// Alaotsikko: Harry/Sirius, Harry/Remus, Sirius/Remus, (Harry/Teddy) - k11 - one-shot
Werther-efekti
author: Sakura
pairing: Harry/Sirius, Harry/Remus, Sirius/Remus, (Harry/Teddy)
rating: k11
genre: jokuvaan (angst, humour, one-shot)
disclaimer: vain mielikuvitusta!, en omista hahmoja enkä hyödy rahallisesti niiden käyttämisestä tässä pienoisessa tekstissäni
A/N: Mun piti kirjoittaa sydäntäriipaisevaa angstia, mutta katsokaapa mitä sain aikaan sen sijaan. Nimi ei ole kauhean kuvaava, mutta inspiraationi syntyi juuri siitä… Olikohan kovinkaan viisas päätös julkaista tämä juuri Nanon aikaan? Rakastaisin palautetta<3
Werther-efekti
Sirius meni ensin. Minä tiesin, että Remus tiesi, joten yhteiseen salaisuuteemme jäivät jäljelle vain minä ja hän. Se oli tavallaan kiusallista, koska Remuksen ei olisi pitänyt tietää, minun olisi pitänyt hävetä eikä Siriuksen muisto olisi saanut tahraantua. Vaikka ei se varmaankaan ollut Siriuksen mielestä häväisyä eikä rienaamista. Oikeastaan se sopi varsin hyvin Siriuksen likaisen mustan koiran imagoon.
Minä rakastelin hänen kanssaan jälkeenpäin vielä tuhat kertaa – muistoissani. En edes halua tietää, mitä Remus teki terapiakseen.
Olihan se vähän kieroutunutta. Sirius oli sentään minun rakastettu kummisetäni. Minä olin se kuuluisa maailmanpelastajapoika. Remus oli ollut Siriuksen ystävä hamasta, villistä nuoruudesta saakka. Minulle hän oli kuin tiennäyttäjä, tietynlainen edelläkävijä ja kynttilänkantaja.
Remus lähti toisena. Hän oli jo silloin pannut minua ja minä häntä. Minä olin melkein kuollut ja noussut Dumbledoren kultaisten neuvojen saattelemana takaisin elävien kirjoihin. Sillä välin taistelun tiimellyksessä Remus teki viimeisen törkeän temppunsa ja heitti henkensä. En koskaan anna sitä anteeksi hänelle.
Kun asioita saattoi vielä toteuttaa, niitä oli helpompaa olla ajattelematta. Ajatukset saattoi purkaa sanoista teoiksi. Haaveista todellisuudeksi. Mutta nyt minulla on vain muistot kahdesta kauniista ja karusta. He täyttävät kaiken. On hankalaa ajatella mitään muuta, kuten Ginnyä, giniä, lapsia…
Tästä pääsemmekin Teddyyn. Olin vihainen Remukselle myös hänen vuokseen. Jättää nyt ainoa poikansa kummisetänsä armoille – kummisetänsä, joka ajatteli vain kummilapsensa isää ja omaa kummisetäänsä. Poikaparka. Minua piinasi vastuu, jota koin hänestä, mutta myös halu, joka voimistui vuosi vuodelta hänen kasvaessaan. Ehkä se oli nostalgiaa.
Onnistuin kuitenkin pitämään näppini erossa hänestä. Se oli toisaalta kunnianosoitus Siriukselle ja Remukselle, toisaalta jopa sairasta pilkkaa. Olisin voinut jatkaa kunniakkaasti perinnettä! Mutta nyt on myöhäistä katua.
Minun vuoroni on seuraavaksi. Olen kyllästynyt olemaan täällä, en jaksa enää jatkaa. En halua katsella sivusta, kun Sirius ja Remus temmeltävät yhdessä tuonpuoleisessa. En jaksa odottaa. Minä kuulun joukkoon.
Minä menen nyt. Sitten voimme istua kolmestaan pilvenreunalla ja odotella, josko Teddykin liittyisi kerhoon.