A/N: hieman tuollainen "ei niin toiminnallinen" luku. Luvussa viisitoista onkin sitten kulunut kolme päivää, ja aika viedä Ginny. Sitä tässä tarkistelen vielä.
***
Luku 14
Kirja
Oleskeluhuoneessa istuivat Pansy, Draco, ja Grabbe. Monet olivat lähteneet jouluksi kotiin, ja paikka tuntui olevan todella tyhjä. Lilith oli onnellinen voimistaan, mutta ajatuksia varjosti kokoajan Ginnyn vieminen kuolonsyöjille ja Voldemortille.
Hän muisti Dracon antaman joululahjan, ja juoksi oleskeluhuoneesta makuuhuoneeseen, sanomatta muille sanaakaan.
”Mikä se mahtaa olla…” Lilith puhui yksikseen mietteliäänä ja katseli pakettia. Lahja oli kääritty kultaiseen paperiin, ja se oli hyvin pieni.
”Mutta.. hemmetti, olen unohtanut ostaa Dracolle lahjan!” Lilith huudahti ja mietti kuumeisesti mitä voisi antaa hänelle.
Lilith avasi matka-arkkunsa. Hän kaiveli koulukirjojen ja pergamenttien välistä valokuvan, jossa hän ja Draco olivat viime kesänä tämän perheen luona. He istuivat nurmikolla nauraen.
Lilith kirjoitti kuvan taakse tekstin:
”Rakastan sinua”
ja laittoi kuvan kirjekuoreen. Lilith otti käsiinsä jälleen Dracon antaman paketin, ja päätti nyt avata sen. Hän avasi varovasti kauniin kultapaperin ja sen sisällä oli pieni musta laatikko, jossa oli lukko. Mutta avaimia paketissa ei ollut.
”Mitä ihmettä..”
Lilith yritti taikoa laatikon auki, se ei auennut. Hän sanoi mielessään tahtovansa laatikon auki, mutta ei edelleenkään. Lilith katsoi pettyneenä mustaa pientä laatikkoa käsissään, hänen voimiensa kuului olla ylitse muiden taikojen, miksi tämä ei auennut? Hänen pitäisi kysyä asiaa myöhemmin Dumbledorelta.
Hän piilotti laatikon matka-arkkunsa pohjalle, nappasi vielä kirjekuoren sängyltä ja lähti pois makuuhuoneesta.
”Lil!” Pansy huudahti ovelta, hän, Draco ja Grabbe olivat juuri lähdössä pois oleskeluhuoneesta.
”Hei Pansy”
”Tuletko kanssamme ulos, siellä sataa lunta!”
Lilith naurahti mielessään, hän oli taikonut lumisateen Tylypahkan ylle.
”Hei Pansy, taidankin jäädä vielä sisälle, pitää hieman jutella Lilithin kanssa..” Draco sanoi ja meni takaisin istumaan sohvalle. Pansy katsoi ärtyneenä Dracoon, jonka jälkeen Lilithiin. Olisiko Pansy voinut vielä olla kiinnostunut Dracosta?
”No, hyvä on – Grabbe, tule!” Pansy sanoi ja vetäisi pojan tyrmien ovesta ulos. Lilith meni istumaan sohvalle Dracon viereen. Draco katsoi Lilithiä tutkivasti sanomatta mitään.
”No mikä nyt on?” Lilith kysyi hämmästyneenä.
”Mietin nyt vain..”
”Mitä sinä mietit?”
”Että puhuitko totta, kun sanoit että sinulla ei ole enää tunteita Blaisea kohtaan.”
”Mitä-?”
”Niin.”
”En minä.. En.. et ymmärrä!”
”Pansy kertoi nähneensä teidät eilen illalla.”
Lilithin mieleen palasi öinen hetki, kun hän ja Blaise suutelivat oleskeluhuoneessa. Mutta se oli paremminkin pieni suudelma, lohdutuksen ja ikävän takia. Ei se tarkoittanut mitään..
”Draco, et ymmärrä..”
”Ymmärrän varsin hyvin, jos pidät hänestä edelleen. En kuitenkaan aio katsella kun leikit tällä tavalla.”
”DRACO SINÄ ET YMMÄRRÄ!”
”No kerro sitten mitä en ymmärrä, te suutelitte eilen.”
