Oodi yksinäisyydelle || 7 spurttituplaa yksinäisyydestä, S

[Firdilien]

Laitoin nyt spurttiraapaleideni yhteiseksi aiheeksi yksinäisyyden, kun ensimmäiset kolme näyttivät sitä niin mukavasti käsittelevän. Tähän sitten tulevat loputkin spurttiraapaleet. 

Title: Otathan sinä muistiinpanoja?
Genre: gen, angst
Rating: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Summary: Remus yritti olla miettimättä, mitä hänen ystävänsä oikein suunnittelivat ja millaisiin vaikeuksiin hän itse kyseisten suunnitelmien vuoksi mahtaisi vielä joutua.

A/N: Aioin laittaa tälle nimeksi Yksinäinen susi, mutten sitten viitsinyt. Spurttiraapaleisiin ensimmäinen tupla liittyen sanaan muistiinpanot ja FanFic100 -haasteeseen osallistuu sanalla 26. Toverit. Eihän tämä paljon ole edes myöhässä noihin spurtteihin liittyen.

---

Remus Lupin istui muodonmuutosten tunnilla ja piirteli pergamentin nurkkiin satunnaisia kuvioita. Hän kuuli tarkoilla ihmissuden aisteillaan, kuinka hänen takanaan olevissa pulpeteissa Sirius ja James raapustivat toisilleen McGarmiwan huomaamatta kirjelappusia. Vuosien tarkkailun jälkeen Remus saattoi melkein aistia, kuinka hänen ystävänsä käytännössä lukivat toistensa ajatuksia kirjeenvaihdon ohessa, vaikka ulkopuolisen tarkkailijan (kuten McGarmiwan) mielestä olisikin saattanut vaikuttaa siltä, että he keskittyivät yksinomaan meneillään olevaan tuntiin. Remus oli kehittynyt Tylypahkassa ollessaan varsin taitavaksi lukemaan ystäviensä ilmeitä ja eleitä, mutta koska tällä kertaa nämä istuivat hänen takanaan, ei Remus osannut sanoa, mistä nämä keskustelivat niin intensiivisesti. Luultavasti suunnittelivat jotain uutta kepposta luihuisille.

Remus kumartui takaisin oman pergamenttinsa ylle ja yritti keskittyä kuuntelemaan tuvanjohtajansa opetusta. James sujautti hänelle vaivihkaa lappusen, jossa luki vain Otathan sinä muistiinpanoja? Minä ja Sirius emme ehdi eikä mitään selitystä sille, miksi nämä olivat liian kiireisiä oppitunnin seuraamiseen. Remus huokaisi. McGarmiwa oli juuri alkanut jakaa oppilaille kyseiseen tuntiin liittyviä tehtäviä, ja Remus otti omansa yrittäen olla miettimättä, mitä hänen ystävänsä oikein suunnittelivat ja millaisiin vaikeuksiin hän itse kyseisten suunnitelmien vuoksi mahtaisi vielä joutua. Yrittäen olla miettimättä, mitä James ja Sirius olivat oikein kaksin keksineet myös hänen ja Peterin varalle.

Hän yritti kovasti olla miettimättä, kuinka yksinäiseksi joskus tunsi itsensä omien ystäviensä takia.

---

A/N2: Kommentteja saa antaa.

[NeitiMusta]

Tää oli ihana lyhyt. Kyl Jamesin ja Siriuksen ois tarvinnut selittää jotenkin.
Täs oli jotenki surullinen tunnelma. Ja sitä vahvisti viel lisää toi vika lause.

  Hän yritti kovasti olla miettimättä, kuinka yksinäiseksi joskus tunsi itsensä omien ystäviensä takia.

Kyl mä toisaalt ymmärän, et se tunsi olevansa yksin, koska ei kukaan muu - ei Peter, ei James eikä edes Sirius - ei salannu niin suurta asiaa ittestään. Ihmissuseus oli aina osa Remusta, just se mikä teki siitä Remuksen, mut sitä ne ei varmaan ymmärtäny, et se oli kavereistaa huolimatta yksin.

