Pitää ihan ensiksi tunnustaa, että mulla on viime vuosina ollut asennevamma melkein kaikkeen suomenkieliseen Remus/Siriukseen - olen niin jämähtänyt siihen Afrikan kuninkaan tyyliin tuoda paritusta esille, että kaikki muu suomeksi luettuna tuntuu tietyllä tavalla "väärältä". Mutta aina välillä yritän silti, ja tämä yllätti positiivisesti, joten ajattelin tulla kommentoimaankin
Remuksen ja Siriuksen kohtaaminen ja välien lämmittely Azkabanin jälkeen on kiehtovaa ja toisaalta aika vaikeakin aihe, mutta mun mielestä tässä tarinassa kyllä näkyy hyvin se, miten kankea miesten välinen suhde on ja miten vaikeaa kohtaaminen on vuosikausien jälkeen, ja miten siellä taustalla on koko ajan se vuosien lasti. Ilmapiiri on moniulotteinen, varsinkin alussa hahmot tekevät ja sanovat vähemmän kuin tarkoittavat, ja sellainen pinnan alle kudottu sisältö on aina tarinassa hieno juttu. Ja ei tässä sinällään tarvitse edes kaivella sitä sisältöä, ajatusta ja tunnelmaa tulee hyvin esiin.
Tyylillisesti tämä on sujuvaa ja kerronta on kyllä kaunista ja tunnepitoista, tunnelma välittyy paljon ja tunteet sanotaan lukijalle aika suoraan. Jokin tyylijuttu kyllä suoraan sanottuna häiritsee minua henkilökohtaisesti tässä jonkun verran, luulen että ainakin sellainen tietty kaunistelu ja kielen ehkä vähän liiankin suuri sulavuus, kaipaisin vähän enemmän rouheutta ja reunoja. Esimerkkinä vaikka:
kun kukaan ei ollut kylvänyt epäilyksen siementä meihin.
Sinälläänhän ajatus tulee tästä kohdasta hyvin esiin, mutta
epäilyksen siemenen kylväminen on aika käytetty sanonta. Tämä on ehkä myös vähän mielipideasia tietysti, mutta minä sanoisin, että asiat kannattaa sanoa mieluummin omalla kuin sillä aina käytetyllä ja vakiintuneella tavalla.
- ja samassa kyynel valuu hänen silmästään. Se on kirkas ja kaunis, ja loput kyyneleet seuraavat sitä ensimmäistä, vuolaina virtoina pitkin hänen poskiaan.
Tässä vähän sama juttu, tosin ei ehkä niin selkeänä kuin edellisessä, mutta esimerkiksi kyynelten
vuolaat virrat kuulostaa vähän kliseeseen päin menevältä, samoin se, että ensin tulee yksi kyynel ja sitä kuvataan kirkkaaksi ja kauniiksi. Tämä kohtahan on kyllä kuvailultaan kaunista, ei siinä mitään, mutta ainakin itse vähän vierastan näin suurta kuvailun kauneutta ja kaipaisin enemmän realismia ja arkisuutta. Luulen, että minä tuossa tilanteessa Remuksen paikalla en kuitenkaan pohtisi sitä yksittäisen kyyneleen kirkkautta ja kauneutta (ja kyyneleet on vettä, eikös ne ole muutenkin läpinäkyviä, ja voiko ne nyt olla mitenkään erityisen kauniita)
Makuasia tietysti, mutta joskus saattaa käydä niin, että tunnelman alleviivaaminen tekeekin sen, että lukija alkaa epäillä tunnelman realistisuutta.
Sitten taas mun täytyy myöntää, että tämän ficin sisällöstä löytyy tosi paljon hyvin toimivia ajatuksia, ja juuri siihen muistaakseni kiinnitin lukiessa ensimmäisenä huomiota
Esimerkiksi:
Kuten sanoin, on kulunut pitkä aika ja hänestä on imetty kaikki tunteet puhtaiksi.
