Vanilla M., kiitos kommentista. Koitan aina tehdä oma keksimistä hahmoistani sellaisia.. ei täydellisiä, vaan melko normaaleja, tavallisia ihmisiä. Ja pidempiä lukuja tarinan edetessä kyllä ilmenee
Jatkoa tulee aika nopeasti, johtuen siitä, että ficciä on valmiina jo neljänteen lukuun asti (tosin olen pistänytkin tätä juuri sen verran yhdelle Houkutus foorumille). Muttah..
Luku 2Bella heräsi vuoteessaan ja tunsi poskellaan viileän, suorastaan kylmän käden. Hän avasi silmänsä ja Edwardhan siinä makasi hänen vierellään niin kauniina.
”Nukuitko hyvin?” Edward kuiskasi kysymyksensä Bellan korvaan.
”Kuten yleensä”, tämä vastasi ja Edward painoi huulensa Bellan otsalle. ”Mitä kello on?”
”Sen verran, että ehdit ihan hyvin syödä ja pukea päällesi, jotta kerkeämme kouluun.”
Molemmat hymyilivät toisilleen ja Bella jäi Edwardin kasvojen vangiksi hetken ajaksi. Hän nousi ylös ja marssi vessaan pesemään kasvonsa ja harjaamaan hampaansa. Hän palasi huoneeseensa ja huomasi Edwardin poistuneen sieltä. Hän arveli tämän olevan jo keittiössä odottelemassa.
Saatuaan vaatteet päälleen, Bella käveli rappuset alakertaan ja näki Edwardin istuvan keittiönpöydän ääressä ja katselevan ulos ikkunasta liikkumattomana. Bella käveli kaappien luo, otti yhdestä kaapista syvän lautasen ja toisesta muroja. Hän otti jääkaapista maitopurkin, kaatoi muroja lautaselle ja maitoa sekaan. Hän istahti Edwardia vastapäätä ja alkoi syödä.
”Edward”, Bella sanoi hiljaa. ”Mitä se eilinen oikein oli?”
Edward kääntyi hitaasti katsomaan Bellaa, joka pyöritteli lusikkaa edes takaisin muroissa. ”Mikä?”
”Käyttäydyit oudosti”, Bella muistutti. ”Voit kertoa minulle.”
”Myöhemmin, jooko? Minun pitää ensin selvittää yksi asia.”
Bella huokaisi raskaasti. Hän inhosi, jos Edward salasi jotain. ”Lupaatko varmasti kertoa?”
”Minä lupaan kertoa heti, kun olen selvittänyt sen yhden ainokaisen asian.” Hän vei kätensä pöydän ylitse ja otti Bellan vapaasta kädestä kiinni. ”Bella, minä lupaan.”
***
Edward seisoskeli espanjanluokan ulkopuolella odotellen Bellan tunnin päättymistä. Pian luokan ovi aukenikin ja Bella ja muut tulivat ulos. Tämä hymyili nähtyään Edwardin ja he lähtivät yhdessä ruokalaan.
He hakivat ruokaa ja istahtivat nurkkapöytään, jossa he yleensä istuivat. Bella otti limsapullon käteensä, avasi sen ja joi hieman. Edward katseli hänen puuhiaan sanaakaan sanomatta, mutta yhtäkkiä hän jähmettyi paikoilleen kuten eilen. Bella ei voinut olla huomaamatta sitä.
”Minä taidan olla sinulle huonoa seuraa?” hän sanoi ja laski pullon pöydälle.
”Kuinka niin?” Edward ihmetteli ja rentoutui hieman. Hänen äänensä oli kireä.
”Sinä käyttäydyt taas oudosti”, Bella selitti. ”Eilenkin olit aivan samanlainen. Sinulla taitaa olla jano?” Bella madalsi ääntään sanoessaan viimeisen sanan.
”Sanotaan nyt vaikka niin.”
Bella tarkasteli Edwardin silmiä, ne olivat melko tummat. Tämän pitäisi siis lähteä lähipäivänä metsästämään, jotta saisi hillittyä janonsa.
”Joo, olen oikeassa, sinulla on jano”, Bella totesi. ”Silmäsi ovat hyvin tummat, jos olet sattunut huomaamaan.”
Edward hymyili hieman, hän oli jo lähes kokonaan rentoutunut. ”Ei ole tullut katsottua peiliin vähään aikaan ja vaikka katsoisinkin, en huomaisi mitään.”