Tänks.
NeitiMusta
<3

[Firdilien]

Title: Etuoikeus
Genre: gen, drama
Rating: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Summary: Tuntui ikään kuin koulu itse olisi hymyillyt nuorille, jotka astelivat kesän jälkeen jälleen kerran linnaan, joka olisi monta kuukautta eteenpäin heidän kotinsa.

A/N: Toinen raapale spurttiraapaleisiin, aiheena linna, ja yksi ficci lisää FanFic100 -haasteeseen sanalla 88. Koulu. Tässä ei ole kamalasti pointtia, mutta olkoon nyt tämän kerran.

---

Tylypahkan tornit nousivat korkeina kohti syyskuista iltataivasta. Oppilaat nousivat ulos hevosettomista kärryistä ja kulkivat kohti linnaa rupatellen iloisesti. Odotus tuntui ilmassa vahvana. Koskaan ei etukäteen voinut tietää, millainen uudesta kouluvuodesta mahtaisi muodostua. Monta sukupolvea nuoria noitia ja velhoja oli kulkenut samoista ovista, kokenut saman odotuksen, samat haasteet, voitot ja häviöt tässä linnassa ja tuntui ikään kuin koulu itse olisi tiennyt tämän. Hymyillyt nuorille, jotka astelivat kesän jälkeen jälleen kerran linnaan, joka olisi monta kuukautta eteenpäin heidän kotinsa. Monille linnasta oli tuntunut muodostuvan ainoa koti, jonne he ikinä tunsivat kuuluvansa, ainoa paikka jossa he koskaan tunsivat olonsa turvalliseksi.

Remus, nyt professori Lupin, astui niin ikään ulos tutuista hevosettomista vaunuista ja katsoi linnaa, joka oli monta vuotta ollut hänen kotinsa ja olisi sitä jälleen tulevat kuukaudet. Täällä hänellä oli ollut ystäviä ja tänne hän oli tuntenut kuuluvansa, mutta siitä oli jo aikaa. Nyt asiat olivat toisin. Hän palasi linnaan täynnä katkeransuloisia muistoja ajoista, jotka olivat olleet ja menneet. Hän ei enää olisi pienikokoinen, outo ensiluokkalainen, ei Tylypahkan valvojaoppilas tai yksi kelmeistä, vaan aikuinen ja professori, jolla oli etuoikeus jakaa tietojaan nuoremmalle sukupolvelle. Linna näytti nykyään erilaiselta, pienemmältä ja vieraammalta, mutta yhtä kaikki se kutsui Remusta astumaan ovistaan koulun väkijoukon sekaan. Astumaan kotiin.

[Firdilien]

Title: Liemistä tenhoavimmat
Genre: gen, drama, angst
Rating: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Summary: Severus Kalkaros rakasti taikaliemiä, oli aina rakastanut.

A/N: Kolmas spurttiraapale, aiheena juoma/liemi, joten luonnollisesti kirjoitin Severuksesta. FanFic100 -haasteen sana 48. Malja.

