Kiitos kaikille kommentoijille. Vastailen vielä kuitenkin henkilökohtaisesti tähän:
Reykjavik, kiitos kommentista. Niin, tuo Alicen näkökyky on vähän monimutkainen, mutta minä itse ymmärsin, että hän ei välttämättä näkisi loppua, koska Rebecca ei tiedä mitä tekisi. Ja Edward myös. Uudessa Kuussahan Alice näki vain, että Edward mietti, mitä tekisi, eikä siis oikeastaan lopputulosta. Jep, kurkahdus Edin aivoihin tekisi hyvää
{samba}, kiitos.
Rebecca Lupin, kiitos kommentista. Joo, taisinkin nähdä sinut irc-galleriessa (selasin finfanfun yhteisöä) kerran. Joo, osa on vähän väkisin väännettyä, kyllä. Juu, Angelaa tarkoitin, ajatusvirhe
Dunja, kiitos kommentista. Jep, Rebecca on ärsyttävä
Nabi., kiitos kommentista. Rebeccan kuuluukin olla ärsyttävä ja ja ja.. en kerro onnistuuko
Kuurankukka, kiitos kommentista. Niin, ehkäpä Rebecca ja Jacob sopisivat paremmin toisilleen?
No, en minäkään kyllä tykkää, kun Jacob tunkee Edin ja Bellan väliin. Edward alkaa pikku hiljaa mennä enemmän ja enemmän OoC:ksi, mutta koitan silti yrittää pitää hänet kasassa ja Bellasta huolehtivana (vaikka Rebecca tunkeekin väliin).
ude, mapwe, Idiela Cullen, Suklaamurunen, kiitos kommenteista. Juu, tapetaan se Rebecca sinne puskaan
Cappi, kiitos kommentista. Niin, paitni no Jacob Black uskaltaa ja yrittää tunkea heidän väliinsä (paitsi ei tässä ficissä, ONNEKSI). Toivottavasti pidät juonesta loppuun saakka.
Willow-, Am Cullen, katriqqq, minnyyy, SuEmSa, Jantt3, Tällipaju-, kiitos kommenteista. Juu, mie mietin, että kuinkahan usein ne menee tyydyttää janonsa niin päädyin tuohon suunnilleen kahteen viikkoon.
Tuntuu, että olisi kulunut toosi pitkä aika (ja niinhän on) viime luvusta, mutta onneksi sain tämän nyt viimein valmiiksi. Vielä tämän luvun lisäksi tulee kaksi tai kolme lukua + epilogi.
Luku 8Bella oli maannut kotona kuumeessa jo lähes viikon. Kuume oli onneksi lähtenyt laskuun pari päivää sitten ja hän pääsisi kouluun huomenna. Tänään hänellä ei ollut ollut yhtään kuumetta. Edward oli viimeisimpien päivien ajan ollut Bellan luona, vaikka tämä olikin nukkunut suurimman osan ajasta saadakseen kuumeensa laskemaan.
”Miten voit?” Edward kysyi silitellen samalla Bellan hiuksia. He makasivat sängyllä, Bella Edwardin sylissä.
”Melko hyvin. On vain hieman outo olo”, Bella vastasi hiljaa puristaen Edwardin kättä omassa lämpimässä kädessään.
”Mitä sinä mietit?”
Bella katsahti Edwardiin, joka hymyili pikkuisen. ”En mitään”, hän valehteli. Oikeasti hän mietti Rebeccaa ja painajaisunia, joita oli tästä nähnyt viime öinä. Niissä Rebecca oli juossut metsässä Bellan perässä ja vaatinut saada tietää, missä Edward oli. Loppujen lopuksi Edward aina ilmestyi ja Rebecca vei tämän mukanaan syvemmälle metsään, jossa vallitsi sankka sumu.
”Bella, tiedän, että valehtelet.” Edward painoi kylmät huulensa Bellan otsaa vasten. ”Kerro vain.”
”En mieti mitään sellaista, mitä sinä haluaisit tietää”, Bella sanoi ja huokaisi nähdessään Edwardin kasvot, jotka olivat niin komeat ja uteliaat. ”Sinä voitat tämän väittelyn, niinhän?”
