Nimi: Kiroukseksikin kutsuttu jouluntaika
Tyylilaji: drama, ehkä mystery, pienen pienesti horror
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: Paikat, ajat ja henkilöt ovat itse keksimiäni.
Yhteenveto: Joulu on taikaa täynnä, varsinkin itse jouluyö. Venku-nalle tietää tämän, mutta ei sitä, että taiaksi kutsuttu asia voi olla myös lelujen pahin kirous.
Oma sana: Tämän kirjoitin myös luovassa äidinkielessä ja itse olen tähän suhteellisen tyytyväinen... Vaikka tuo joulu onkin jo ohi, niin päätin silti laittaa tämän tänne
Lukuiloa!!
Kiroukseksikin kutsuttu jouluntaikaOli juuri jouluaatonaaton ilta, kun kauppias Hattunen lukitsi kauppansa ja laittoi
Kiinni joulun pyhien ajan – kyltin oveen. Hän oli monien vakioasiakkaidensa pyynnöstä pitänyt kauppansa auki vielä muutaman tunnin sinä päivänä, jotta nämä ehtisivät tehdä viimeiset ostoksensa lapsilleen. Kauppias Hattunen piti nimittäin lelukauppaa, jonka veroista ei ollut koko kylässä; kaupasta sai vaikka minkälaista tavaraa ja jos jotain ei ollut, Hattunen tilasi sitä ulkomailta.
Aurinko oli laskenut jo muutama tunti sitten, kun Hattunen laski kassassa olevat rahat ja sai tulokseksi 4.400 euroa, kuten kuittien mukaan pitikin tulla. Hän asetteli rahat tyytyväisenä kassalippaaseen ja kääntyi ottamaan takkiaan naulakosta, kun yhtäkkiä tunsi pistävän katseen selässään. Hattunen kääntyi nopeasti katsomaan taakseen ja hetken silmäiltyään ympärilleen huomasi, mistä tunne oli johtunut.
- Voi sinua Venku! Hattunen naurahti ja pyyhkäisi kaljuaan. – Säikytellä nyt tuolla tavalla! Oletpa aika veijari. Luulin jo, että täällä on joku varas piiloutuneena hyllyjen väliin.
Hyllyssä, vähän matkan päässä kassasta, istui sininen nalle, jolle Hattunen oli antanut nimeksi Venku sen veikeyden vuoksi. Sen kaulassa oli Hattusen vaimon neuloma punainen kaulahuivi ja nalle itsekin oli käsintehty sinisestä pörrökarvasta. Hattusen vaimo oli alun perin tehnyt sen myyntiä varten, mutta kun Venku ei ollut mennyt kaupaksi, oli Hattunen ottanut sen kaupan maskotiksi ja pistänyt istumaan kassaa vastapäiseen hyllyyn. Kaikki kaupassa kävijät tiesivät, että Venku – nalle ei ollut myynnissä ja lapset tervehtivät sitä tuttavallisesti aina kaupassa käydessään, joskus ottivat jopa syliin ja halasivat. Venku ei ollut mitenkään suuri vaan noin 15 senttiä korkea ja täytetty puruilla. Nivelet oli tehty liikuteltaviksi ja Hattunen oli asetellut sen istumaan hyllyn reunalle. Hattusen vaimo oli tikannut toisen korvan vahingossa alemmaksi kuin toisen, mikä sai sen näyttämään vinolta, mutta kaikkien mielestä se toi vain enemmän ilmeikkyyttä Venkulle.
Hattunen asetteli villakankaisen hatun päähänsä, hyvästeli Venkun ja astui ulos ovesta lukiten sen perässään. Ovessa oleva kello kilahti pienesti, minkä jälkeen kauppaan laskeutui hiljaisuus.
Keskiyö oli käsillä ja kaikkialla oli hiljaista. Lapset olivat vetäytyneet yöpuulle odottamaan Joulupukin saapumista eikä ketään kävellyt kaduillakaan. Kirkas taivas enteili kovaa pakkasta koko yöksi sekä seuraavaksi päiväksi ja se tuntui kiristyvän koko ajan. Hattusen lelukaupassa oli myös yhtä hiljaista kuin muuallakin kylässä ja kuunvalo levitti aavemaisia varjoja kaupan lattioille.
