Slytherin and his Gryffindor epilogi 14.3.! K-11 Lily/Scorpius

[nuuhku]

ihana luku (:
lily ja scorpius on niin söpö pari.
pari virhettä huomasin mut eipä ne haitannu (:

ei kai  tässä muuta ku että jatkoa odotellessa

~nuuhku

[Jazmín]

A/N: Kiitos Michell, tosi kiva kuulla, että pidit
Kiitti Nabi Ja joo, Scorpiushan siinä totta kai piti lukea.
nuuhku, kiitos kommentista, hyvä että tykkästi tästä luvusta


No niin, on taas kulunut aika paljon aikaa tän luvun valmistumisessa, mutta tosiaan, täytyy sanoa, että tämä ei todellakaan ollut niitä helpoimpia lukuja kirjoittaa. Jotenkin en vaan osaa ajatella Harrya ja muita keski-ikäisinä, puhumattakaan siitä kirjoittamisesta No mutta joka tapauksessa, toivottavasti tykkäätte, ja kertokaahan, miten onnistuin Harryn ja muiden suhteen


22. Kaksi erilaista joulua

Scorpius istui Malfoyn kartanon ruokailuhuoneessa ja tökki joulukinkkuaan haarukalla. Joulupäivän ateriasta oli kulunut vasta vartti, mutta Scorpius oli jo perin pohjin tylsistynyt ja aikoi paeta paikalta niin pian, kuin hyvien tapojen puitteissa pystyi. Hän ei ollut koskaan erityisemmin pitänyt jouluista. Ne olivat aina olleet samanlaisia, siitä lähtien, kuin hän muisti; he viisi istumassa ison, puisen ruokapöydän ääressä. Hänen isovanhempansa, Lucius ja Narcissa ja hänen vanhempansa Draco ja Astoria sekä Scorpius itse. Tunnelma oli lievästi sanoen jäykkä, Scorpius oli tuskin sanonut sanaakaan koko aterian aikana, ja rehellisesti sanottuna kukaan tuskin odottikaan sitä häneltä. Niin kauan kuin hän käyttäytyi hyvin, niin kuin Malfoyn kuuluikin käyttäytyä, hän sai olla suurimman osan aikaa omissa oloissaan.
Lucius kysyi Dracolta jotain tämän työstä ja Draco vastasi yhdellä lauseella, sen jälkeen pöytäseurue vaipui taas hiljaisuuteen. Scorpius ei vaivautunut kuuntelemaan heidän keskusteluaan, joka kulki nyt taikaministeriössä ja taikamaailman poliittisessa tilanteessa.
Scorpius toivoi, että joululoma olisi jo pian ohi ja hän pääsisi takaisin Tylypahkaan. Kai se teki hänestä jotenkin oudon, hän ei ainakaan tuntenut kovin montaa ikäistään, jotka inhosivat lomia. Useimmiten hän ei vain jaksanut perhettään, jolla oli hänestä aivan liian paljon odotuksia ja toiveita, joita hän ei pystynyt, eikä edes halunnut täyttää.

Lisäksi hänellä oli ikävä Lilyä. Enemmän kuin hän oli kuvitellutkaan, hän ei ollut tottunut ikävöimään muita. Hän ei yleensä tarvinnut ketään muuta. Ennen kuin Lily oli ilmestynyt hänen maailmaansa ja muuttanut kaiken, tavalla jota hän ei ollut edes uskonut mahdolliseksi.
”Scorpius?” Scorpius kuuli isänsä sanovan.
”Niin?” Scorpius vastasi, tajuten vasta nyt kuinka syvästi hän oli vaipunut omiin ajatuksiinsa.
”Isoisäsi kysyi miten sinulla menee Tylypahkassa”, Draco sanoi kohottaen kulmiaan pojalleen.
”Ai jaa, joo”, Scorpius sanoi hajamielisesti yrittäen keskittää taas ajatuksensa nykyhetkeen. ”Ihan hyvin.”
”Hyvä”, Lucius sanoi, nyökäten ainoalle lapsenlapselleen. ”Meillä on korkeita odotuksia sinun suhteesi, ottaen huomioon, että olet Malfoyn suvun ainoa perillinen. Oletan että koulusuorituksesi ovat pysyneet edelleen yhtä hyvinä kuin aikaisemminkin?”
”Totta kai”, Scorpius vastasi huokaisten hiljaa. Hänen sukulaistensa esitys isällisestä kiinnostuksesta häntä kohtaan, oli vielä pahempaa kuin hänet huomiotta jättäminen. Hänen isänsä ja isoisänsä eivät ikinä osoittaneet mitään kiinnostusta häntä kohtaan, lukuun ottamatta hänen vaikutustaan suvun maineeseen. Usein Scorpiuksesta tuntuikin, että ainoa mistä he välittivät, oli suvun kunnia, jota he olivat yrittäneet paikkailla siitä lähtien, kun se oli saanut melko kovan kolauksen Voldemortin kukistuttua ja sitä he olettivat hänenkin tekevän. Scorpius hymähti mielessään, miettiessään mitä hänen sukulaisensa ajattelisivat jos kuulisivat hänen seurustelevan Harry Potterin tyttären kanssa.

Jälkiruokaan mennessä Scorpius oli jo kyllästynyt kuoliaaksi. Hän ei tajunnut, mitä niin ihmeellistä joulussa oli, hän olisi mieluusti ohittanut koko juhlan kokonaan. Jälkiruoan loppupuolella hänen isänsä ja isoisänsä siirtyivät kuitenkin puheenaiheeseen, joka kiinnitti Scorpiuksen huomion; nimittäin Azkabanista karanneisiin kuolonsyöjiin.
”Huolimatta siitä, mitä Päivän Profeetta yrittää uskotella lukijoille, tiedän, etteivät aurorit ole yhtään sen lähempänä heidän nappaamistaan, kuin koskaan ennenkään”, Draco kertoi isälleen.
Lucius hymähti tyytyväisenä. ”En minä sitä olettanutkaan. Ja mitä taas tulee meidän suunnitelmaanne… se edistyy loistavasti. Viimeistään tämän pitäisi opettaa jotain sille Potterille, hän on aivan liian ylpeä, luulee pystyvänsä mihin vain, vain sen takia, mitä tapahtui hänen ja Pimeyden lordin välillä.”
”Se on mukava kuulla”, Draco vastasi hymyillen isälleen pienesti.
Scorpius kuunteli nyt keskustelua jännittyneenä, unohtaen kokonaan tylsistymisensä. Hän ei ollut kuullut kummankaan mainitsevan mitään kuolonsyöjien paosta ennen. Totta kai hän oli pelännyt, että hänen vanhemmillaan olisi jotain tekemistä asian kanssa, mutta suurimman osan ajasta hän oli yrittänyt olla ajattelematta sitä, ja vakuuttanut itselleen, ettei heidän perheellään ollut mitään tekemistä sen kanssa. Hän ei voinut uskoa, että he tekisivät mitään nyt, kun velhomaailma oli elänyt rauhassa jo niin kauan. Vaikka toisaalta, sanoi pieni ääni Scorpiuksen pään sisällä, ehkä he pyrkivät juuri siihen: kostamaan silloin, kuin kaikki olisivat jo tuudittautuneet väärään turvallisuuden tunteeseen ja unohtaneet varovaisuuden.
Lucius tai Draco eivät maininneet aihetta enää uudelleen ruokailun aikana ja Scorpius vaipui taas mietteisiinsä loppuruokailun ajaksi, sulkien muiden keskustelun pois korvistaan.

***
Lily istui olohuoneen sohvan nurkassa, nojaten päätään selkänojaan. Oli joulupäivän ilta ja Pottereiden olohuone oli täynnä puheensorinaa, naurua ja musiikkia. Pottereiden viiden hengen perheen lisäksi siellä olivat Weasleyt, sekä Teddy ja Victoire. Niin kauan, kuin Lily muisti, kaikki olivat aina kokoontuneet heidän luokseen jouluisin, johtuen ehkä yksinkertaisesti siitä, että heillä oli isoin talo.
Lily oli aina rakastanut joulua, silloin kaikki hänen rakastamansa ihmiset olivat yhdessä ja onnellisia ja nauravaisia. Joulu oli kuin oma maailmansa, silloin saattoi unohtaa kaikki ongelmat ja yhtäkkiä maailma ei ollutkaan niin monimutkainen, vaan tuoksuva ja lämmin ja joulunpunainen.
Mutta tänä vuonna jotain tuntui puuttuvan; Lily ei voinut lakata ajattelemasta Scorpiusta. Hän ei ollut tiennyt, miten toista voi ikävöidä sillä tavalla, aivan kuin Lily olisi ollut riippuvainen Scorpiuksesta. Siitä lähtien, kuin hän oli tuntenut Scorpiuksen, hänen ei ollut tarvinnut ikinä olla pitkää aikaa erossa Scorpiuksesta, eikä hän ollut käsittänyt, kuinka vaikeaa se olisi. Ja nyt hän ei saanut ajatuksiaan irti Scorpiuksesta. Se oli samaan aikaan kamalaa ja ihanaa. Hiukan pelottavaa ja samalla riemastuttavaa. Sellaiselta tuntui kai rakastuminen.

”Hei Lily”, James sanoi ja istui Lilyn vierelle sohvalle, ja tarjosi Lilylle piparin.
Lily tarttui pipariin ja puraisi siitä pienen palasen. ”Hei.”
”Mitä kuuluu?” James kysyi. ”Me ei olla ehditty juttelemaan melkein yhtään.”
”Niinpä”, Lily huokaisi. Hän ja James olivat olleet ennen paljon läheisempiä, mutta sen jälkeen, kun James oli päässyt Tylypahkasta ja lähtenyt opiskelemaan auroriksi, he eivät olleet jutelleet läheskään yhtä paljon. ”Ja ihan hyvää, ei mitään erikoista”, Lily sanoi kohauttaen olkiaan. Saman tien hän värähti, huomaten kuinka helppoa oli lausua sellainen valhe. Ei mitään erikoista.
”Onko kaikki hyvin?” James kysyi katsoen Lilyä tutkivasti. Ehkä se valehteleminen ei sitten onnistunutkaan niin helposti, Lily mietti.
”Olen, totta kai.” Lily sanoi hymyillen. ”No, millaista aurorikoulutus on?” Lily vaihtoi puheenaihetta, toivoen, ettei olisi liian läpinäkyvä.
”Ihan mukavaa”, James vastasi. ”Totta kai se on rankaa, mutta kai sen on tarkoituskin olla rankaa.”
”Niin kai, ei kai se mitään maailman helpoimpia ammatteja olekaan”, Lily huomautti.
”Mutta muuten”, James virnisti Lilylle salaliittolaisen hymyään, joka oli Lilylle tuttu lapsuudesta, jolloin he suunnittelivat yhdessä kepposia. ”Oletko sinä jo löytänyt hyvää käyttöä kartalle?”
Lily vastasi Jamesin virnistykseen. ”Totta kai.”
”No?” James kysyi kohauttaen kulmiaan.
Lily oli hetken hiljaa. ”Sinä et halua tietää”, hän vastasi sitten mahdollisimman totuudenmukaisesti.
James pyöritteli silmiään. ”Ehkä en sitten”, James myönsi, ”Minulla ei kyllä ole mitään hirveää intoa kuulla pikkusiskoni luutakomeroseikkailuista sen tarkemmin.”
Lilyn muksautti Jamesia nyrkillä olkapäähän, mutta ei voinut olla virnistämättä, James oli aina, jo pienestä pitäen, tiennyt, miten saada Lily hymyilemään.
James ja Lily mutustelivat pipareita ja juttelivat niitä näitä, ja Lily tuli heti paremmalle mielelle. Se kai oli parhaita puolia isoveljessä, tämä sai hänet piristymään, tavalla johon kukaan muu ei pystynyt.

Muutaman tunnin kuluttua, kello alkoi olla jo aika paljon ja muut alkoivat tehdä lähtöä. Victoire suuteli Lilyä nopeasti kummallekin poskelle, Teddy taputti olkapäälle, Rose halasi häntä pikaisesti ja sitten he olivat kaikki poissa ja he olivat taas viidestään. Ginny meni keittiöön keittämään kaakaota ja kaikki viisi Potteria istuivat vielä hetkeksi sohvalle kuumat kaakaomukit kädessä rupattelemaan, ennen kuin he sanoivat hyvät yöt toisilleen ja lähtivät vihdoinkin väsyneinä mutta tyytyväisinä omiin huoneisiinsa nukkumaan.
Lily kiipesi portaat ylös kotinsa toisessa kerroksessa sijaitsevaan makuuhuoneeseen ja aukaisi oven puolinukuksissa ja niinpä hän säikähti melkoisesti huomatessaan, ettei ollutkaan huoneessa yksin, niin kuin oli luullut olevansa. Hän tuijotti tyrmistyneenä sänkynsä laidalla istuvaa Scorpiusta, epäillen vahvasti, että hän näki näkyjä.

