Et vastaa, S

[Jennea]

// Alaotsikko: FF100, albumihaaste sekä FF10, Charlie ja Fred Weasley

Title: Et vastaa
Author: Jennie
Rating: S
Genre: Angst
Päähenkilöt: Charlie ja Fred Weasley
Summary: En voinut vajota varjoihin, vaikka juuri sitä halusin vain kaikista eniten. Halusin paeta.
Disclaimer: Hahmot ovat J.K Rowlingnin luomia, joten en omista heitä. Kappale ei myöskään kuulu minulle. En saa tästä korvausta.

A/N: Charlien PoV Fredin kuolemasta. Osallistuu albumihaasteeseen biisillä Michelle Branch - Paper Pieces, sekä FF10, jossa aiheena on Weasleyn suku, sanaan Varjo. Sekä liitin tämän nyt samaan syssyyn myös FF100, sanalla Kuukaudet.
Kertokaa mitä mieltä olette, itse en ole oikein varma, mutta julkaisen kuitenkin!


Et vastaa


Kaipaan sunnuntai-iltoja, kun päivää ennen koulua, istuimme olohuoneessamme jokainen tehden jotain omaa, mutta kuitenkin kaikki yhdessä. Kaipaan niitä aamuja, kun nousimme väsyneinä sängyistämme ja kävelimme alakertaan syömään. Istuit usein vieressäni ja kyynerpäämme kolhivat toisiamme. Kaipaan niitä iltäpäviä, kun lähdimme ulos viileään ilmaan, nousimme luudillemme, joiden päissä oli kultapunainen lippu ja pidimme hauskaa. Äänemme kuulivat varmaan kaikki naapurimme, mutta emme välittäneet. Kaipaan sinua.

Kun näin sinut lattialla liikkumatta, tunsin miten hengitykseni salpaantui. Käsistäni katosi tunto. Silmissäni sumeni. Päätäni alkoi särkeä. Ajatukseni pysähtyivät. Sydämeni meni rikki.

Seuraavina päivinä yritin olla vahva. Halusin olla vahva. Halusin muille antaa tilaisuuden itkeä, surra ja olla voimattomia. Minä en voinut. En voinut tehdä sitä muille. En voinut vajota varjoihin, vaikka juuri sitä halusin vain kaikista eniten. Halusin paeta.

Itkin ensimmäistä kertaa, kun siitä oli kulunut kuukausi. Lähdin kotoa pois ja annoin kyyneleiden valua samalla kun katselin lohikäärmeitä. Edes heidän tasainen hengitys ei tuonnut minulle takaisin rauhallisuuden tunnetta, minkä ne pystyivät tekemään kuukausi sitten.

Siitä on kulunut vuosi. Monta sataa päivää, monta kymmentä viikkoa. Ja jokaisena päivänä tämän vuoden aikana, tuntuu että rikki mennyt sydämeni ei ole koskaan parantunut. Siihen sattuu. Se ei suostu pitämään sisällään mitään muita tunteita, kuin väsymystä ja surua. Haluan kaiken takaisen. Haluan takaisin ne sunnuntai-illat ja väsyneet aamut. Haluan takaisin rennot iltapäivät. Haluan sinut takaisin.

En ole käynyt enää kotona. En voi palata sinne. Sinun henkesi on siellä liian kiinteä. Se on liian läsnä. Haluaisin vielä joskus pystyä päivän olemaan ajattelematta sinua. En siksi etten välittäisi, vaan siksi, että haluaisin päästää irti.

Huudan nimeäsi, mutta sinä et vastaa.


***

Michelle Branch - Paper Pieces

Dada duda duda duda duda du dada duda dada
dada duda duda duda duda du dada duda dada

Called your name today but no one answers any more,
you turned and ran away like someone came and locked the door,
paper pieces lyin' on the floor,
I fall to pieces now the coffees' black and my heart is sore.

*Pick me up tape me together, dadadadada-
like paper pieces on the floor.

Dada duda duda duda duda du dada duda dada
dada duda duda duda duda du dada duda dada

Since you left that day I've realized my minds made up on you,
my heart is capsized and I don't know what I'm gonna do.

*Pick me up tape me together, dadadadada-
like paper pieces on the floor.
Pick me up tape me together, dadadadada-
like paper pieces on the floor,
paper pieces on the floor :

and I call out to you,
oh, but you turn,
yes you turn away-

Dada duda duda duda duda du dada duda dada
dada duda duda duda duda du dada duda dada

Called you name today but no one answers any more.