Hattusen lelukauppa oli vanhassa puutalossa ja, kuten monissa muissakin vanhoissa rakennuksissa, jostain veti pienesti. Se sai oven yläpuolelle olevan siron, kristallisen antiikkituulikellon helisemään lempeästi hiljaa ja toi ilmaan sähköistä jännittyneisyyttä, joka olisi kutkuttanut paikallaolijoiden vatsanpohjia.
Hyllyssä istuvan Venku – nallen kasvoille lankesi kuunvalo ja nallen mustat lasisilmät hohtivat niin veikeästi, että sen olisi voinut luulla olevan elävä, ja juuri, kun kristallinen tuulikello helisi, nallen silmissä kävi kummallinen välähdys. Hetkeen ei kuitenkaan tapahtunut mitään, mutta kun tuulikellon ääni katosi, nalle liikautti päätään. Pahvinivelet liikahtelivat aluksi tönkösti ja saivat Venkun näyttämään raihnaiselta, mutta kohta se pyyhkäisi silmiään ja loikkasi ketterästi seisomaan. Se katseli hetken aikaa hyllyn reunalta lattialle ja näytti pohtivan, miten pääsisi alas. Hätää ei kuitenkaan ollut, koska kohta Venku huomasi hyllyn reunaa pitkin kulkevat jouluvalot, jotka oli sammutettu pyhien ajaksi. Nalle veti johtoa hieman lähemmäs, otti kiinni yhdestä lampusta ja heilautti itsensä reunan yli ja oli pudota. Se sai kuitenkin pidettyä tiukasti kiinni ja aloitti pitkän matkan alas. Venku oli kuitenkin sisukas luonteeltaan, nuori kun oli, eikä kestänyt kauaakaan lelumaailman aikaa, kun se oli jo alhaalla ja kaartoi hyllyn kulman ohitse pitkälle käytävälle.
- Voi pojat! Venku hihkaisi innoissaan kuulostaen aivan kuin pieneltä pojalta ja loikkasi nallen mitoissa korkealle ilmaan. – Olen odottanut tätä hetkeä koko vuoden! Toivottavasti en ole myöhässä, en ole kovin nopea juoksemaan.
Venkun jalat kuitenkin töpsähtelivät tasaiseen tahtiin parkettilattiaan sen juostessa ohi hyllyjen ja lyhyiden käytävien. Varjot näyttivät entistä suuremmilta pienen nallen rinnalla, mutta sen innokkuus oli niitäkin isompi; jouluhan oli vain kerran vuodessa. Venku juoksi niin kovaa, että se kompastui jalkoihinsa ja lensi ähkäisten mahalleen; pörröisen karvan vuoksi se hetken aikaa liukui lattiaa pitkin ja pysähtyi hyllyn kulmaan. Venku kömpi takaisin jaloilleen, pudisteli päätään ja oikoi kaulaliinaansa ennen kuin huomasi, että oli saapunut määränpäähänsä.
Kaupan perällä oli lasten rakennuspalikoista, legoista ja muista vastaavista rakennettu suuri linna, ainakin nallen kokoon verraten, ja sen korkeimman tornin mastoon oli vedetty punainen lippu. Jostain oli saatu lamppuja, joita oli sytytelty valaisemaan paikkaa ja siellä täällä oli myös leluille tarkoitettuja koristeita. Linnan eräällä parvekkeella oli pieni joulukuusi. Piha-alue kuhisi porukkaa ja paikalle virtasi koko ajan lisää.
Venku katsoi silmät suurina linnaa ja oli kaatua selälleen kohotettuaan katseensa aivan lippuun asti. Se ei kuitenkaan ehtinyt ihailemaan linnaa pitkään, kun jo joku taputti häntä selkään.
– Venku, saavuit sittenkin!
Venku kääntyi kannoillaan ja näki häntä pidemmän, kauniin punaiseen mekkoon pukeutuneen Barbien, jonka hiukset olivat suurella nutturalla. Venku unohtui tuijottamaan tätä hetkeksi aikaa ennen kuin muisti, että Barbie oli puhunut hänelle.