”Scorpius?” Lily henkäisi hiljaa astuen peremmälle huoneeseen ja sulkien oven takanaan. ”Mitä sinä täällä teet?”
”No mitäs luulisit?” Scorpius vastasi virnistäen huvittuneesti Lilyn pöllämystyneelle ilmeelle. ”Tulin tapaamaan Albusta tietysti.”
”Haha, tosi hauskaa”, Lily sanoi pyöritellen silmiään, osaamatta päättää, ollako onnellinen, kun hän näki Scorpiuksen pitkästä aikaa, vai kauhistunut siitä, että Scorpius todellakin istui hänen huoneessaan, hänen sänkynsä laidalla, kun hänen veljensä ja vanhempansa olivat vain muutaman metrin päässä.
Lily istui sänkynsä laidalle Scorpiuksen viereen ja oli hetken hiljaa, antaen pamppailevan sydämensä tasaantua.
”No onneksi sinä osuit oikeaan huoneeseen”, Lily naurahti sitten hermostuneesti.
”Onneksi”, Scorpius hymähti ja hänen katseensa kiersi kiinnostuneena Lilyn huonetta. Lily vilkaisi itsekin pursuilevaa kirjahyllyään, nojatuolille huolettomasti heitettyä vaatekasaa ja lattialla, roskiksen ympärillä lojuvia rutistettuja pergamentinpalasia ja toivoi, että olisi siivonnut vähän tarkemmin.
”Oletko sinä joutunut odottamaan kauan?” Lily kysyi sitten huolestuneena.
Scorpius kohautti olkiaan. ”En kovinkaan kauan. Teillä kuulosti olevan hauskaa?”
Lily vilkaisi Scorpiuksen kasvoja, ja huomasi niillä hiukan tavallista synkemmän ilmeen. ”Sinulla ei tainnut olla aivan yhtä hauska?” Lily kysyi rypistäen otsaansa.
Scorpius kohautti olkiaan. ”Ei sillä ole väliä, sellaista se on aina”, Scorpius sanoi hymyillen Lilylle pienesti.
”Eikä”, Lily sanoi päättäväisesti, hän ei kestänyt nähdä Scorpiusta masentuneena, ”kyllä sillä on väliä. Kerro minulle.”
”Ei siinä ole mitään sen kummempaa kertomista”, Scorpius sanoi. ”Minä en vain pidä joulusta mitenkään erityisesti.”
”Miksi et?” Lily kysyi, ihmetellen, miten kukaan voi olla pitämättä joulusta.
Scorpius kohautti olkiaan uudestaan. ”No ei minulla ole mitään syytä pitääkään siitä. Tai siis, meillä ei ole ihan sellaista tunnelmaa, kuin teillä tuntui olevan. Oikeastaan se on vain pitkästyttävää, istua samassa pöydässä ihmisten kanssa, jotka eivät välitä sinusta ja kuunnella heidän mielipiteitään, vaikka ei ole yhtään sama mieltä.” Scorpius lopetti puhumisen yhtä äkkiä, kuin oli aloittanutkin ja näytti siltä, kuin hänen ei olisi ollut tarkoitus kertoa kaikkea äskeistä, vain olisi sanonut sen vain vahingossa.
Lily olisi halunnut löytää oikeat sanat lohduttaakseen Scorpiusta, hän näki, että tämä välitti, vaikka yrittikin kovasti esittää, ettei sillä ollut merkitystä. ”Mutta totta kai he välittävät sinusta, Scorpius, hehän ovat sinun perheesi”, Lily sanoi lopulta.
Scorpius naurahti hiukan katkerasti. ”Enpä usko, että sinä ymmärrät tätä ihan oikein Lily, ei heitä kiinnosta minä ihmisenä. Vaikka miten sinä voisitkaan ymmärtää, kun sinulla itselläsi on niin täydellinen perhe.”
Lily katsoi Scorpiusta hiukan loukkaantuneena ja tämä näytti välittömästi katuvalta.
”Voi ei, anteeksi Lily, minä en tiedä mikä minuun meni. Minun ei ihan totta ollut tarkoitus sanoa sitä”, Scorpius henkäisi, tarttui Lilyä hartioista ja veti tämän halaukseen.
”Ei se mitään”, Lily sanoi ja halasi Scorpiusta takaisin. Ei hän voinut tätä syyttääkään, kun Scorpiuksella oli ilmeisesti ollut niin kurjaa perheensä kanssa, niin ei kai ollut ihmekään, jos tämä oli vähän kireä. ”Sinulla oli varmasti kurja joulu.”
”Niin mutta ei se silti ole mikään syy tiuskia sinulle”, Scorpius sanoi.
”Ei se haittaa, ihan totta”, Lily sanoi ja katsoi Scorpiusta hymyillen. Hän halusi vain Scorpiuksen tulevan paremmalle tuulelle.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Scorpius suuteli Lilyä nopeasti huulille. ”Mutta nyt minun pitää mennä, ennen kuin he huomaavat, että minä olen poissa”, Scorpius sanoi ja nousi seisomaan ja Lily nousi huokaisten hänen perässään.
”Minun oli ikävä sinua”, Lily sanoi.
”Niin minunkin sinua”, Scorpius sanoi ja kietoi käsivartensa Lilyn vyötärön ympärille. ”Mutta ei joululoma nyt niin pitkä ole, me nähdään taas kohta”, Scorpius sanoi hymyillen, tietämättä yrittikö vakuuttaa enemmän itseään vai Lilyä.
”Niin kai”, Lily sanoi ja suuteli Scorpiusta huulille, sulkien silmänsä. Scorpius tiukensi otettaan Lilyn vyötäröltä, vetäen tämän lähemmäs itseään.
”Nähdään kohta, kulta”, Scorpius kuiskasi sitten, vetäytyen hellästi kauemmas Lilystä.
”Nähdään”, Lily huokaisi.
”Hyvää yötä, Lily.”
”Hyvää yötä.”

***
Joululomaa oli vielä muutama päivää jäljellä Hugo ja Rose olivat juuri tulleet käymään Pottereilla, ja he istuivat Jamesin, Albuksen ja Lilyn kanssa miettimässä mihin kuluttaisivat yhden viimeisistä jäljellä olevista lomapäivistä. Jamesin ehdotus oli, että he lähtisivät pelaamaan huispausta, ja vaikka ulkona olikin aika kylmää, niin lumisade oli sentään lakannut, joten he päättivät, että oli tarpeeksi hyvä sää huispauksenpeluuseen, joten he kipaisivat hakemassa luutansa varastosta ja lähtivät Pottereiden talon lähellä sijaitsevalle nurmikentälle, jossa he olivat tottuneet pelaamaan niin kauan, kuin olivat vain olleet tarpeeksi isoja pysymään luudan selässä.
Kenttä oli siitä hyvä, että vaikka jästien asuinalue olikin melko lähellä, sen ympärillä oli niin korkeaa metsikköä, että se suojasi heitä hyvin.
Niinpä he pelasivat monta tuntia hyytävässä talvisäässä, edes huomaamatta, kuinka tuuli pureutui sisälle heidän takinkauluksista ja sormet kangistuivat kylmästä luudanvarren ympärille, ennen kuin he vihdoinkin iltapäivällä palasivat takaisin Pottereille posket punoittaen ja sormet kohmeessa.
Päästyään sisälle, he löysivät Harryn ja Ginnyn keittiön pöydän äärestä juomasta teetä Ronin ja Hermionen kanssa.
”Hei, oliko teillä hauskaa?” Ginny kysyi hymyillen, heidän viiden astuessa sisälle keittiön ovesta.
”Totta kai, koska huispaus muka ei olisi hauskaa?” James kysyi virnistäen.
Ginny pyöritteli silmiään. ”Sinä olet ihan niin kuin isäsi.”
”Minä en ole ihan varma, pitäisikö tuo ottaa loukkauksena vai kohteliaisuutena”, Harry huomautti.
Ginny hymyili Harrylle suloisesti. ”Sinä voit ottaa sen ihan niin kuin haluat.”
Harry tuhahti nyrpeästi, mutta vastasi kuitenkin vaimonsa hymyyn.

Myöhemmin illalla, Rose ja Lily loikoilivat Lilyn sängyllä, jutellen niitä näitä, niin kuin he olivat tehneet jo viisivuotiaista saakka. Tosin puheenaiheet taisivat nyt olla aika lailla erilaiset.
”Onko sinulla ikävä Ethania?” Lily kysyi Roselta.
”Totta kai. Miten niin?”
”Minulla on ikävä Scorpiusta. Tosi paljon. Enemmän kuin minä kuvittelinkaan”, Lily selitti. ”Mutta eihän siinä ole mitään järkeä, miten voi olla niin vaikea olla jostain ihmisestä erossa pari viikkoa, kun tietää kuitenkin koko ajan, että näkee hänet taas kohta.”
Rose kohautti olkiaan. ”En minä tiedä. Ei kai siinä kuulukaan olla mitään järkeä.”
Lily hymähti pienesti. ”Ei kai.”
”Sinä taidat todella välittää hänestä?” Rose sanoi, kohottautuen vähän istuvampaan asentoon sängyllä.
”Minä rakastan häntä”, Lily sanoi.
”Rakastaa on niin vahva verbi”, Rose huomautti. ”Me ollaan kuitenkin vielä aika nuoria.”
”Niin, mutta en minä sille mitään voikaan.”
”Ja hän on kuitenkin Malfoy”, Rose jatkoi.
”Sillä ei ole minulle mitään merkitystä”, Lily vakuutti. ”Minulle hän on vain Scorpius, ei sillä ole väliä, kuka hänen isänsä on ja mitä hän on mahdollisesti tehnyt.”
Rose oli vastaamassa jotain, mutta hän ei ehtinyt saada edes suutaan auki, kun huoneen ovi yhtäkkiä aukaistiin, Rose ja Lily käänsivät yhtä aikaa katseensa ovelle ja huomasivat Harryn seisovan ovella jäykkä ilme kasvoillaan.

Hetken aikaa he kaikki kolme tuijottivat toisiaan hiljaisuuden vallitessa. ”Hei isä?” Lily henkäisi sitten varovasti ja sai sen kuulostamaan enemmänkin kysymykseltä.
”Lily”, Harry sanoi hetken hiljaisuuden kuluttua. ”Sano minulle että minä ymmärsin nyt jotain väärin.”
”Mitä sinä sitten ymmärsit?” Lily kysyi hiljaa, yrittäen vaikuttaa mahdollisimman viattomalta ja ilmeisestikin epäonnistuen siinä surkeasti, päätellen Harryn ilmeestä.
”Minä kuulin, mistä te puhuitte”, Harry sanoi.
”Ai jaa?” Lily sanoi viattomasti.
”Älä yritä esittää, ette muka ymmärtäisi”, hänen isänsä sanoi syyttävällä äänensävyllä. ”Sinulla ei pitäisi olla mitään tekemistä kenenkään Malfoyn kanssa.”
”Miten niin ei pitäisi?” Lily kysyi katsoen isäänsä uhmakkaasti.
”Lily, sinä tiedät kyllä varsin hyvin Malfoyden perheen maineen”, Harry sanoi.
Lily oli aukaisemassa suunsa vastatakseen, mutta Rose keskeytti hänet. ”Ehkä minun pitäisi lähteä jo kotiin”, hän sanoi, hypäten ylös sängyltä ja suunnaten kohti ovea. Harry ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota, vaan oli keskittänyt kaiken huomionsa tyttäreensä, Lily taas katsoi Rose hiukan säikähtäneenä. Tämä hymyili hänelle rohkaisevasti ja katosi sitten ulos ovesta.

Lily käänsi taas katseensa kohti isäänsä, joka odotti edelleen vastausta. ”Miksi minun pitäisi välittää Malfoyden perheen maineesta?” Lily vastasi.
”Siksi”, Harry vastasi. ”Minä en vain käsitä, mitä tekemistä sinulla on tämän Scorpius Malfoyn kanssa.”
”No ehkä minä satun pitämään hänestä”, Lily tiuskaisi hiukan töykeämmin, kuin oli aikonut.
”No sinä et saa pitää hänestä”, Harry vastasi kipakasti.
”Et sinä voi sanoa minulle kenestä minä saan pitää ja kenestä en”, Lily sanoi korottaen ääntään, edes huomaamatta sitä. ”Sitä paitsi sinun ei olisi pitänyt edes kuulla sitä, miksi sinä alun perinkään salakuuntelit meitä?”
Minä en salakuunnellut teitä”, Harry kivahti. ”Ja tässä ei nyt ole kyse siitä, vaan siitä että sinä et saa olla tekemisissä sen Malfoyn kanssa.”
”Et sinä voi estääkään minua”, Lily tiuskaisi.
”Kyllä voin”, Harry huusi.
”Ja miten muka?” Lily kysyi ivallisesti. ”Miksi te kaikki luulette tietävänne paremmin kuin minä, mitä minun kuuluisi tehdä ja mitä ei? Scorpiuksessa ei ole mitään haitallista minulle, Malfoy on vain nimi, miksi sinun täytyy aina automaattisesti olettaa, että hän käyttäytyy sen mukaisesti. Sinä et edes tunne Scorpiusta!”
”Minun ei tarvitse tuntea häntä. Se riittää, että minä tunnen hänen isänsä ja isoisänsä. Minä en anna hänen satuttaa sinua”, Harry huusi.
”No hän ei aijo satuttaa minua, joten voisitko sinä jättää minut rauhaan ja antaa minun tehdä minun omat päätökseni itse”, Lily vastasi aivan yhtä voimakkaalla äänellä.
”No en, kun sinä et selvästikään osaa tehdä niitä päätöksiä.”
”Osaanpas”, Lily sanoi itsepäisellä äänensävyllä ja nosti leukaansa uhmakkaasti pystyyn. ”Aivan yhtä hyvin kuin kuka tahansa muukin. Miksi sinun pitää olla niin ennakkoluuloinen?”
”En minä ole ennakkoluuloinen, minä olen realistinen.”
”Etkä ole, sinä et halua, että minä olen tekemisissä hänen kanssaan, vain sen takia, että sinä et pitänyt hänen isästään. Et sinä edes ajattele tätä minun kannaltani, sinä et vain halua olla väärässä”, Lily sanoi ehkä ilkeämmin, kuin oli tarkoittanut. Hän oli vain niin kyllästynyt siihen, että kaikki yrittivät kertoa hänelle miten hänen pitäisi toimia ja mitä hänen pitäisi tuntea.
”Älä edes yritä väittää, etten minä ajattele tätä sinun kannaltasi, kun sinä tiedät varsin hyvin, että minä haluan sinun vain olevan onnellinen”, Harry huusi raivostuneesti.
”No miksi sinä et sitten antaisi minun tehdä itse omia päätöksiäni?” Lily tiuskahti.
Ennen kuin Harry ehti vastata, Ginny ilmestyi oviaukkoon, kohottaen kulmiaan miehelleen ja tyttärelleen, jotka mulkoilivat toisiaan vihaisesti. ”Mitä te täällä oikein huudatte?”
”Sitä että sinun tyttäresi on saanut päähän ruveta seurustelemaan Scorpius Malfoyn kanssa”, Harry kivahti.
”Niin ja isästä on aivan hyväksyttävää salakuunnella toisten yksityisiä keskusteluja”, Lily vastasi aivan yhtä kipakalla äänensävyllä.
Ginny tuijotti kumpaakin pitkän aikaa hiljaa. ”Miksi sinä kutsut häntä aina minun tyttärekseni, kun hän tekee jotain typerää?” hän sanoi sitten.