---

Severus Kalkaros rakasti taikaliemiä, oli aina rakastanut. Opettajana ollessaan hän oli halunnut saada ensimmäisestä tunnista lähtien uudet oppilaat näkemään liemimaljassa piilevän kauneuden ja voiman. Harva oppilaista sitä oppi koskaan näkemään eikä ketään heistä ikinä kiehtonut aine yhtä paljon kuin Severusta. Monet noidat ja velhot ajattelivat liemiä taian välikappaleina, arvostelivat käyttötarkoituksen perusteella, mutta hän arvosti useimpia liemiä enemmän kuin suurinta osaa ihmisistä. Liemillä yleensä kuitenkin oli edes yksi näkyvä hyödyllinen tarkoitus, oikein keitettyinä ne harvoin tuottivat pettymystä ja niiden kanssa puuhastelu oli antoisaa ja kiehtovaa; samaa saattoi Severuksen mielestä sanoa vain harvoista ihmisistä. Lisäksi liemet olivat esteettisiä ja toivat ilmaan miellyttäviä tuoksuja. Liemet eivät olleet vain välineitä, ne olivat myös yksilöitä, joissa aina näkyi keittäjänsä henkilökohtainen kosketus. Eri keittäjien liemet vaikuttivat aina hieman eri tavalla, ja tietenkin myös käyttäjä vaikutti, vaikkakin eroja oli vaikeaa huomata, koska ne olivat huomaamattoman pieniä. Severus näki lähes huomaamattomat eroavaisuudet, mikä oli auttanut häntä kehittymään liemimestarina aivan omaan luokkaansa.

Hän oli kyllä huomannut, ettei oppilaita kiinnostanut hänen oppiaineensa. Hän ei voinut sietää sitä, että nämä kuiskuttelivat ja lähettivät lappuja opiskelun ja liemien ainutlaatuisuuden tutkimisen sijaan. Toisinaan Severus silti katsoi näitä laiskoja, typeriä oppilaita nauramassa keskenään ja tunsi kateutta siitä, että näillä oli elämässään muutakin kuin liemet.

[Firdilien]

Title: Uusivuosi
Genre: gen, angst
Rating: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Summary: Kaikille vanhan vuoden loppuminen ei kuitenkaan ollut syy iloita.

A/N: Neljäs spurttiraapale, sanalla uusivuosi, sekä FanFic100 -haasteen sanana 3. Loppu.

---

Uuden vuoden alkaminen saattoi merkitä montaa asiaa. Joillekin se oli syy juhlia ja riemuita; eihän sitä koskaan tiennyt etukäteen mitä kaikkea uutta eteen tulisi alkavan vuoden aikana. Useat pitivät uuttavuotta mahdollisuutena parantaa elämänsä laatua ja keinona aloittaa taas alusta. Uudenvuodenlupauksia tehtiin ja vaikka ne olisi rikottukin heti alkuunsa, päätös vaikuttaa itse omaan ja muiden elämään sekä yritys olla seuraavana vuonna hieman parempi ihminen oli tärkeintä. Mitään ei voinut saavuttaa, ellei koskaan yrittänyt.

Kaikille vanhan vuoden loppuminen ei kuitenkaan ollut syy iloita. Feeniksin kilta istui suuren pyöreän pöydän ääressä ja kuunteli, kuinka Dumbledore puhui lyhyesti ja kauniisti loppuvan vuoden aikana menetetyistä rakkaista ihmisistä ja voitosta, joka oli jättänyt katkeran maun suuhun. Kaikki yrittivät parhaansa mukaan pitää katseen suunnattuna kohti rehtoria, etteivät vain vahingossakaan tulisi katsoneeksi muita silmiin. Huoneessa kaikui raskas hengitys ja satunnaisten niiskahdusten ääni. Remus istui pöydän ääressä muiden joukossa, mutta kukaan ei uskaltanut koskettaa häntä, ei tarjota lohdutuksen sanoja. Jokainen oli menettänyt sodassa jonkun, mutta Remus oli menettänyt kahden lyhyen päivän sisällä kaikki parhaat ystävänsä joko kuolemalle tai vankilalle. Vanha vuosi oli vienyt mennessään Killalta niin paljon, ettei alkava voisi ikinä tuoda kaikkea takaisin.

Seinällä oleva kello tikitti. Kun se alkoi lyödä keskiyön merkiksi, kaikki nostivat ääneti kuohuviinilasinsa ilmaan.

[Firdilien]

Title: Hengen tanssi
Genre: gen, angst
Pairing: Severus/Lily (yllättävimmän parituksen palkinto menee...)
Rating: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Summary: Lilyn askeleet näyttivät aina Severuksen mielestä tanssilta, jos niitä pysähtyi seuraamaan.