”Uskoisin niin.”
Bella mutristi suutaan. ”Jos kerron, sinäkin saat kertoa, mitä eräs henkilö ajattelee, jooko?”
”Hyvä on. Kertoisitko nyt, mitä ajattelet?”
”Rebeccaa.”
Edward rypisti otsaansa. ”Miksi sinä häntä mietit?”
”Kerro ensin, mitä hän ajattelee useimmiten”, Bella pyysi päästäen Edwardin kädestä irti. Tämä kietaisi kätensä hänen vyötärönsä ympärille nopeasti sanaakaan sanomatta. ”Ei se satu, jos kerrot.”
”Miksi haluat tietää, mitä hän ajattelee?” Edward kysyi uteliaana. Hän painoi päänsä Bellan päätä vasten hellästi niin, että heidän poskensa hipaisivat toisiaan.
”Olen utelias”, tämä vastasi. ”Etkö itse ole?”
”Bella-kulta, olen utelias kuulemaan vain sinun ajatuksiasi, joita en voi kuulla ikinä. Sulkisin muiden ajatukset pois ikuisuuksiksi, jos saisin kuulla edes pienen palasen ajatuksistasi.”
Bella hymyili itsekseen tuon kuultuaan ja oli hyvillään. Miksi hänen pitäisi huolehtia Rebeccasta, kun Edward kerran sanoi tuollaista, mikä kuulosti hänen korvissaan kauniilta. Edward antaisi ajatustenlukukykynsä pois kuullakseen hänen ajatuksensa, vain hänen.
”Se olisi taatusti mahtavaa, mutta olisitko niin kiltti, että kertoisit, mitä Rebecca ajattelee? Sitten sinun ei tarvitse enää tämän jälkeen sanoa sanaakaan muiden ajatuksista minulle, jooko?” Bella käänsi päätään hieman nähdäkseen Edwardin kasvot.
”Hän ajattelee yleensä perhettään ja omia asioitaan, joita en yleensä jää kuuntelemaan”, Edward alkoi kertoa pikkuisen vastahakoisesti. ”Ei hän mieti mitään sen ihmeellisempää kuin kukaan muu. Oletko tyytyväinen?”
Bellaa tuo vastaus ei kuitenkaan miellyttänyt. ”Keitä hän miettii?”
”Ystäviään.”
”Joitain tiettyjä?”
”Bella, yritätkö sinä saada jotain tiettyä tietoa minulta?”
”En, haluan vain tietää, mitä Rebecca ajattelee meistä”, Bella vastasi ja valehteli hieman. Kyllähän hän halusi tietää, mitä Rebecca ajatteli heistä, mutta vain se, mitä tämä ajatteli Edwardista, kiinnosti häntä eniten. Tosin Bella tiesi, ettei sitä ollut vaikea arvata. ”No, ajatteleeko hän usein ketään erityistä?”
Edward sulki Bellan entistä tiukemmin itseään vasten, mutta varoi käyttämästä liikaa voimaa. Hän nuuhki Bellan hiuksia ja alkoi lopulta hyräillä tämän tuutulaulua aivan hiljaisesti. Bella huokaisi ja tajusi, ettei Edward aikonut vastata enää hänen kysymyksiinsä. Hän rentoutui täysin ja antoi rakkaan vampyyrinsa hyräillä laulun loppuun, minkä jälkeen tämä aloitti sen alusta ja jatkoi niin kauan kunnes Bella oli nukahtanut.
***
Satoi. Kylmät pisarat ropisivat maahan ja muodostivat lätäköitä ympäri koulun pihaa. Muutamia oppilaita juoksenteli sateessa pelkissä huppareissa, mutta Bella ja Alice tyytyivät seisoskelemaan katoksen alla takit päällään. Bella piti käsiään puuskassa ja tuijotti yhtä lätäköistä. Alice oli sulkenut silmänsä, hän näytti keskittyneeltä.
”Ei mitään tavallisesta poikkeavaa”, Alice totesi viimein. ”Rebecca menee kotiin, tekee läksynsä ja lueskelee loppu illan.”