***
Lily makasi mahallaan sängyllään ja yritti lukea yölampun valossa, mutta siitä ei tullut mitään, koska hän ei vain pystynyt keskittymään. Hän oli yrittänyt jo kauan aikaa nukahtaa, mutta siitäkään ei tullut mitään, vaikka kello oli jo vaikka kuinka paljon ja kaikki muut olivat luultavasti jo nukkumassa. Hänellä oli vain liian paljon ajateltavaa.
Hän oli kyllä tiennyt, että hän ei voisi pitää suhdettaan Scorpiukseen salassa vanhemmiltaan ikuisuuksiin, ei varsinkaan nyt, kuin niin moni tiesi jo heistä. Hän ei kuitenkaan ollut varautunut siihen että he saisivat tietää, Tylypahkassa hän ei ollut edes ajatellut koko asiaa kovin paljon, se ei tuntunut kovinkaan ajankohtaiselta, kun hän oli niin kaukana vanhemmistaan. Mutta nyt hänen vanhempansa tiesivät, ja ainakin hänen isänsä oli vihainen hänelle. Eikä Lily tiennyt, miten hän voisi edes yrittää selittää hänen ja Scorpiuksen suhdetta isälleen. Ja kuitenkaan Lily ei voinut olla ymmärtämättä isänsäkin kantaa, hän ymmärsi kyllä, että tämän olisi vaikea suhtautua siihen. Ja Lily tiesi, että Harry ajatteli vain hänen parastaan, mikä teki vielä vaikeammaksi, olla vihainen hänelle.
”Hei Lily, nukutko sinä jo?” Ginny sanoi hiljaa astuessaan sisälle Lilyn huoneeseen ja sulkien oven perässään.
Lily pudisti päätään ja nousi istumaan, nojaten päätään sänkynsä päätyyn. Ginnykin istuutui Lilyn sängyn laidalle.
”Meidän pitäisi puhua.”
”Oletko sinäkin vihainen minulle?” Lily kysyi hiljaa.
”Minä en vain ymmärrä tätä, voisitko sinä selittää vähän tarkemmin, mistä tässä koko jutussa on oikein kyse?” Ginny kysyi rauhallisesti.
”Minä olen Scorpiuksen kanssa”, Lily sanoi. ”Minä en välitä, että hän on Malfoy. Hän ei ole yhtään sellainen, kuin kaikki olettavat hänen olevan. Kaikkien mielestä hän on jotenkin haitallinen minulle, mutta ei hän ole, vaikka hän onkin luihuinen ja Malfoyn, hän on silti ihana ihminen. Ja minä… minä rakastan häntä.”
”Lily”, Ginny huokaisi.
”Joten älä sinäkin aloita saarnaamaan minulle, siitä ei ole mitään hyötyä”, Lily lisäsi nopeasti.
”En minä aikonutkaan alkaa saarnaamaan, minä tiedän, ettei siitä ole mitään hyötyä”, Ginny sanoi. ”Minä en siltikään ymmärrä sitä. Mitä yhteistä teillä muka on, te olette kasvaneet niin erilaisessa ympäristössäkin?”
Lily huokaisi ja kietoi käsivartensa polviensa ympärille. ”En minäkään ymmärrä sitä. En minä ymmärrä, miksi minä rakastuin juuri Scorpiukseen ja hän juuri minuun, mutta ei minun tarvitsekaan. Ja vaikka me ollaankin kasvettu eri ympäristöissä, voidaan me silti ajatella samalla tavalla.”
”Niin kai sitten”, Ginny sanoi. ”Mutta Lily, et sinä voi oikein syyttääkään meitä, suhtautumasta tähän epäluuloisesti, ottaen huomioon hänen taustansa. Ja sinun isäsi… hän ei koskaan luottanut Scorpiuksen isään, eikä hänelle ole vielä tähän mennessä annettu mitään syytä luottaa Scorpiukseenkaan. Hän välittää sinusta kovasti Lily, hän haluaa vain suojella sinua.”
”Minä tiedän sen, mutta miksi Scorpiuksen pitää kärsiä, hänen isänsä päätöksistä. Sitä paitsi, tämä on ihan erilaista aikaa, kuin silloin kun te olitte nuoria, nyt ei ole mitään Voldemortia.”
”Tai ehkä ei sittenkään niin erilaista”, Ginny huomautti.
”Miten niin?”
”Lily, sinähän olet kuullut niistä karanneista kuolonsyöjistä?”
”Totta kai, mutta miten se liittyy Scorpiukseen?” Lily kysyi ymmällään.
”No nyt on niin, että vaikeuksia, joista on kirjoitettu lehdissä, eivät ole aiheuttaneet vain Azkabanista karanneet vangit, vaan mukaan on liittynyt myös muita silloin Voldemortin puolella olleita, joita ei silloin saatua vangittua. Ja totta kai Malfoyt ovat epäiltyinä, ottaen huomioon heidän menneisyytensä. Joten sitä minä yritän vain selittää, että tällaisina aikoina Potterin ei ole välttämättä kovin turvallista seurustella Malfoyn kanssa”, Ginny selitti.
”Mutta eihän… siitä on niin kauan aikaa”, Lily sanoi hiljaa. ”Mitä ne kuolonsyöjät suunnittelevat, äiti?”
Ginny huokaisi. ”Kukaan ei tiedä sitä varmasti. Mutta nyt huhutaan, että pitkällä tähtäimellä he yrittävät samaa kuin Voldemortin aikanakin, päästä takaisin valtaan, pitää yllä Voldemortin aatteita, vaikka hän itse onkin poissa. Ja lyhyellä aikavälillä taas, kai he vain yrittävät saada niin paljon tuhoa ja sekasortoa aikaiseksi, kuin mahdollista.”
Hetken aikaa he istuivat kumpikin hiljaisuuden vallitessa. ”Ei se silti vaikuta mitenkään minun ja Scorpiuksen suhteeseen. Heidät saadaan kuitenkin kohta kiinni ja sitten kaikki on taas hyvin, eikö niin?” Lily sanoi.
”Mutta minun ja isäsi mielestä sinun ei olisi hyvä tavata sitä poikaa nyt”, Ginny sanoi, vastaamatta Lilyn kysymykseen.
”Ette te voi minua estääkään”, Lily huomautti.
”Minä tiedän sen, kultaseni”, Ginny sanoi hiljaa.
”Entä isä?” Lily kysyi kohottaen toista kulmakarvaansa. ”Onko hän vihainen minulle?”
”Sinä tunnet hänet ”, Ginny sanoi hymähtäen pienesti, ”mutta kyllä hän siitä leppyy. Vaikka hänellä on muutenkin nyt vähän vaikeaa töissä, tämä kuolonsyöjäjuttu työllistää häntä aika tavalla, eikä tämä ole hänelle ihan paras aika kuulla tuollainen uutinen.”
”Ei se ole minun vikani”, Lily sanoi.
”Ei kai siitä ketään voi syyttää”, Ginny sanoi. ”Minä vain toivon että tämä koko kuolonsyöjäsotku selviää pian. Ja ettei Malfoylla ole mitään tekemistä sen kanssa.”
”Niin minäkin”, Lily sanoi huokaisten.
”No joka tapauksessa”, Ginny sanoi nousten ylös sängyltä. ”Yritä nyt saada nukuttua. Kaikki selviää kyllä.”
”Niin kai sitten”, Lily sanoi.
Ginny silitti Lilyn hiuksia nopeasti, niin kuin hän oli tehnyt aina tämän ollessa pieni ja katosi sitten ulos ovesta, jättäen Lilyn taas yksin. Lily veti peiton päälleen ja napsautti yölampun pois päältä, mutta silti hän makasi vielä pitkän aikaa yksin pimeässä, ennen kuin viimein nukahti.

[Nabi.]

Vau! Tää on hyvä! Sulla ideaa ainaki löytyy... Olin aikas yllättynyt kun Scorpius oli siel Lilyn huoneessa.
Oot todella hyvä kirjottaa tätä. Mie tykkään ihan hirveesti~
Mä ajattelin, että Scorpius ois tullu johonki keittiöön joka on täynnä Weasley & Potter porukkaa...
Mmmm... Tää sujuu todella hyvin. En löytänyt virheitä ja olen koukussa tähän.

kiiitän~~

p.s. olin eka

[eFFy]

IHANAT.
Multa oli jääny se viime lukukin lukematta, mutta tässä nyt luin nämä molemmat. Eli siis, pakko nyt vielä kerran sanoa, että Lily ja Scorpius ovat suloisia:) niin se on, eikä sitä voi miksikään muuttaa. Tykkäsin erityisesti siitä sänky kohtauksesta. Loistavasti keksitty ja tietenkin kirjoitettu.
Ja nuo erilaiset joulut.. Kivasti olit saanut tuon paikan ja tunnelman vaihtumaan. Se sopi siihen erinomaisest ja oii, mullekin tuli ihan yllätyksenä, et Scorpius oli tullu käymään Lilyllä. Sen ois pitäny vaan olla siellä kauempaa.. Aluksi ajattelin, että Harry tulisi sinne ja yllättäisi heidät, mutta parempi näin, että Harry kuuli. Harry ja Ginny toimivat tässä juuri samanlaisina vanhempina, joiksi olen heidät kuvitellut.
yhyy, alan nyt pilkunnussijaks,  mut:

”Ihan mukavaa”, James vastasi. ”Totta kai se on rankaa, mutta kai sen on tarkoituskin olla rankaa.”

varmaankin rankkaa? vai?
Mutta, mutta, kiitos tästä tuhannesti, jatkoa, milloin kerkeät:)

[Zacharias]

Hmm joo. Siis parituksestahan minä en pidä, mutta päätinpä sitten kokeilla kuitenkin lukea tätä. Aika fluffylta se tuntui aluksi, mutta sitten vaihtuikin teinidraamaksi loppua kohti (tarkoitan siis tähän asti etenemistä, sillä luin tänään kaikki tulleet osat.)
Tykästyin ehkä enemmän sivuhahmoihin, kuin itse Lilyyn ja Scorpiukseen, ja halusin lukea heistä enemmän Tosiaan vika siinä, että fikki ei iskenyt oli se paritus, koska nämä uuden sukupolven jutut eivät yleensä ole niin... Miten sen oikein kuvailisi. No kuitenkin. Nämä omat keksintösi, eli säilyttää liemiope ilkeänä, ja pistää Verso rehtorin virkaan olivat loistavia! Uusi sukupolvi, vähän perinteitä, ja sitten jotain täysin random-ajatusta. Kyllä. Siinä paras juttu koko fikissä (:  Teksti oli kyllä sujuvaa ja silleen, mitä nyt muutamia kirjoitusvirheitä, mutta kuka niistä sitten lopulta välittää niin paljoa. (ellei teksti olisi täynnä niitä.) Saatampa lukea seuraavankin osan, jos sellaista tulee. Ainakin oletan, että jatkat, kun jätit tuohon kohtaan

- unrealistic

[nuuhku]

oii ihana luku jälleen!
osaat tosi hyvin kuvailla kaikki paikat ja tilanteet.
noista jouluista kirjotit hyvin miten erilaiset se kummallakin on
ihanaa että scorpius muisti missä lilyn huone on (:

oli mulla jotain muutakin viel mutta unohin mitä piti laittaa : DD

joten jatkoa odotellessa

~nuuhku

[Herne]

Aah ihanaa jatkoa! Mistään ei meinaa löytyä Lily/Scorpius paritusta (Ainakaan mun silmin), mutta onneksi tää ficci on olemassa pelastamassa mun päivää Huomasin pari päivää sitten että uusi osa on tullu ja tulin nyt pistää kommenttia. Virheitä en bonganut ainakaan sillä tavalla, että olisi häirinnyt lukemista. Mukavaa tekstiä luettavaksi, että ei into lopu kesken lukemisen

[jools]

Tää on niin ihana!!!!
Luin koko ficin kolemassa päivässä..
Aikaaha siinä meni mut se oli sen arvosta

Kiitos

[Jazmín]

A/N: Kiitti Nabi, ihana ku tykkäät
Kiitos eFFy, tosi kiva kuulla, että tykkäsit, mäki tykkäsin sänkykohdasta
unrealistic kiitos rakentavasta palautteesta Oli kiva kuulla, missä mä olin onnistunut sun mielessä ja missä taas en niin paljon
kiitos paljon nuuhku
Herne, kiitos paljon Kommenttisi piristi mukavasti päivää.
Kiitos jools, niin kiva kuulla, että tykkäät tästä!

Sori, että tässä on nyt taas kestänyt näin paljon. Mutta joka tapauksessa, toivottavasti tykkäätte, ja jatkakaahan kommailua!


23. Takaisin kouluun

King’s Crossin juna-asemalla parveili sinä aamuna paljon kummallisen näköistä väkeä jästien silmissä katsottuna. Kun oli mukana raskas ja vanhanaikaisen näköinen matka-arkku, sekä parhaimmassa tapauksessa vielä pöllökin, ei ollut kovin helppoa hivuttautua huomaamattomasti laiturin yhdeksän ja kymmenen välissä olevan hyvin kiinteän näköisen tiilitolpan läpi. Siksi Pottereiltakin kesti melko kauan, ennen kuin he olivat päässeet juna-aseman jästien puoleiselta osalta laiturille, josta Tylypahkan pikajuna lähti.
Tuon tiilitolpan toisella puolella, jossa velhojen ja noitien ei enää tarvinnut salailla ja yrittää parhaansa mukaan esittää huomaamatonta, olikin melko toisenlainen tunnelma, ihmisten etsiessä ystäviään, hyvästellessä vanhempiaan ja leijuttaessa matka-arkkujaan junaan.
”Teidän on parasta mennä ensin viemään matka-arkkunne junaan, ennen kuin kaikki osastot varataan”, Ginny sanoi ja Albus ja Lily raahasivat matka-arkkunsa junaan. Hetken etsittyään he löysivät Hugon ja Rosen, jotka olivat jo varanneet heille vaunuosaston ja jätettyään matka-arkkunsa sinne, he palasivat kaikki neljä takaisin ulos, missä Ginnyn, Harryn ja Jamesin seuraan olivat nyt liittyneet myös Ron ja Hermione.
Sitten alkoi taas tavallinen, hätäinen hyvästelykierros, jossa kaikki pyrkivät osumaan halaamaan kaikkia. Lilyn osuessa Harryn kohdalle, tämä rutisti häntä hiukan pidempään kuin tavallisesti. Lily ja Harry eivät olleet paljonkaan puhuneet toisilleen parin viimeisen lomapäivän aikana. Heidän riitansa jälkeen Lily oli murjottanut Harrylle ja Harry oli murjottanut Lilylle, vaikka Ginny olikin huomauttanut Harrylle, että se ei tainnut olla oikein kypsä ja aikuinen tapa hoitaa asia.
”Pidä huolta itsestäsi”, Harry sanoi hiljaa.
”Totta kai, ainahan minä”, Lily vastasi.
”Ja ole kiltisti”, Harry lisäsi ja hymyili pienesti.
”Yritetään”, Lily sanoi virnistäen takaisin.
Harry oli hetken hiljaa ja lisäsi sitten: ”Kai sinä tiedät, että minä ajattelen vain sinun parastasi, minä en halua että sinä satutat itsesi.”
”Miksi kaikki hokevat tuota samaa?” Lily kysyi ja jatkoi hetken päästä, kun Harry ei ollut vastannut mitään, ”Kyllä minä tiedän sen, isä. Mutta kyllä minä osaan myös pitää huolen itsestäni ja tehdä omat päätökseni.”
”Niin kai sitten”, Harry sanoi ja hymyili vielä kerran tyttärelleen.
   
