SALAISUUS S/R S
Title: Salaisuus
Genre: drama
Beta: Whitegirl (suuri kiitos hänelle)
Pairing: Sirius/Remus. ( jos sen niin haluaa ajatella) ja Lily/James
Rating: S
Disclaimer: J.K.Rowling omistaa hahmot. minä vain leikin niillä .
Palautetta tuleman niin ruusuja kuin risuja. Tämä on toinen ficcini täällä finissä.
Jokaisella meillä on jotain, jota emme halua kertoa kenellekään. Emme edes niille parhaimmille ystäville, jotka ovat tukena joka asiassa. Ehkä se asia on niin vaarallinen, joka aiheuttaa ystävät hengenvaaraan. Ehkä se on niin nolo, jota ei viitsi paljastaa. Tai sitten se vain on sydämen asia.
Niin Remus halusi itselleen uskotella, kun huomasi Siriuksen salaavan jotain.
”James, oletko huomannut Siriuksessa mitään outoa?” Remus kysyi, kun Sirius taas oli hävinnyt salamyhkäisesti jonnekin.
”Lukuun ottamatta sitä, että hän raapii takamustaan aina aamulla herätessään tai sitä, kun hän räpäyttää silmiään kahdesti peräkkäin sanoessaan: ’muodonmuutoksen muodoton myrkky meedio’, en ole huomannut mitään outoa”, James mutisi samalla, kun oli naulinnut ruskeat silmänsä Lily Evansiin. Oli hän oikeasti huomannut kuinka Sirius Hävisi aina lähes seitsemän aikaan kuin tuhka tuleen. Kyllä hän kepposia teki ja nauroi sekä tietenkin flirttaili. Hän oli muuten sama Sirius Musta kuin ennenkin, lukuun ottamatta katoamisia.
”Entäs sinä, Peter?” Remus huokaisi turhautuneesti, kun tajusi ettei Jamesista irtoaisi tänä iltana mitään järkevää. Syyn liittyessä punaisiin hiuksiin ja loistavan vihreisiin silmiin.
”Mitä?” Peter vingahti rottamaiseen tapaansa ja katosi keksikulhon taakse, jonka hän oli käynyt hakemassa keittiöstä, kun nälkä oli päässyt yllättämään.
Remus pyöräytti silmiään ja nousi nojatuolista ylös. Jos kukaan muu ei aio ottaa asiasta selvää, niin minä teen sen yksin! Remus päätti ja lähti hakemaan näkymättömyysviittaa, sekä tietenkin kelmien karttaa.
Kyllä toisten salaisuuksia pitää kunnioittaa, sen Remus tiesi. Hän tiesi myös sen, että jotkut salaisuudet olivat hyvä jakaa ystävien kesken. Ei ollut ollenkaan Siriusmaista kadota iltaisin, ennen Sirius olisi tähän aikaan hakemassa torttuja keittiöstä tai jonkun uuden tyttöystävänsä luona pelleilemässä.
Remus vilkaisi karttaa ja etsi pientä Sirius täplää, jonka suureksi yllätykseksi, huomasi olevan kirjaston luona. Mahdotonta, Remus ajatteli, täysin mahdotonta ellei Sirius sitten yritä iskeä siellä itselleen uutta tyttöä.
Remus lähestyi Siriusta, joka oli hyllyjen takana olevan pöydän luona, pää painettuna pöytää vasten. Tämän käsi liikkui vilkkaasti edes takaisin, luultavasti paperin päällä. Vähä väliä hän vilkaisi ulos kauniiseen lumimaisemaan. Silloin, kun hän pudisteli päätään toivottomana, hän otti kaavuntaskustaan jonkin, mitä Remus ei nähnyt ja liikutti kättään pöydällä edestakaisin. Remus hämmästyi suuresti ja oli ihan pienestä kiinni, ettei hän paljastanut itseään, yrittämällä kiikuttaa Sirius rivakasti sairaalasiipeen. Miksi Sirius on valinnut syrjäisemmän paikan, minkä kirjastosta löytää? Tekeekö hän läksyjä? Täysin epä Siriusmaista.
Pian hyllyn takaa tuli lauma tyttöjä jutellen iloisesti. Remus huomasi kuinka Sirius lysähti paperin päälle ja näytteli tylsistynyttä. Hän halusi ihan selvästi piilottaa paperin ja kynän. Remukselle tuli huono omatunto, kun hän vakoili ystävänsä tekemisiä, vaikka toinen halusi pitää ne salaisuutena. Remus oli juuri tekemässä lähtöä, kun Sirius nousi ylös, katsoi Remuksen lävitse ja lähti tämän suuntaan. Remus oli vähällä tulla tallatuksi, mutta hän väisti nopeasti Siriuksen, joka piilotteli salaisuuttaan kaavun sisällä. Kurkistaessaan vielä Remuksen suuntaan, Sirius juoksi ulos kirjastosta.