”Oletko varma?” Bella kysyi nostaessaan katseensa vesilätäköstä.
”Luota minuun, Bella!” Alice huokaisi. Viime päivinä Bella oli kysellyt Rebeccan suunnitelmista häneltä, mutta ne olivat aina olleet samat; kotiin, läksyt, kauppaan, katsotaan tv:tä… Niin tänäänkin. ”Minä kyllä”, Alice madalsi ääntään, ”näkisin jos suunnitelmat muuttuisivat. Sinä huolehdit aivan liikaa. Ehkä minun ei olisi pitänyt kertoa sinulle mitään.”
Bella katsoi Alicea nyt kunnolla ja pudisti päätään. ”Ei, oli hyvä, että kerroit.”
Toisaalta kuitenkin Bella ajatteli myös, mitä tekisi nyt, jos ei olisi saanut tietää? Olisiko hän Edwardin kanssa odottamassa seuraavan tunnin alkua rauhallisin mielin? Alice ainakin olisi ollut Jasperin kanssa, ehkäpä pohtimassa sitä, pitäisikö Bellalle kertoa.
Alice oli sanomassa jotain, mutta huomasi silmäkulmastaan punahiuksisen tytön lähestyvän heitä. Hän yskäisi ja Bella huomasi myös Rebeccan, joka seisoi hetken päästä hänen vieressään hiukset märkinä, hymyilevänä. Tämä sipaisi pari hiussuortuvaa pois kasvoiltaan, vilkaisi Alicea ja sanoi: ”Moi. Mitä te täällä ulkona?”
”Tulimme haukkaamaan happea”, Bella vastasi mahdollisimman normaalisti ja yritti hymyillä huolettomasti Rebeccalle. ”Eikö sinulla ole kylmä?” Hän tarkasteli tämän märkää valkoista pitkähihaista.
”Hieman, mutta ei se minua haittaa”, Rebecca sanoi. ”Jaa-a, tunti taitaa alkaa kohta. Nähdään myöhemmin, Bella!”
Punahiuksinen tyttö katosi heidän viereltään nopeasti sisään. Bella pyyhki hymyn kasvoiltaan ja oli itsekin lähdössä sisälle, mutta Alice tarttui häntä käsivarresta.
”Mitä?”
”Me lähdemme illalla Port Angelesiin”, Alice sanoi jämäkästi, mutta se ei kuulostanut käskyltä hänen suustaan.
”Minä en lähde tänään minnekään”, Bella huokaisi ja Alice päästi hänen kätensä vapaaksi.
”Bella, sinä tarvitset muuta ajateltavaa ja kai sinä haluaisit käydä ostamassa muutamia uusia vaatteita? Sen jälkeen voit tehdä ihan mitä tahansa.”
Alice on oikeassa, minä tarvitsisin muuta ajateltavaa ja tekemistä, Bella ajatteli, mutta koetti silti keksiä syytä, miksi ei voisi lähteä.
Kai minun on sitten pakko suostua, en löydä mitään syytä, eikä Alice kuitenkaan uskoisi minua vaikka sanoisin mitä.
”Hyvä on. Mennään Port Angelesiin.”
***
”Älä nyt, Bella. Näin pääsemme nopeammin perille ja ehdimme sentään tehdä jotain! Luulin, että olit jo tottunut meidän ajotapaamme.”
”Melkein.”
Koulun jälkeen Edward oli vienyt Bellan kotiin ja noin parin tunnin päästä Alice oli tullut hakemaan häntä Edwardin autolla. He olivat nopeasti päässeet matkaan ja pian he olisivat perillä Port Angelesissa, mikä oli Alicen ajonopeuden ansiota.
”Rentoudu, olemme hetken päästä perillä”, Alice sanoi kääntyessään risteyksessä vasemmalle. ”Sitten pääsenkin ehdottelemaan sinulle uusia vaatteita.” Hän hymyili iloisesti, mutta Bella huokaisi ja nojasi päätään ikkunaan.
Miksi suostuin tähän?***
”Hei, tämä taatusti sopii sinulle!”