”No niin, teidän on paras lähteä, ennen kuin myöhästytte junasta”, Ginny sanoi ja hoputti kaikki kohti junaa. He menivät taas vaunuosastoonsa, jonne olivat jättäneet matka-arkkunsa, ja junan lähtiessä viheltäessä ja lähtiessä hitaasti liikkumaan, kaikki kumartuivat ikkunoista ja vilkuttivat, kunnes laituri yhdeksän ja kolme neljännestä muuttui vain pieneksi pisteeksi ja katosi sitten kokonaan.
Pian junan lähdön jälkeen Kaitlin tuli heidän junavaunuunsa.
”Hei”, Lily tervehti Kaitlinin istuessa hänen viereensä.
”Moi”, Kaitlin vastasi.
”Miten sinun lomasi meni?” Lily kysyi. Kaitlinin perhe oli lähtenyt jouluksi Irlantiin, jossa heidän sukulaisensa asuivat.
Kaitlin kohautti olkiaan. ”Ihan hyvin, vaikka minun kaikki miljoona pikkuserkkuani olivatkin aika ärsyttäviä.”
Lily virnisti. ”Hyvä sitten, että sinä olet niin hyvä lasten kanssa.”
Kaitlin pyöritteli silmiään. ”Totta kai. Entäs teidän loma?”
”Joo, ihan hyvin se meni”, Lily vastasi kohauttaen olkiaan ja päätti että kertoisi tarkemmat yksityiskohdat vasta myöhemmin.
Jonkin aikaa he kaikki kuusi rupattelivat niitä näitä, kunnes ensimmäiseksi Albus lähti etsimään Kaidaa.
”Minäkin taidan mennä etsimään Ethanin jostain”, Rose sanoi Albuksen mentyä ja nousi pystyyn.
Sen jälkeen Lily päätteli, että hänkin voisi jo poistua. ”Minäkin taidan sitten mennä etsimään Scorpiuksen”, hän sanoi ja lähti.

Jonkun aikaa Lily vain vaelteli pitkin junan käytäviä, tietämättä, mistä etsiä, koska hän ei oikein halunnut tupsahtaa mihinkään luihuisia täynnä olevaan vaunu-osastoonkaan kyselemään Scorpiusta. Lily ei kuitenkaan ehtinyt etsiä kauan, ennen kuin joku taputti häntä olkapäähän, ja käännyttyään hän huomasi, että Scorpius olikin onnistunut löytämään hänet ennemmin, kuin hän Scorpiuksen.
Lilyn kasvoille levisi leveä hymy, täsmälleen samaan aikaan, kun Scorpius virnisti hänelle, ja Lily kietoi kätensä Scorpiuksen kaulan ympäri ja veti tämän lähelle itseään. Scorpius kietoi myös kätensä Lilyn vyötärön ympärille ja veti tämän niin tiukkaan halaukseen, että Lilyn jalat melkein irtosivat lattiasta.
Lily sulki silmänsä, hautasi kasvonsa Scorpiuksen niskaan ja hengitti Scorpiuksen sisäänsä Scorpiuksen tuoksua, jonka hän oli oppinut tuntemaan niin hyvin ja jota hän oli jo ehtinyt kaivata. Pitkän ajan kuluttua, Scorpius vihdoin höllensi otettaan Lilystä ja vetäytyi sen verran taaksepäin, että pystyi näkemään tämän kasvot.
”Minulla oli ikävä sinua”, Lily sanoi hiljaa.
Scorpius hymyili pienesti. ”Niin minullakin sinua. Et uskokaan kuinka paljon”, Scorpius vastasi ja painoi sitten huulensa Lilyn huulille.
Aivan liian pian, joku kuitenkin keskeytti heidät. ”Hei voisitteko painua jonnekin muualle kaulailemaan, te tukitte käytävän”, joku seitsemäsluokkalainen korpinkynsi huomautti, ja heidän oli pakko siirtyä tämän tieltä.
Sen jälkeen he suuntasivat junan loppuosaan, jossa oli yleensä aina hiljaisempaa ja he saivat olla rauhassa.

”Miten sinun lomasi meni?” Scorpius kysyi, kietoen toisen kätensä takaisin Lilyn vyötärön ympärille.
”No ihan hyvin… kunnes isä sattui kuulemaan yhden keskustelun, jota hänen ei olisi pitänyt kuulla”, Lily sanoi.
”Minkä keskustelun?”
”Meistä kahdesta”, Lily huokaisi ja kääntyi katsomaan Scorpiusta silmiin. ”Hän tietää.”
Scorpius tuijotti hetken Lilyä suu auki, osaamatta sanoa mitään. ”Voi ei”, hän voihkaisi sitten. ”Suuttuiko hän?”
Lily hymähti ilottomasti. ”Totta kai hän suuttui”, Lily sanoi, ”mutta kyllä hän leppyikin. Kaiken kaikkiaan hän otti sen paremmin, kuin olisin kuvitellut.”
”Ottiko?” Scorpius kysyi kohottaen kulmiaan.
Lily kohautti olkiaan. ”Niin kai. Tai siis, ei kai hän sitä oikein hyväksykään, mutta hän tajuaa, ettei hän voi estääkään minua”, Lily sanoi ja tarttui Scorpiuksen käteen hymyilleen.
”Eikä hän voisi pitää sinua poissa minun luotani, vaikka haluaisikin”, Scorpius sanoi, virnisti Lilylle takaisin ja kaappasi hänet sitten taas yhteen suudelmaan.

Vähän ennen junan saapumista asemalle, Lily vihdoin lähti takaisin omaan vaunuosastonsa suuntaan. Kuitenkin vähän ennen heidän vaunuosastoaan hän melkein törmäsi Albukseen, joka oli kietoutunut, hyvin tiivisti yhteen Kaidan kanssa.
”Uh, minun ei olisi tarvinnut nähdä tuota”, Lily sanoi, Albuksen ja Kaidan vetäytyessä eroon toisistaan.
”Ai hei Lily”, Kaida sanoi hymyillen nolostuneesti.
”Mitäs tulit siihen”, Albus huomautti.
”En tahallani”, Lily vastasi.
”No joka tapauksessa, minä taidan nyt mennä, me ollaan varmaan kohta perillä”, Kaida sanoi ja lähti kävelemään kohti omaa vaunuosastoaan, vilkutettuaan ensin Albukselle ja Lily hyvästiksi.
”Tule, meidän on parasta mennä hakemaan tavarat vaunuosastosta”, Lily sanoi ja lähti taas kulkemaan eteenpäin.
”Odota Lily”, Albus sanoi ja pysäytti Lilyn. Lily kääntyi katsomaan veljeään kysyvästi. ”Minun pitäisi luultavasti kertoa sinulle…”
”Kertoa mitä, Al?” Lily kysyi rypistäen kulmiaan.
”Tuota, isä vain puhui minulle sinusta ja minä ajattelin – ” Albus aloitti.
Lily huokaisi. ”Olisi kai pitänyt arvata. Mitä hän sanoi?”
”No hän vain käski minun pitää sinua silmällä”, Albus selitti.
”Kai sinä tiedät, että siitä ei hyvää seuraisi, jos sinä yrittäisit vahtia minua”, Lily sanoi virnistäen pienesti.
Albus pyöräytti silmiään. ”Minä en ole niin tyhmä, että yrittäisin.”
”Hyvä”, Lily sanoi hymyillen.
”Mutta vakavasti puhuen, Lily”, Albus sanoi sitten vakavoituen, ”yritä olla joutumatta ongelmiin, koska sinä onnistuisit taas saamaan itsesi johonkin vaikeuksiin, isä kutienkin syyttäisi minua.”
”Mikä logiikka tuokin muka on”, Lily sanoi. ”Ei sinulla tullut mieleen, että jos minä joutuisin ongelmiin, hänen kannattaisi syyttää siitä minua ennemmin kuin sinua?”
”No niin kai. Mutta tuo koko Malfoy juttu on varmaankin saanut heidät jo epäilemään sinun mielenterveyttäsi, joten heidän on helpompi syytää minua”, Albus sanoi virnistäen.
Lily pyöräytti silmänsä kohti kattoa. ”Niin varmasti. Tule nyt, me ollaan jo kohta perillä”, Lily sanoi ja lähti taas kulkemaan kohti heidän vaunuosastoaan. ”Ja sitä paitsi, ei minulla itsellänikään ole mitään suurta hinkua hankkiutua ongelmiin.”
”Sitten sinä olet vain erityisen huono välttelemään niitä.”

***
Luihuisen oleskeluhuone oli jo melkein kokonaan tyhjentynyt, kaikki olivat menneet aikaisin nukkumaan, herätäkseen huomenna virkeänä. Scorpius oli kuitenkin vielä takkatulen ääressä lukemassa, koska häntä ei väsyttänyt vielä, joten hän päätteli, että voisi saman tien käyttää hyödyksi sen ajan, jota hän ei voinut olla Lilyn kanssa.
Scorpius ei kuitenkaan pystynyt keskittymään kirjaansa, vaan tajusi pian, että tuijotti vain sivua näkemättä tekstiä. Hänen ajatuksensa olivat karanneet kuolonsyöjiin; hän oli miettinyt monta kertaa, sitä mitä oli kuullut isänsä ja isoisänsä puhuvan joulupäivällisellä. Hän oli jopa miettinyt, pitäisikö hänen kertoa Lilylle, mutta oli tullut siihen tulokseen, että sitä olisi turha mainita, sillä eihän hän käytännössä tiennyt mitään. Vain sen, että kuolonsyöjät halusivat kostaa Pottereille ja sen kai jokainen olisi osannut päätellä itsekin.
”Hei Scorpius”, joku havahdutti Scorpiuksen mietteistään ja käännyttyään hän huomasi, että se oli Alex.
”Hei”, Scorpius vastasi varautuneesti hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän ei ollut paljoakaan puhunut Alexille heidän riitansa jälkeen. Nyt hänelle tuli mieleen, että hänen olisi ehkä pitänyt pyytää Alexilta anteeksi tai yrittää sopia hänen kanssaan, tai jotain, mutta hänellä oli viime aikoina ollut niin paljon muuta mielessä, ettei hän ollut paljoa ajatellutkaan koko asiaa.
Alex istui Scorpiuksen viereiseen nojatuoliin ja tuijotti hiipuvaan takkatuleen. ”Miten sinun joululoma meni?” hän kysyi.
Scorpius kohautti olkiaan. ”Ihan hyvin. Kai. Entä sinun?”
”Ihan hyvin”, Alex vastasi hymyillen pienesti, ”kai.”
Scorpius hymähti ja sitten he vaipuivat taas hiljaisuuteen.
”Joten”, Alex sanoi sitten hiukan nolostuneena, ”Ehkä minun pitäisi, tuota… pyytää anteeksi, siitä että huusin sinulle, silloin viimeksi.”
”Äh, ihan sama”, Scorpius sanoi pudistaen päätään. ”Mitä jos unohdetaan koko juttu?”
”Okei, hyvä”, Alex sanoi huojentuneena, ”minä en ole mitenkään erityisen hyvä anteeksipyynnöissä.”
”En minäkään”, Scorpius vastasi aivan yhtä huojentuneena.
”Joten, mikä tämä sinun ja sen Potterin juttu oikein on?” Alex kysyi.
”Minä pidän hänestä”, Scorpius vastasi. ”Paljon.”
”Mutta se on outoa… Hänhän on sentään Potter”, Alex sanoi.
Scorpius kohautti olkiaan. ”Niin kai. Mutta en minä voinut sille mitään.”
”Jaa”, Alex sanoi ja jatkoi sitten hetken kuluttua: ”Meidän pitäisi varmaan mennä nukkumaan.”
”Joo, niin varmaan”, Scorpius sanoi ja he nousivat kumpikin ylös. Ehkä se sopiminen ei ollutkaan niin hankalaa, kuin hän oli kuvitellut, Scorpius mietti, heidän lähtiessään kohti makuusalia.

***

Kevätlukukauden ensimmäisenä aamuna Lily heräsi jostain syystä paljon aikaisemmin, kuin olisi tarvinnut; hänellä oli jotenkin kummallisen levoton olo. Koska oli aivan liian aikaista lähteä vielä aamupalalle, eikä Lilyllä ollut enää mitään toivoa uudelleen nukahtamisesta, hän nousi suosiolla ylös, nappasi ensimmäisen kirjan, joka osui käteen ja yritti keskittyä siihen hetkeksi.
Vihdoin kello tuli kuitenkin tarpeeksi paljon, Lily töni Kaitlin hereille ja he lähtivät aamiaiselle.
Suuressa salissa he istuutuivat jo melko täyteen rohkelikkojen pöytään, Albuksen viereen.
”Huomenta”, Albus haukotteli.
”Huomenta”, Kaitlin vastasi, kurkottaen kohti paahtoleipiä. ”Sinä et näytä kovin pirteältä.”
Albus kohautti olkiaan.
Heidän ollessaan lopettelemassa aamiaista postipöllöt saapuivat aiheuttaen hetkellistä sekasortoa, liidellessään ympäri salia, yrittäen löytää oikean vastaanottajan.
Kaitlin otti Päivän Profeetan valkean tunturipörrön koivesta. Pöllö näykkäisi hänen paahtoleipäänsä muutaman kerran, ennen kuin lähti taas lentoon.
Kaitlin taitteli lehden auki pöllön mentyä. ”Katsokaas tätä”, hän sanoi sitten näyttäen lehden etusivua Lilylle ja Albukselle.
”Kulonsyöjät murtautuivat taikaministeriöön.”
He kaikki kolme tuijottivat lehden etusivulle kissankokoisilla kirjaimilla kirjoitettua otsikkoa, ja Lilystä tuntui, että viime aikoina lukeneet tuollaisia samanlaisia otsikoita jo aivan liikaa.
”Avaa se”, Albus sanoi kärsimättömästi, mutta Lily tunsi yhtäkkistä vastenmielisyyttä, koko lehteä kohtaan. Hän ei halunnut lukea enää samanlaisia juttuja; omaisuuksista jotka olivat tuhoutuneet, ihmisistä, jotka olivat kuolleet tai kadonneet, sillä hän pelkäsi, että väistämättä, jossain vaiheessa, se olisi joku hänen tuttunsa. Hänen sukunsa kun ei nyt varsinaisesti ollut mitään kuolonsyöjien ylimpiä ystäviä.
Kaitlin käänsi lehden etusivun auki, ja he alkoivat lukea tilanneraporttia Taikaministeriön tapahtumista. Jutusta kävi ilmi, ettei kuolonsyöjillä edes tuntunut olevan mitään erikoista syytä murtautua taikaministeriöön, ilmeisesti he vain halusivat saada mahdollisimman paljon tuhoa aikaan ja järkyttää taikamaailmaa. Ja ilmeisesti he olivatkin onnistuneet saamaan melkoista tuhoa aikaiseksi, tappamaan kaksi yövartijaa ja lähettämään melkoisen joukon auroreita sairaalaan. Artikkelin lopussa oli myös taikaministerin haastattelu, jossa hän sanoi nyt vahvistuneen heidän epäilynsä, että Taikaministeriössä oli ainakin yksi kuolonsyöjien liittolainen.

