaikuta niiden luonteeseen.

Lisäksi Luciuksen tunteet tulevat tässä ihanasti esille, vaikka niitä ei sen enempää olekaan puitu. Tässä näkyy se, että mies kuitenkin rakasti perhettään suunnattomasti. Tässä näkyy tietty viha ja epäusko kuolemaa kohtaan, tarve syyttää ja kohdistaa viha johonkin - vaikkapa outojen otusten huitomiseen. Ja sitten tavallaan hyväksyntä ja mielipiteenvaihdos, jonka minä katson omalla tavallaan liittyvän sekä thestraleihin, kuolemaan että nimenomaan perheen kuolemaan.

~Darra kiittää.

[Iiri]

Todella kaunis, pidin kovasti Olet kirjoittanut todella hienosti. Yksi ainoa asia jäi vaivaamaan: Lucius, kuolonsyöjä, ei ole ikinä ennen nähnyt kuolemaa?

Mutta äärimmäisen kaunis ja ihana oli <3 Pidin hirveästi. Muuta en nyt taidakaan osata sanoa

[Eeyore]

Daraganyan, kiitoksia pitkästä kommentistasi! Minusta thestralien myötätunto tuli esille kirjassa, ainakin itselleni, mutta jotenkin niistä tehtiin kuitenkin liian... vieroksuttavia, kamalia otuksia. Pidin itse niistä ja eiväthän ne mitään pahaa ole tehneet Vaikka Malfoyta voidaan pitää kulissiperheenä/-rakastavaisina, niin kyllä minusta he ovat itsekseen hyvin pieni ja tiivis yhteisö, jotka rakastavat toisiaa. Niin kuin perheessä pitäisikin.

Iiri, kyllä Lucius varmasti on nähnyt kuolemaa, mutten oikein itse ole varma, että onko noita thestraleja miten päin muualla kuin Tylypahkassa. Saattaa hyvinkin olla, mutten tähän ollut laittanut sitä, että Lucius olisi niitä aikaisemmin nähnyt Kiitos kommentistasi!

[Lozku]

Kaunista. (Apua, jokainen kommenttini alkaa melkein tällä sanalla... Toisaalta en kommentoi joka ficciin.)

Sait nuo rumatkin otukset kuulostamaan omalla tavallaan kauniilta. Aina ulkokuori ei kerro kaikkea. Pitää luottaa sisäiseen kauneuteen. Ja sinähän luotit, sait meidät muutkin luottamaan.

Toinen asia mikä tuli tästä ilmi, oli tuo, että Lucius oikeasti välittää. Niin minäkin haluan uskoa, vaikka se tuntuukin jotenkin... mahdottomalta.

Olen niin väsynyt ja töissä, etten saa parempaa kommenttia aikaiseksi. Toivottavasti tämä kuitenkin merkitsee jotain sinulle (Saanhan tästä palkkaakin vain 9e tunti tällä hetkellä, myöhemmin vielä enemmän. )

[kkat]

Ne olivat niitä, joika Lucius Malfoykin luuli satuhahmoiksi ennen kuin hänen perheensä kuoli viimeisessä taistelussa Tylyahon mailla.

joita (: ?

Kaunista tosiaan, kuten Lozku sanoi.
Tää fic muutti mun käsitystä thestraleista, kun ennen kuvittelin ne ns röyhkeiksi. Ties mistä sekin mielikuva on tullut, eli näin on parempi .
Ja tykkään myös sun kirjoitustyylistä, se oli tässä jotenkin.. miten sen nyt sanois, hienostunutta?
Tai siis ettei kovin arkikieltä, vaan niinku korullisempaa (o.o jessus mikä sanavalinta).
Luciuskin oli sen verran OoC et kävi vähän sääliks sitä perheen menetyksestä, nyyhkis.
kkat kuittaa  

[Nukkemestari]

No, onhan tässä jonkin aikaa edellisestä kommentoijasta kulunut, mut ajattelin piristää parilla huomiolla. Tuunasin tämän näemmä viimein 

Tuplaraapale oli nätti ja silti jotenkin toivoa antava. Tuunatessani alkua aloin uomata, että käytit paljon pilkkua ja pitkiä lauseita, joita yritin itse muokata pois tuunatussa, kun en jotenkin tykkää tämän lauseen kaltaisista pitkistä lauseista raapaleessa. Tosin, ei niihin itse kiinnitä huomiota, paitsi sit kun alkaa tollee siivilöimään tekstiä oikein kunnolla.

Otin myös pari näkökulma eroa: Sinulla Lucius näki ekan kerran ihmisen kuoleman tässä, minun versiossa taas Lucius on tappanut ja nähnyt ihmisten kuoleman, mutta koska hän on itse aiheuttanut ne kuolemat, thestralien myötätuntoinen katse on tuntunut hänestä hirveältä.