Lilith katsoi vihaisesti, mutta surullisena Dracoa ja iski tämän käteen kirjekuoren, jonka sisällä oli heidän kuvansa.
”Avaa se, ja ala tajuta asioita.” Lilith sanoi ja lähti ulos huoneesta.
Miksi Pansy oli kertonut Dracolle? Miten hän oli nähnyt? No totta kai, hän halusi Dracon takaisin itselleen ja pilata Dracon ja Lilithin välit. Lilith oli ennen pitänyt Pansya mukavana, tosin ärsyttävän nipottavana hienostelijana. Lilith tuhahti ja lähti kohti kirjastoa.
Hän halusi löytää kirjan, josta Dumbledore oli puhunut. Siinä oli oma luku näistä erikoisista voimista, joita Lilithillä oli. Hän halusi tietää kaiken voimistaan.
Matami Prilli, Tylypahkan kirjastonhoitaja katsoi suivaantuneena kun Lilith astui sisään ja ryntäsi hänen juttusilleen. Prilli oli ollut aina nyrpeä ja joskus hieman tylykin, mutta auttoi kuitenkin lopulta, kun joku kirja oli hukassa.
”Hei, tuota tulin etsimään yhtä kirjaa..”
”Mikä kirja mahtaisi olla kyseessä?”
”Muinaisten taikojen kirja, onko sitä?”
”Kyllä taitaa olla, tuolla perällä. Todella pölyinen, ei kukaan oppilas ole kiinnostunut siitä vuosiin. Viimeksi..” Matami Prilli sanoi, mutta hiljeni äkkiseltään ja Lilith katsoi hämmentyneenä kirjastonhoitajaa.
”Hyvä on, kiitos!” Lilith sanoi ja juoksi hyllylle huoneen perällä.
”Ei juosta kirjastossa!” Matami Prilli huusi tämän perään. Lilith naurahti.
Huoneen perällä oli todellakin pölyinen kirjahylly, jonka kaikki kirjat tuntuivat olleen koskemattomia vuosien ajan. Lilith kävi sormellaan läpi kirjan toisensa jälkeen, kunnes toisiksi alimmalla hyllyllä viimeisenä oli kirja muinaisista taioista. Hän otti varovasti kirjan hyllystä, ettei pöly humahtaisi hänen päälleen. Lilith meni kirja kädessään istumaan kirjaston lukutilaan.
Lilith avasi kirjan varovasti ja etsi lukua joka käsittelisi hänen voimiansa. Kirjassa oli kymmeniä lukuja, jotkut käsittelivät muinaisia kirouksia, toiset taas muinaisia parannustaikoja. Viimeisimmillä sivuilla oli pahuudesta ja kuolemasta kertovia lukuja. Pahuuden ja kuoleman välillä oli kuitenkin se luku, jota hän oli etsinyt.
”Voimista tavoitelluin: Pahuuden ja hyvyyden ylittävä voima”
Lilith alkoi lukemaan hiljaiseen ääneen kirjaa:
”Sanotaan, että on olemassa asioita, joihin taikavoimatkaan eivät pysty – ja se on totta. Kuitenkin jo muinaisina aikoina huomattiin – että on olemassa voima, joka ylittää kaiken. Sitä on kutsuttu Herravoimaksi, koska voiman omaava noita tai velho, on pystynyt tekoihin, joita vain jumalat pystyvät tekemään. Mutta myös jotkut tahot ovat väittäneet, sillä voimalla jopa pystyisi herättämään kuolleista.”
Lilith pysähtyi hetkeksi ja luki tekstin uudelleen. ”Herravoima – jumalien tekojen kaltaisia kykyjä – voima herättää kuolleista ”, Lilith mumisi hiljaa, ja jatkoi tekstin lukua.
”On väitelty kautta aikojen, onko voimia todella olemassa. Siitä on paljon merkkejä satoja vuosia sitten, mutta nykyisin ei ole ilmennyt näitä tapauksia. Jotkut uskovat, että voima on edelleen olemassa, ja odottaa vain oikeaa noitaa, tai velhoa jonka valitsee. Jos näin on, se on suuri siunaus, sekä raskas taakka. Kukaan ei osaa kuitenkaan sanoa, onko voimien haltia paha vai hyvä – tämä pystyy kaikkiin tekoihin, ja on tämän itsensä päätettävissä.