Luettuaan artikkelin, he olivat kaikki hiljaa, kenelläkään ei tuntunut olevan mitään sanottavaa enää. Jollain tapaa mikään ei ollut muuttunut, tämä oli aivan samanlainen, kuin kaikki viime aikojen artikkelit, jotka he olivat lukeneet. Mutta kuitenkin, kaikki oli eri tavalla. Sen lisäksi, että Taikaministeriö oli yksi koko velhomaailman suojatuimmista rakennuksista, nyt oli vielä varmistunut, että koko jutussa oli mukana muitakin, kuin vain Azkabanista karanneet kuolonsyöjät.
”Tämä alkaa jo olla aika iso juttu, vai mitä?” Albus sanoi viimein.
”Niin kai”, Lily vastasi, ”minä en vain ymmärrä, miten he ovat päässeet murtautumaan Taikaministeriöön. Sinne ei kai ole murtautunut kukaan, sitten sen jälkeen kun… ”
”Kun Voldemort oli vielä nousemassa”, Kaitlin päätti hänen lauseensa huokaisten.
”Minusta tuntuu, että alan ymmärtää, miltä ihmisistä on täytynyt tuntua, silloin kuin Voldemort oli vielä nousemassa”, Albus sanoi.
”Niin”, Lily sanoi. ”Jos kerran Taikaministeriöönkin pystytään murtautumaan, niin miksi ei sitten tänne?”
Kaitlin kohautti olkiaan. ”Niinpä.”

Ja seuraavien päivien aikana, Tylypahkan turvatoimia kiristettiinkin aika tavalla. Salakäytäviä tukittiin ja sääntöjä kiristettiin entisestään. Nykyään oppilaita oli kielletty poistumasta linnasta enää ollenkaan pimeän tultua, käytävillä partioi entistä enemmän opettajia ja kaikkia huispausharjoituksia oli valvomassa joku opettaja. Ja huispausharjoituksia olikin tavallista enemmän, sillä kevätlukukauden ensimmäinen ottelu luihuinen vastaan korpinkynsi oli lähestymässä kovaa vauhtia. Sen takia Scorpius ja Lilykin ehtivät nähdä toisiaan entistä vähemmän, sillä tuntui, että aina jommallakummalla oli huispausharjoitukset menossa. Sillä vaikka rohkelikkojen peliin olikin vielä vähän aikaa, Erica oli kiristänyt heidän harjoitusten tahtiaan, muistuttaen, että hekin pelaisivat kohta puuskupuheja vastaan. Muut joukkueenjäsenet alkoivat jo pikku hiljaa olla huolestuneita Erican pakkomielteestä huispausta kohtaan.

Niin tammikuun alku kuluikin melko kiireisesti ja kohta valkenikin jo sen lauantain aamu, jolloin luihuiset pelasivat vihdoin korpinkynttä vastaan.
Lily tapasi Scorpiuksen eteisaulassa, ennen kuin he menivät suureen saliin ja halasi häntä lujasti.
”Minä tiedän, että minun ei kuuluisi sanoa tätä, ottaen huomioon, että minä olen vastustajajoukkueessa, mutta onnea”, Lily sanoi ja suuteli Scorpiusta nopeasti.
”Kiitos”, Scorpius sanoi ja kietoi kätensä Lilyn vyötärön ympärille virnistäen. ”Älä ole yhtään huolissasi, kyllä me ne korpinkynnet voitetaan ihan helposti.”
Lily hymyili takaisin Scorpiukselle. ”En minä sitä epäillytkään, kun sinä olet mukana pelaamassa.”
”Niinpä, minä kun olen niin ylivoimainen”, Scorpius sanoi nyökytellen.
”Totta kai”, Lily vastasi.
”Mutta nyt minun pitää joka tapauksessa lähteä. Pitäisi ilmeisesti syödä jotain ennen peliä”, Scorpius sanoi.
”Joo. Nähdään myöhemmin, sitten kun sinä olet voittanut”, Lily sanoi, suukotti vielä Scorpiusta ja sitten he lähtivät molemmat suureen saliin omiin pöytiinsä.

Syötyään aamiaisen Kaitlin ja Lily lähtivät muiden rohkelikkojen tapaan valumaan kohti katsomoa. Jälleen kerran katsomot olivat aivan täynnä, eikä Tylypahkassa ollut varmaan yhtäkään, joka olisi jättänyt vapaaehtoisesti matsin katsomatta.
”Normaalisti minä kannustaisin korpinkynttä”, Kaitlin sanoi Lilylle, heidän istuessaan paikoillaan ja odottaessa pelin alkua, ”mutta nyt meidän pitää varmaan kannustaa luihuisia, vai mitä? Outoa.”
Lily naurahti. ”Niin kai. Mutta luihuinen tulee kuitenkin voittamaan. Heillä on parempi joukkue. Ja heillä on Scorpius.”
”Oletkohan sinä nyt jotenkin puolueellinen?” Kaitlin kysyi kohottaen kulmiaan.
Lily kohautti olkiaan. ”Ehkä mutta se on totta.”
Kaitlin hymähti. ”No se nähdään kohta kuitenkin.”
Ennen kuin Lily ehti vastata mitään, Jamie tuli kuitenkin heidän luokseen.
”Hei”, hän sanoi hymyillen pienesti ja istuutui Kaitlin vieressä olevaan vapaaseen paikkaan.
”Hei”, Kaitlin sanoi hymyillen Jamielle melko lämpimään sävyyn.
Lily kohotti kulmiaan Kaitlinille, joka virnisti hänelle takaisin. He eivät olleet puhuneet Jamiesta paljonkaan viime aikoina, heillä oli kaikilla ollut niin paljon mietittävää kuolonsyöjien ja muun takia, mutta Lilystä tuntui, että vaikka Kaitlin olisi halunnut hänen ja Jamien suhteen olevan niin kuin ennenkin, hän halusi vähän hidastella. Jamie oli satuttanut Kaitlinia aika pahasti, silloin oli jättänyt tämän ja sellaisesta ei ole helppo päästä yli, vaikka haluaisikin unohtaa. Ja Lily oli jo vähän epäluuloinen Jamienkin suhteen, yhtä hyvin tämä voisi muuttaa taas mielipidettään ja päättää, ettei enää halunnutkaan olla Kaitlinin kanssa, ja Lily ei halunnut Jamien enää särkevän Kaitlinin sydäntä samalla tavalla.
Pian sini- ja vihreäkaapuiset pelaajat kuitenkin syöksähtivät kentälle luudan selässä ja kiskoivat Lilyn ajatukset ystävänsä suhdesotkuista takaisin huispauksen pariin.
Lily näki, kuinka Scorpius syöksähti luihuisen maalisalkojen luokse ja taputti innokkaasti muiden mukana, vaikka hänestä tuntuikin, ettei kovinkaan moni muu rohkelikko taputtanut luihuisille. Vihdoin tuomari puhalsi pilliin, pallot päästettiin ilmaan ja peli pääsi vihdoin alkamaan.

Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, ei ollut ehtinyt vielä tapahtumaan oikein mitään jännittävää, Scorpius oli vain torjunut muutaman heiton, samoin kuin korpinkynnen pitäjä, ennen kuin oli päästänyt yhden sisään, jolloin Lily oli innostunut ehkä vähän liian voimakkaisiin suosionosoituksiin, päätellen muutaman viidesluokkalaisen pahansuovasta mulkoilusta. Siepistä ei ollut näkynyt vielä jälkeäkään, joten kummankaan joukkueen etsijöillä ei ollut vielä paljoakaan tekemistä, muuta kuin tähystää yläilmoista siepin kultaista kimallusta.
Jonkin ajan kuluttua, korpinkynnen etsijä ilmeisesti näkikin siepin, sillä hän lähti kiihdyttämään kentän toiselle laidalle, luihuisen etsijä tiukasti kannoillaan, seurasi muutaman minuutin intensiivinen taklailu, jonka ansiosta kumpikin kadotti siepin näkyvistään.
Sillä välin korpinkynnen pitäjä oli päästänyt vielä yhden kaadon sisään keskimmäisestä vanteesta ja Scorpius oli torjunut kaksi lisää, ennen kuin päästi yhden sisään, koska hänelle tuli kiire väistää ryhmyä, joka oli vähällä osua häntä suoraan päähän. Katsomossa Lily henkäisi terävästi ja hautasi kasvonsa Kaitlinin olkapäähän, ennen kuin tämä töni Lilyä ilmoittaen, että oli jo turvallista katsoa. Scorpius oli vielä ilmassa ja terveenä ja vaikka korpinkynsi olikin saanut ensimmäisen maalinsa, luihuinen johti edelleen 20 – 10.

Seuraavan parinkymmenen minuutin kuluessa luihuinen ja korpinkynsi olivat kumpikin saaneet vielä kaksi maalia ja tilanne oli nyt 40 – 30 luihuisen hyväksi. Scorpius oli ehtinyt vielä väistää muutamaa ryhmyä onnistuneesti, ja pysyä edelleen luudan selässä, toisin kuin luihuisen toinen jahtaaja, joka ei ollut huomannut ryhmyä, joka oli osunut häntä suoraan takaraivoon ja jonka takia tämä oli parhaillaan sairaalasiivessä elvytettävänä. Mutta se ei paljon tuntunut peliä haittaavan.
Sitten etsijät huomasivat taas siepin, melko lailla samaan aikaan ja kiihdyttivät taas sen perään. Tällä kertaa korpinkynnen etsijä jäi alakynteen, johtuen ehkä siitä, että luihuisen etsijä pelasi likaisempaa peliä, mutta kuitenkin, vielä viiden jännittävän minuutin jälkeen sieppi oli turvallisesti luihuisen etsijän nyrkissä.
”Jes!” Lily kiljaisi ja pomppasi seisomaan taputtaen käsiään ansaiten taas muutamia pahoja katseita muilta rohkelikoilta ja istuutuen takaisin tuolilleen hieman nolona.
Hetken kuluttua katsomot alkoivat tyhjentyä, ihmisten lähtiessä joko takaisin linnaan tai vyöryessä kentälle onnittelemaan voittajia.
”Nähdään myöhemmin”, Lily huikkasi Kaitlinille ja yritti sitten päästä tunkeutumaan väkijoukon läpi lähemmäs luihuisten joukkuetta, päästäkseen onnittelemaan Scorpiusta.
”Nähdään”, Kaitlin sanoi vilkuttaen Lilylle, ja Lily näki hänen lähtevän kohti linnaa käsi kädessä Jamien kanssa. Lily muistutti itseään, että hänen pitäisi udella Kaitlinilta mahdollisimman nopeasti, missä hän ja Jamie oikein olivat menossa.

Kesti vielä jonkun aikaa, ennen kuin Lily pääsi tunkeutumaan väkijoukon läpi Scorpiuksen luokse.
”Scorpius”, Lily huudahti ja kapsahti Scorpiuksen kaulaan. ”Onneksi olkoon! Minä tiesin, että sinä voittaisit.”
”Kiitos”, Scorpius sanoi ja kietoi myös kätensä Lilyn ympärille. ”Vaikka en minä nyt edes niin hyvin pelannut.”
”Niin kun sinulta meni puolet ajasta ryhmyjen väistelyyn. Korpinkynnen lyöjillä oli ilmiselvästi jotain sinua vastaan.”
”Ehkä se, että me pelattiin vastakkaisissa joukkueissa?” Scorpius ehdotti virnistäen.
Lily pyöräytti silmiään. ”Heitä vain ärsytti, kun sinä olit niin ylivoimainen.”
”Totta kai. On se kiva, että joku on sitä mieltä”, Scorpius sanoi, suudelleen Lilyä huulille.
”Tietysti”, Lily vastasi hymyillen.
Silloin kuitenkin luihuisen kapteeni nykäisi Scorpiusta hihasta. ”Tuletko sinä?”
”Ihan kohta”, Scorpius sanoi ja höllensi vähän otettaan Lilystä, mutta piti kuitenkin toisen kätensä Lilyn vyötäisten ympärillä.
Huispauskenttä alkoi vähitellen tyhjentyä, oppilaiden valuessa kohti linnaa. ”No sinun pitää varmaan mennä, juhlimaan?” Lily sanoi, haluttomana päästä irti Scorpiuksesta.
”Itse asiassa, minua olisin mieluummin sinun kanssasi”, Scorpius sanoi, ”ei kukaan varmaan huomaa, vaikka minä en olisikaan paikalla.”
Lily hymyili tyytyväisenä. ”Hyvä.”
”Odota vain hetki, niin minä käyn vaihtamassa vaatteet. Nähdään hetken kuluttua vaikka järven rannalla”, Scorpius sanoi.
”Nähdään”, Lily sanoi ja suuteli vielä Scorpiusta, ennen kuin tämä lähti kohti luihuisten pukuhuonetta


A/N2: Joo tosiaan, tää oli kyllä aika väliluku, mutta toivottavasti seuraavassa luvussa alkaa jo sitten vähän tapahtuakin 

[AsHokA]

Haa! Eka! Oon oottanu tätä jatkoo ihan tosi pitkää. Kävin suunnille joka päivä kattoos et onks jatkoo tullu. Mut nyt tää oli tääl jä oon ihan inoissani. (myönnän, oon aika koukussa..) Nii, piti mun jotain muutakii kommata mut se nyt sattu unohtuu.. Mut oli kyl ihan tosi hyvä ja Lily ja Scorpius on mun lempi paritus. No ei muuta ku jatkoo taas lisää ja nopeest No ei. Ei oo mikää kiire.  Joo, nyt mä lopetan tän selittelyn.. 