***
Bella ja Edward makasivat Bellan sängyllä. Oli hyvin myöhäinen ilta, Charlie oli jo nukkumassa, mutta kaksikko valvoi ja jutteli. Edward leikki Bellan hiussuortuvilla ja tämä siveli sormillaan hänen paljasta kaulaihoa.
”Mitä sinä ajattelet?” Edward kysyi rauhallisella äänellä.
”Sinua”, Bella vastasi. Edward lopetti tämän hiuksilla leikkimisen ja vei vapaan kätensä tämän kasvoille. Toinen käsi oli kiedottuna Bellan vyötärölle.
”Etkö mitään muuta?” Edward sipaisi sormillaan Bellan huulia.
Tämä huokaisi. ”Ei, en mitään muuta juuri tällä hetkellä.”
Edward naurahti lempeästi. Hän painoi päänsä Bellan päätä vasten ja alkoi hyräillä tämän kehtolaulua. Bella rakasti sitä kappaletta, Edward oli tehnyt sen juuri hänelle, vain hänelle.
”Edward?”
”Niin?”
”Joko selvitit sen asian?”
”En ihan.”
Miksi minusta tuntuu, ettei hän vain halua kertoa minulle? Bella ajatteli kietoessaan kätensä tiukasti rakastamansa vampyyrin ympärille.
”Sinun pitäisi varmaan käydä nukkumaan”, Edward totesi yhtäkkiä.
”Eikä!” Bella vastusteli. Hän ei halunnut nukkua, kun Edward oli paikalla. Hän halusi olla hereillä, pitää silmät auki ja katsella uskomattoman kaunista, henkeä salpaavaa Edwardiaan.
”Bella, sinulla tulee olemaan huomenna pitkä päivä.”
Bella säpsähti ja nosti päätään nähdäkseen paremmin Edwardin kasvot. ”Mitä tarkoitat?” hän ihmetteli.
Olenko unohtanut jotain?”Minä lähden Emmettin kanssa metsästämään. Enkö kertonut?”
”Ei, et kertonut.”
”Mutta nyt tiedät.”
Edward suuteli Bellaa hellästi ja peitteli sitten tämän. ”Nuku hyvin, rakkaani.”
***
Seuraava päivä tosiaan tuntui pitkältä Bellan mielestä. Edward oli lähtenyt heti hyvissä ajoin aamulla metsästysretkelle veljensä kanssa ja Bella oli saanut mennä kouluun yksinään omalla punaisella autollaan, jonka moottori oli erittäin kova ääninen. Hän oli jo siihen onneksi tottunut.
Espanjan tunti läheni loppuaan. Bella ei olisi jaksanut istua tuolillaan, hän halusi jo pois luokasta. Hänen onnekseen kello kuitenkin soi ja hän pakkasi laukkunsa ja lähti luokasta. Sen ulkopuolella hän ei katsonut eteensä, vaan törmäsi johon kuhun.
”Anteeksi”, Bella sanoi nopeasti. Hän katsahti hieman ylös nähdäkseen kehen oli törmännyt. Koulun uusi oppilas Rebecca seisoi hänen edessään punaiset hiukset erittäin pöyhittyinä.
”Ei se mitään”, tämä sanoi ja katsoi nopeasti Bellan ympärille. ”Mihin sinä sen komistuksen olet jättänyt? Sen punaruskea tukkaisen pitkän pojan?”
”Ai Edwardin?”
”Niin kait, en tiedä hänen nimeään.”
”Hän ei ole koulussa.”
Rebecca kohotti kulmiaan, hänen kasvoilleen ilmestyi kysyvä ilme, joka janosi lisää tietoa. ”Miksi?”
”Hän on retkeilemässä veljensä kanssa”, Bella vastasi. Sitä tekosyytä Cullenit yleensä käyttivät, kun olivat metsästämässä.
”Vai että ulkoilmaihmisiä?” Rebecca tuumi ääneen. ”Enpä olisi arvannut.” Hän irvisti.
”Olet oikeassa. Minäkin yllätyin.”
”Voin uskoa.”
Bella ja Rebecca menivät yhdessä ruokalaan, mutta he istuivat eri pöytiin. Bella meni Alicen, Rosalien ja Jasperin pöytään, Rebecca saamiensa uusien kaverien, joista osa oli samoilla tunneilla myöskin Bellan kanssa.
”Hei, Bella”, Alice tervehti iloisesti Bellan istuessa häntä vastapäätä.
