Title: Purppuraa
Author : Sädekehä
Genre: Fluff, fluff, ja vielä kerran fluff,
Pairing: Sirius/James
Rating: S
Summary: ”Look at the red red changes in the sky”
Disclaimer: Hahmoista kunnia Rowlingille ~
A/N: En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään. Nyt sitten iski inspis kirjoittaa jotain pelkkää söpöilyä. Raapustin tämän puolessa tunnissa, enkä osaa yhtään sanoa, kuinka hyvin tämä onnistui. Kertokaa te. (:
Osallistuu albumihaasteeseen 30stm:n kappaleella Echelon.
Purppuraa
”Tule, äkkiä!”
Sinä pidit tiukasti kiinni kädestäni ja nauroit. Mailleen laskeva aurinko värjäsi kasvosi purppuralla, sai minut siristämään hymyillen silmiäni. Tiesin sinun silmiesi tuikkivan, vaikken kyennyt näkemään sitä. Hyvä olosi tarttui minuun, kuten aina.
”Odota nyt, en pysy perässäsi.” tiukensit otettasi vähät välittämättä valituksestani. Juoksimme molemmat alas elokuulta tuoksuvaa rinnettä, joka kylpi auringon viimeisissä säteissä. Maa tuntui edelleen lämpimältä paljasta ihoa vasten, heinänkorsien kutitellessa yhteen liittyneitä käsiä.
”Katso..” henkäisit korvaani pehmeästi. Askeleet pysähtyivät kiihtyneen hengityksen kera. Tiesin sinun kuulevan sydämeni kiivaan sykkeen, mutten välittänyt siitä. Tiesin sen miellyttävän sinua, yhtä paljon kuin lämmin hengityksesi poskellani miellytti minua.
Katsoin laskevaa aurinkoa henkäisten. Olit puhunut minulle tästä paljon, ja vannonut näyttäväsi sen minulle vielä kerran. Olit sanonut, kuinka kauniilta taivas näyttikään sinisen vaihtuessa keltaiseksi, siitä hiljalleen oranssiksi ja lopulta täydellisen purppuraksi. Kehaisit kuinka niitty tuoksuisi lämmöltä vielä myöhään yöhön, hämärän jo laskiessa hiljalleen huntunsa. Olin nauranut, kuinka oudolta se kuulostikaan sinun sanomanasi. Silloin et nauranut kanssani, vaan näytit vakavalta. Pudistit päätäsi ja painauduit ensimmäistä kertaa lähemmäs minua. Painoit huulesi aivan kiinni korvaani ja vakuuttelit näyn olevan aivan erikoislaatuinen.
”Voisiko se olla aina tällaista?” kuiskasin hiljaa. Olit vetäytynyt kauemmas, päästänyt irti kädestäni. Näin sinusta vain hennon varjon vierelläni, olit aivan hiljaa.
”Mikä?”
”Elämä.” en nähnyt kuinka kapeat huulesi kaartuivat virnistyksenomaiseen hymyyn, mutta saatoin aistia sen. Jokaisen kaaren, jokaisen pienenkin liikkeen. Kykenin kuvittelemaan kuinka pudistaisit päätäsi, miettisit mielessäsi sopivaa vastausta, joka saisi meidät molemmat nauramaan.
”Purppuraa?” hymähdit niin rauhallisesti, etten voinut olla siirtämättä katsettani sinuun. Seisoit silmät kiinni aivan lähelläni. Aurinko kimmelteli tummilla hiuksillasi, ihosi loistaessa auringon väreissä. Huulet liikkuivat joka hengähdyksen tahtiin niin huomaamattomasti, ettei kuka tahansa olisi voinut huomata sitä. Kukaan muu paitsi minä.
”Niin.” kuiskaus kantautui huuliltani pitkän hiljaisuuden jälkeen. Silmäsi olivat edelleen kiinni, säteiden tanssiessa luomillasi. Ojensin varovaisesti kättäni lähemmäs sinua, ja tartuit siihen empimättä. Sormemme tunnustelivat toisiaan kietoutuen lopulta yhteen.
”Haluaisit sen olevan tällaista? Aina?”
Nyökkäsin vimmatusti, naurusi säestäessä liikkeitäni. Pyörähdit kepeästi eteeni ja tartuit vapaalla kädellä leuastani. Hymisit hiljaa tyytyväisyydestä ja kallistit päätäsi. ”Joten miksei se olisi?”
Huulet painautuivat hellästi toisiaan vasten. Empimättä vedit minut lähellesi, minun puristaessa tiukasti kättäsi, haluamatta päästää irti. Kätesi hakeutui leualta poskelle, ohimon kautta hiuksien sekaan. Kosketus tuntui kevyeltä, aivan kuin tuulen hennolta kuiskaukselta. Suudelma maistui makealta, mansikalta ja hunajalta. Naurahdit vasten huuliani, minun hykerrellessä hengityksesi tahtiin.
Ja ainoa, minkä näin, oli purppuralla maalattu taivas, sinun painaessa poskesi olkapäätäni vasten.
”Älä ikinä päästä tästä irti, James. Älä ikinä päästä minusta irti.”
-----
A/N2: Kommenttia pyytäisin. (: