Winga: En ihmettele jos olit unohtanut, mulla kestää oikeasti nolon kauan kaikessa nykyään. Elämä on valitettavasti iskenyt. Mutta kyllä tämä hitaasti tästä. Yritin tehdä tuosta kertomistilanteesta sellaisen luontevan, en osannut kuvitella että Hermione tuosta vain ryntäisi kertomaan muille, vaan tieto pitää jotenkin kiristää hänestä.
Sarelon: Jostain oli kyllä haastelistalleni tuollainen ilmestynyt, mutta ei niitä kaikkia voi muistaa, joskus on tosiaan haasteet lennelleet sen verran ahkerasti. Keskeneräisten arviointi on hankalaa, mutta olen iloinen jos onnistuin tuossa tyttöjen suhtautumisessa. Se on aina vähän hankala juttu ficeissä, miten sen käsittelee.
chilipepper: Toivotaan, että tästä tulee sellainen. Tämä on ihana pari.
Lilyena: Hermione/Blaise olisi kiintoisaa kirjoittaa joskus, voi olla että kokeilenkin. Parvatista ja Lavenderista ei usein paljon kerrota, he ovat minullekin vähän ongelmallisia, mutta ehkä tässä saa jotain otetta heihinkin kunhan tarina etenee.
Travers: Kyllä, pitkää femmeä on ihan liian vähän, joten pitihän tämäkin tehdä jossakin vaiheessa. Ajattelin tarttua tuohon Parvatin ja Lavenderin ennustusinnokseen, kun se tuntui ihan mukavalta tavalta saada ficci alkuun.
Voldemort: Tässä parissa, niin ihana kuin se onkin, on kieltämättä myös haasteensa. Olen tätä jo miettinyt aika pitkälle, mutta äh, olen tuska hidas kirjoittaja juuri nyt, kun elämä on mitä on. Harry ja Ron on epäilemättä ihania ystäviä, mutta joissakin tilanteissa he ovat kyllä kirjoissakin tosi pölkkyjä, joten voin kuvitella Hermionen tuskastumisen.
psychofobia: Jatkoa tuleekin nyt.
Conqueror: Kiva, jos pidit tyylistä, tunnun olevan pääsemättömissä sen kanssa. Jatkoa tulee nyt.
Osfia: Olehan hyvä.
Kiitoksia teille kaikille kommenteistanne, ja anteeksi jatkon kestäminen. En jaksa selitellä, enkä voi luvata seuraavaa osaa yhtään nopeammin, mutta teen kyllä parhaani. Tässä se on, ja kiitokset betauksesta kuuluvat taas Artelle. <3
2. Suunnitelma
Aamiaispöydästä noustuaan Lavender työnsi tuolin paikoilleen ja tarttui sitten Parvatin ranteeseen. ”Käväistään vessassa”, hän sanoi, ja Parvati nyökkäsi. Heillä oli vielä hetki aikaa ennen kuin tunti alkaisi.
He eivät puhuneet mistään tärkeästä ennen kuin olivat kahdestaan pienessä tyttöjen vessassa, jossa oli vain yksi vessakoppero ja senkin lukko rikki. Parvati astui koppiin ja Lavender nojautui pyytämättä ovea vasten pidellen sitä kiinni. Sellaisista asioista ei enää tarvinnut sopia eikä puhua, he olivat koko kouluaikansa tehneet lähes kaiken yhdessä.
”Katsoitko Hermionea?” Lavender kysyi samalla, kun oven toiselta puolelta kuului vaatteiden kahinaa.
”Katsoin. Hän on tosiaan ihastunut.”
”Niin on. En olisi huomannut sitä, ellen olisi osannut katsoa, mutta kun sitä etsi, huomasi. Hän vilkuili pari kertaa Lunaa päin ja jäi kerran tuijottamaan ennen kuin Ron alkoi paasata huispausharjoituksista.”
Parvati hymähti myöntävästi, pöntön istuinrengas kirahti, kun sille istuuduttiin.
”Hän on aika hyvä piilottelemaan”, Lavender jatkoi. ”Ei ihme, ettemme huomanneet aiemmin.” Hän palautti mieleensä aamiaisen ja sen, kuinka oli tarkkaillut uteliaasti Hermionea ja tämän käytöstä. Vasta edellisenä päivänä Hermionen ihastus oli selvinnyt, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän oli nähnyt Hermionen ja Lunan samassa tilassa paljastuksen jälkeen. Hermione peitti tunteensa taitavasti, mutta ei täydellisesti.
Vesi kohisi, ja saman tien Parvati jo astuikin ulos ovesta, jonka edestä Lavender oli siirtynyt. Lavender livahti puolestaan koppiin mietteet edelleen Hermionessa. Oli aina jännittävää saada selville, kuka piti kenestäkin, miettiä, millaisia pareja heistä muodostuisi ja mitä pitäisi tapahtua, jotta he päätyisivät yhteen. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun joku oli kiinnostunut omasta sukupuolestaan, ja se teki tapauksesta erilaisen kuin mikään muu. Haasteellisen ja kiinnostavan.
Ensimmäinen ja tärkein kysymys koski sitä, saattaisiko Luna kuvitella koskaan seurustelevansa tytön kanssa. Jos vastaus olisi myöntävä, saattaisi loppukin sujua. Jos vastaus olisi kieltävä, koko jutun voisi unohtaa. Miten sen saisi selville?
Lavender mietti asiaa vielä käsiä pestessään, sitten hänen katseensa sattui peilin kautta Parvatiin. ”Hei, tunteeko Padma Lunan miten hyvin?”
Parvati kohautti harteitaan. ”Ei ainakaan erityisen läheisesti, muuten hän puhuisi Lunasta enemmän. Miten niin?”
”Luuletko, että hän voisi jotenkin onkia tietoonsa, pitääkö Luna vain pojista?”
Lavender näki, kuinka Parvatin huulille kipusi virnistys, josta saattoi huomata tämän saaneen ajatuksen. Hän vastasi ilmeeseen täynnä intoa. Ei tarvittu sanoja vahvistamaan sitä seikkaa, että he olivat tehneet päätöksen ja suunnitelman. Tarkemmista yksityiskohdista voisi puhua myöhemmin, kun tulisi oikea hetki.
He tarkastivat kampauksensa peilistä, suoristivat solmioitaan ja lähtivät kohti taikajuomien luokkaa edelleen hymyillen.
*
Hermione heilautti paksun viitan harteilleen ja kiirehti alas portaita. Muotokuva-aukon edessä hän miltei törmäsi Parvatiin, joka oli pysähtynyt toinen jalka aukon toisella, toinen toisella puolella. Näytti siltä, että hänen laukkunsa oli takertunut johonkin kiinni ja hän oli jäänyt irrottelemaan sitä.
”Hei”, Hermione sanoi odotellessaan, että Parvati siirtyisi pois edestä. ”Mihin sinä olet menossa?”
Parvati tempaisi laukun irti ja astui kokonaan käytävään. Hermione seurasi heti hänen kannoillaan.
”Menen tapaamaan siskoani. Entä sinä?”
”Katsomaan harjoituksia. Siis Harryn ja Ronin.” Hermione takelteli sanoissaan samalla, kun hänen mielessään laukkasi ajatus siitä, että Parvati oli menossa korpinkynsien tupaan. Korpinkynsien tupaan... aika suurella todennäköisyydellä Luna olisi siellä. Hän tunsi hillitöntä halua tuppautua Parvatin seuraan, mutta ei sanonut mitään. Sellainen toiminta olisi sekä omituista että säälittävää. Vaikka Parvati tiesikin hänen ihastuksestaan, hän ei aikonut sen vuoksi ryhtyä naurettavaksi. Hän oli kiitollinen siitä, ettei Parvati ollut koko päivänä sanonut mitään Lunasta. Kenties toiset tytöt antaisivat hänen olla rauhassa toivottomine haaveineen.
”En tiennytkään, että pidät huispauksesta niin paljon”, Parvati sanoi samalla, kun he lähtivät laskeutumaan portaita.
Hermione naurahti. ”No, totta puhuen minulla on kirja mukana. Mutta ainakin he lakkaavat inttämästä, etten ole yhtään kiinnostunut aiheesta tai joukkuehenkinen.”
Parvati vastasi hymyilemällä. He kulkivat alaspäin samaa tahtia toverillisen hiljaisuuden vallitessa. Monet muotokuvat vilkuttivat hyväntuulisesti kehyksistään.
Pitkähkön laskeutumisen päätteeksi Parvati kääntyi toiseen käytävään, Hermione jatkoi aulaan, jonka poikki kulkiessaan hän veti sormikkaat käsiinsä. Ulko-oven avaamisen jälkeen viileä alkutalven sää leyhähti häntä vastaan. Lunta ei vielä ollut paljon ja se vähäkin oli märkää, mutta ennen joulua pitäisi pyryttää kunnolla.
