Title: Nothing compares to you
Author: stevia
Genre: fluff
Pairing : Ron Weasley / Hermione Granger
Rating : S
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa kaikki hahmot, minun tehtäväni oli vain leikkiä niillä. (;
A/N: Kyllä, ensimmäinen ficcini, toivottavasti lukijat eivät saa henkisiä traumoja sitä lukiessaan. Osallistuu myös Jouluhaaste II:seen. Ikärajasta en ollut aivan satavarma, mutta pelataan nyt sitten varman päälle.
- - - - - - -
Lumihiutaleet leijailivat hiljaa taivaalta jo valkoisena hohtavaan, jäiseen maahan. Ilta oli jo pimennyt ja ainoastaan kirkkaina tuikkivat tähdet loistivat pilviverhon takaa yrittäessään parhaansa mukaan valaista sitä lumista polkua, jota pitkin hoikka hahmo kulki. Astellessaan tuoreella lumella henkilö jätti jälkeensä vanan jalanjälkiä, jotka kertoivat kulkijansa matkan; sen alkamispisteen ja määränpään, matkalla kohdatut vieraat ja esteet. Rikkumattoman hiljaisuuden ympäröidessä hahmo kulki lähes äänettömästi eteenpäin, vain lumen narskunaa kuunnellen ja omaa höyryävää hengitystään katsellen, saavuttaen edessään siintävää pihamaata.
Linnamainen, huomattavan vanha rakennus nousi massiivisena, keskellä koko kokonaisuutta, lähestyvää henkilöä vastaan ja alueen rajoja reunustava metsä tummanpuhuvana loi siihen kontrastia. Pihamaa sekä suuri linna olivat peittyneet valkoiseen lumivaippaan ja alueella pystyi huomaamaan selvästi iloisesti risteileviä jalanjälkiä, jotka seikkailivat kukin omaa reittiään. Arvoituksellinen henkilö saapui suuren linnan pääovien eteen ja astui ensimmäisiä askelmiaan sisäänkäynnille vieviä portaita pitkin, kun saranat narahtivat ja kookkaat puuovet avautuivat juuri hänen eteensä. Sisältäpäin kuohahti kodikas tunnelma tulijaa vastaan, ja ovien raosta erottui pieni valojuova joka valaisi sekä portaita että pihamaata. Ovensuussa seisoi nuori tyttö, ujona ja odottavana, mutta tulijan huomatessaan hän huudahti:
”Ron!” Tulija nosti katseensa ja otti hupun päästään, mikä sai sen päälle kerääntyneet lumihiutaleet varisemaan hennosti alas. Poika virnisti leveästi ja hyppäsi portaat suurin harppauksin ylös, vain ottaakseen tytön tiukkaan ja lämpimään halaukseen. Hän upotti kasvonsa kihartuviin, pähkinänruskeisiin hiuksiin ja mutisi jotakin, mistä tyttö ei saanut selvää – eikä hän välittänytkään. Olihan sentään kohta joulu, ja Ron oli kuin olikin surullisenkuuluisasta suuntavaistostaan huolimatta sittenkin löytänyt takaisin Tylypahkaan. ”Minulla oli kova ikävä sinua”, hän huokaisi ja nosti katseensa kohdatakseen pojan tuikkivat silmät. Ron hymyili lämpimästi ja vastasi myötäillen kaivanneensa tyttöä itsekin, johdatellen samalla häntä takaisin linnan lämpöön.
***
Rohkelikkotornin oleskeluhuone oli täysin autio lukuun ottamatta kahta toisiaan vasten käpertynyttä hahmoa pehmeällä sohvalla. Suuri, vihreä ja tuuhea kuusi seisoi yhdessä huoneen nurkista oksillaan oppilaiden taidonnäyte joulupuun koristelusta; kaunis kultanauha kiersi ympäri puuta, eriväriset ja – kokoiset joulupallot sekä pienet yksityiskohdat riippuivat havuista ja koko komeuden kruunasi pramea tähti korkealla latvassa. Tuli leimusi lämpimästi huoneen suuressa takassa ja siitä lähtevä valo loi varjoja eri joka puolelle. Ilmassa leijui oikea joulun tunnelma, piparintuoksusta katossa riippuviin mistelinoksiin: olisihan huomenna sentään jouluaatto.
Ron ja Hermione istuivat vieretysten Rohkelikolle ominaisesti punaisella sohvalla, jonka pehmeät sohvatyynyt suorastaan houkuttelivat väsyneitä oppilaita ottamaan pienet päiväunet vierellään. ”Huomenna on jouluaatto”, Hermione sanoi rikkoen hiljaisuuden joka vallitsi hämärässä huoneessa. ”Toivottavasti olet ostanut minulle myös lahjan!”, hän virkkoi ilkikurisesti ja töytäisi poikaa hellästi kylkeen. Ron tyytyi vain murahtamaan vastaukseksi tytön eleeseen, mutta hymyili kuitenkin sanoessaan: ”Totta kai olen hankkinut sinulle pienen yllätyksen, mutta sinun täytyy malttaa odottaa huomiseen. Äläkä muuten luule, ettenkö myös minä odottaisi sinulta jotakin”, hän naurahti ja iski tytölle leikkisästi silmää.
***
Jouluaatto valkeni Tylypahkassa rauhallisena ja valkoisena. Lunta ei enää satanut, mutta yön aikana kerääntyneet hiutaleet olivat kuitenkin ehtineet muodostaa jälleen uuden kerroksen edellisten päälle, saaden leikkimielisimmät oppilaat ryntäämään jo aamutuimaan telmimään pehmeään hankeen.