A/N: Viides spurttiraapale, sanalla uni/unelma, ja FanFic100 -haasteen tämänkertaisena sanana on 55. Henki. Molemmissa puoliskoissa ficciä on muuten 100 sanaa. Ihan näin nippelitietona. Ja häpeillen tunnustan idean lähteneen Yön Hän tanssi kanssa enkeleiden -kappaleesta. Oh well.

---

Tyttö hypähteli ja nauroi, ja Severuksesta näytti kuin tämä olisi tanssinut. Lilyn askeleet tosin näyttivät aina hänen mielestään tanssilta, jos niitä pysähtyi seuraamaan. Lienikö syynä sitten Lilyn liikkeiden luontainen sulavuus vai pelkästään Severuksen mielen luoma kuva, sitä hän ei osannut sanoa. Severus ei ollut varma, mikä sai Lilyn astelemaan niin kevyesti ja tanssahtelemaan, mutta eipä sillä kai ollut väliäkään. Jos Lily kerran oli onnellinen, oli Severuksenkin tyytyminen siihen. Tytön viehätysvoima oli aivan uskomaton. Severus ei voinut kääntää katsettaan pois tästä, vaikka Lily tuntui olevan omassa maailmassaan, tanssivan näkymättömille hengille ja enkeleille, eikä sellaista näkyä ollut tarkoitettu kenellekään tämän maailman asukkaalle.

Severus ei ikinä ehtinyt toteuttaa suunnitelmaansa ja mennä mukaan tuohon ylimaalliseen tanssiin, koska sillä sekunnilla, kun hän liikahti tyttöä kohti, hän hätkähti valveille. Vasta istuttuaan hetken sänkynsä laidalla, hän tajusi kohtauksen olleen kokonaan unta. Tyttö oli ollut niin elävä, kaunis mutta tavoittamaton, ja häiritsevissä määrin todellinen. Lily Evansia, tai paremminkin Lily Potteria, ei kuitenkaan ollut enää olemassa. Useampi vuosi oli kulunut siitä, kun Lilyn ääni oli viimeisen kerran täyttänyt huoneen tai tämän vartalo taipunut tanssiin. Severus oli vanhentunut, mutta ajatuksissa ja muistoissa Lily säilyi ikuisesti nuorena. Yhä joka kerta Severuksen sulkiessa silmänsä, hän saattoi nähdä tytön hahmon edessään. Tanssimassa enkeleille.

---

A/N2: Tämä on ehkä tähän mennessä oma suosikkini raapalespurtin tuotoksistani, että kommentteja saa antaa.

[Firdilien]

Title: Maailman mahtavin velho
Genre: gen, angst
Rating: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Summary: Jokaisen lauseen ja teon takana oli pakko seistä, koska eihän Albus Dumbledore voinut tehdä virheitä.

A/N: Kuudes spurttitupla ja koska aiheena oli alatuseula, kirjoitin Albuksesta.

---

Albus otti ajatuksia ja muistoja mielestään ja laittoi niitä maljaan yksi kerrallaan. Ei siksi, että hän olisi halunnut tarkastella niitä tai saada selvyyden johonkin asiaan, koska kaikki näistä ajatuksista olivat hänelle päivänselviä. Ei, hän halusi hetkeksi vain vapauttaa mielensä niistä, ei muistaa eikä ajatella, vaan keskittyä aivan muihin asioihin. Hänellä oli kasa pöllöpostia odottamassa vastauksia sekä tuleviksi päiviksi sovittuna useampikin tapaaminen, joita varten hänen pitäisi valmistautua. Hänellä oli koulu johdettavanaan, satoja nuoria huolehdittavana, eikä hänellä ollut todellakaan aikaa märehtiä muistojaan tai menneisyyttään. Ehkä tällä tavalla hän voisi keskittyä jonkin aikaa työhön.

