Title: Alligaattorikatapultti
Author: Ginger
Rating: K-11
Paring: Lily/Rose, Al/Rose, Lily/Teddy
Genre: Draama, huumoria
Summary:
Hänen silmiinsä kertyy krokotiilin kyyneleitä, Lilyn tapauksessa kai alligaattorin, hän on pienempi kuin noidat yleensä; ja minä olen ritsa, joka lennättää hänet kerta toisensa jälkeen oven ulkopuolelle. Kokoni puolesta kävisin katapultista. Minulla on ylikasvaneen velhon geenit ja ajatukseni harhailevat enemmän kuin olisi suotavaa.Haasteet: Älyttömät otsikot -haaste (Alligaattorikatapultti), Albumihaaste (Herra Ylppö ja Ihmiset – Loppu), Päihdehaaste (kofeiini), Sairaushaaste (migreeni)
Disclaimer: Rown maailma (Clairen ja Sophien heitin omasta päästäni soppaan mukaan), Ylpön piisi
A/N: Kolmas näkökulma sarjassa
Tunnekylmyys (Teddy), K-15 –
Todellisuuspakoinen , K-15 (Lily). Yhdeltä istumalta kirjoitettu. Olin katsovinani ne aikamuodot oikein. Todennäköisesti seka, kommenteista tykkään
Claire istuu ikkunasyvennöksessä ja juo ketjussa kahvia. Hänen kätensä tärisevät pureskeltuja kynsinauhoja myöten ja pupillit ovat laajentuneet nautinnosta. Valkoisen paidan helma on täynnä pieniä kukikkaankirjavia lattetahroja. Hän ottaa kiitollisena vastaan kofeiinin nostattaman hurmostilan, vähän kuten masokisti piiskaniskut, ja kärsii ruhjeista sitten myöhemmin. Nostan rannekelloni silmien tasalle ja lasken minuutteja Clairen migreenikohtauksen alkuun.
Tutustuin Claireen jo koulussa, ja kun tarvitsin itselleni huonetoverin jakamaan kohtuutonta vuokraa, hän oli luonnollinen valinta. Claire ei ollut yhtä hyvä ystävä kuin Al, mutta hän ei ainakaan ymmärtäisi minua väärin, yrittäisi suudella aamukahvinsa yli ja pilaisi kaikkea. Claire ei ollut yhtä viihdyttävä kuin Sophie, mutta Clairella ei ollut ongelmia taloudellisen tilanteensa kanssa. Ja Claire tunsi minut paremmin kuin Lily.
Koulukirjat ovat levällään pöydällä ja ainut ääni asunnossa on kellon tikitys sekä Clairen huuto suureen valkoiseen puhelimeen. Keinutan toisessa kädessä kahvikuppia ja kurkistan sitten sinistä pohjaa vasten paakkuuntunutta sakkaa. Suuria onnettomuuksia luvassa, jos Punurmion oppeja on uskominen. Häntä viihdyttävämpää opettajaa en muista tavanneeni.
Ovikello pärähtää, sointi on napakka ja vaativa. Minä hieron ohimoitani, vaikkei päätä vielä särjekään, ja nousen ylös. Matkaa tuolilta ovelle on neljä ja puoli metriä ja sen aikana ehdin hyvin opetella ulkoa repliikkini tulevasta kokeesta. Ovisilmästä erottuu Lilyn vartaloa suurempi pää. Joku kedavrattakaa minut nyt. Saranat narahtavat rasituksen alla.
”Ruusuni”, Lily hihkaisee ja kietoo kylmettyneen kätensä kaulaani. ”Sinä et kirjoita, et ilmiinny, minulla on ollut ikävä.”
Lily painaa huulensa omilleni ja työntää sormensa niskaani kuin aikoisi murtaa nikamani jos vastustelisin. Maistan alruunanjuuren ja tervan ja kermakaljan ja jonkun vieraan naisen purukumin. Lilyn viitta tuoksuu liialti partavedelle. Ärtymys kutittaa kurkussani – minä olen monta kertaa kieltänyt, pyytänyt, anonut Lilyä lopettamaan polttamisen.
”Minulla on jästilakien tentti ylihuomenna”, totean haukkujen sijaan. ”Minun pitää lukea.”
”Äh, sinä osaat sen jo muutenkin.”
Niin osaankin, mutta se ei ole pääpointti. Avaan suuni valmiiksi, mutta Claire keskeyttää ajatuksenjuoksuni tullessaan ulos kylpyhuoneesta kädet silmiensä varjona. Hän ottaa pannun kaasuliedeltä, kaataa viimeiset sakkaiset kahvintipat kylpyammeeksikin kelpaavaan kuppiinsa ja lipuu sitten kalpeana omaan makuuhuoneeseensa pakoon maailmaa ja sen kovia ääniä.