Tuunataan vanhaa-haasteeseen tehty versio siis tässä:
Karulla tavalla kauniita, S, Lucius, angst, tuplaraapale, deathfic

[Nyyhti]

Thesralit ovat minusta todella mielenkiintoisia otuksia (ja sanana uskomattoman vaikea kirjoittaa :DDD) ja järkytyin todetessani, etten ole lukenut niistä yhtäkään ficciä. Siksi oikeastaan tänne eksyinkin - pomppasi oikein silmille.

Aihe oli todellakin hyvin valittu. Minusta oli jännä silti kuulla, että Lucius oli pitänyt thesraleja (siis oikeasti, saanko kutsua niitä tästä eteenpäin tesuiksi kun en ihan oikeasti näköjään kykene kirjoittamaan tuota sanaa korjaamatta 20 kertaa…) taruolentoina. Jotenkin hassua ajatella, että taikamaailman jäsen voi ajatella jonkin tuollaisen olevan tarua. Mutta ei se mitenkään häirinnyt, sillä ajatus sopi tähän ficciin hyvin.

Lucius vaikutti ihanan suojelevaiselta surressaan perhettään, kun tesut (:DDDD) saapuivat paikalle. Minusta oli ihana yksityiskohta, että pieni tesu onnistui sulattamaan hänen sydämensä ja pelkonsa - ihan kuin jokin suloinen pieni koiranpentu. Luciuksesta sellaista vain oli jotenkin vaikea kuvitella, mutta ei sekään slti yhtään häirinnyt, päinvastoin. Teki hänestä jotenkin paljon inhimillisemmän. Niin, ja minusta oli hauskaa myös, kun kutsuin tesun silmiä sameiksi. Se oli nimitäin sellaisessa kohdassa, joka olisi tavallaan “vaatinut” jonkin hienon ja ylistävän adjektiivin, mikä samea ei todellakaan ollut - ja se juuri toi hyvin esiin tesujen luonnetta (yritin kirjoittaa tuon normaalisti mutten onnistunut joten luovutin ).

Lopun ajatus oli todellä nätti. Ei olisi itselleni tullut mieleenkään, ja minusta oli ihana idea, että Lucius sai helpotusta tuskaansa juuri tuollaisilta kammoksutuilta eläimiltä.

[Eulalia]

Luin äsken Nukkemestarin tuunaa vanhaa -haasteeseen kirjoittaman version tästä sinun ficistäsi, ja luettuani sen halusin lukea myös alkuperäisen, ja tahdoinpas sitten osoittaa tykkäämiseni kommentin muodossa.

Ihan ensin täytyy sanoa, että aihevalinta on kerrassaan mahtava, todella omintakeinen, tai ainakaan minun silmiini ei paljoa thestraleita käsitteleviä ficcejä ole osunut. Ja kun tähän vielä lisätään lempihahmoni Lucius ja ripaus perhetragediaa, niin on vaikea olla pitämättä. Olet saanut Luciuksen surun ja epätoivon hyvin esille, aivan kuten hyvin välittyvät myös hänen muuttuvat tunteensa thestraleja kohtaan. Toisaalta on kyllä sääli, että tämä on pituudeltaan noin sata sanaa liian lyhyt. Ainakin minusta koko juttu tuntui tulleen käsitellyksi ehkä vähän vauhdikkaasti, pelko muuttui ymmärrykseksi liian nopeasti, eikä lukijana ehkä päässyt ihan niin vaivattomasti mukaan Luciuksen pään sisälle, kuin olisi ollut toivottavaa. Mutta kaunis kuvailu kompensoi paljon, ja erityisesti viimeinen virke koskettaa syvästi.

Eulalia

[kakku.]

Lukiessani kirjoja mietin aina kovasti minkä näköisiä thestralit olisivat. Tietysti kehitin päässäni mielikuvan mutta elokuvissa ne olivat täysin erilaisia kuin olin kuvitellut... Mutta tuo nyt ei liittynyt mitenkään mihinkään!
Kyseiset taikaolennot ovat kuitenkin kiinnostaneet minua. Ne saatetaan mainita jossain ficissä ohimennen, mutta tässä ne olivat melkeinpä pääosassa.
En oikein ymmärrä, että miten näinkin lyhyessä ficissä (okei, tuplaraapale!) on niin paljon tunnelmaa. Meinasit saada minut itkemään! Jos olisi ollut vielä yhdet sata sanaa niin olisin vollottanut kuin pieni lapsi. Voi Draco parka! :c Tunsin jopa myötätuntoa Luciusta kohtaan!
Mutta nyt jatkan muiden ficciesi selailua;)
kakku.

[Farena]

Voi ei, mun pitäisi ehkä lopettaa näiden angstificcien lukeminen. Itkin jo valmiiksi lukiessani tätä ja nyt itken vielä enemmän.
Kävi aidosti sääliksi Lucius-parkaa. En osaa edes kuvitella, miten kamalaa on menettää koko perheensä.

Anteeksi nyt kamalasti, mutten vain osaa kirjoittaa rakentavaa, tai muunkaanlaista ylipäätänsä järkevää kommenttia. Ficcistä kuitenkin tykkäsin kovasti!