Päivät kuluivat kuten aina ennenkin. Lunta tuli pyryttämällä ja maa peittyi entistä enemmän valkoiseen huntuun. Joulu lähestyi ja ihmiset näyttivät helpottuneilta, kun loma odotti. Itse asiassa Remuskin oli helpottunut. Hän pääsisi kotiin lepäämään, mutta silti hän ikävöisi ystäviään.
”Hei Kuutamo!” Jamesin ääni huusi ja pian häneen lensikin lumipallo, tunnit olivat loppuneet ja he olivat tulleet ulos loppupäiväksi.
”Miksi olet noin hiljaa, onko sinulla salaisuus?” James kysyi uteliaasti ja virnisteli.
”Juu, hänellä taitaa olla tyttöystävä”, Peter ilmaisi ajatuksensa viisaasti.
”Phyh, kyllä Kuutamo meille sen kertoisi, etkö vain? Salaisuudet on hyvä jakaa”, Sirius virnisteli ja taputti Remusta päähän. Paraskin puhuja, ääni Remuksen sisällä syytti.
Viimeisinä koulupäivinä Sirius oli entistä enemmän omissa oloissaan. Välillä hän katosi kirjastoon, toisinaan taas hän valvoi yöt ja Remus yllätti hänet jopa luutakomerosta.
”Sirius! Mitä sinä siellä teet?” Remus oli kysynyt, kun hän juoksi pakoon Voroa, Jamesin kepposen takia. Voro ei kysellyt oliko syyllinen vai ei. Kaikki jotka sattuivat olemaan paikalla, joutuivat Voron mukaan riippumaan varpaista Suuren Salin katosta. Sirius huitaisi pikaisesti salaisuutensa kaavun sisään ja otti rennon ilmeen kasvoille ja oli, kuin Kuutamo ei olisikaan siinä. Ei sinänsä ollut hämmästyttävää, jos Sirius istui luutakomerossa. Mutta se oli jo outoa, kun hän istui siellä yksin.
”Sirius!” Remus huusi ja vasta silloin Sirius käänsi katseensa häneen, muka yllättyneenä.
”Ah, Kuutamo!” Sirius sanoi ja loi kasvoilleen: mikä -suuri -yllätys -kun -olet -täällä –hymyn.
”Mitä teet täällä?” Remus kysyi jo toistamiseen.
”Mikä kysymys, tietenkin pii- tarkoitan pieraisin”, Sirius selitti.
”Pieraisit?” Remus kysyi yllättyneenä.
”Ei! Ei kun piilottelin”, Sirius selvensi.
”Ketä niin?” Remus hämmästyi, Sirius ei ollut valehtelun maailmanmestari, vaikka niin luulisi. Sirius valehteli harvoin, koska hänellä ei ollut yleensä tarvetta sille.
”Minervaa?” Sirius ikään kuin ehdotti. Remus kohotti kulmiaan kysyvästi.
”No hän ei vain pidä, kun vaatteita arvostellaan”, Sirius keksi ja Remus tyytyi nielemään valheen mukisematta.
Remus puhalteli pölyjä kirjojen päältä, oli koulun viimeinen päivä ennen joululomaa ja kaikki kelmeistä olivat omissa touhuissaan. James halusi lentää vielä ennen lomaa Tylypahkassa. Hän oli suostutellut korkeita paikkoja pelkäävän Peterin mukaan. Oli hän Remustakin tingannut, vaan Remus päätti lähteä käymään kirjastossa. Sirius taas oli teillä tietämättömillä, mikä ei ollut enää niin yllättävää. Remus oli jo luopunut toivosta asian selvittämisen suhteen.
Remus kiersi hyllyn ja hätkähti, kun näki Siriuksen kauempana musta pää painettuna pöytää vasten. Ei kai hänen enää tarvinnut tehdä läksyjä? Remus kehitteli taktiikan, jolla voisi mennä katsomaan Siriuksen touhuja. Otan vain kirjan ja menen hänen viereen. Olemmehan sentään ystäviä.
Remus nappasi kirjan, ilman turhia katsomisia ja meni Siriuksen viereen. Sirius hätkähti ja lysähti paperin päälle.
”Remus?” Sirius kysyi hämillään ja hieman punastuneena. Remus kohotti kulmiaan Siriusta kohti.
”Oletko yllättynyt? Minunhan se pitäisi kun sinä olet täällä. Yleensä kaihdat tätä paikkaa kuin ruttoa”, Remus muistutti ja Sirius punastui lisää. Oikeastaan se oli suloista, sillä Sirius harvoin punastui.