”Teddy lähetti terveisiä.”
Karvani nousevat pystyyn siinä missä Lilyn silmiin nousee haaveileva kiilto. Jumalainen Theodore. Mieleni tekee sylkäistä olan yli pahan onnen karkoittamiseksi. Kun viimeksi puhuin Sophien kanssa takassa, hän kertoi isosiskonsa kertoneen Teddyn uusimmista tempauksista. Liikkeen ryöstö, järjestyksenvalvojan tainnutus, halvaannutti vahingossa pikkulapsen ja muuta mukavaa. Jos kertoisin Lilylle, tämä sanoisi kaiken olevan vanhempien syytä. Kuulin jo tulevan riidan korvissani.
”Jaa.”
”Hän olisi halunnut hieman alaikäistä lihaa, mutten antanut.” Lily työntää lämmenneet kätensä paitani alle ja leikkii kylkiluillani. ”Sinulle voisin antaakin.”
”Huomaavaista.”
”Minulla on ne punaiset rintaliivit, jotka sain äidiltä joululahjaksi.”
”Mielenkiintoista.”
”Minä haluan sinua, Ruusuni.”
”Minä haluan lukea kokeisiin.”
Lilyn kädet katovat nopeammin kuin luulin. Hänen silmiinsä kertyy krokotiilin kyyneleitä, Lilyn tapauksessa kai alligaattorin, hän on pienempi kuin noidat yleensä; ja minä olen ritsa, joka lennättää hänet kerta toisensa jälkeen oven ulkopuolelle. Kokoni puolesta kävisin katapultista. Minulla on ylikasvaneen velhon geenit ja ajatukseni harhailevat enemmän kuin olisi suotavaa.
Al sanoo siskoaan tempperamenttiseksi. Erotan Lilyn huudosta vain sekalaisia sanoja, Clairen laseja menee säpäleiksi. Mikään ei kelpaa ja kuitenkin petän. Lilykin kuulema pettää, minä yritän näyttää yllättyneeltä. Kylmä kala. Kaikkien näiden vuosien jälkeen. Mutisen luullakseni jossain välissä jotain ”jaa”ta muistuttavaa. Lily muuttuu hysteeriseksi ja juoksee ulos ovesta.
Huokaisen syvään ja mietin mitä juuri tapahtui. Sitä mitä aina, vastaan itselleni, ja korjaan astiat muutamalla sauvan heilautuksella.
”Mikset sinä vain sano sille jäärälle, että suhteenne on ohi?” kuulen Clairen kysymyksen seinän läpi.
”Koska hän ei uskoisi minua kumminkaan.”
Koska se on ollut ohi jo vuosia. Palaan kirjojeni pariin, mutta zen-tilani on jo mennyt. Korvissa soi taukoamatta Lilyn itku ja huuto. Muistan hyvin hänen lausahduksensa, kun olin ensimmäisen kerran sanonut ”ei enää.” ”Niin isäkin sanoi äidille ja katso mitä tapahtui.” Lily on kai ainut ihminen taikamaailmassa, joka ei tiedä Potterien jokatalvisesta asumuserosta.
Kerään kirjani yhteen pinoon ja vedän sitten viitan harteilleni. Jätän oveen lapun, Claire nukkuu jo näkökyvyttömyyttään pois. Ulkona on alkanut sataa lunta ja jätän jälkeeni vanan askeleita. Viistokujalle on neljä kadunväliä. Näen näyteikkunasta oman kuvajaiseni, sillä on lyhyet ruskeat hiukset, jotka kihartuvat ympäri päälakea, sekä pisamia. Haluaisin samanlaiset silmälasit mitä Percy-sedällä.
Alin työvuoro Vuotavassa Noidankattilassa on jo alkanut, hän hieroo rätillä rivakasti baaritiskiä ja pitelee samalla toisessa kädessään lainvalvojan käsikirjaa. Hän on avannut kaapunsa ylimmät napit ja voin erottaa hänen kaikki kolme säälittävää rintakarvaansa. Isoveli-Jamesilla se todellinen ryijy on.
”Rikoit kuulema taas sisareni sydämen”, Al huomauttaa sivujensa lomasta ja nostaa sitten vihreät silmänsä minuun. ”Hän kävi täällä ja itki tuoppiin niin kovaäänisesti, että Hannahin piti heittää hänet ulos.”
”Hän toipuu, kun Teddy on vähän tuupannut häntä”, mutisen ja haron hiuksiani kuin niihin olisi jäänyt takkuja.