Herättäminen kuolleista
Siitä on merkkejä, noin sata vuotta sitten, noita ja velho – joilla huhuttiin olevan Herravoimia, herättivät kuolleista lapsensa. Lapsen nimi oli Dortha, hän oli kuollessaan vasta yhdeksän-vuotias. Hänen vanhempansa surivat lastaan niin kovasti, että kutsuivat tämän takaisin henkiin. Vanhojen kirjoitusten mukaan lapsi ei ollut enää entisensä, eräs pimeyden velho oli kiduttanut tämän hengiltä, ja herätessään kuolleista tämä koki jokainen hetki tuota kipua, joka oli aiemmin koitunut hänen kohtalokseen. Hän ei kestänyt vuottakaan kipuansa, vaan hukuttautui kotinsa lähellä olevaan järveen täyttäessään kymmenen vuotta. Vanhemmat eivät kestäneet lapsensa menetystä uudelleen, eikä heistä kuultu sen koomin.
Uskotaan, että kuolleista herättämiseen tarvitaan juuri kaksi henkilöä, jotka omaavat Herravoimat. Jos nykyisin voimia on enää olemassa, olisi hyvin harvinaista että ne olisivat kahdella samanaikaisesti. Kuolleista herättäminen on hyvin tuskallinen kokemus, henkilö joka herätetään, elää muutamassa minuutissa koko aiemman elämänsä läpi - ja saattaa kokea kipua, jonka takia kuoli, koko loppuelämänsä.
On erittäin kiisteltyä, onko sallittavaa herättää kuolleista. Se ei ole pahuutta, eikä silkkaa hyvyyttäkään.
Muita voimia
Voimat omaava velho tai noita, on pystynyt erityisiin tekoihin, vaikuttamaan luontoon ja säähän, ajatuksillaan. Se on merkki siitä, kuinka voimat voisivat olla peräisin suurilta jumalilta. Myös muut, epänormaalit voimat, ovat täysin yleisiä tämän voiman haltialle. Osa heistä on ollut kärmessuita, osa on puhunut kaikkia maailman kieliä.
On myös kertomuksia, kuinka jotkut omistajista olisivat muuttuneet näkymättömiksi tai lentäneet – siitä ei kuitenkaan ole varmaa tietoa.
Varmasti tavoitelluimman voiman omistaja pystyy loitsimaan ilman sauvaa, ajatuksillaan tai puheellaan, hän pystyy tekemään ihmeellisiä tekoja, ja normaaleja loitsujakin. Voiman omistaja ei voisi hävitä taistelua.”
Lilith luki uudelleen tekstin joka oli alleviivattu kirjassa ”Voiman omistaja ei voisi hävitä taistelua”
Oliko Voldemort lukenut tätä kirjaa opiskellessaan Tylypahkassa? Sen takia hän tiesi, että jollain voisi olla ne voimat. Ja kun tämä sai selville, että sellainen oli – Lilithin äiti, Gabrielle – hän sieppasi tämän, ja käytti tämän voimia hyväkseen.. jotta ei häviäisi taistelua. Voldemort oli kukistunut kerran, lähes kokonaan, kun hän loitsi tappokirouksen Harry Potteriin, mutta se kimposikin häneen itseensä. Ja nyt, hän oli taas elossa, omassa ruumiissaan. Ja tahtoi voittaa taistelun lopullisesti, hänen äitinsä voimilla.
”Minä pelastan äitini”, Lilith sanoi hiljaa, sulki kirjan ja vei sen takaisin paikoilleen hyllyyn.
”Löysitkö etsimäsi?” Matami Prilli kysyi nyrpeästi, nähdessään Lilithin lähdössä kirjastosta.
”Kyllä. Mutta tahtoisin tietää, koska viimeksi joku luki sitä kirjaa?”
Matami Prilli katsoi Lilithiä mietteliäänä ja hieman pelokkaana.
”Siitä on aikaa, monia kymmeniä vuosia.. Eräs nuori poika silloin, oli oikein mukava vielä.. Toisin kuin nykyisin.. Tiedätkö ketä tarkoitan?” kirjastonhoitaja supisi hiljaa Lilithille, joka nyökkäsi vastaukseksi.