– Anteeksi, taisin olla hieman myöhässä, hän sopersi pyöritellen nolona käpäliään.
- Voi, et ollenkaan! Olet ensimmäisten joukossa. Näethän, että paikalle saapuu koko ajan lisää väkeä!
- Se on totta, Venku vastasi ja käänsi katseensa takaisin linnaan. – Siitä tuli kauniimpi kuin odotin.
- Niin minustakin, Barbie sanoi ja huokaisi tyytyväisyydestä. – Lamppujen saanti vain oli vaikeinta. Onneksi Hattunen oli unohtanut valot päälle, ettei meidän tarvinnut mennä etsimään niiden katkaisijaa.
- Se on todellakin hyvä, Venku hymyili. – Voisinko minä…
Venku ei kuitenkaan ehtinyt lopettaa lausettaan, kun kuuli kaikkien hiljenevän ympärillään ja kääntävän katseensa häneen. Venku ahdistui siinä samassa eikä oikein tiennyt, miksi kaikki häntä tuijottivat. Meni hetki ennen kuin Venku huomasi, että he eivät tuijottaneet häneen vaan hänen ohitseen kaupan toiseen päähän. Venku itsekin kääntyi ja siirtyi vaistomaisesti lähemmäs Barbieta. Painostavassa hiljaisuudessa oli selvästikin kuultavissa, kuinka ulko-oven lukossa kääntyi avain.
Lelut menivät paniikkiin ja alkoivat päättömästi säntäillä sinne tänne koettaen päästä omalle paikalleen johonkin kaupan hyllyyn. Venku horjahteli useiden töniessä häntä ja lopulta kaatui vieteriukon ohittaessa sen, eikä olisi päässyt ylös, ellei Barbie olisi auttanut häntä.
- Tule Venku! Barbie huudahti metelin yli. – Tiedän, miten voimme paeta täältä nopeasti ja saada sinut takaisin omalle paikallesi.
- Miksi minä olen niin tärkeä? Venku huudahti Barbien kiskoessa häntä mukanaan läpi lelumassan. – Pitäähän muidenkin lelujen päästä paikoilleen.
- Mutta Venku, sinä olet meistä erikoisin! Sinua ei ole täällä toista ja sitä paitsi, olet erittäin näkyvällä paikalla. Hattunen taatusti vilkaisee hyllyysi päin ja sinähän tiedät mitä tapahtuu, jos lelut nähdään itsekseen kävelemässä!
- Itse asiassa kukaan ei- Venku aloitti, mutta ei ehtinyt lopettaa, kun Barbie oli jo johdatellut hänet kiiltävänpunaisen, Barbie -nukeille tarkoitetun avoauton luokse. Barbie ryntäsi kuskin paikalle ja käski Venkua hyppäämään nopeasti kyytiin. Venku ei kuitenkaan ollut tarpeeksi nopea liikkeissään ja joutui juoksemaan Barbien perään tämän jo kaasuttaessa paikalta pois. Hän kuitenkin sai kiinni kuljettajan ovesta ja kömpi auton liikkuessa matkustajan paikalle – mutta päälleen. Se putosi auton jalkatilaan ja oikaisi siellä itsensä oikein päin ennen kuin nousi takaisin istuimelle pelosta kankeana. Barbien nuttura oli auennut äskeisen pakoepisodin aikana, joka nyt jatkui hurjaa vauhtia kohti kaupan etuosaa.
- Hattunen on tietysti tullut sammuttamaan valoja, Barbie mutisi lähinnä itsekseen. – Ehkä sittenkin olisi ollut parempi, jos me olisimme joutuneet sytyttämään ne.
- E-ehkä se ei ole Hattunen, Venku änkytti pienellä äänellä. – Voihan se olla vaikka murtovaras.
- Harvalla murtovarkaalla on avain. Mutta älä pelkää Venku, oli tulija kuka hyvänsä, me saamme sinut ajoissa omalle paikallesi. Toivotaan vain, että muutkin lelut ovat yhtä onnekkaita.