[jools]

Jäin tähän ihan koukkuun..

vilkutettuaan ensin Albukselle ja Lily hyvästiksi.

Pitäiskö tossa olla Lilylle?

Mitättömän pieni virhe mutta oli pakko sanoa
Hirveää pilkun viilausta.

Jatkoa piakkoin?

[eFFy]

Jatkoa, ihanaa:)
Apuaa, taas noista kuolonsyöjistä ja se enteilee pahaa. Mutta ei voi mitään, kuhan tähän tulee jatkoa, sillä oon liian koukuttunu tähän:D Sun pitäs ilmottaa tuolla, että tää voi olla vaarallisesti koukuttava:D
Mutta, kiitos kuitenkin taas kerran tästä.

[Nuga]

Purr. Mulla meni koko päivä tän lukemisessa.  Huh.
Yhessä vaiheessa ajattelin laskea kuinka monta jatkoo sä oikein tunget yhelle sivulle, mutta en sitten jaksanu

Eh, mä en nyt oikein jaksa sanoo mitään kauheen rakentavaa ja pitkää kommaa, sori ò.Ò

[nuuhku]

uui hyvä luku taas  (:
tosi hyvä toi lilyn ja harryn kohtaus, tykkäsin siitä paljon.

eipä tässä oikee muuta ku jatkoa odotellessa (:

~nuuhku

[Jazmín]

A/N: Kiitti ihanasta kommentista AsHokA
kiitti jools. Joo Lilyllehän siinä piti tietysti lukea, kiva kun huomautit
eFFy, kiitos kommentista Mahtavaa kuulla, että oot koukuttunu tähän
kiitos Nuga Kiva, että jaksoit vielä kommatakin, vaikka menikin koko päivä lukemiseen
Kiitos nuuhku, kiva että tykkäsit tosta Harryn ja Lilyn kohtauksesta


Oon aika ylpee, että sain tän luvun jo näin nopeesti valmiiksi Mut tätä oli vaan jotenki niin kiva tehä, et en voinu jättää kesken. Mutta toivottavasti te tykkäätte Ja muistakaa kommata!


24. Tapahtumarikas yö

Lauantaiaamuna Lily avasi silmänsä hitaasti ja hätkähti nähdessään tummanruskeat silmät aivan lähellä omiaan. ”Kaitlin? Mitä ihmettä?” Lily puuskahti, Kaitlinin vetäytyessä kauemmas. ”Mitä sinä teet?”
”Minä vain tarkistin, nukutko sinä vielä”, Kaitlin sanoi hymyillen suloisesti.
”No en ainakaan enää, kun sinä herätit minut juuri melko tehokkaasti”, Lily sanoi nousten istumaan.
”Oi anteeksi, ei ollut tarkoitus”, Kaitlin sanoi viattomasti.
Lily pyöritteli silmiään. ”Niin ei varmaan. Miksi sinä herätät minut tähän aikaan lauantaina?”
”Minä en saanut enää unta”, Kaitlin sanoi.
”Kaitlin tiedätkö, sellaiset asiat kuin kirjojen lukeminen tai läksyjen teko on keksitty, jos ei saa unta”, Lily huomautti haukotellen.
”Ääh, se on tylsää. Minä halusin mieluummin olla sinun kanssasi, eikö sinun pitäisi olla ilahtunut, kun minä haluan niin kovasti viettää aikaa sinun kanssasi?” Kaitlin sanoi.
”Ehkä, jos sinä et olisi tehnyt tätä jo kuusi vuotta aina kun et saa unta”, Lily hymähti.
Kaitlin kohautti olkiaan. ”Ei kello nyt niin hirveän vähän ole.”
”Kuinka paljon se sitten edes on?” Lily kysyi.
”Varttia vaille seitsemän”, Kaitlin sanoi mahdollisimman viattomasti.
”Ja se ei ole sinun mielestäsi hirveän vähän lauantaiaamuna?” Lily henkäisi. ”No kerro nyt sitten, mikä sinua vaivaa? Sinä et koskaan heräisi tähän aikaan lauantaista, jos kaikki olisi kunnossa.”
”No kun kaikki on kunnossa… tavallaan”, Kaitlin huokaisi, ”mutta kun… en minä tiedä.”
”Mistä sinä nyt oikein puhut Kaitlin?” Lily rypisti otsaansa. ”Sinä olet vähän sekava, tiedätkös?”
”No Jamiesta”, Kaitlin sanoi, aivan kuin asia olisi ollut itsestäänselvyys.
”Ahaa”, Lily sanoi nyökäten ja taputti patjaa vieressään, kehottaen Kaitlinia istumaan siihen. ”Mistä tässä Jamien ja sinun jutusta oikein on kyse? ”
”No kun en minä tiedä”, Kaitlin sanoi tuskastuneena ja istui Lilyn sängyn laidalla. ”Minä pidän hänestä ja hän pitää minusta. Kai. Mutta mehän yritettiin sitä jo kerran eikä se toiminut, joten miksi meillä menisi tällä kertaa yhtään paremmin, mutta minä en vain voi pysyä erossa hänestä ja nyt meillä menee tosi hyvin, mutta minä en vain tiedä – ”
”Uskallatko sinä enää luottaa häneen”, Lily päätti Kaitlinin lauseen hänen puolestaan.
”Niin.”
”Minusta tuntuu, että hän vain leikittelee sinun tunteillasi. Ehkä sinun pitäisi vain unohtaa hänet”, Lily huokaisi. ”Minä en pidä siitä, millainen vaikutus hänellä on sinuun.”
”En minäkään, useimmiten”, Kaitlin sanoi, ”mutta minä en vain voi unohtaa häntä, en ainakaan vielä, nyt kun hänkin haluaa olla minun kanssani.”
Lily kohautti olkiaan. Vaikka hänellä olikin pahoja aavistuksia siitä, miten Kaitlinin ja Jamien juttu voisi vielä päättyä, mutta ei hän voinut sille oikein mitään tehdäkään. ”Niin kai sitten. Minä vain toivon, että ei käy samalla tavalla, kuin viimeksi.”
Niin minäkin”, Kaitlin sanoi hiljaa. ”Mutta minun täytyy yrittää, tajuatko? Muuten minä vain miettisin koko loppu elämäni, mitä siitä olisi voinut tulla.”

Lily hymyili Kaitlinille pienesti. ”Niin kai sinun täytyy.”
Kaitlin nyökkäsi ja nojasi päätään vasten Lilyn olkapäätä. ”Minulle tuli heti paljon parempi olo sinun kanssasi puhumisesta.”
”Niin kai, vaikka en minä edes sanonut mitään niin kovin viisasta”, Lily naurahti. ”Mutta mitä me nyt tehdään? Nyt on vielä aivan liian aikaista mennä aamupalalle.”
”Nukutaan vähän lisää?” Kaitlin ehdotti ja sulki silmänsä. ”Sinun kanssasi puhuminen rauhoitti minua, nyt minä voisin taas nukahtaa.”
”Hei, ei käy”, Lily sanoi ja tönäisi ystävänsä pystyyn. ”Minua ei väsytä enää yhtään. Nyt sinä saat kyllä pitää seuraa minulle.”
No mitä tehdään?” Kaitlin kysyi.
”En minä tiedä. Pelataan vaikka shakkia. Odota vain hetki, niin minä vaihdan vaatteet”, Lily sanoi ja kömpi ulos sängystä.

Hetken kuluttua Lily ja Kaitlin menivät alas oleskeluhuoneeseen ja kuluttivat aikaa pelaamalla muutaman erän velhoshakkia, ennen kuin oli tarpeeksi myöhäistä lähteä aamupalalle. Sittenkin he ehtivät suureen saliin ensimmäisten joukossa ja istuutuivat melkein tyhjään rohkelikon pöytään ja alkoivat kauhoa puuroa lautasilleen.
Pikku hiljaa sali alkoi täyttyä oppilaista, jonkin ajan kuluttua Hugo ja Albus liittyivät heidän seuraansa ja Kaitlinin ja Lilyn lopetellessaan jo aamiaista postipöllöt saapuivat vihdoin, aiheuttaen taas hetkellistä sekasortoa liidellessään pöytien ympärillä. Kaitlin nappasi Päivän Profeettansa yhdeltä pöllöistä ja kääri sen nopeasti auki.
”Mitään uutta?” Lily kysyi, kurkkien Kaitlinin olan yli.
”Eipä oikeastaan”, Kaitlin sanoi silmäillen läpi etusivun. ”Sitä samaa vanhaa.”

***
Aamupäivän Lily kulutti rohkelikon huispausharjoituksissa ja iltapäivä kuluikin melko suurelta osin läksyjen tekoon kirjaston nurkassa, joten taaskaan Lily ei ehtinyt nähdä Scorpiusta, kuin vasta illalla. Toisaalta oli ehkä hyväkin, että hän sai läksyt tehtyä pois alta. Jotenkin ne olivat taas viime aikoina jääneet vähän taka-alalle ja Scorpiuksen kanssa läksyjen teko ei tuntunut jostain syystä ikinä onnistuvan.
Niinpä Lilyllä oli jo kauhea ikävä Scorpiusta, kun he vihdoin tapasivat illalla. Hän kietoi kätensä Scorpiuksen ympärille ja veti tämän lähemmäs itseään ja painoi huulensa hänen huulilleen, haluten unohtaa hetkeksi koko ympäröivän maailman.
”Hei kulta”, Scorpius sanoi hymyillen ja painoi vielä yhden suukon Lilyn suulle. ”Mitä sinä haluaisit tehdä tänään?”
Lily kohautti olkiaan. ”Mentäisiinkö vaikka ulos kävelylle?” Hän ehdotti. Monen tunnin kirjastossa istumisen jälkeen hän kaipasi jo raitista ilmaa. Niinpä he kipaisivat hakemassa takkinsa – ja Lily nappasi vielä kelmien kartan mukaansa, sillä tarkalleen ottaen, oppilailla ei ollut lupa oleskella ulkona enää tähän aikaan illasta – ja lähtivät sitten ulos järven rannalle kävelemään.

Scorpius kietoi kätensä Lilyn käteen, ja lämmitti sitä mukavasti, niin että Lilyllä ei ollut yhtään kylmä. Yö oli ainakin Lilyn mielestä harvinaisen kaunis. Tähdet loistivat kirkkaina ja kimmelsivät jäätyneen järven pinnalla, valaisten talviyötä. Scorpius ja Lily kävelivät järven ympäri ja juttelivat hiljaa. Scorpius kietoi kätensä Lilyn vyötärölle ja Lily painautui lähemmäs Scorpiusta.
”Tiedätkö, minä en haluaisi olla missään muualla juuri nyt”, Lily kuiskasi hiljaa. Kaikki oli niin täydellistä, tämä yö, tähtitaivas ja Scorpiuksen käsi hänen ympärillään ja hänestä tuntui, että juuri sillä hetkellä hän ei olisi tarvinnut yhtään mitään muuta.
”En minäkään”, Scorpius kuiskasi hiljaa takaisin. ”Minä rakastan sinua.”
Lily hymyili. Noiden sanojen kuuleminen Scorpiuksen suusta tuntui vain niin hyvältä. ”Niin minäkin sinua.”
Lily oli kohottautumassa varpailleen, suudellakseen Scorpiusta, mutta Scorpius vetäytyi kauemmas. ”Kuuntele”, Scorpius sanoi hiljaa, melkein kuiskaten.
Lily seisoi hetken hiljaa, ymmällään, kunnes hänkin kuuli sen. Äänen, joka lähestyi heitä koko ajan ja tuntui nyt jo olevan melko lähellä, äänen joka tuli selvästi askelista.
Pienen hetken ajan he vain vilkuilivat ympärilleen, paniikissa, kunnes Scorpius veti Lilyn läheisen puun taakse suojaan, varjoihin ja Lily yritti kaivaa kelmien kartan taskustaan, mahdollisimman äänettömästi. Nyt askeleiden äänet olivat lakanneet kuulumasta ja yö oli jälleen hiiskumattoman hiljainen.
”Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni”, Lily henkäisi, tuskin kuuluvalla äänellä ja napautti karttaa sauvansa kärjellä.

Tylypahkan linna ja sen pihamaa ilmestyivät hitaasti kartalle ja Lily ja Scorpius odottivat kärsimättöminä, molemmat kumartuen kartan ylle. He huomasivat kuitenkin pian, että puun varjossa oli aivan liian pimeää nähdä pikkuruisia täpliä ja niihin merkittyjä nimiä.
”Valois”, Scorpius kuiskasi ja suojasi toisella kädellään sauvansa kärkeen ilmestynyttä valoa niin, että kukaan muu ei voisi sen avulla löytää heitä.
He tutkailivat karttaa taikasauvan himmeässä valossa, ja tajusivatkin pian, kuka oli aiheuttanut askeleiden äänen.
”Mitä Sweeney tekee täällä?” Lily henkäisi, tuijottaen professori Sweeney täplää, joka oli nyt pysähtynyt aivan liian lähelle heitä.
Scorpius kohautti olkiaan. ”En minä tiedä, varmaan etsii oppilaita, jotka ovat livahtaneet yöllä luvattomasti ulos. Meidän pitää päästä pois täältä.”
”Mutta miten?” Lily kysyi hiljaa. ”Jos me liikutaan nyt, hän näkee meidät ihan varmasti.”
Silloin musta piste kartalla alkoi yhtäkkiä taas liikkua, ja askelten äänet alkoivat kuulua yhä lähempää. Scorpius nyökkäsi Lilylle ja veti tämän lähemmäs puun runkoa, niin että he olivat toivon mukaan entistä paremmin suojassa. Scorpius sammutti myös taikasauvassaan loistavan valon.
He eivät voineet tehdä muuta kuin seisoa paikoillaan selkä vasten puun runkoa ikuisuudelta tuntuvan ajan. Nyt tähtitaivas, joka oli hetki sitten tuntunut niin kauniilta, olikin äkkiä aivan liian kirkas ja paljastava.
Sweeneyn askeleet lähenivät koko ajan ja Lily pidätti henkeään, kuunnellen askelten tasaista rytmiä, kunnes ne olivat vihdoin aivan sen puun kohdalla, jonka taakse he olivat piiloutuneet. Sweeney ei kuitenkaan edes hidastanut tahtia, vaan pyyhälsi heidän ohitseen, huomaamatta mitään.

