Kuurankukka, niinpä. Siitä koituisi ongelmia monelle. Mutta onneksi seiskaluku kertoo, mitä tapahtuu/tapahtui
Nabi., roskiksessa?
Kai ongit sen pois sieltä? Kiitos
Jaa-a, tuosta lopusta seuraa.. ainakin ristiriitaisia ajatuksia ja kummastelua.
Korsetti, kiitos
Eihän tässä mennyt kuin kahdeksan päivää, että lisää jatkoa tuli, joten elä ny nurkkaan mene
ude, kiitos piristävästä kommentista
-Anerya-, kiitos
Niin, tässä luvussa saamme ihan pientä vahvistusta asiaan, että Rebecca on tosiaan yrittää "hieman" änkeä väliin.
Luku 7Bella nojasi käteensä menossa olevalla biologian tunnilla istuessaan yksin. Hän mietti, oliko Edward saanut hillittyä itsensä, vai iskenyt kiinni Rebeccaan heidän poistuttuaan luokasta? Bella pelkäsi pahinta, mutta sisimmässään uskoi kaiken olevan hyvin.
Hän ei ole voinut tehdä Rebeccalle mitään. Hän pystyi taatusti hillitsemään itsensä, Bella vakuutteli itselleen naputtaessaan lyijykynäänsä vihkonsa tyhjää sivua vasten.
Kaikki on hyvin.Edward oli tunnin alussa rynnännyt Rebeccan luo, kun tämä oli tullut luokkaan molemmat kädet veressä, haava vasemmassa kädessä. Hän oli tarttunut Rebeccaa kädestä ja pienen hetken päästä sanonut Bannerille ääni hermostuneena ja kireänä vievänsä Rebeccan, joka oli näyttänyt säikähtäneeltä, terveydenhoitajalle. Sen jälkeen opettaja oli sulkenut luokan oven ja tunti oli alkanut. Edwardista ja Rebeccasta ei ollut kuulunut mitään yli kahteenkymmeneen minuuttiin. Oliko kaikki kunnossa?
Ei kai Edward vain ole hyökännyt Rebeccan kimppuun käytävällä ja paennut sitten? Bella alkoi miettiä eri vaihtoehtoja tapahtumien kululle. Hän oli nyt hyvin huolissaan.
Rebecca olisi varmasti kiljunut ja joku olisi taatusti kuullut, joten tuskinpa.Kuului koputus ovelta, joka rikkoi Bellan ajatukset ja sai hänet katsahtamaan nopeasti ovelle. Kynä hänen kädessään alkoi täristä, kun Banner asteli ovelle avaamaan sen.
”Ai, minä luulin, että lähtisit kotiin terveydenhoitajalta”, opettaja sanoi miellyttävällä äänellä Rebeccalle, joka käveli luokkaan hermostuneen näköisenä, Edward perässään.
”Minä pärjään kyllä vielä tämän tunnin”, Rebecca mutisi nopeasti Bannerille ja riensi paikalleen luokan takaosaan. Edward käveli hitaasti, ehkä liiankin, omalle paikalleen ja istui alas.
Mitä oikein mahtoi tapahtua? Miksi Rebecca oli niin hermostunut? Bella mietti ja käänsi katsettaan nähdäkseen Rebeccan, joka istui yksin pöydän ääressä, kirjat edessään ja hiukset kasvojen peittona. Kun tämä kuitenkin nosti päätään, hiukset valahtivat hetkeksi pois ja Bella näki itkuiset silmät, jotka Rebecca piilotti nopeasti takaisin hiuksiensa taakse. Bella huokaisi ja kääntyi nyt Edwardin puoleen.
Sinun pitää kertoa välitunnilla kaikki!***
Tunnin päätyttyä Rebecca oli rynnännyt luokasta ulos ensimmäisenä, mutta Edward taasen hidasteli, mitä Bella ei ollut uskoa. Tämä sai odottaa tällä kertaa Edwardia, eikä toisin päin. Jokin oli nyt pahasti vialla.
”Miksi hidastelet?” Bella kysyi heidän päästyään käytävälle. Hän tarttui Edwardia kädestä ja lähti viemään tätä ulos.
”Kuinka niin?” Edwardin ääni kuulosti vieläkin hieman kireältä ja tunnillakin hän oli istunut jäykästi paikoillaan, kuten silloin, kun Rebecca oli ollut ensimmäistä päivää uudessa koulussaan.
”Onko kaikki hyvin? Mitä Rebeccan kanssa oikein tapahtui?” Bella alkoi kysellä. ”Ethän vain satuttanut häntä?”
Edward pysäytti Bellan ja tämä kääntyi häneen päin. ”En. Se oli näin”, Edward näytti peukalolla ja etusormellaan madaltaessaan ääntään, ”lähellä. Kerron myöhemmin lisää. En halua puhua tässä tai ulkona siitä.”
He lähtivät kävelemään seuraavan luokan luo ja näkivät Rebeccan seisovan sen vieressä. Luonnonvalkoinen side peitti oikeaa kämmentä ja osa siteestä pilkisti mustan hihan alta vasemmassa kädessä. Kirkkaanpunaiset hiukset peittivät enää vain pienen osan kasvoista.
”Hei, oletko kunnossa?” Bella kysyi Rebeccalta, joka sipaisi hiuksensa korviensa taakse ja nyökkäsi äänettömänä. ”Mitä oikein tapahtui?”
”Mitä?” Rebecca sanoi ääni takerrellen. Hän karaisi kurkkuaan ja katsoi Bellaa suoraan silmiin.
”Miten sait tuon haavan?”
Rebecca kohautti olkiaan välinpitämättömästi. ”Ruokalassa. Kaaduin ja satuin tönäisemään erästä kaappia ja sieltä tippui joitakin laseja alas, jotka särkyivät. Siruista sain sitten haavan vasempaan käsivarteen ja sitten oikeaan kämmeneen pienen. Minun piti lähteä terveydenhoitajalle heti sen jälkeen, mutta muutinkin mieltäni ja ryntäsin meidän seuraavan tuntimme luokkaan.”
”Ai.” Bella nyökkäsi ja tunsi Edwardin kylmän käden vasemmalla olkapäällään. ”Toivottavasti olet muuten kunnossa.”
”Olen minä.”
Edward veti Bellan pois paikalta ulos sateeseen. Rebecca jäi seisomaan yksin seinään nojaten. Hän huokaisi ja puristi oikean kätensä nyrkkiin. Siihen sattui, kaikkiin ruumiinosiin sattui.
***
”Kerrotko nyt, mitä tapahtui?”
Bella ja Edward istuivat Edwardin autossa koulun parkkipaikalla. Bella oli odottanut koko loppupäivän, että saisi kuulla, mitä todella oli tapahtunut, kun Edward oli lähtenyt viemään Rebeccaa terveydenhoitajalle. Ja nyt sai hänen puolestaan olla kertomisen aika.
”Vein Rebeccan terveydenhoitajalle ja toin hänet takaisin”, Edward vastasi yksinkertaisesti ja käynnisti auton.
”Edward, haluan kuulla koko jutun. Kerro, jooko?” Bella pyysi ja kohtasi Edwardin rentoutuneen katseen. ”Olisitko niin kiltti?”
”Jos kerta haluat kuulla”, Edward sanoi. Hän ajoi pois koulun pihalta ja alkoi kertoa. ”Kun Rebecca tuli luokkaan ja haistoin kunnolla hänen verensä tuoksun, mieleni teki kovasti hyökätä hänen kimppuunsa. Hillitsin kuitenkin itseni ja yritin olla hengittämättä, mutta keskittymiskykyni herpaantui ja päästin itseni melkein hyökkäämään koko luokan edessä hänen kimppuunsa. Hän taisi säikähtää yhtäkkistä syöksähdystäni hänen luokseen ja sitä, kun tartuin hänen käteensä.” Edward hiljeni hetkeksi katsoakseen Bellan ilmettä. Se oli melko tyyni, hieman huolestunut.
”Mitä sitten tapahtui, kun lähditte luokasta?”
Edward käänsi katseensa takaisin tiehen. ”Minä suurin piirtein vedin Rebeccan käytävälle, mutta lopulta hän käveli itse perässäni. Hän ajatteli kysyvänsä minulta, että miksi ihmeessä lähdin saattamaan häntä terveydenhoitajalle ja miksi olin niin hermostunut ja kireän oloinen. Hän ei kuitenkaan saanut suutaan auki. Ja ennen kuin saavuimme terveydenhoitajan luo”, Edward henkäisi, ”pysähdyin ja tartuin taas hänen kädestään, tällä kertaa vasemmasta. En tiennyt mitä tein ja pelkäsin, että menetän lopullisesti itsehillintäni, kun nostin käden kasvojeni korkeudelle ja nuuhkaisin sitä hyväntuoksuista, kuilun partaalle ajavaa verta. Re –”
”Mitä?” Bella huudahti kuulostaen järkyttyneeltä. ”Sinä nuuhkaisit verta hänen kädessään?”
”Niin tein ja Rebecca veti kätensä otteestani heti ja katsoi minua kuin hullua..”
”Hän varmasti ihmetteli, että mitä ihmettä sinä teet. Ei ole tosiaankaan luonnollista, että ihmiset haistelevat toistensa verta.”
Edward pysäytti auton kadun viereen. He eivät vielä olleet Swanien talon luona ja Bella ihmetteli, miksi Edward pysähtyi jo nyt.
”Bella, hillitsin itseni, enkä satuttanut häntä, joten kaikkihan on hyvin, vaikka minusta tuntuukin aika kamalalta? Rebecca varmastikin vain säikähti outoa käyttäytymistäni ja nauraa sille jo huomenna. Hänen pitäisi kyllä olla kauhusta kankeana”, Edward sanoi ja otti Bellan kasvot varovaisesti käsiinsä. Hän painoi kylmät huulensa kevyesti tämän huulille.
”Olet varmaan oikeassa, koska tiedät aina hänen ajatuksensa.” Bella huokaisi Edwardin irrottauduttua hänestä ja käynnistettyä taas auton. ”Mitä hän mahtaa nyt ajatella sinusta?”
Edward naurahti ja väläytti vinon hymynsä ensi kertaa sinä päivänä. ”Että olen suloisin, sekä samalla oudoin hänen tapaamaansa ihminen.”
***
Rebecca oli jutellut Bellan kanssa kahdestaan Edwardista espanjantunnin jälkeisellä välitunnilla seuraavana päivänä. Hän oli kertonut omin sanoin kaiken tapahtuneen ja hänen ajatuksensa selvenivät Bellalle hieman paremmin.
”Edward on kyllä oikein mukava ja komea, mutta silloin hän käyttäytyi oudosti. Aivan kuin hän olisi vinksahtanut nähtyään verta!” Rebecca oli sanonut Bellalle. ”Sinäkin varmasti ihmettelit hänen käytöstään?”
”Niin ihmettelin”, Bella oli myöntänyt katsellessaan ympärilleen. Hän oli huomannut Alicen seisovan jonkin matkan päässä heistä erään ison puun luona ihan kuin tarkkailemassa. ”Edward ei yleensä ole sellainen, mutta hän on aika huolehtivainen ja taisi vähän ylireagoida haavastasi.”
”Hän huolestui? Minun kädestäni?” Rebecca oli suorastaan sillä hetkellä näyttänyt nousevan pilviin asti. ”Hän on oikea herrasmies, mutta yhtä asiaa en ymmärrä. Mitä se minun käteni tutkiminen keskellä käytävää oikein oli?”
Bella oli kohauttanut olkiaan ja yrittänyt keksiä jotain nopeasti. ”Tuota… hänen isänsähän on lääkäri, joten ehkäpä hän halusi vilkaista kättäsi ja katsoa, josko olisi voinut auttaa? Tai ehkäpä hän haluaa itsekin lääkäriksi?”
”No, se jää kai sitten arvoitukseksi.”
***
”Rebecca! Ylös nyt!”
Valo tulvi vaaleaan huoneeseen ikkunasta sisään ja valaisi koko huoneen. Rebecca potki peiton päältään ja nousi istumaan haukotellen. Hän katsoi punaista seinäkelloaan vastapäisellä seinällä, se näytti kahdeksaa.