Al näyttää tuskastuneelta. Hänkin rakasti joskus Teddyä ja tämän luunlaihoja sormia, jotka pitelivät savuketta, huulia imemässä savuja paperin lävitse. En tiedä mitä tapahtui, muistan vain, ettei Alkaan enää pitänyt Teddystä, kun minä olin muuttanut mielipiteeni melkein-isoveljestä.
”Hän on silti siskoni, Rosie.”
”Ja sinä olet silti baarimikko.”
Silmiään pyöritellen Al kaataa minulle lasiin hyrräpäävodkaa, pitelee sitten drinkistä kiinni sekunnin kauemmin mitä on luonnollista ja meidän sormemme koskettavat toisiaan tarkoituksella. Olen jo tottunut siihen, etten tunne mitään, en vaikka Alin posket muuttuvat hehkuviinin värisiksi. Alan laskea mielessäni taaksepäin miljoonasta.
Kahdeksansataayhdeksänkymmentäkaksituhattakolmestaakolme, kun Lily tempaisee pubin oven auki ja Hannah mukaisee häntä varoittavasti. Serkku on löytänyt jostain veljeni ja tuuppaa tämän lähimpään pöytään. Hugo näyttää ällistyneeltä hyvästä tuuristaan. Hyvää joulua, kuulen Lilyn kihertävän, sitten tämä kirjaimellisesti loikkaa pikkuveljeni päälle kuin saalistava kissa.
”Minun siskoni syö sinun veljesi”, Al ilmoittaa ja kaataa ajattelematta mallasviskiä tuoppiin.
”Hyvää ruokahalua.”
Kahdeksansataayhdeksänkymmentäkaksituhattayksi. Lily kiskoo Hugon mukanaan majatalon huoneisiin vievään portaikkoon ja minä oikeasti toivon, että välittäisin edes sen verran, että pelastaisin Hugon kauhealta kohtaloltaan. Sängyssä Lily on ennen kaikkea egoisti.
Kun palaan asunnolle, Claire istuu jälleen ikkunasyvennöksessä ja asunnossa tuoksuu kahvi. Yritin kerran vaihtaa jauhetut pavut salaa kofeiinittomiin, mutta Claire tiesi eron jo ennen kuin avasi koko purnukkaa. Jos kofeiinia voisi piikittää suoraan suoneen, hänen käsivartensa olisivat pilkutettu täyteen pieniä pisteitä. Clairen huulien päällä kulkee maitovana ja pöydän reunalla oli rivissä reseptirohtoja päänsärkyyn.
Luen kaksisataa sivua hataria pykäliä ympäristölaeista ja rajajättösäännöksistä ennen kuin kaadun tajuttomana vuoteelleni. Näen unta keskiajan jästeistä, jotka katapulteilla sinkoavat alligaattoreita muurin ylitse ja silti ne palaavat kuin bumerangit osuen seiniin ja torneihin. Aamulla noudan herättyäni oven ali työnnetyn Päivän Profeetan ja ovisilmästä erotan Lilyn vartaloa suuremman pään.
FIN
***
Herra Ylppö ja Ihmiset - Loppu
Sä otat sun meikit ja otat sun verhot
Tietysti vaatteet ja silitysraudan
Sä aiot nyt jättää mut asumaan yksin
Ja yhteinen sohva sahataan kahtia
Sä vittuillet mulle että: "kuka on seuraava
Elena Leeve vai Jenni Banerjee?"
Tietysti toi on iso kohteliaisuus
Ainakin taattu ois julkisuus
"Kaikki sun naiset tulee tulemaan hulluiksi"
No ehkä mä pystyn allekirjoittamaan ton
Kyllä mä tiedän olen labiili jätkä
Onhan se totta että mulla on ollut
Toisia naisia jo pidemmän aikaa
Tosin se on ollut sulle ihan OK
Olen seonnut kai siihen Milleriini
Olen uuden milleniumin libertiini
Mulle käy Liisa ja mulle käy Taina
Olen menossa taas ja valmiina aina
Miltä nyt tuntuu?
Miltä nyt tuntuu?
Illalla soitan Kaukolle
Vittu nyt pakko lähteä vetämään viinaa
Nyt pakko lähteä panemaan Tiinaa
Nyt pakko saada jotain toimintaa
Mä en o parempaa väkeä
Yksityistaksia käytä en
Ei mul' oo käsinä saksia
Mä voin mennä tonne itään ostariin
Mä en mee jonon ohi Lostariin
Toi gigolo notkuu baaritiskillä
Se tietää olevansa täydellinen sängyssä
Mut tytöt ei tiedä ketään yhtä tylsää
Olen seonnut kai siihen Milleriini
Olen uuden milleniumin libertiini
Sä otat sun meikit ja otat sun verhot
Tietysti vaatteet ja silitysraudan
Sä aiot nyt jättää mut asumaan yksin
Ja yhteinen sohva sahataan kahtia