Lily ja Scorpius seisoivat jähmettyneenä paikoillaan, vielä jonkun aikaa Sweeneyn mentyä, voimatta uskoa hyvää tuuriaan. Vasta kun askelten äänet olivat lakanneet kuulumasta, Scorpius sytytti taas valon sauvansa kärkeen. He katselivat toisiaan himmeässä valossa ja Lily tunsi, kuinka hänen sydämensä pamppaili vieläkin hänen rinnassaan.
”Mitäköhän hän on tekemässä?” Scorpius kysyi kuiskaten.
”En tiedä”, Lily sanoi, ”ja juuri nyt en kyllä oikein välitäkään, lähdetään takaisin linnaan, ennen kuin hän tulee takaisin.”
”Niin, mutta kyllä siinä silti oli jotain outoa”, Scorpius sanoi rypistäen otsaansa.
”Eikö Sweeneyssä ole aina ollut jotain outoa?” Lily huomautti.
”Mitä tekemistä hänellä muka on hiippailla täällä keskellä yötä?” Scorpius kysyi.
”En minä tiedä, ehkä hän meni tapaamaan salaista rakastajatartaan tai jotain. Hei tule nyt, minä en oikeasti halua jäädä kiinni”, Lily sanoi kärsimättömänä.
”Hyvä on, lähdetään”, Scorpius sanoi.
Lily vilkaisi kelmien karttaa, joka oli edelleen avonaisena hänen kädessään ja jähmettyi paikalleen. ”Katso”, hän kuiskasi Scorpiukselle, ”tässä on jotain outoa.”
Scorpius kumartui kartan ylle, ja Lily osoitti hänelle kohtaa lähellä linnan muuria. Sweeney täplä oli pysähtynyt aivan linnan porttien kohdalle, mutta nyt hän ei ollutkaan yksin, vaan hänen seurassaan oli kaksi muuta täplää. Oudointa oli se, ettei kummallakaan täplällä ollut nimeä.
”Miten se on mahdollista?” Lily kuiskasi.
”Ehkä heillä on näkymättömyysviitta päällä, tai jotain”, Scorpius ehdotti.
”Kartta näyttää myös näkymättömät”, Lily sanoi. ”Tässä on nyt jotain hämärää.” Yhtäkkiä häntä alkoi puistattaa, vaikka hänellä ei ollut ennen ollut yhtään kylmä. Kartalla kolme pistettä alkoivat hitaasti liikkua kohti linnaa.

”Tule, meidän pitää päästä sisälle”, Scorpius sanoi. ”Mietitään tätä sitten siellä.”
Lily tarttui Scorpiuksen käteen ja he lähtivät nopeasti, mutta mahdollisimman äänettömästi kohti linnaa. Eteisaulassa he katsoivat taas karttaa ja huomasivat että Sweeney ja kaksi nimetöntä pistettä olivat jo melko lähellä linnaa.
Scorpius veti Lilyn yläkertaan vievän portaikon taakse piiloon. ”Minä haluan nähdä, keitä he ovat.”
Lily nyökkäsi äänettömästi ja he jäivät odottamaan sydän pamppaillen, mahdollisimman piilossa varjoissa. Lilyn mieleen alkoi hiipiä pahoja aavistuksia, hän oli varma, että jotain outoa oli tekeillä. Jokainen sekunti tuntui kestävän ikuisuuden, kunnes vihdoin, linnan etuovi aukeni hiljaa narahtaen ja Lily huomasi pidättelevänsä jälleen henkeä.
Sweeney astui sisälle vanavedessään kaksi miestä, jotka olivat verhoutuneet hupullisiin mustiin viittoihin. He olivat sellaisessa asennossa, että Lily ei nähnyt heidän kasvojaan.
Linnan etuovi sulkeutui ja Lily kuuli Sweeneyn sanovan jotain kahdelle muulle. Ja he kävivät lyhyen keskustelun hiljaa kuiskaten, niin että Lily ei kuullut, mitä he sanoivat. Tuntui kuitenkin, kuin he olisivat kinastelleet jostakin. Hetken hiljaisuuden jälkeen Sweeney sanoi vielä jotain. Kaksi muuta nyökkäsivät jähmeästi. Sen jälkeen Sweeney pyyhälsi kohti portaikkoa ja Lily ja Scorpius vetäytyivät vielä syvemmälle varjoihin, Sweeney kulkiessa aivan heidän vierestään. Tämä ei kuitenkaan huomannut heitä, vaan pyyhälsi heidän ohitseen portaikkoon. Lily käänsi taas katseen kohti kahta jäljelle jäänyttä. Juuri silloin he kääntyivät niin, että Lily ja Scorpius saattoivat nähdä heidän naamansa. Molempien kasvoilla olivat naamiot, joita Lily oli nähnyt ennen vain kirjojen kuvissa. Kuolonsyöjien naamiot.

Lily veti terävästi henkeä, mutta Scorpiuksen käsi ilmestyi hänen suulleen, ja tukahdutti hänen huudahduksensa, juuri ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä. Kaksi kuolonsyöjää kävelivät eteisaulan poikki ja katosivat sisälle suuren salin ovista. Heidän mentyään, Scorpius sytytti taas valon sauvaansa, ja he käänsivät katseensa jälleen kerran kelmien karttaan. Tylypahkan porttien lähettyville oli nyt ilmestynyt vielä puolentusinaa täplää lisää. Eikä yhdessäkään ollut nimeä.
”Miten se on mahdollista?” Lily henkäisi rypistäen otsaansa.
”En minä tiedä”, Scorpius vastasi ja hetken aikaa he vain tuijottivat karttaa silmät lautasenkokoisina.
”Meidän pitää löytää joku opettaja. Äkkiä!” Lily kuiskasi sitten Scorpiukselle melkein hysteerisenä.
”Niin pitää”, Scorpius sanoi. ”Rauhoitu. Lähdetään.”
He lähtivät kulkemaan pitkin käytävää, joka johti McGarmiwan työhuoneelle ja silloin kahden kuolonsyöjän täplät lähtivät taas suuresta salista eteisaulaan ja lähtivät kulkemaan kohti heitä.
”Sammuta se valo, ennen kuin joku huomaa meidät”, Lily sanoi ja kiiruhti askeleensa äänettömään puolijuoksuun.
Niinpä he juoksivat mahdollisimman nopeasti pitkin pilkkopimeää käytävää, kunnes Lily yhtäkkiä törmäsi johonkuhun, joka liikkui myös melko kovalla vauhdilla kohti häntä. Lilyn suusta pääsi kirkaisu, ennen kuin hän ehti estää itseään.
”Valois”, Scorpius sanoi ja kohta Lily tajusi tuijottavansa Kaitlinia ja Jamieta, joiden kasvoilla oli hämmästynyt ja myös hiukan säikähtänyt ilme.
”Kaitlin! Mitä sinä teet täällä?” Lily kysyi melkein hysteerisellä äänensävyllä.
”Hei, et sinä ole ainoa, jolla on lupa hiipparoida koulun käytävillä keskellä yötä”, Kaitlin sanoi punastuen.
”Meidän täytyy löytää joku opettaja. Äkkiä”, Lily kuiskasi.
”Miksi ihmeessä?” Kaitlin kysyi ymmällään.
”Täällä on kuolonsyöjiä”, Lily henkäisi.
”Jotka muuten taisivat kuulla sinun kirkaisusi”, Scorpius lisäsi ja nyökkäsi kohti Lilyn kädessä olevaa karttaa. Kaksi nimetöntä pistettä, oli tulossa kovaa vauhtia kohti heitä.
”Voi ei! Meidän pitää mennä”, Lily sanoi, tarttui pöllämystynyttä Kaitlinia kädestä ja lähti juoksemaan täyttä vauhtia pitkin käytävää Jamie ja Scorpius perässään, välittämättä enää siitä, kuinka kovaa meteliä he pitivät, kun kerran kuolonsyöjät olivat jo kuulleet heidät.

Käännyttyään vielä kerran yhdestä nurkasta, Lily näki suunnattomaksi helpotuksekseen tutun hahmon. Teddy oli juuri astumassa ulos huoneesta, joka oli luultavasti hänen työhuoneensa. Lily oli jo menettänyt jossain vaiheessa paikantajunsa, eikä enää tiennyt tarkalleen, missä päin linnaa he liikkuivat.
”Teddy”, Lily huudahti ja lopetti juoksunsa vasta päästyään tämän luokse.
Teddy katsoi hämmästyneenä kaikki neljää oppilastaan. Lilyä, joka puristi Kaitlinia kädestä ja Scorpiusta ja Jamieta, jotka tulivat aivan heidän kannoillaan ja pysähtyivät puuskuttaen hänen eteensä.
”Mitä ihmettä?” Teddy sanoi silmäillen heitä. ”Mitä te teette täällä tähän aikaan yöstä? Teillä ei ole mitään syytä vaellella käytävillä – ”
”Teddy”, Lily henkäisi uudestaan. ”Kuolonsyöjiä.”
”Mitä ihmettä sinä oikein höpiset?” Teddy sanoi rypistäen otsaansa ja ilmiselvästikin epäillen Lilyn mielenterveyttä.
”Täällä”, Lily sanoi. ”Niitä tuli kaksi sisälle linnaan ja lisää on vielä tulossa.”
”Mistä sinä tuollaista olet saanut päähäsi?” Teddy kysyi.
”Me nähtiin ne!” Lily sanoi turhautuneena Teddyn hitaasta reaktiosta.
”Ettehän te ole voinut – ” Teddy aloitti.
”Se on totta”, Scorpius sanoi. ”Me nähtiin ne kaksi. Sweeney päästi ne sisälle.”
” Professori Sweeney ei varmastikaan olisi tehnyt mitään sellaista”, Teddy töksäytti Scorpiukselle.
”Älä ole ääliö, Teddy”, Lily puuskahti ja sysäsi kelmien kartan Teddyn silmien eteen. ”Nuo nimettömät pisteet. Oletko sinä ikinä nähnyt ketään nimetöntä tuolla kartalla?”
Teddy tuijotti karttaa otsa rypyssä. Sitten hän aukaisi työhuoneensa oven ja kehotti heitä kaikkia astumaan sisälle.

Sisällä Lily ja Scorpius kertoivat koko tarinan, mahdollisimman nopeasti ja päästyään loppuun Teddy nyökkäsi lyhyesti ja nappasi taikasauvansa työpöydältä. ”Minä menen selvittämään tämän asian ja te pysytte täällä. Ette astu jalallannekaan ulos tästä huoneesta. Tuliko selväksi?”
Kaikki neljä nyökkäsivät vaitonaisina ja Teddy pyyhälsi ulos huoneesta.
Scorpius, Lily, Kaitlin ja Jamie tuijottivat toisiaan vaitonaisina, tietämättä mitä sanoa tai tehdä.
”Voi ei”, Lily henkäisi sitten. ”Hän unohti ottaa kartan mukaansa.” Lily kohotti kelmien karttaa, joka oli edelleen hänen kädessään. He katselivat Teddyn juoksua kohti rehtorin toimistoa.
”Eikä”, Lily huudahti ja osoitti kohti eteisaulaa, joka oli nyt täynnä nimettömiä pisteitä. Niitä oli paljon enemmän nyt, ainakin reilusti yli kymmenen. ”Teddy juoksee suoraan heidän keskelleen. Miten hän voi olla niin tyhmä, ettei ottanut tätä mukaan?”
”Hän ei paljon pysähtynyt ajattelemaan”, Scorpius sanoi. ”Kukaan meistä ei pysähtynyt.”
”Meidän on pakko mennä auttamaan häntä!” Lily huudahti ja hyppäsi pystyyn tuolilta, johon hän oli hetki sitten istuutunut, niin että se melkein kaatui.
”Mutta hän käski meidän pysyä täällä”, Jamie sanoi. ”Ihan niin kuin me emme olisi tarpeeksi pahoissa vaikeuksissa jo aikaisemminkin.”
”Mitä väliä sillä on nyt?” Lily huusi raivostuneena. ”Nuo ovat kuolonsyöjiä. Me emme voi jättää häntä yksin tuonne.”
Ja ennen kuin kukaan ehti estää häntä, hän oli jo syöksynyt ulos Teddyn työhuoneesta.
”Lily, odota”, Scorpius huusi, sännäten hänen peräänsä Kaitlin ja Jamie vanavedessään.

Lily ei pysähtynyt odottamaan muita, eikä liiemmin edes ajattelemaan, mitä hän oli tekemässä. Vasta aivan käytävällä, ennen kuin Lily oli kääntymässä nurkasta eteisaulaan, vain muutaman metrin päässä kuolonsyöjiä täynnä olevasta eteishallista, Scorpius tarttui Lilyä olkapäästä ja pysäytti hänet. ”Odota nyt Lily, mietitkö sinä yhtään, mitä olet tekemässä?”
”Meidän pitää mennä auttamaan Teddyä”, Lily sanoi kärsimättömästi, yrittäen samalla saada hengityksensä tasaantumaan.
”Ja mitäköhän hyötyä siitä olisi, jos sinä juoksisit nyt tuonne kuolonsyöjien keskelle, aivan samalla tavalla, kuin hän juuri äsken?” Scorpius huomautti kohottaen kulmiaan. ”Lily, niitä oli ainakin yli kymmenen. Luuletko, että me pystyttäisiin neljästään tappelemaan niitä vastaan?”
”Hyvä on, ehkä minä en ajatellut ihan loppuun”, Lily myönsi. ”Joten, mitä me tehdään?”
”Kutsuttaan apua”, Kaitlin huomautti saapuessaan paikalle huohottaen.
”Hyvä on, mennään”, Lily sanoi ja oli jo kääntymäisillään takaisin, kun yhtäkkiä Scorpius työnsi hänet syrjään, juuri ajoissa, ennen pois punaisen valon tieltä. Lily saavutti taas tasapainon ja kääntyi katsomaan nurkan takaa esiin tullutta kuolonsyöjää. Lilystä näytti, että tämä virnisteli ilkeästi naamionsa takanakin.
”Karkotaseet”, Scorpius huusi, mutta kuolonsyöjä väisti hänen loitsunsa ja sinkosi uuden punaisen valonvälähdyksen heidän suuntaansa.
”Tainnutu”, Lily huusi, täsmälleen samaan aikaan kuin Kaitlin ja Jamie, eikä kuolonsyöjä ollut tarpeeksi nopea, väistämään heidän kaikkien kolmen loitsuja, vaan kaatui tiedottomana lattialle. He eivät kuitenkaan ehtineet edes hengähtää, ennen kuin kaksi muuta kuolonsyöjää astuivat esiin, samalle paikalle, jossa tainnutettu kuolonsyöjä oli hetki sitten seissyt. Samaan aikaan Lily kuuli juoksuaskelten ääniä käytävältä takaansa, ja käännähti nopeasti ympäri, huomatakseen että ainakin puolet Tylypahkan opettajakunnasta olivat tulossa heitä kohti.
”Mitä ihmettä täällä tapahtuu?” joukon etunenässä kulkeva McGarmiwa sanoi sekuntia ennen kuin hänen katseensa osui kuolonsyöjiin, ja hän näytti käsittävän tilanteen hetkessä ja kaivoi taikasauvansa kaapunsa taskusta.