Miksi herätyskello ei soinut? Rebecca ihmetteli noustessaan sängystä. Hän käveli kirjoituspöytänsä luo ja otti käteensä pienen, värikkään herätyskellon, jonka viisarit olivat pysähtyneet näyttämään kahtakymmentä yli viittä.
Patterit tyhjinä, niinpä tietysti!Rebecca otti kellosta patterit pois ja pisti ne kirjoituspöydälle kellon viereen, haki uudet patterit eteisen kaapista, jossa säilytettiin vähän kaikkea; pattereita, vanhoja kirjoja ja cd-levyjä, joitain vaatteita. Saatuaan uudet, toimivat patterit kelloonsa, hän sääti sen oikeaan aikaan ja kävi sängylleen makaamaan vetäen peiton päällensä.
Tuntuu, ettei tästä päivästä tule mitään.Rebecca vaipui hetkellisesti uneen, muttei saanut kauaa uinua, kun hänen molemmat pikkuveljensä tulivat hänen huoneeseensa metelöimään ja nostamaan isosiskoaan ylös äidin käskystä.
”Becca!” Sean, nuorempi 8-vuotias veli, huusi ja repi peittoa siskonsa päältä. ”Äiti käski nousta heti.”
”Niin käski ja hän sanoi myös ettet pääse meidän kanssa sedän luokse ensi viikonloppuna, jos et nouse nyt tällä sekunnilla”, jatkoi Ryan, 9-vuotias ja vanhempi veli. Hän oli lyhyt, kasvoilla pieni määrä pisamia ja hiuksetkin olivat luonnostaan oranssit, kuten Rebeccalla ja heidän äidillään. Sean taasen oli veljeään hieman pidempi ja hänellä oli vaaleanruskeat, lyhyet hiukset, kuten heidän isällään Johnilla.
”Sanokaa äidille, etten ole edes lähdössä sedän luokse! Ja sanokaa myös, että nousen ihan kohta”, Rebecca mutisi pikkuveljilleen.
Sean veti koko peiton lattialle jalkojensa juureen. ”Äiti sanoi myös, että sinun pitää viedä meidät kouluun.”
”Niin äiti sanoi”, Ryan nyökytteli Seanin takaa. Rebecca kirosi äänettömästi mielessään ja ponkaisi pystyyn.
”Hyvä on, hyvä on! Minä nousen nyt, käyn pikaisesti suihkussa, syön ja vien teidät! Mutta jos ette ole kunnolla, potkaisen teidät matkalla pois kyydistä, onko selvä?”
Pojat katsahtivat toisiinsa hymy huulillaan. ”Joo, joo.”
***
”Olkaa kiltisti koulussa.”
Sean ja Ryan nousivat isosiskonsa auton kyydistä pois. Molemmat hymyilivät iloisina Rebeccalle ja vilkuttivat, kun tämä kääntyi ala-asteen pihalta pois ja suunnisti kohti Forksin lukiota. Ajomatka ei olisi pitkä ja Rebecca saisi odotella hyvän tosin lukion pihalla koulupäivän alkamista.
Miksei äiti itse voinut viedä mokomia riiviöitä kouluun? Hän vie heidät aina, Rebecca ajatteli ja napsautti radion päälle. Hyvälle kuulostava miesääni täytti auton jokaisen sopukan ja rauhoitti hieman Rebeccan mieltä, joka oli rasittunut pikkuveljien seurassa.
Minun ei sentään tarvitse hakea heitä.Rebecca pysäköi koulun pihassa autonsa Edwardin hopeisen Volvon viereen. Tämä nojaili sen kuskin puoleista ovea vasten varsin tyynen näköisenä yksin. Missä Bella oli?
”Hei”, Rebecca tervehti Edwardia noustuaan autosta. Hän käveli tämän luokse hymy huulillaan. ”Missä Bella on?”
”Hänellä on kuumetta”, Edward vastasi ristien kätensä rintansa päälle. Puhuessaan hänen silmissä käväisi huolestuneisuus, joka katosi lähes saman tien. ”Hän taisi vilustua eilen, kun olimme ulkona aika pitkään.”
