Nimi: Joulutunnelmia
Kirjoittaja: recidivist
Beta: ei ole
Genre: fluffy, oneshot
Paritukset: Hermione/Severus
Ikäraja: S
A/N: En ole koskaan kirjoittanut mitään hempeää, joten saa nähdä millainen on vastaanotto, toivotaan parasta!
Osallistuu Jouluhaaste II:seen. Inspiraation antoi kappale Näin sydämeeni joulun teen, voi olla, että ficciin pääsee paremmin kiinni, kun kuuntelee sitä taustalla.
Youtubessa ko. kappale.
---
Hermione vietti aikaansa pienessä, syrjäisessä kahvilassa Viistokujalla. Oli enää päivä jouluaattoon ja ihmiset tungeksivat liikkeissä ostaakseen viime hetken joululahjoja. Lapset leikkivät pihalla heitellen lumipalloja, aikuiset seurasivat touhuja hymyillen ja tervehtivät jopa tuntemattomia vastaantulijoita. Ihmiset olivat kiireisiä, mutta onnellisia. Kahvilassa, jossa Hermione istui, ei ollut paljon väkeä, koska kellään ei ollut aikaa pysähtyä sinne – jos olisi ollut, moni olisi saattanut yllättyä. Paikka oli ulkopuolelta varsin vaatimattoman näköinen, mutta sisältä se oli jouluihmisen, jota esimerkiksi Hermione oli, paratiisi. Punainen väri hallitsi kahvilaa, joulukoristeet täyttivät kaikki mahdolliset paikat, joululaulut soivat hiljaisella ja ilmassa leijaili niin vahva glögin ja piparien tuoksu, että Hermione arvasi sen olevan taikakeinoin vahvistettua. Nurkassa seisoi kauniisti koristeltu joulukuusi, jonka alle sai jättää joululahjoja Pyhän Mungon orpolapsille. Hermione oli paketoinut tonttupaperiin ison nallekarhun, joka oli maksanut melkoisesti, mutta ilahduttaisi senkin edestä jotakuta orpoa lasta.
Orpolapsia oli vieläkin yllättävän paljon, vaikka Voldemortin tuhoamiseen tarvitusta sodasta oli jo seitsemän vuotta. Suurin osa Hermionen läheisistä oli kaatunut sodassa tai sen jälkipuinneissa, jotka olivat vieneet miltei saman verran ihmisiä kuin sota-aika. Harry ja Ron olivat sodan päätyttyä etsineet ja vanginneet karkuteillä olleita kuolonsyöjiä, kunnes olivat kolme vuotta aikaisemmin saaneet kumpikin surmansa Lucius Malfoyn taikasauvasta. Hermione oli kuitenkin onnellinen edes kourallisesta jäljellejääneitä läheisiä – monelle ei ollut jäänyt yhtäkään.
Kahvilan myyjä tuli pahoittelevan näköisenä ilmoittamaan, että paikka suljettaisiin joulun saapumisen vuoksi tänään tavallista aikaisemmin. Hermione hymyili ystävällisesti, toivotti toiselle naiselle hyvää joulua ja astui oven kilistessä ulos lumisateeseen. Se oli valkaissut Viistokujan maisemaa jo usean päivän ajan ja saanut yhden velhomaailman keskuksista näyttämään kauniilta ja puhtaalta. Kujaa halkoivat erilaiset joulutervehdykset ja –koristeet, jotka lisäsivät entisestään ihmisten joulumieltä. Hermione huomasi Draco Malfoyn vaimonsa ja poikansa Scorpiuksen kanssa tekemässä lumiukkoa. Nainen hymyili pienen pojan innolle ja iloitsi hetken siitä, että poika ei ollut kuten isänsä samanikäisenä. Draco oli vaihtanut puolta sodan aikana ja viisastunut huomattavasti.
Hermione vilkaisi vielä kerran ympärilleen ja katseli hymyillen jouluiloa loistavia ihmisiä. Sitten hän ilmiintyi kotiinsa, jossa vain pöllö oli vastassa.
Aamulla Hermione valmisti itselleen puuroa ja söi sitä hiljaisuuden vallitessa. Lumisade ulkona oli lakannut ja maisemaa katsellessaan nainen muisteli rekiretkeä lapsuusvuosiltaan. Ruskea hevonen oli vetänyt koko Grangerin perheen joulukirkkoon ja Hermione muisteli hymyillen, kuinka oli syöttänyt tammalle salaa porkkanoita ja sokeria. Kirkon jälkeen kaikki olivat lähteneet yhdessä laskemaan mäkeä. Hermione muisti äitinsä pakkomielteen hyasinttiin joulukukkana ja huomasi pahoillaan unohtaneensa hankkia sellaisen. Nyt sitä ei saisi enää mistään – kaikki viettivät joulua perheidensä kera ja liikkeet olivat suljettuja. Nainen päätti lähteä viemään kynttilöitä haudoille ja saatuaan talvivaatteet ylleen hän ilmiintyi hautausmaalle, johon suurin osa hänen velholäheisistään oli haudattu. Hän antoi katseensa vaeltaa sankarihautojen nimikylteissä – tuntui yhä vuosien jälkeenkin pahalta muistaa, että elämä oli katkennut niin monelta niin nopeasti. Harryn ja Ronin haudat olivat täynnä kynttilöitä ja Hermione hymyili huomatessaan, että hänen ystäviään ei oltu vielä unohdettu.
Nainen ilmiintyi vasta illan alkaessa hämärtää kotiin ja koristeli jästien tapaan käsin joulukuusensa, laskien kolme pakettia sen alle. Sitten hän siirtyi hääräilemään keittiöön, siivoten ja tehden jouluruokia. Kinkku oli ollut kypsä jo aamulla, nyt vuorossa olivat kala ja joululaatikot. Nainen noitui mantelin hyvää onnea tuovalla loitsulla ja pudotti sen puuron sekaan. Hän lämmitti saunan ja sytytti lyhtyjä ulos. Kun hän oli saanut kynttilät ja jouluista tuoksua levittävän tuoksukynttilän sytytettyä, oveen koputettiin. Hermione riensi silmät sädehtien avaamaan ovea. Sen takana seisoi hymyilevä vanhempi mies, joka kantoi kainalossaan isoa ryppyistä pakettia ja toisessa kädessä huumaavasti tuoksuvaa hyasinttia. Vieras kyseli kuulumisia ja sai vastaukseksi vain Hermionen korviin asti ulottuvan hymyn, joten mies astui peremmälle ja kopisteli lunta kengistään. Kun hän oli saanut laskettua kantamuksensa lattialle, molemmat syöksähtivät toistensa halaukseen. He suutelivat silmät auki, yhä hymyillen ja onnea sädehtien. Kumpikin nuortui silmissä ja käyttäytyikin sen mukaisesti – he eivät laskeneet toistensa käsistä irti enää kovinkaan monta kertaa sinä iltana.
Loppujen lopuksi, Hermione ajatteli, sodassa kaatuneet eivät olleet tehneet sitä täysin turhaan. Voldemort oli voitettu ja monet ihmiset, joiden ei olisi koskaan uskonut löytävän toisiaan, olivat tehneet toisensa onnellisiksi. Hyvänä esimerkkinä olivat Hermione Granger ja Severus Kalkaros, jotka kävelivät keskiyöllä onnellisina käsi kädessä lumisateessa ja suutelivat toisiaan yhä kahden vuoden jälkeenkin kuin vastarakastuneet.
---