Huispauskentällä lenneltiin jo edestakaisin, kaatoa heiteltiin sinne tänne. Harry karjui ohjeita posket kylmästä ja innostuksesta punaisina. Ron pysäytti suurimman osan maalintekoyrityksistä. Jahtaajat kokeilivat ilmeisesti erilaisia kuvioita, joista Hermione ei ymmärtänyt kovinkaan paljon. Hän heilautti kättään ystävilleen ja nousi lähes tyhjään katsomoon.
Kun Harry ja Ron keskittyivät jälleen harjoituksiinsa, Hermione kaivoi esiin antiikinajan noidista kertovan kirjan ja alkoi lukea sitä seuraten peliä puolella silmällä.
*
Parvati seisoi korpinkynsien tuvan oven edessä odottamassa, että joku tulisi avaamaan. Hän siirteli painoaan jalalta toiselle samalla, kun mietti lyhyttä sananvaihtoaan Hermionen kanssa. Voi kyllä, Hermione olisi todellakin halunnut tulla mukaan...
Ovi aukesi ja vaaleatukkainen korpinkynsipoika nyökkäsi tervehdykseksi. Parvati oli tuttu vieras tuvassa eikä kukaan kysellyt, mitä hän siellä teki. Hän vain astui sisään ja antoi katseensa kiertää ympäri oleskeluhuonetta löytääkseen Padman.
Korpinkynsien oleskeluhuone ei ollut yhtä kiihkomielisen sininen kuin rohkelikkojen oli punainen. Sohvat ja nojatuolit oli kyllä verhoiltu erisävyisillä sinisillä kankailla, mutta sisustuksessa oli myös paljon tummaa puuta sekä valkoista rauhoittamassa muita värejä. Takan ääressä oli puoliympyrässä tummansinisiä istuintyynyjä, joilla istui ryhmä kolmasluokkalaisia tyttöjä, nurkassa oli kaksi sohvaa kulmittain, ja suuren osan yhdestä seinustasta haukkasi massiivinen kirjahylly, joka oli täynnä ahkerassa käytössä olevia kirjoja. Hermione olisi rakastanut sitä samoin kuin hyllyn edessä olevaa nelikulmaista pöytää, jonka ääressä oli hyvä tehdä läksyjä.
Pienen etsiskelyn jälkeen Parvati näki, kuinka Padma nousi sohvien edessä olleelta pehmeältä matolta, jolla oli lojunut lukemassa. Padma heilautti iloisesti kättään ja Parvati riensi tämän luokse heittäytyen oitis halaamaan sisartaan. Vaikka he olivat tottuneet siihen, että olivat eri tuvissa, Parvati ikävöi Padmaa joskus niin, että se suorastaan sattui.
”Kiva, että ehdit tulla”, Padma sanoi rutistaessaan Parvatia. He keinuivat hetken sivulta toiselle ennen kuin päästivät irti ja istuivat matolle Padman kirjan viereen. Se näytti kertovan kentaureista.
”En jaksanut odottaa viikonloppua.”
Padma nyökkäsi ja poimi kirjan syliinsä, mutta ei jatkanut sen lukemista, vaan ainoastaan sormeili sivuja hajamielisesti. ”No, miten sinulla menee?” hän kysyi.
”Ei valittamista. Koulussa oli kiva päivä, edes Kalkaros ei ollut kovin paha. Sain läksyt jo tehtyä, joten ajattelin tulla tänne.”
”Minäkin tein jo läksyt.”
”No sitä nyt ei olisi tarvinnut sanoa”, Parvati hymähti. ”Sinä teet ne aina heti tuntien jälkeen, kyllä minä sen tiedän.”
He vaihtoivat sellaisten ihmisten hymyjä, jotka tuntevat toistensa pienetkin oikut ja suhtautuvat niihin suopeasti. Padma rikkoi hiljaisuuden. ”Entäs muuten? Kuuluuko mitään uutta... siitä?”
Parvati siirtyi risti-istuntaan ja pyöritteli hetken paitansa helmaa sormissaan. ”Hm, oikeastaan joo. Luulen, että hän saattaisi pitää minusta ainakin hiukan.”
”Ooh. Onko jotain tapahtunut? Kerro, kerro!”
Posket hiukan punehtuneina Parvati alkoi kertoa, kuinka Seamusin sulkakynä oli haljennut aamutunnilla ja sen sijaan, että olisi pyytänyt uutta lainaksi vieressään istuvalta Deanilta Seamus olikin kääntynyt katsomaan taakseen ja kysynyt, olisiko Parvatilla lainata kynää.
”Käteni tärisi ihan hullusti, kun annoin sen. Toivottavasti hän ei huomannut siinä kiireessä.”