Alice tökkäsi Bellan silmien eteen henkarissa roikkuvan mustan paidan, jossa oli hieman normaalia pidempi helma. Hän mallasi sitä tämän päälle ja pudisti sitten päätään.
”Ei sittenkään”, Alice sanoi ja pisti vaatteen takaisin paikoilleen. ”Se tekee sinusta vain entistä kalpeamman.”
”Eihän sillä pian varmastikaan ole mitään merkitystä”, Bella kuiskasi. ”Tai toivottavasti ainakaan.”
”Sinä tiedät mitä Edward ajattelee sinun muutoksestasi, joten hän ei anna sen tapahtua lähiaikoina”, Alice totesi hiljaa etsiessään jotain sovitettavaa Bellalle, joka seisoi Alicen selän takana.
”Mutta se tapahtuu eikö niin?”
”Niinhän minä olen sanonut.”
Bella nyökkäsi itsekseen Alicen siirtyessä toisen vaatetangon luo. Hän kulki lyhyen vampyyritytön perässä ja alkoi itsekin tarkastella kaupan vaatteita. Pian Alice oli löytänyt muutamia vaatteita Bellalle sovitettavaksi ja passittikin tämän sovituskoppiin.
”Sehän näyttää hyvältä”, Alice totesi katsellessaan Bellan päällä olevaa sinistä paitaa. ”Vai mitä sinä sanot?”
Bella katseli itseään peilistä ja nyökkäili. ”Joo, onhan tämä kiva. Taidan koittaa tuota valkoista seuraavaksi.” Hän katsoi peilinkautta Alicea, jonka katse oli naulittuna lattiaan. Vampyyritytön käsi puristi sovituskopin seinää. Bella käännähti ympäri ja tarttui Alicea olkapäistä. ”Mitä nyt? Alice?”
”Rebecca”, Alice sanoi ja nosti katseensa Bellaan. ”Edward on menossa hä –”
Bella vetäisi kopin verhon kiinni ja vaihtoi nopeasti oman paitansa päälleen. Hän tarttui Alicea kädestä ja veti tämän ulos kaupasta kiireesti. Edward ei menisi sen tytön luo.
***
Hän on tulossa.. Hän on tulossa!Rebecca seisoi eteisessä ja tuijotti talon ulko-ovea ja odotti ovikellon soimista. Edward oli luvannut pistäytyä käymään hänen luonaan, hän oli etsinyt tämän numeron ja soittanut. Kotona ei ollut muita, se tuntui Rebeccasta helpottavalta.
Mitäköhän äitikin sanoisi jos niin upea ihminen astuisi taloomme?Kului useita minuutteja ja vihdoin ovikello soi. Rebecca vilkaisi nopeasti eteisen suureen peiliin ja yritti naamioida typerän virneensä suloiseksi hymyksi, muttei onnistunut. Ovikello soi toisen kerran ja Rebecca meni avaamaan. Edward seisoi ovella vinosti hymyillen.
***
Rebecca ja Edward istuivat tytön huoneessa sängyllä ja olivat jutelleet hyvän aikaa. Edward oli kertonut Rebeccalle sen normaalin peitetarinan perheestään ja Rebecca puolestaan oli kertonut omasta perheestään, mutta vain hieman, koska halusi tietää Edwardista enemmän ja enemmän. Bellaa ei oltu mainittu kertaakaan, eikä Rebecca ollut uskaltanut kysyä Edwardilta mitään heidän suhteestaan.
”Milloin te lähdette taas retkeilemään?”
”Tänä tai ensi viikonloppuna.”
”Onko se muka kivaa?” Rebecca kysyi epäillen ihaillessaan Edwardin kasvoja. ”Minä en ole ikinä ollut missään retkeilemässä.”
Edward naurahti. ”Onhan se. Sinun pitäisi joskus kokeilla, ei se niin hirveää ole.”
”Jos niin sanot.”
Rebecca hymyili. Jännittyneisyys oli poistunut hänen kehostaan pikku hiljaa juttelun aikana, nyt hän oli täysin rento. Hän oli myös iloinen saatuaan tietää enemmän Edwardista ja tämän perheestä. Ehkäpä hän saisi joskus tutustua paremmin Cullenien perheeseen?