”Noo..”, Sirius ilmaisi ja katseli ulos, muka tylsistyneenä. Remus ihmetteli ja yritti katsoa mitä Sirius piilotteli, mutta huonoin tuloksin.
”Eikö sinulla vasta ollut jotain tekemistä?” hän kysyi Siriukselta, joka hätkähti taas.
”Ei minulla kummoisia”,
”Haittaako sinua, jos minä olen tässä?” Remus kysyi tavoitellen loukkaantunutta sävyä ääneensä. Se ilmeisesti onnistui, sillä Sirius käänsi katseensa nopeasti häneen.
”Ei! Ei todellakaan”, hän sanoi vilkkaasti ja huokaisi sitten taas. Siriuksen käsi siirtyi niin, että esiin tuli paperin nurkka, jossa oli lyijyn jälkeä.
”Sirius? Saisinko nähdä tämän?” Remus kyysi varovasti ja kosketti paperia. Sirius punastui rajusti.
”Tuota.. no”, hän takelteli punaisena kuin Tylypahkan juna ja katseli ympärilleen.
”Saanko?” Remus toisti. Sirius nyökkäsi ja antoi paperin vastahakoisesti Remukselle. Remus veti syvään henkeä ja antoi katseen kiertää paperissa ja sen taiteellisessa jäljessä. Paperissa oli Tylypahkan piha ja lumihiutaleita, joiden keskellä nauroi neljä poikaa. Kelmit, Remus huomasi. Hän pystyi tunnistamaan heistä jokaisen. Sirius oli Jamesin ja hänen keskellä, kädet kummankin ympärillä ja Peter osoitti jotain kauempaa ja piti Jamesia käsivarresta. Piirustus oli uskomattoman kaunis.
”Sirius, sinä ilmeisesti olet tehnyt tämän? Jästien lyijykynällä ja pyyhitty jästien pyyhekumilla”, Remus selitti viisaasti ja kunnioittavasti. Hän siirsi katseensa Siriukseen, joka liikkui vaivautuneesti tuolissaan.
”Joo, rehtori yritti keksiä minulle tekemistä, jossa olisin hiljaa ja keskittyneenä. Koska teen liikaa kuulemma piloja, eipä nuo silti ole vähentyneet. Ymmärsin kuitenkin, pienen vastahakoisuuden jälkeen, että piirtäminen on mukavaa. Siihen on hauskaa luoda omat tärkeimmät henkilöt ja asioita, joista pitää tai joita rakastaa. En halunnut muiden tietävän, koska luihuiset olisivat alkaneet pilkata ja ihmiset ympärilläni nauraa, tietenkin aioin kertoa teille huomenna”, Sirius selitti ja katseli ympärilleen, pieni puna poskillaan, ”Tässä, tämä on sinulle”, hän lisäsi ja ojensi piirustuksen.
Remus otti vastaan paperin, jossa oli myös kuva heistä kelmeistä, tällä kertaa istumassa talvisella rannalla. Piirustus oli niin täydellinen, että Remus olisi voinut kiljua, Sirius on todella taitava.
”Piirrä jotain”, Remus käski ja asettui pöydälle. Sirius hämmästyi, mutta totteli. Hän otti lyijykynän käteensä ja antoi sen liitää paperilla. Hänen silmänsä olivat keskittyneet ja tarkat. Suu pienessä mutrussa ja käsi liikkui harkitusti, mutta kevyesti. Välillä Sirius pysähtyi katsomaan työnsä jälkeä, jos hän ei ollut tyytyväinen, hän pyyhki sen pois.
Remus painoi päänsä käsiin, jotka olivat pöydän päällä ja katsoi piirtämistä. Hän hymyili unisesti ja tajusi löytävänsä Siriuksesta uuden puolen. Sen taiteellisemman ja harkitsevamman. Se Sirius, jonka Remus on tuntenut pitempää, on paljon vilkkaampi, ei harkitse juuri yhtään. Pian Remus nukahti lyijykynän ääneen, joka liikkui paperia vasten. Sirius käänsi katseensa Remukseen, joka tuhisi tyytyväisenä ja lopetti piirtämisen saatuaan työnsä valmiiksi.
”Hyvää joulua, Remus”, hän sanoi ja halasi ystäväänsä. Sirius päätti nukahtaa siihen, hymy huulillaan.
Jouluisissa tunnelmissa kirjaston syrjäisissä nurkissa nukkui kaksi ystävystä, pöydällä piirustus Remuksesta, joka on piiloutuneena näkymättömyysviitan alle. Ja kuka tahansa, joka olisi perillä asioista, huomaisi piirustuksen kertovan ajasta, jolloin Remus vakoili Siriusta. Miten Sirius sen sai tietoonsa, on kai ikuinen salaisuus.