”Toivottavasti hän paranee pian”, Rebecca sanoi jääden tuijottamaan Edwardia.
Bella on saanut tuon koko komeuden omakseen. Olen niin kateellinen hänelle! Edwardin punaruskeat hiukset, kullanruskeat silm –”Edward.”
Rebecca käänsi katsettaan oikealle ja näki Alicen seisovan vieressään. ”Minun pitää puhua sinun kanssasi.” Alice katsoi merkitsevästi veljeään, joka nyökkäsi ymmärtäväisesti.
”Anteeksi, tulen kohta takaisin”, tämä sanoi Rebeccalle hymyillen lähtiessään Alicen, joka vilkaisi välillä taakseen, kanssa hieman sivummalle. Rebecca jäi yksin seisomaan Edwardin autolle ja katsoi kuinka tämä ja Alice juttelivat keskenään kävellessään parkkipaikan toiselle laidalle.
Alice on niin pieni ja hauraan näköinen. Hän on hyvin kauniskin, kuten myöskin se vaalea, Rosalia? Ei, Rosalie. Rebecca katseli Alicea, joka liikkui hyvin kepeästi Edwardin rinnalla.
Mutta tuossa tytössä on kyllä jotain salaperäistä.Rebecca pudisteli päätään itsekseen ja lähti Volvon luota sisälle koulurakennukseen. Edward löytäisi hänet sieltäkin, jos vain tällä sattuisi olemaan hänelle asiaa.
***
”Saanko istua tähän?”
Rebecca nosti katseensa tarjottimestaan. Edward Cullen seisoi lähes tyhjän pöydän vieressä tarjotin toisessa kädessään. Rebecca nyökkäsi ja hymyili, Edward olikin tullut istumaan hänen kanssaan. Hän oli aamulla kysynyt tältä, josko tämä voisi syödä hänen kanssaan, mutta Edward ei ollut luvannut mitään.
”Luulin, että menet istumaan sisaruksiesi kanssa”, Rebecca sanoi nojaten oikeaa kättä vasten. Muutamia päiviä vanhat haavat eivät tehneet enää kipeää, mutta hän piti molemmissa käsissään edelleen sideharsoja.
”Niin, mutta en halunnut jättää sinua istumaan yksin”, Edward vastasi hienoisesti hymyillen.
”Olisin kyllä siirtynyt istumaan Angelan ja Jessican luo, jos olisitkin mennyt sisaruksiesi pöytään”, Rebecca selitti. Hän vilkaisi pöytään, jossa Alice, Rosalie, Jasper ja Emmett istuivat. Kukaan heistä ei luonut katsettakaan mihinkään muuhun pöytään. ”Menetkö käymään Bellan luona koulun jälkeen?”
”En, menen illemmalla. Kuinka niin?”
”Ajattelin, jos voisit sanoa minulta terveisiä?”
”Toki.”
Rebecca suoristautui tuolillaan ja lopetti käsiinsä nojailun. Hän otti mandariinin tarjottimeltaan ja alkoi kuoria sitä samalla vilkuillen vuorotellen Cullenien pöytää ja vastapäätä istuvaa Edwardia, joka oli jäänyt tuijottamaan vastapäistä seinää. Alice vilkaisi pari kertaa Rebeccan ja Edwardin suuntaan ennen kuin nousi pöydästä pitäen Jasperia kädestä.
He ovat melko söpöjä yhdessä, Rebecca ajatteli katsellessaan Alicen ja Jasperin poistumista ruokalasta.
Pieni keijukainen ja haltija. Hän nauroi hiljaa mielikuvalleen, jolloin Edward käänsi katseensa häneen muka kummastuneena, vaikka tämä hyvin tiesi, mille hän oli juuri nauranut.
”Anteeksi”, Rebecca sanoi hillittyään hieman nauruaan. ”Ajauduin vain ajattelemaan yhtä asiaa.”
”Ymmärrän. Taisi olla hauskakin asia?” Edward totesi hymyillen.
”Et uskokaan. Sinäkin nauraisit, jos vain tietäisit, mitä ajattelin!”