*Pick me up tape me together, dadadadada-
like paper pieces on the floor.
Pick me up tape me together, dadadadada-
like paper pieces on the floor,
Pick me up tape me together, dadadadada-
like paper pieces on the floor,
paper pieces on the floor
(call me,call me, call me, call me)

Dada duda duda duda duda du dada duda dada
dada duda duda duda duda du dada duda dada

[Jassmi]

Oli aika nätti pieni ficci. Mukavan surullinen tunnelma, mutta ei liian. Ja kaikki nuo pienet asiat, mitä itse en olisi tullut edes ajatelleeksi, mutta nyt käy järkeen, kuten se, että lohikäärmeiden tasaisen rauhallinen hengitys voisi auttaa. Kaikki arkiset asiat mitä mainittiin, oli myös ihania, kyynerpäiden kolhiminen ja se, että vaikka kaikki puuhasivat omiaan, niin silti oltiin yhdessä.

Kaipaan niitä iltäpäviä, kun lähdimme ulos viileään ilmaan, nousimme luudillemme, joiden päissä oli kultapunainen lippu ja pidimme hauskaa.

Tämä lause on jotenkin monimutkainen. Itse en ajattele tuon punakultaisen lipun olevan niin oleellinen asia (huomaatko, ensin kehun arkisista yksityiskohdista ja sitten valitan siitä ettei joku mainittu ole oleellista ) että kannattaisi lausetta monimutkaistaa. Tämä ficci kun muuten rakentuu sellaisista yksinkertaisista lauseista, joiden on helppo ajatella olevan juuri Charlien suusta. Lisäksi saman kappaleen viimeinen lause "kaipaan sinua" on vähän irrallinen.

Mukavan lisän ficciin toi se, ettei Charlie enää käy kotona. Ja oikeastaan melko luonnollista ja siksi uskottavaa, että niin käy.
Hmm.. ei kai mulla muita ajatuksia herännyt, olihan tuossakin jo muutama Kiitoksia vain tästä.

[Jennea]

Jassmi: Heh, vastailenpa nyt heti, kun kerkesit lukaisemaan. Niin tuo punakultainen lippu on mainittu siksi, että liittäessäni tämän FF100, minun täytyy jotenkin mainita että aiheena siinä on Rohkelikon pojat, joten ajattelin mainita tuvan värien kautta. Lause tosiaan voi kuulostaa hankalalta, mutta tuo liitettävyys rohkelikkoihin oli jotenkin mainittava, enkä keksinyt muuta sopivaa keinoa. Ja tuo "kaipaan sinua" lause juu, voi tosiaan olla irrallinen. Mutta itse ajattelin, että Charlie on juuri sellainen. Kertoilee juuri tuollaisista ns. normaaleista asioista vihjaten, mutta sitten lopussa sanoo suoraan, että Fred on ainut asia jota hän kaipaa. Vaikea selittää näin mitä oikein ajattelin.
Kiitos paljon kommentistasi, mukava kuulla mitä mieltä olit! ((:

[Arte]

Aww... Charliesta kirjoitetaan niin vähän.

Oikeanlainen musiikki, tunnelma ja valaistus ja olen heti silmät kyynelissä. Tämä oli todella koskettavaa tekstiä, pystyin tuntemaa Charlien tuskan omana tuskanani koko ficin läpi. Kuinka hänen kuului olla vahva, jotta kaikki muut saisivat olla heikkoja, kuinka hän ei saanut "vajota varjoihin" helpottaakseen pahaa oloaan. Rakkautta, rakkautta, rakkautta...

Haluan kaiken takaisen. Haluan takaisin ne sunnuntai-illat ja väsyneet aamut. Haluan takaisin rennot iltapäivät. Haluan sinut takaisin.

Niinpä. Kuvailet unohtamista niin ihanasti.

Myös lopetuskappale oli niin pehmeä, lämmin, tuskainen, kun rakas ei sitten vastaakaan, vaikka kuinka huutaa ja anelee monta ikuisuutta. Kaunista...

"Pick me up, tape me together." ja "Called you today but no one answers anymore." olivat ihania kohtia itse biisissä, juuri sopivalla tavalla olit ottanut viitteitä biisistä, mutta et kuitenkaan tehnyt mitään songficciä.

[Jennea]

Jekaterina: Samaten Fred oli yksi suosikeistani, mutta aina ei saa mitä haluaa ): Olen kirjoittanut yhden ficin (apua, aloin miettimään sen ficin nimeä, mutten muista kääk, kuka ei muista oman ficcinsä nimeä, tuli joku black out... Se taisi olla kyllä joku Enemmän surua kuin koskaan), ja vaikka henkilökohtaisesti pidänkin ficeistä jossa puhutaan Fredin kuolemasta Georgen silmin, koska se on älyttömän surullista, kun menettää kaksoisveljensä, mutta halusin tähän jotain muuta. Mietin pitkään Billin ja Charlien välillä, mutta päädyin Charlieen, joka on vielä vähemmän tunnettu kuin Bill.
Ihanaa kun luit ja kommentoit!

Arte: Ensinnäkin täytyy sanoa, että hienoa kun vaivauduit lukemaan laulun sanat ja ehkä ymmärtään yhteyden. Niitä lukee vain niin harvat. Ja tosiaan, Charliesta kirjoitetaan vähän, mikä on harmi!
Kiitos mahtavasta kommentistasi ja lukemisesta!