Title: Yön Hiljainen Tanssija ( Hidefini nimesi)
Author: Nukkemestari
Beta: Hidefini.
Genre: ”Muut” (Eli ei hajua, viisaampi voi neuvoa. Kun on vähän ehkä angsti vaikute ja kuitenkin tää on.. kukkaishyppelyä-fluffy sekoilua.. tai jotain...?)
Pairing: Vanha kunnon HD-televisio (Harry x Draco)
Rating: S
//zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajojaSummary: Hämärä. Valo. Draco.
Näin spoileroimatta: Super imu, ja Bambi hyppelee.
Disclaimer: En omista Rowlingin hahmoja, paikkoja jne. enkä myöskään mainittua Bambia.
A/N: Yritän olla oikein adjektiivinen tällä kertaa, kun ihmiset ovat sanoneet, että kuvailuja voi lisätä.
Betani sanoi, että tällaisten ficcejen kohdalla luulee, että onko kirjoittaja mielipuoli.. tai jotain.
Seuraava ficci pitemmäksi sitten
FF100:seen, sanalla Valo. (3/100), aiheella ”Taikaotukset”
***
Yön Hiljainen Tanssija Valopilkku lepatti hailean iloisesti muutaman kymmenen metrin päässä Harrystä.
Hän tuijotti tuota kelmeänkellertävää valoa kuin hypnoosissa.
Harry tahtoi koskettaa valoa. Hän tunsi valon. Hän oli nähnyt sen ennenkin. Joku puristi Harryn rintaa, ja hän syöksähti valoa kohti, mutta valo poukkoili eteenpäin. Poika seurasi lumoutuneena valoa, mitään ajattelemattomassa unessa.
Harry pisti juoksuksi. Valo lähti kiitämään eteenpäin, pitkin usvaisen järven rantaa. Se nousi pienelle, rehevälle mäelle, joka kylpi aamuhopeassa ja pysähtyi.
Harry näki tutun henkilön juuri kun aurinko nousi, ja värjäsi pojan valkean ihon kultaiseksi.
Tuo vaaleahiuksinen kalpea poika oli alasti ja kantoi pientä ruosteista lyhtyä. Hän katsoi alarinteelle jähmettynyttä Harryä alaspäin, mutta ei halveksuen. Pikemminkin hämmentyneenä ja …viattoman viekoittelevasti, Harry huomasi ajattelevansa.
Platinasuortuvainen poika hymyili kauniisti ja hänen vasen, ehkä hiukan vino etuhammaskin näkyi kunnolla. Hän kutsui kädellään Harryä seuraamaan perässä. Blondi kirmasi juoksuun Aatamin asussaan, ja Harryn oli vain pakko seurata. Hänen sydämensä pumppasi tiheään.
Draco oli kauniimpi, kuin Harry oli tajunnukkaan. Kaunis valo tuntui tulevan niin Malfoyn lyhdystä, kuin hänen takaansakin.
Maa muuttui heidän jalkojensa alla kosteammaksi.
Draco hidasti hiukan, mutta ryntäsi sitten liikkeelle kun Harry oli saamassa otteen hänen ojennetusta kädestään.
Maa tarttui Harryn jalkaan. Se kiskoi häntä sisäänsä ja pois pyrkivä Harry vain upposi, polvea myöten, vyötäröä myöten…
Lumous oli haihtunut kertaheitolla, ja alaston, virnistävä Malfoy oli muuttunut hihittäväksi ja hohtavaksi keijuksi, aamun kultainen valo muuttunut uhkaavaksi, siniseksi hämäräksi ja aamulintujen laulu suon haikeiksi, ehkä uhkaaviksi ääniksi.
Harry oli uponnut vyötäröänsä myöten. Suonsilmä tahtoi hänet. Se oli suon suu. Harry huusi apua, mutta tiesi, että oli juossut kauas koulun alueelta. Hän kuolisi tänne.
Harryn kaula alkoi painua pinnan. Suo puristi häntä, mutta oli pehmeää kuin iho…
Harry kokosi loput voimansa ja ojensi päänsä peittyessä kätensä ylös. Hän luovuttaisi. Luonto oli liian vahva pojalle, joka elää.
Pimeys.
Harry havahtui kiskontaan, joku veti häntä ylös niin ruumiillisesti kuin taioin…
Hän veti henkeä ja sai suunsa täyteen suota.
”Ole rauhassa, minä saan sinut ylös sieltä”, tuttu ääni virkkoi hengästyneesti. Toimitus kesti, sillä suo pisti vastaan, kun sen suupala kiskaistiin ulos nielusta.
Kun Harry oli umpisoisena ja –väsyneenä saanut tukevan mättään allensa hän kuuli kun tuo joku sanoi:
”Anna kun siistin sinua”.
Lempeät kädet pyyhkivät Harryn kasvot varoen ja Harry jaksoi kohdistaa sumeat silmänsä pelastajaansa.
Draco. Oikea Draco.
Tunne oli lämmin. Harry tarttui Dracon vasemman suiponkorvan taakse, ja suuteli Dracon huulia.
”Kiitos”.