***
Swanien kotona Bella oli koko päivän maannut sängyssään lukien kirjaa ja miettien. Välillä hän oli joutunut käymään vessassa tiuhaankin tahtiin, oksennustauti oli kuumeen lisäksi iskenyt. Se ei ollut laisinkaan mukavaa, varsinkaan kun oli juuri löytänyt hyvän asennon ja joutui heti sen jälkeen nousemaan ja juoksemaan vessaan.
Kunpa tämä olisi pian ohi, Bella ajatteli mahaansa pidellen kömpiessään takaisin sänkyynsä.
Minulla on tylsää ja Edward on koulussa ja tulee vasta illalla. Kunpa hän olisi jäänyt aamulla luokseni.Bella veti peiton päälleen ja painoi päänsä tyynyyn. Häntä ei nukuttanut, eikä häntä olisi edes huvittanutkaan nukkua juuri nyt. Hän vain halusi kellon viisareiden pyörivän muutamia tunteja eteenpäin, jotta Edward saapuisi ja pitelisi häntä kylmässä sylissään.
”Bella?” kuului yhtäkkiä huoneen oven takaa helisevä ääni. Ovi raottui auki ja Alice asteli kevyin askelin sisään. ”Oletko kunnossa?”
”Alice? Mikset ole koulussa?” Bella kysyi ja nousi istumaan. Alice istahti sängyn reunalle näyttäen pikkuisen huolestuneelta. ”Onko jotain sattunut?” Bellan ilme muuttui hätääntyneeksi. Hän pelkäsi Edwardin tehneet jotain. Hän oli pelännyt siitä asti, kun Rebecca oli saapunut luokkaan kädet verisinä.
”Kaikki on hyvin.”
”Miksi sitten näytät tuolta? Miksi tulit yhtäkkiä luokseni?”
Alice harkitsi hetken sanojaan. ”Rebecca. Hän on roikkunut Edwardissa koko päivän.”
”Hän ei varmaankaan halua olla yksin?”
Alice ponnahti kevyesti pystyyn ja asteli huoneen toiseen päähän. Hän seisoi hetken selkä Bellaan päin, kunnes kääntyi ympäri ilmeettömänä.
”Olen nähnyt hänen tulevaisuuttaan, olen nähnyt, mitä hän on aikonut tehdä ja mitä aikoo tehdä”, Alice sanoi hiljaa. ”Tiedätkö mitä hän tänään aikoi?”
Bella pudisti päätään uteliaana.
”Hänellä on aikomukset viedä Edward sinulta”, Alice sanoi niin nopeasti, ettei Bellalla ollut saada selvää sanoista. ”Hän on monesti tänään aikonut pyytää Edwardia käymään luonaan tänään koulun jälkeen.”
”Alice, se ei tarkoita, että hän aikoisi viedä Edwardin”, Bella väitti vastaan, vaikka Alicen sanat olivat iskeneet suoraan päin hänen kasvojaan. Rebecca oli aina ollut niin utelias Edwardista ja tämän perheestä. Hän oli hyvin useasti ollut heidän lähettyvillään.
”En kuitenkaan usko, että hän onnistuisi”, Alice totesi pienen hymyn ilmestyttyä kauniille kasvoille. ”Edwardhan osaa ennakoida hänen tekemisensä ja sitä paitsi hän rakastaa sinua hyvin paljon, eikä jättäisi sinua.”
”Halusit silti varoittaa minua kilpailijasta?” Bella kysyi totisena.
”Aivan. Halusin, että tiedät vähän, mitä Rebeccalla on mielessään, vaikka Edward tietääkin sen paremmin.”
Alice tanssahteli takaisin Bellan luo ja halasi tätä. Hän jäi hetkeksi aikaa tämän seuraksi ja palasi kouluun vasta toiseksi viimeiselle tunnille. Bella jäi taas yksin odottelemaan iltaa ja Edwardia miettien Alicen sanoja, jotka kaikuivat hänen päässään.
’Hänellä on aikomukset viedä Edward sinulta.’A/N: Joo-o
Aika pitkä luku tällä kertaa, toivottavasti tykkäätte. Ehkä pari kohtaa olisin voinut tehdä paremminkin, muttah.. Kommentteja?