Nimi: Secret of Love
Kirjoittaja: Chikyo
Beta: Rinny
Genre: Draama
Paritukset: Nathalie/Matt, Samantha/Cole
Ikäraja: S
A/N: Tää on mun ensimmäinen fic täällä. Että hiukan pelottaa julkasta tämä, ja en oo iha varma noista ikärajasta ja genrestä. Mutta huomauttakaa mua jos teidän mielestä tarvii vähä muutoksia tohon genreen ja ikärajaan (:
Betalle kiitokset, joten kirjoitusvirheitä ja kielioppivirheitä ei pitäis olla
Ja nyt ficciin.
1. luku
"Etsä voi olla noin lyhyt?" [/b]Istuin puiston penkillä, jalat ristissä ja tupakka oikean käden sormien välissä. Huokaisin. Tästä kesästä olisi pitänyt tulla kaikista paras. Suunnittelin Mattin kanssa kaikenlaista kivaa kesäksi, mutta suunnitelmat olivat romahtaneet kun erosimme. Kyllä, Matt on italialainen komistus. Hymyilin pienesti kun ajattelin häntä. Silmäni alkoivat kostua. Ei, tässä en alkaisi itkemään kuin pikkulapsi, ajattelin ja räpyttelin nopeasti silmäni kuiviksi. Vedin viimeiset henkoset tupakasta, heitin sen maahan ja tumppasin sen mustilla tennareillani. Nojasin taakse, otin ponkkarin kädestäni ja solmin mustat, pitkät hiukseni poninhännälle. Tunsin, kuinka ohut, lämmin tuulenvire heilutti otsahiuksiani, jotka roikkuivat silmilläni. Katsoin synkkänä sinivihreillä silmilläni tielle. Siellä käveli niin paljon nuoria pareja käsikädessä, jotkut pysähtyivät suutelemaan. Jotkut taas olivat tulleet puistoon piknikille ja syöttivät toisilleen viinirypäleitä tai mansikoita. Huokaisin taas raskaasti. Niin, minäkin voisin olla nyt tuolla vihreällä nurmikolla istumassa Mattin kanssa. Upposin ajatuksiini ja unelmiini. Hätkähdin unelmien maailmasta kun puhelimeni soi taskussani.
"Nat", vastasin puhelimeen.
"Hei Nat, missä oot?" Se oli siskoni Samantha. Huokaisin.
"Istun puiston penkillä, kui?"
"Tuu tänne linkkiasemalle, sua oottaa täällä yllätys", Sam sanoi ja lopetti puhelun. Minulla ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Nousin penkiltä ja lähdin lampsimaan linja-autoasemaa kohti tonkien laukustani tupakka-askia ja löydettyäni sen laitoin tupakan huulilleni.
Anteeksi.. Unohdin esitellä itseni, olen Nathalie Kolumn, ystävieni kesken Nat. Olen 20-vuotias italialainen neitokainen. Minulla on kaksi pikkusiskoa, Katherine, 13- vuotta ja Samantha, 18-vuotta.
Kun saavuin linja-autoasemalle, oli tupakka taas huulillani. Seisahduin vähän matkan päähän kolmesta henkilöstä. Kaksi nuorta miestä, toinen oli pitkä ja blondi, toinen lyhyt ja blondi. Pitkän kundin kainalossa oli vaaleahiuksinen tyttö, joka vilkutti minulle. Huokaisin. Kävelin heidän luo. Toinen kundeista, se lyhyt, käveli luokseni, otti tupakan huuliltani ja sanoi:
"Sun pitäis lopettaa, se tappaa sut hitaasti."
Naurahdin.
"Kuka sinä olet minua määräilee?" Tämä kyseinen nuoren miehen alku röyhisti rintaansa ja ojensi kätensä minua kohti:
"Moromoro Nat, mä oon Carl, merimakkarasi."
Ratkesin hervottomaan nauruun.
"Sinäkö Carl? Haha, epäilen. Todista!" Hän mietti ankarasti miten todistaisi, eikä keksinyt mitään. Naurahdin vahingoniloisesti ja katsahdin sisartani Samanthaa. Hitaasti siirsin katseeni pitkään blondiin.