Samaan aikaan nurkan takaa, ilmestyi vielä lisää kuolonsyöjiä ja hetkessä he olivat kaikki sysätty keskelle taistelua. Lilyllä ei ollut enää aikaa kiinnittää huomiota mihinkään muuhun, kuin kuolonsyöjiin. Niitä tuntui olevan paljon enemmän nyt, joka puolella hänen ympärillään, kaikilla samanlaiset mustat viitat ja tummanpuhuvat naamiot. Jossain vaiheessa käytävältä ilmaantui lisää opettajia, mutta samaan aikaan kuolonsyöjien määräkin tuntui kasvaneen, ja nyt heidän ympärillään oli menossa täysi taistelu.
”Tainnutu”, Lily huusi kuolonsyöjälle, joka oli juuri iskemässä Kaitlinia jollain taialla, tämän taistellessa toista kuolonsyöjää vastaan.
”Kiitos”, Kaitlin huusi Lilylle.
”Eipä kestä”, Lily vastasi. Silloin hänen huomionsa kiinnittyi hahmoon, joka makasi eteisaulan lattialla, hiukan sivussa muista.
”Teddy”, Lily huusi juosten tämän luokse sydän kurkussa, peläten pahinta. Hän käänsi Teddyn ympäri ja huokaisi helpottuneena, huomatessaan, että tämä hengitti sentään vielä, eikä näyttänyt muutenkaan vahingoittuneelta.
”Herpaannu”, Lily sanoi osoittaen Teddyä taikasauvallaan, ja kohta tämä jo aukaisi silmänsä.
”Lily, mitä ihmettä sinä teet täällä?” Teddy huusi taistelun yli, kömpien samalla pystyyn lattialta. ”Minähän käskin teidän pysyä huoneessani!”
”Me tultiin pelastamaan sinua”, Lily sanoi, tajuten itsekin, kuinka lapselliselta kuulosti.
Teddy pyöritteli silmiään. ”Olisi pitänyt arv - karkotaseet”, hän huusi, tainnuttaen yhden kuolonsyöjän Lilyn takaa.
Sen jälkeen he eivät enää ehtineet puhua mitään, sillä heidän oli taas puolustettava itseään kuolonsyöjiltä.
Hetken kuluttua, Lilyn tainnutettua vielä yhden kuolonsyöjän, ja Jamien vedettyä hänet viime tipassa pois toisen tieltä, linnan ulko-ovet aukesivat yhtäkkiä, niin että jokainen jähmettyi paikoilleen hetkeksi.
”Voi ei”, Lily voihkaisi. He eivät mitenkään pärjäisi enää, suuremmalle määrälle kuolonsyöjiä. Sisälle ei kuitenkaan tullutkaan kuolonsyöjiä, kaikilla oli kyllä samanlaiset mustat viitat ja taikasauvat kädessä, mutta kenelläkään ei ollut naamiota. Lily tajusi melko pian, heidän olevan auroreita.

Aurorien saapumisen jälkeen, taistelu oli hetkessä ohi. Jokunen kuolonsyöjä oli tainnutettuna ja sidottuna eteisaulan nurkassa, mutta suurin osa oli onnistunut pakenemaan. Aulaan oli laskeutunut hiljaisuus, taistelun metelin jälkeen. Scorpius, Lily, Kaitlin ja Jamie seisoivat syrjässä muista sydän edelleen rinnassa hakaten, tuijottaen toisiaan järkyttyneinä, tietämättä, mitä tehdä. Kukaan ei aluksi näyttänyt huomaavan heitä, kunnes McGarmiwa yhtäkkiä asteli heidän luokseen.
McGarmiwa katseli heitä kalpeana joko järkytyksestä tai raivosta, Lily ei osannut sanoa kummasta. ”Mitä ihmettä te neljä teette täällä?”
He tuijottivat toisiaan hetken vaitonaisina. ”No tuota, me vain satuttiin väärään paikkaan, väärään aikaan”, Scorpius sanoi lopulta.
”Niin tosiaankin”, McGarmiwa sanoi. ”Oletteko te kaikki kunnossa?”
He nyökkäsivät vaitonaisina, kukaan heistä ei ollut loukkaantunut vakavammin, muutamaa pintanaarmua ja mustelmaa lukuun ottamatta.
”No sitten, teidän on parasta tulla minun mukaani ja kertoa kaikki mitä te näitte”, McGarmiwa sanoi ja johdatti heidät muutaman aurorin, sekä rehtorin luokse, jotka kävivät melko intensiivistä keskustelua keskenään.
”No niin, kertokaa aivan kaikki, mitä te näitte”, McGarmiwa sanoi. ”Jokaista pientä yksityiskohtaa myöten.”
Lily vilkaisi Scorpiusta, pyytäen tätä kertomaan, hän tunsi olonsa väsyneeksi ja melko huteraksi, eikä olisi jaksanut käydä koko tarinaa läpi uudestaan.
Niinpä Scorpius kertoi kaiken, mahdollisimman totuudenmukaisesti, mutta jätti kuitenkin mainitsematta kelmien kartan. Hänen lopetettuaan hetken aikaa kaikki olivat hiljaa.
”Ja sinä olet aivan varma, että se oli professori Sweeney?” McGarmiwa varmisti. ”Ulkona on aika pimeää, oletko varma, että se oli hän, eikä joku muu?”
”Olen”, Scorpius sanoi kärsimättömänä. ”Me nähtiin hänet.” McGarmiwan kääntyessä katsomaan Lilyä, Lily nyökkäsi mahdollisimman vakuuttavan näköisesti.
”Hyvä on”, McGarmiwa sanoi nyökäten. ”Jos siinä oli kaikki, teidän on päästävä nyt lepäämään, me selvitämme tämän asian.”
Toinen auroreista nyökkäsi. ”Tämä on varmasti ollut hyvin järkyttävä ilta teille. Te voitte mennä.”
Lily oli jo kääntymässä lähteäkseen, kun McGarmiwa pysytti hänet. ”Minusta olisi parempi, että he viettäisivät tämän yön sairaalasiivessä.”
”Mutta miksi? Mehän ollaan ihan kunnossa?” Scorpius kysyi.
”Silti. Tämä on varmasti ollut melkoinen järkytys teille. Te tarvitsette nyt rauhaa ja lepoa”, McGarmiwa sanoi katsoen heitä niin tuimasti, ettei kenellekään tullut mieleenkään väittää vastaan. ”Minä saatan teidät sinne.”
Lily käsitti, että McGarmiwa ei halunnut heitä sairaalasiipeen vain sen takia, että he saisivat levättyä rauhassa, vaan myös siksi, että hän ei halunnut lähettää heitä ihan vielä muiden oppilaiden joukkoon, kertomaan omia versioitaan illan tapahtumista.

Lily oli ollut varma, että hän ei saisi millään unta kaiken tapahtuneen jälkeen, mutta nyt hän olikin yhtäkkiä niin väsynyt, että hänen oli vaikea pitää silmiään auki. Heidän kaikkien levätessä vihdoinkin sängyissään, Lilyn ollessa juuri nukahtamaisillaan, Kaitlin kääntyi viereisessä sängyssä häntä kohti. ”Tiedätkö mikä on tämän kaiken hyvä puoli?” Kaitlin kysyi unisesti.
”No?”
”Kaiken sählinkin keskellä, kukaan ei muistanut antaa meille jälki-istuntoa.”

***

Lily aukaisi silmänsä hitaasti, miettien miksi ihmeessä hän ei ollut omassa sängyssään, rohkelikon makuusalissaan ja miksi hänen jokaista luutaan tuntui kolottavan niin, että hän ihmetteli, oliko hän vanhentunut yhdessä yössä noin kuusikymmentä vuotta. Hitaasti viimeyön muistot palautuivat hänen mieleensä, tuntuen ensin vierailta, aivan kuin ne olisivat olleet vain unta. Hitaasti hän yritti kohottautua istuvampaan asentoon, mutta luopui ajatuksesta, huomatessaan, kuinka paljon hänen päätään särki. Kaikki se vihamielisten loitsujen tieltä heittäytyminen oli ilmeisestikin vaatinut veronsa.
”Lily?” Lily kuuli Kaitlinin voihkaisevan viereisestä sängystä. Lily käänsi päätään Kaitlinin suuntaan.
”Tapahtuiko se kaikki oikeasti eilen?” Kaitlin kysyi hiljaa.
”Minusta tuntuu että tapahtui”, Lily vastasi. ”Mikä muuten selittäisi sen, että minusta tuntuu, kuin olisin jäänyt tiejyrän alle eilen.
”Mikä on tiejyrä?” Kaitlin kysyi ymmällään.
Lily naurahti kaikesta surkeudestaan huolimatta. ”Joku jästien työkalu kai.”
”Okei”, Kaitlin vastasi.
Enempää he eivät ehtineet puhua, ennen kuin matami Pomfrey jo pyyhälsi paikalle kaksi vesilasia ja pilleripurkki mukanaan.
Hän otti Lilylle ja Kaitlinille kummallekin muutaman pillerin purkista ja ojensi ne heille vesilasin kera.
”Tässä, nämä saa teidät tuntemaan olonne paljon paremmaksi”, matami Pomfrey sanoi. Lily ja Kaitlin nielaisivat kumpikin pillerinsä kiltisti muutaman vesikulauksen kanssa.
”Mitä kello on?” Lily kysyi sitten.
”Melkein kymmenen”, matami Pomfrey vastasi. ”Teidän on parasta kiiruhtaa, jos haluatte syödä aamupalanne suuressa salissa, mutta voitte toki jäädä myös tänne, jos ette tunne oloanne vielä tarpeeksi hyväksi.”
”Kyllä me voidaan jo lähteä”, Lily sanoi ja heilautti jalkansa sängyn laidan yli. Ja itse asiassa, hän tunsikin olonsa jo paljon paremmaksi, luultavasti lääkkeiden takia.
He pukeutuivat hiljaisuuden vallitessa ja lähtivät sitten kahdestaan kohti suurta salia, jättäen Jamien ja Scorpiuksen vielä nukkumaan.

”Miksiköhän minun isäni ei muuten ollut täällä eilen yöllä?” Lily kysyi, ajatuksen yhtäkkiä putkahtaessa hänen mieleensä. Hän olisi kyllä huomannut, jos hänen isänsä olisi ollut muiden auroreiden joukossa.
Kaitlin kohautti olkiaan. ”En minä tiedä. Ehkä hänellä oli jotain muuta silloin.”
Sen jälkeen he vaipuivat taas hiljaisuuteen, kummankaan ei oikein tehnyt mieli puhua viime yöstä vielä. Eilen he olivat olleet vielä niin järkyttyneitä, että eivät olleet tajunneet, kuinka suuressa vaarassa he olivat oikeasti olleet. Nyt heille alkoi pikku hiljaa valjeta, kuinka pahasti siinä olisi voinut käydä. Eikä Lily halunnut ihan vielä ajatella sitä, kuinka vähällä hän oli ollut menettää henkensä. Tai kuka tahansa muista, Teddy, Kaitlin… Scorpius.
Suuri Sali oli vielä melko täynnä, vaikka olikin niin myöhä jo, sillä sunnuntaina kaikki tulivat myöhemmin aamupalalle. Kaikki tuntuivat olevan vaitonaisen ja vakavan näköisiä.
Kaitlin ja Lily istuutuivat rohkelikon pöytään näykkimään paahtoleipiään. Kummankaan ei tehnyt mieli ruokaa, vaikka he eivät olleet syönet pitkään aikaan mitään.
Hetki heidän saapumisensa jälkeen, postipöllöt liitelivät sisään suureen saliin. Kaitlin kääri Päivän Profeettansa auki. Lily vilkaisi kissankokoisilla kirjaimilla painettua otsikkoa ”Murtautuminen Tylypahkaan” ja sen alla komeilevaa Tylypahkan linnan kuvaa. Hänen ei tehnyt ihan vielä mieli lukea edellisen illan tapahtumista, varsinkin kun hän luultavasti tiesi ne itse paremmin, kuin toimittaja, joka siitä oli kirjoittanut. Kaitlin kuitenkin käänsi lehden auki ja alkoi selailla sitä eteenpäin laiskasti.
Hetken kuluttua Kaitlin henkäisi terävästi ja Lily kääntyi pelästyneenä katsomaan hänen kalpeaksi valahtaneita kasvoja.
”Mitä nyt, Kaitlin?” Lily kysyi säikähtäneenä. Kaitlin ei vastannut mitään, vaan ojensi lehden Lilylle.

[jools]

voi kiitos vihdoin!!

Jatkoa pian

[liinau]

jee, oli taas hyvä luku ! jännään kohtaan jätit, ni toivottavasti tulee pian jatkoa..

[eFFy]

Oioi, huomasin jo eilen että tähän on tullut jatkoa, mutta en kuitenkaan sen paremmin kerennennyt lukemaan tätä, mutta nyt on aikaa.
Tuli ihan yllätyksenä tuo kuolonsyöjien saapuminen, vaikka tiesinkin, että joskus ne tulevat. Tuosta luvun nimestä vain tuli jotakin aivan muuta mieleen:D
Muttaa, taas kerran tasokas luku, josta en löytänyt kuin pari virhettä, joiden olin paikasta mulla ei oo enää tietoakaan. Kiitti ja toivottavasti jaksat vielä jatkoa kirjoittaa.

[Rassermus]

Heiiiii!!!!! tää on törkeetä. Mä oon lukenu tän alusta asti putkeen ja sit tää on jätetty tämmöseen kohtaan. Ei ei ei. Ei näin. JATKOA PIAN JA HETI!!!
Näin. Tykkäsin tosi paljon<3

[nuuhku]

tosi hyvä ja jännittävä luku! (:

jätit niin jäännään kohtaan et toivottavasti tulee jatkoa pian

~nuuhku