Title: Syvät arvet
Author: Kolibri
Beta: Hekate
Genre: angst, slash
Raiting: K-11
Pairing: Harry/Draco
Summary: Draco miettii Harrya ja tulee tulokseen, jonka näkee tilanteessaan parhaimmaksi.
Varoitukset: Itsetuhoisuus // Beyond lisäsi.
A/N: Niin, tälläisen ehkä hitusen ahdistavan one-sotin onnistuin luomaan.
SYVÄT ARVET
Heräsin taas huutaen keskellä yötä. Olin jälleen nähnyt unta sinusta, meistä ja siitä kun kuolit. Nyt minulla ei ollut ketään jolle olisin voinut rehellisesti puhua aivan kaikesta tai kehen olisin voinut painautua kiinni väsyneenä illalla. Minulla oli ainoastaan haikea, himmenevä muisto sinusta. En kestänyt enää, ehkä minun olisi ollut parempi lähteä sinun luoksesi, nykyiseen kotiisi. En enää kuulunut tänne. Minulla ei ollut syytä olla täällä. Hain keittiöstä vettä janooni. Me molemmat olimme ennen asuneet tässä kaksiossa Englannin keskustassa, jonka oli täyttänyt suru ja haikeus sinun jäätyäsi pois elävien kirjoista. Menin takaisin nukkumaan, mutta taas nähtyäni meidän vanhan parisänkymme minä purskahdin itkuun. Olin kauhea ihminen, kun en edes muistanut enää sinun tuoksuasi. En vain voinut saada unta. En itse asiassa ollut saanut unta moneen kuukauteen. Unettomat yöni olivat alkaneet sodan ensimmäisinä päivinä ja jatkuneet sinun kuoltuasi, aina tähän yöhön asti. En voinut enää elää näin. Menin takaisin sänkyyn ja yritin nukkua. Mieleeni tulvivat vain kuvat sinusta. Vihdoin sain unesta jotenkuten kiinni ja aloin uneksimaan viimeisestä kunnollisesta hetkestämme kaksin.
”Harry.”, mutisin nimeäsi hiestä märkänä. Uneni meistä oli muuttunut. Näin Voldemortin vaaralliset kasvot ja sinun kuolleen ruumiisi, makaamassa lattialla pienenä myttynä. Itkin taas. Jos elämästäni ei olisi enää muuhun kuin itkemiseen ja suruun, niin minulla ei olisi syytä elää. Kirosin Voldemortin ja hänen kuolonsyöjänsä kolmanteen helvettiin. Sinne he kuuluivatkin. Maailman oli vallannut pimeys. Sinun hävittyäsi aurinko ei enää ollut noussut aamuisin. Percy Weasley oli kääntynyt Voldemortin puolelle, minun isäni oli saanut houkuteltua hänet sinne. Hänen koko perheensä suri hänen valintaansa vieläkin. Vanhempani puolestaan olivat katkasseet kaikki suhteensa minuun, kun olivat kuulleet sinusta ja minusta. He eivät enää tunteneet minua, mutta se ei ollut haitannut minua. Sillä minulla oli ollut sinut. Sinä olit ollut minulle kuin kahvia, en olisi jaksanut ilman sinua päivääkään. Nyt kuitenkin kahvini oli loppunut, enkä vain voinut mennä ostamaan sitä kaupanhyllyltä. Sillä sitä minun erityistä kahviani ei enää valmistettu.
Lähdin etsimään vahvaa köyttä. Muistin että minulla oli sitä jossain. Me olimme olleet piknikillä järven rannalla. Olimme pyöräilleet sinne jästien tandemilla, mikä oli minusta erittäin tyhmää ja hidasta. Olisimme voineet käyttää ihan hyvin luutiakin, mutta kun sinä halusit sitä niin välttämättä. Köyttä olimme käyttäneet eväskorin sitomiseen pyörään kiinni. Vihdoin työpöytäni laatikosta löysin etsimäni köyden. Aloin solmimaan köyteen pitävää silmukkaa, josta pääni mahtuisi. Etsin käsiini jakkaran ja vein sen yhden katossa sijaitsevan palkin alle. Nousin jakkaran päälle, ylettyäkseni kattopalkkiin. Kiedoin köyden tiukasti palkin ympärille. Asetin pääni köyden silmukan läpi. Huokaisin syvään, kohta ikuinen itkemiseni olisi ohitse. Minun ei tarvitsisi enää kestää tätä maailman ikuista pimeyttä. Minun harteiltani putoaisi tämä kauhea suru. Saisin sinut takaisin ja emmekä me eroaisi enää ikinä.
Näin sinun unohtumattomat kasvosi hymyilevän minulle. ”Sinä pystyt siihen Draco. Kohta kaikki on paremmin.”, kuulin sinun äänesi kuiskaavan korvaani ja tunsin sinun pehmeän kätesi kädessäni.
Luotin sanaasi täysin. Miksi olisinkaan epäillyt sitä?
Astuin jakkaralta ilmaan köyden varassa. Henkeni salpaantui ja olin paniikissa. Rauhoituin kun muistin, että kohta saisin taas pitkästä aikaa maistaa sinun punertavia huuliasi. Roikun hetken ilmassa, kunnes tunsin kätesi poistuvan kädestäni. Näin vielä kerran hymyilevät kasvosi. Hengittämiseni hankaloitui huimasti.
”Lepää rauhassa rakas. Tapaamme nopeammin kuin luuletkaan.”, kuiskasin käheästi viimeiset sanani, hymyillen.
Loppumaton aikakausi sinulle ja minulle oli alkanut.