"Nat, etsä voi olla noin lyhyt?" hujoppi numero yksi naurahti. Näytin hänelle kieltä ja tökkäsin häntä mahaan.
"Kuules Cole, äläs ala mun pituutta morkkaa, vai tuuleeks siel hyvin?" Oli Colen vuoro tökätä mua mahaan. Hyökkäsin hänen kimppuunsa ja aloin kutittaa häntä hervottomasti. Jätkä lysähti maahan ja kieriskeli siellä nauraen.
"Nyt Nat loppu, tai löydät ittes järvestä."
"Hah, et sä jaksa mua sinne asti kantaa", näytin kieltä ja juoksin Samanthan selän taakse piiloon. Yhtäkkiä Colen virnuileva naama muuttui vakavaksi. Tiesin että jotain oli vialla.
"No, mitä nyt?" kysyin kun uskaltauduin tulla Samanthan selän takaa pois. Cole ja Carl kävelivät luokseni ja ohjasivat minut istumaan. Tämä jos mikä oli pelottavan huolestuttavaa. Pojat katsoivat toisiaan. Carl tarttui minua vasemmasta kädestä ja jalasta, Cole oikeasta kädestä ja jalasta. Nostivat mut ylös.
"Sam, missä on läheinen ranta?" Carl kysyi siskoltani leveästi virnuillen. Olin näköjään kevyt kun ei mun rimpuilut paljon hetkauttanut. Sam lähti kulkemaan jätkien edeltä. Mä huusin ja rimpuilin.
"Hemmetin ääliöt! Älkää ikinä enää säikytelkö minua", huusin ja silloin tajusin olevani rannalla. Sam tonki taskujani, otti puhelimeni taskustani ja laukkuni kädestäni. Jätkät käveli laiturille. Aloin rimpuilee entistä enemmän.
"Monella?"
"Vitosella?"
"No ei kun kolmosella."
Puraisin Carlia kädestä.
"Hemmetti se puri mua! Heitetään jo", Carl sanoi ja viskasi mut järveen. Nousin vauhdilla pintaan.
"Hemmetti jätkät, tää kostetaan", huusin, uin rannalle ja mietin miten kostaisin.
Ilta eteni rauhallisesti, yllättävän rauhallisesti. Menimme jonnekin kodalle, sytytimme nuotion, joimme olutta ja minä poltin tupakkaa.
"Nat, miten sulla menee?" Cole kysyi multa. Kohautin olkiani. Sitten mun päähäni tuli mieleen Matt.
"Miten Matt voi?" kysäisin yhtäkkiä. Läväytin käden suulleni ja katsoin järkyttyneenä liekkeihin. Ei mun niin pitänyt tehdä. Cole ja Carl väläyttivät minulle kysyvän katseen, Cole käveli viereeni ja huokaisi.
"Hän istuu kotona. Juo joka ilta, miettii sua. Hän on yrittänyt pakata, jotta pääsisi Suomeen. Sai opiskelupaikan Iisalmesta. Mutta ei hän sen paremmaks oo menny, tuntuu vaa että pahemmaks." Katsoin surullisena vuoron perään Carlia ja Colea. Tunsin kuinka silmät kostuivat. Minulle tuli se sama syyllisyydentunne, jonka koin silloin kun erosimme. Tämä oli vaan minusta pahempaa. Hän joi vain minun takiani.
"Haluan puhua hänen kanssaan", sanoin yhtäkkiä. Tunsin kuinka Samantha tuijotti meitä kolmea. Samantha ojensi minulle puhelimensa, Cole antoi omansa, jossa oli Mattin numero. Näpyttelin sen puhelimeen, painoin vihreää luuria ja se alkoi hälyttää. Se hälytti hetken, kunnes siellä vastasi surullisen kuuluinen nuoren miehen ääni:
"Matt."
"Nathalie täällä moi, miten voit Matt?" kysyin Mattilta. Hän ei vastannut mitään, meni varmaan paniikkiin ja löi luurin korvaan. Silmäni kostuivat. Järkytyin. Nousin ylös, pojat kysyivät minne olen menossa, mumisin jotain että kävelylle, tarvitsin raitista ilmaa. Kävelin nyyhkyttäen oviaukkoa kohti.