Hermione heräsi aikaisin ja oli suorastaan innoissaan; jos jotakin hän todella rakasti, niin se oli joulu: rauhalliset ja pimeät illat kaakaomukin kera, piparintuoksua joka puolella, suuret sekä koristeelliset kuuset ja tietysti se kaunis tunnelma, minkä koko juhlapyhä toi tullessaan. Tällä kertaa hän oli kuitenkin varautunut suuremmalla innolla ja odotuksella kuin koskaan aikaisemmin, olihan tämä kuitenkin sekä hänen että Ronin ensimmäisen yhteinen jouluaatto yhdessä. ”Tämä päivä ei voi mennä pieleen”, hän mietti laskeutuessaan alas Rohkelikkotornin oleskeluhuoneeseen vieviä portaita ja suunnatessaan kulkunsa suureen saliin.
***
Päivän kääntyessä jo iltaan olivat kaikki Tylypahkaan jääneet oppilaat jo kerääntyneet omiin tupiinsa ja luultavasti availivat innoissaan omia pakettejaan, kiitellen ystäviään hyvistä lahjoista sekä pitäen hauskaa kukin missäkin. Rohkelikkotornin oleskeluhuoneessa kävi myös pienoinen tohina; oppilaat jakoivat toisilleen osoittamiaan lahjoja, etsivät omia tavaroitaan, kaatoivat teemukejaan tuolien käsinojille ja lauloivat sekä leikkivät yhdessä jouluhenkisiä leikkejä sekä lauluja. Ron ja Hermione olivat vetäytyneet muusta, joskin pienestä, joukosta hieman erilleen ja vaihtoivat hankkimansa joululahjat keskenään. Hermione oli jännittynyt; mitäköhän poika olisi hänelle ostanut - tai vielä parempaa, askarrellut itse? Ronin antama lahja oli siniseen, joulupukeilla ja poronkuvilla koristeltuun paperiin kääritty nelikulmainen esine, joka hennon ravistelun tuloksena voisi mahdollisesti olla korurasia. Myös Ron itse näytti syventyneen omaan lahjaansa, jonka Hermione oli vapaa-ajallaan omakätisesti kutonut: pehmeä, punaisin ja kultaisin raidoin koristeltu pitkä villakaulahuivi, jonka molemmissa päissä roikkuivat pehmoiset tupsut. Henkilökohtaisesti Hermione myönsi olevansa tyytyväinen työnsä tulokseen; toivottavasti myös poika ajattelisi asiasta samoin.
Hermione ryhtyi kuorimaan pientä nelikulmaista esinettä esiin huolellisesti kääritystä lahjapaperistaan. Hitaasti sisältä paljastui kaunis, ilmeisesti tammipuusta veistetty puinen pieni lipas, jonka kannessa oli kaiverrus koristeellisesta sydämestä. Kaiverruksen uurteet oli maalattu kauniilla kuparivivahteisella värillä ja se oli Hermionen mielestä kaunein lipas, jonka hän oli koskaan nähnyt. Ron ilmeisesti kuuli hänen hennon huokauksensa paperin paljastaessa tumman puupinnan, ja hymyili tytölle suloisesti: ”Pidätkö siitä? Odotas vain, kun avaat sen!”, poika sanoi ja sipaisi tytön hiuksia ja painoi hellän suukon hänen poskelleen pidelleen samalla sylissään Hermionen antamaa pehmeää pakettia. ”En millään arvaa mitä olet kätkenyt tähän paperiin, mutta jotakin pehmeää se taitaa olla”, Ron virnuili ja sai vastauksesi Hermionelta vain leikkisästi turhautuneen katseen.
Hermione pyöritteli hetkisen lipasta käsissään ja tutki sen sileää pintaa. Se oli todellakin kaunis, mistäköhän Ron oli sen hankkinut? Nähdessään kuitenkin pojan odottavan ilmeen hän havahtui mietteistään ja avasi hitaasti pienen rasian kannen. Sen sisus oli koristeltu punaisella sametilla ja keskeltä sitä hän löysi kauniin, hopeisen ranneketjun. Hän henkäisi ja katsahti Roniin ilmeisen kysyvä ilme kasvoillaan: ”Mistä olet hankkinut tämän?” Poika ei kuitenkaan vastannut mitään, virnisti vain ja kiinnitti taas huomionsa omaan lahjaansa, jonka hän kuitenkin varsin suureleisesti aukaisi. Löytäessään villahuivin paperimytyn keskeltä, hän näytti selvästi yllättyneeltä – mutta myöskin erittäin kiitolliselta: ”Vau, Hermione! Tämä on todella hieno, teitkö sen itse?”, hän henkäisi ja tyttö vastasi hymyillen nyökkäyksellä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt reagoimaan muuta, kun poika jo vetäisi hänet halaukseen ja painoi lämpimän suudelman tämän huulille. ”Hyvää joulua, rakas, tuo huivi on upea”, hän kuiskasi tytön korvaan ja hymyili tälle lämpimästi silmät tuikkien.
- - - - - - -
Yep, hope you liked it! Palautehan olisi enemmän kuin tärkeää, tietää sitten mitä kehittää. : ) Kiitokset myös jo kaikille jotka vaivautuivat tämän lukemaan!