”Hei, Alice”, tämä sanoi. ”Oletko nähnyt viimeaikoina mitään kiinnostavaa?”
”Ei, en ole”, Alice vastasi. ”Ikävä kyllä.”
Bella haukkasi omenastaan palasen ja Alice, Rosalie ja Jasper katselivat tämän syömistä. Bella katsoi vuorotellen jokaista kolmea ja tunsi kateuden pistoksen katsoessaan Rosalieta. Tämä oli niin kaunis, mutta ei tuntunut pitävän hänestä. Alice kuitenkin hänen onnekseen piti. Keijukaismainen tyttö oli alusta asti ollut hyvinkin innoissaan Bellasta.
”Mitä teet koulun jälkeen?” Alice kysäisi äänessään ripaus huolestuneisuutta.
”Olen kotona, teen Charlielle ruokaa”, Bella luetteli. ”Mitä yleensäkin.”
”Et ole menossa minnekään?” Alice uteli lisää. Bellasta se tuntui oudolta.
”Alice, onko jokin hullusti?”
”Ole varovainen, jooko? Edward ei halua sinun vahingoittuvan.”
Olen kuullut tuon satoja kertoja… ’Ole varovainen, älä joudu hankaluuksiin.’ En minä niihin joudu, ne vain sattuvat tulemaan eteeni. Bella haukkasi omenastaan palan. ”Hyvä on, minä olen.”
***
Koulun loputtua Bella käveli punaiselle autolleen, joka oli pysäköitynä koulun parkkipaikalle. Hän avasi oven ja istui lämpimähköön autoon. Avaimen hän pisti virtalukkoon ja käynnisti auton. Bella ajoi pois koulun pihalta ja napsautti radion päälle.
Hän pysäköi autonsa kotipihaan ja meni sisälle. Hän riisui kenkänsä ja takkinsa, joka oli osoittautunut sittenkin tarpeelliseksi. Ulkona ei ollut kovinkaan lämmin, mutta olihan syksy jo pitkällä. Bella vei tavaransa yläkertaan, palasi alas ja meni keittiöön. Hän kurkisti yhteen keittiökaapeista huomaten sokerin olevan loppu. Hän katsoi myös jääkaappiin, maitoakaan ei ollut yhtään.
Bella huokaisi, hänen pitäisi lähteä kauppaan ostoksille. Hän otti yhdestä kaapista purkin, jossa oli rahaa ruokaostoksia varten. Hän otti sieltä hieman rahaa, kipaisi yläkertaan hakemaan lompakkonsa ja laittoi rahat sinne. Hän puki takin ja kengät nopeasti päälleen ja astui ovesta ulos.
Bella oli saanut kaiken ostettua. Leipää, maitoa, sokeria… Eipä Charlien tarvinnut huolehtia, että jotain sattuisi puuttumaan.
Missäköhän Edward on? Hän ei tarkalleen sanonut minne he menisivät metsästämään, Bella mietti kävellessään autolle.
Pääsivätköhän he jo veren makuun?Bellan ajatukset keskeytyivät, kun hän kuuli autojen jarrut aivan vierestään. Valkoinen auto seisoi pysähtyneenä parin sentin päässä Bellasta. Kuski nousi nopeasti autostaan ulos.
”Olen todella pahoillani”, kuski sanoi punaiset hiukset hulmuten tuulessa. Bella tunnisti hänet, se oli Rebecca. ”Ei kai käynyt kuinkaan?”
”Ei, olen kunnossa”, Bella vakuutti. Hän oli vain säikähtänyt, ei muuta.
”Luulin jo, että ajan päällesi, mutta onneksi sain juuri ja juuri jarrutettua”, Rebecca puhui hieman hädissään. ”Onneksi ei sattunut mitään. Mutta minä tästä lähden, on kiire. Nähdään koulussa!”
Rebecca istui takaisin autoonsa ja Bella kiirehti pois alta. Hän ajoi valkoisella autollaan pois kaupan parkkipaikalta ja Bella käveli omalle autolleen, avasi matkustajan puoleisen oven ja laittoi ostoskassin penkille.
Aina kun Edward on poissa, minut meinataan liiskata! Bella huokaisi mielessään ja istui ratin taakse.
Täytyy olla tarkempi tai minulle toden totta käy huonosti.A/N: Ei tapahtunut vielä kauheasti mitään, mutta eiköhän ensi luvussa päästä jo pikkuhiljaa vauhtiin. Risuja? Ruusuja?