Padma nyökytteli päätään samalla, kun kuunteli. Hän oli hyvä kuuntelija, hän osasi antaa juuri sopivasti merkkejä siitä, että oli edelleen kärryillä ja kiinnostunut asiasta. Ei liikaa, jolloin se olisi saattanut käydä ärsyttäväksi, eikä liian vähän, jolloin olisi alkanut tuntua siltä kuin puhuisi seinälle. Parvati huomasi pian kuvailleensa koko kohtauksen varsin tarkasti ja siitä puheenaihe alkoi lipsua ihastumisiin ylipäänsä.
”Se on oikeastaan aika hassua”, hän sanoi. ”Siis se, miten ihastuminen saa ihmisen käyttäytymään. Ihan hupsusti.”
Padma kuunteli tavalla, joka sai Parvatin jatkamaan.
”Ja sekin on kummallista, että se koskee ihan kaikkia. Kukaan ei ole siltä turvassa, olipa muuten miten järkevä ja fiksu tahansa...”
”Tarkoitatko jotakuta erityistä?”
Parvati huomasi tarkoittaneensa. Hän oli ajatellut Hermionea, mutta empi. Vain hän ja Lavender tiesivät, eikä Hermione varmasti arvostaisi tiedon levittämistä. Toisaalta hän oli ajatellut, että Padma voisi auttaa selvittämään Lunan suhtautumista, ja Padma oli hänen kaksoissisarensa, he tunsivat toisensa läpikotaisin ja luottivat toisiinsa kuin itseensä. Padmalle kertominen olisi kuin kertoisi itselleen, se ei oikeastaan edes olisi kertomista... eihän?
”Joo, tarkoitin”, hän sanoi, ja kun katse kehotti häntä jatkamaan, hän jatkoi madalletulla äänellä. ”Hermionea.”
”Ooh”, Padma huoahti. ”Minä en oikein ollut varma siitä, pystyykö hän ylipäänsä sellaiseen tunteeseen. En ole ikinä huomannut hänen suhtautuvan keneenkään poikaan sillä tavalla.”
Tämä lausahdus sai Parvatin puhkeamaan tyrskähtelevään kikatukseen, jonka hän tukahdutti niin pian kuin pystyi. ”No sehän siinä juuri onkin parasta”, hän totesi. ”Ei hän olekaan.”
”Mutta juurihan sinä sanoit – ei kun, hetkinen, tarkoititko sinä, että hän onkin...”
”Tarkoitan.”
He vaihtoivat jännittyneen silmäyksen samalla, kun Padma sulatteli ajatusta. Hän näytti suhtautuvan asiaan juuri sillä tavalla kuin Parvati oli toivonutkin. Tiedonhaluisesti ja uteliaasti.
”Tiedätkö sinä, kuka se on?” Padma lopulta kysyi. ”Ja miten ikinä sait sen selville häneltä?”
Padma kuunteli ahnaasti koko kertomuksen, hän ei edes huomannut tipauttaneensa kirjansa lattialle. Parvati puhui hyvin hiljaa ja vilkuili välillä ympärilleen, mutta kukaan ei kiinnittänyt heihin tavallista enempää huomiota, sohvilla istuvat oppilaatkin vain juttelivat keskenään tai lukivat kirjojaan. Hetken kuluttua kaikki oli kerrottu, minkä jälkeen oli jonkin aikaa aivan hiljaista.
”Liittyykö tuo jotenkin siihen, että tulit käymään täällä?” Padma kysyi ovelasti.
”Ei tietenkään”, Parvatilta pääsi. Padman kiristyvät suupielet saivat hänet korjaamaan. ”No, ehkä vähän. Mutta halusin myös tavata sinut. Ajattelin, että ehkä keksisit keinon ottaa selville Lunasta.”
”Mitä pitäisi saada selville?”
”No se, pitääkö hän pojista. Missä hän muuten edes on?” Parvati vilkaisi jälleen ympäri oleskeluhuonetta, mutta ei nähnyt Lunaa missään.
”Hän voi olla missä tahansa, hän viihtyy aika paljon omissa oloissaan.”
Parvatin mieliala vajosi äskeisestä jännityksestä pettyneeksi.
”Älähän nyt”, Padma sanoi huomatessaan hänen ilmeensä. ”Minä näen häntä vähän väliä, keksin kyllä jonkin keinon saada asian selville.”
”Luuletko, että se onnistuu?”
”Kyllä. Ja sitten, kun tiedämme, keksimme jotakin.”