Tuo ajatus siitä, että Siriuksesta on itse asiassa
imetty tunteet pois on mielestäni tosi vahva ja toimii ja siitä tulee selkeä mielikuva, kun vielä ajattelee ankeuttajia. Ja lisäksi Remuksen ajattelemana tuo on kauhean surullista, mutta ei sitä surullisuutta kuitenkaan ole niin alleviivattu, vaan lukija saa päätellä sen sieltä ihan itse, mikä on hyvä asia, koska lukijan aivoja kannattaa aina pistää vähän töihin
hän kuiskaa ja pääni kääntyy salamannopeasti. Hänellä on vieläkin ote minusta.
Tässäkin hyvä ajatus: se miten Remus reagoi noinkin vahvasti Siriuksen pieniin eleisiin, vaikka on kulunut niin kauhean paljon aikaa. Toisaaltahan tässä olisi ehkä voinut jättää tuon jälkimmäisen lauseen pois? Lukija olisi ehkä tajunnut ajatuksen ilman sitäkin, mutta en tiedä, ei se tuolla haittaakaan.
Hän on lähdössä, ja minä olen unohtanut miten puhua. Silloin tajuan, että tämä voi olla viimeinen hetki meille kahdelle.
Ja tässä taas hyviä ajatuksia. En mä oikein osaa sanoa näistä mitään muuten kuin toistelemalla sitä mitä tuossa ylhäällä sanot, mutta siis tuon hetken tunnelma välittyy konkreettisesti ja ajatus toimii ja se on hyvä juttu.
Hei, lisää tyylijuttuja joista aioin puhua! Dialogi on vaikea laji, olen välillä harrastanut puhekieltä siinä eikä se oikein toimi kauhean hyvin, mutta en koe että kirjakielikään toimisi, joten mulla ei edes ole mitään täydellisen dialogin mielikuvaa päässäni. Jos joku joskus keksii täydellisen tavan kirjoittaa vuoropuhelua, mulle saa ilmoittaa... Mutta siis takaisin asiaan, tämän ficin dialogissa joissain kohdissa mua häiritsee sellainen tekstin liian tietty sulavuus, josta kyllä taisin nillittää jo tuolla muutenkin tyylin kohdalla. Esimerkiksi:
“Monet unettomat yöt olen kuluttanut kierien sängyssäni kaikkien kasvojen leijuessa mielessäni, kaikkien onnellisten tapahtumien.”
En vaan voi kuvitella ketään oikeasti sanomassa näin. Mun mielestä tämä on liian korulauseisesti sanottu. Ajatus on sinällään hyvä ja toimiva, mutta se on ilmaistu sellaisella tavalla, että se kuulostaa nimenomaan jonkun kirjoittamalta eikä jonkun ihan oikeassa elämässä sanomalta. Sanajärjestyskin jo avittaisi, mun mielestä
olen kuluttanut monet unettomat yöt kuulostaisi luontevammalta koska se on tavanomaisempi ja tylsempi ja ihmiset yleensä puhuu tavanomaisesti ja tylsästi
Ja
kierimällä voisi tuntua vähän luontevammalta kuin
kierien, ainakin tuntuu että tuo ensimmäinen muoto olisi puheessa vähän yleisempi.
”Etkö sinä muista?”
Ja tässä taas on sitä, mitä mä tuolta edelliseltä kohtaalta kaipaan
Simppeli lause, vahva ajatus, selkeästi ilmaistu, ei mitään turhaa eikä koruilua, toimii kuin vasara päähän eli erittäin hyvin.
Ei mulla oikein ole muuta sanottavaa
Toivottavasti tästä ei jää negatiivinen jälkimaku, tykkäsin kuitenkin tarinasta ja tulin ihan siitä ilosta kommentoimaan, ja mulla on niin vahva mielikuva päässäni siitä, millaisista R/S-ficeistä tykkään, että olen niiden suhteen ehkä kriittisempi kuin muiden, koska mikä tahansa haraa sitä mun sisäistä mielikuvaa vastaan
Ai niin, piti sanoa, että nimestä tykkään kovasti! Se on simppeli ja toisaalta pitää sisällään tosi paljon asiaa, ja sopii myös tarinaan erittäin hyvin. Niin ja tykkään siitä, että Siriuksen huulet maistuivat suolaisilta suudellessa. Se oli jotenkin uskottavaa, koska Sirius oli kuitenkin juuri itkenyt, eli se oli helppo kuvitella ja suolaisuus on konkreettinen juttu, joka toimii hyvin.