Venku nielaisi pitäen katseensa tiukasti edessä. Ei nalle aikaisemmin yöllä olisi uskonut, että olisi joutunut tällaiseen tilanteeseen. Jos hän olisi tiennyt tulevasta, ei hän olisi poistunut paikaltaan alun perinkään.
Juuri ennen toiseksi viimeistä hyllyä he Barbien kanssa kuulivat lähestyvät askeleet ja näkivät esiin työntyvän kengänkärjen hyllyn takaa.
– Voi ei! Barbie parahti ja käänsi jyrkästi vasemmalle. Venku ei ollut tähän äkkinäiseen liikkeeseen varautunut ja lensi auton kyydistä kierien sen jälkeen pitkin lattiaa. Barbie ei tätä huomannut ja jatkoi vain matkaansa. Venku nousi paniikissa seisomaan ja juoksi hyllyn toista puolta, ettei hän sattuisi kengän omistajan tielle. Hänelle ei koskaan ollut kerrottu, mitä tapahtuisi, jos lelut nähtäisi juoksentelemassa ympäriinsä ja sen vuoksi hän halusi mahdollisimman nopeasti omalle paikalleen.
Hattunen napsautti juuri linnan valot kiinni kaupan perällä ja lähti takaisin samaa tietä kuin oli tullutkin. Häntä väsytti armottomasti; ei ollut vanhan miehen kunnolle hyvää kuljeskella päivän päätteeksi pitkin kaupunkia vain sammuttamaan kaupan valot.
– Olisi pitänyt muistaa sammuttaa nuo valot, Hattunen mutisi itsekseen sivellen samalla viiksiään ja haukotteli. – Olisi ollut vaarallista jättää ne palamaan näiksi kolmeksi päiväksi. Ties vaikka olisi tulipalo syttynyt! Täytyy muistaa tästä lähin, ettei tarvitse tulla keskellä yötä –
Hattusen ajatukset jäivät kesken, kun hän pääsi kassan luokse. Hänen huomionsa kiinnittyi ensin oven vieressä olevaan hyllyyn ja sitten lattiaa pitkin viipottavaan siniseen nalleen, joka jarrutti nopeasti hänet huomatessaan ja pysähtyi juuri oven kohdalle. Molempien katseet kohtasivat ja silmissä oli sekä hämmästystä ja epäuskoisuutta että pelkoa.
Jostain veti taas pienesti ja antiikkinen kristallituulikello helisi hiljaa oven yläpuolella ja toi sähköistä jännittyneisyyttä ilmaan.
***
Aamuaurinko osui pakkaslumeen ja valaisi kylää kirkkaudellaan. Öinen pimeys oli tiessään, samoin myös pelottavat varjot ja kaikkialla alettiin vähitellen herätä; muutamia ihmisiä käveli jo kaduilla. Myös Hattusen lelukaupan suuret varjot olivat tiessään, mutta itse kauppa oli tyhjä ja hiljainen.
Kaupan lattialla, lähellä kassaa oli sininen nalle. Se makasi puolittaisessa istuma-asennossa, kaulaliina osittain irronneena ja toinen lasisilmä haljenneena keskeltä. Sen katseesta pystyi näkemään, ettei se enää heräisi eloon.
Kaupan perällä, legoista ja rakennuspalikoista rakennetun linnan lähellä oli puinen nukensänky. Se ei ollut kovin suuri ja näytti kookkaammalta kuin mitä oli, koska siellä makasi pienen pieni nukke. Tämä nukke ei kuitenkaan ollut kuin monet muut nuket; sillä oli hiukan tukevahko maha, kiiltävä kalju ja tuuheat viikset, ja se selvästikin hengitti. Päässään sillä oli huopahattu ja yllään päällystakki. Kun se kääntyi, oli sen lasisiksi muodostuneista silmistä huomattavissa pala ikävää ja vähän surua, mutta suurimmaksi osaksi nuken katseesta välittyi avunpyyntö.
A/N: Heränneet ajatukset ovat innoitukseni ^^ Lyhyt tämä oli, mutta niin sen kuuluikin olla. Kommentteja, jos loppuun asti luit