Ei ollut aina helppoa olla maailman mahtavin velho. Itse asiassa se oli erittäin harvoin helppoa ja vieläkin harvemmin mukavaa. Joka päivä oli pakko tehdä päätöksiä ja antaa ohjeita, jotka saattoivat pahimmillaan vaikuttaa tuhansien elämään. Jokaisen lauseen ja teon takana oli pakko seistä, koska eihän Albus Dumbledore voinut tehdä virheitä. Joka hetki mielessä nakutti pelko epäonnistumisesta, muisto vanhoista virheistä. Albus huokaisi saatuaan loputkin muistoista maljaan ja istui pöytänsä ääreen tutkailemaan papereita. Hänen päänsä tuntui nyt ontolta, kun kokonaisia kuukausia hänen nuoruudestaan oli tyhjennetty ajatuseulaan. Tuntui kuin osa hänen minuudestaan olisi viety. Jokin tärkeä osa joka teki juuri hänestä Albus Dumbledoren.

Oli vaikeaa sanoa, oliko tämä tyhjyys sittenkään muistamista parempi olotila.

---

A/N2: Kommentteja?

[Firdilien]

Title: Piilopaikka
Rating: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Genre: gen, drama, lievä angst
Summary: Harry päätyi pieneen puistikkoon, johon hän oli ennenkin paennut, kun halusi olla itsekseen tai päästä pois Dursleyiden luota.

A/N: Seitsemäs ja viimeinen spurttitupla, aiheena urakka/ohitus (jotka onnistuin molemmat sisällyttämään sanoina tähän, hyvä minä). Yksinäisyys oli minulla teemana, mutta halusin viestittää viimeisellä raapaleellani edes vähän toivoa, joten siksi tällainen.

---

Petunia-täti oli antanut Harrylle aamulla tehtäväksi kiillottaa kaikki talon hopea-astiat. Etkä sitten hukkaa tai pilaa niitä! tämä oli muistuttanut epäystävällisellä äänellä kymmenisen kertaa, kuin olisi pitänyt Harrya täysin typeränä. Eihän hän olisi uskaltanut edes pudottaa yhtäkään niistä lattialle siinä pelossa, että joku perheenjäsenistä huomaisi.
Kun hän oli saanut urakan suoritetuksi, ei ollut puhettakaan, että hän olisi saanut kiitosta. Petunia-täti vain ajoi hänet pihalle, koska Harry oli kuulemma tiellä, eikä häntä sisällä kuitenkaan kukaan kaipaisi (ellei tarvinnut kiillottaa jotakin). Vernon-setä oli ulkona pesemään autoa ja käski hänet pois pihalta kuikuilemasta, koska Harryn katseleminen kuulemma teki sedän levottomaksi. Harrylla ei siis ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä vaeltelemaan ympäristöön, vaikka siellä olisikin riskinä törmätä Dudleyyn ja tämän jengiin. Pienen matkan päässä Harry tosiaan kuuli serkkunsa lähestyvän, mutta onnistui ohittamaan jengin livahtamalla talojen välistä erään vanhan rouvan pihamaan kautta toiselle tielle ennen kuin meluava ryhmä ehti huomata hänet.

Harry päätyi lopulta pieneen puistikkoon, johon hän oli ennenkin paennut, kun halusi olla itsekseen tai päästä pois Dursleyiden luota. Kukaan muu ei ikinä ollut täällä, mikä teki puistosta erinomaisen piilopaikan. Harry istahti erään puun viereen ja haaveili, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa, rakastavasta perheestä ja oikeista ystävistä, ja toivoi, että jonain päivänä vielä pääsisi pois Dursleyiden luota.

---

A/N2: Sainpa tämänkin urakan valmiiksi. Kommentteja saa antaa edelleen kaikkiin raapaleisiin. <3