”Hei, sinähän olet hyvä biologiassa?” Rebecca kysyi.
Edward hymyili. ”Niinpä kai.”
”Voisitko auttaa minua, kun meillä on pian koe? En ymmärtänyt paria asiaa kunnolla.” Se oli vale. Rebecca oli hyvä biologiassa ja ymmärsi kaiken, mutta hän oletti, ettei Edward tiennyt sitä.
”Totta kai”, Edward myöntyi. ”Kerro mistä kiikastaa.”
Rebecca haki laukustaan biologian tavaransa ja selitti samalla, mitä ei mukamas ymmärtänyt. Hän istahti sängylle, lähemmäs Edwardia kuin äsken, ja avasi kirjansa. Edward sieppasi hänen biologian vihkonsa ja selasi sen läpi.
”Etkö sinä tunnilla osannut nämä jutut hyvin? Mehän teimme töitä yhdessä silloin, kun Bella oli kipeä”, Edward sanoi teeskennellen epäilevää.
”Sinähän teit lähes kaiken silloin, etkö muista? Joten en oikein perehtynyt aiheeseen.”
Edward ei pistänyt enää vastaan vaan alkoi vastailla Rebeccan kysymyksiin biologiasta. Pari kertaa Rebecca vajosi täysin ajatuksiinsa ja vieläpä niin syvälle, että oli horjahtaa Edwardin syliin. Hän punastui hitusen niinä kertoina ja yritti sitten todella keskittyä kuuntelemaan Edwardia, joka oli kuin ei olisi huomannut mitään.
”Ymmärrätkö nyt?” Edward kysyi ojentaessaan Rebeccan biologian vihkon tälle.
”Enköhän”, tämä vastasi. ”Kiitos.”
Rebecca käänsi katseensa Edwardin kasvoihin. Tämä ei katsonut häntä enää vaan suoraan eteenpäin, huoneen ovea, ja näytti keskittyvän johonkin. Rebecca ei kuitenkaan huomannut. Hän vain ihasteli taas Edwardin kasvoja ja kuparinruskeita hiuksia ja ojensi oikeaa kättään kohti tämän poskea. Hän ehti hipaistakin sitä ennen kuin Edward ponnahti pystyyn.
Kylmä iho?”Minun täytyy lähteä”, Edward sanoi näyttäen siltä, kuin hänellä olisi todella kova kiire.
”Miksi?” Rebecca kysyi noustessaan ylös.
”Minulla on tärkeitä asioita hoidettavana. Hei sitten, Becca.”
Edward poistui nopeaan Rebeccan huoneesta ja jätti tämän seisomaan paikoilleen tavarat käsissään.
Becca?Rebecca pudotti biologian tavaransa sängylle ja kurkisti viereisen seinän ikkunasta ulos. Hän oli näkevinään Alice Cullenin seisomassa heidän talonsa kulmalla, mutta kun hän oli räpäyttänyt silmiään, Alicea ei enää näkynytkään. Rebecca näki myös Edwardin hopeisen Volvon pysäköitynä tien varteen, lähelle heidän pihaansa. Edward istui etupenkillä ratin takana ja näytti puhuvan jollekulle, joka istui takapenkillä.
Outoa. Voin vaikka vannoa, että näin Alice Cullenin, mutta miten hän voisi muka yhtäkkiä kadota? Rebecca siirtyi pois ikkunan luota ja pisti biologian tavaransa takaisin reppuun.
Jotain on tekeillä. Edward lähti niin äkisti. Hänen poskensa tuntui jäätävän kylmältä. Eikä hän kyllä tullut autolla tänne, ainakaan omallaan. No jaa, joku saattoi tuoda hänet. Rebecca meni taas kurkistamaan ikkunasta ulos. Volvo oli lähtenyt.
A/N: Kommenttia? Miksi en koskaan osaa kirjoittaa noita loppuja hyvin? Koitan saada nyt jatkoa nopeammin, alkaahan piakkoin loma (ja kirjoitusinto on päällänsä!).