Title: Lily Jamesin ja Siriuksen välissä
Genre: Humour, drama, kiukkuamista ( :'D)
Paring: Kelmit (=James/Sirius/Remus/Peter)
Raiting: S
Summary: Kelmit ovat aina kelmejä, ystävät ovat aina ystäviä, ja ystävät pysyvät aina, sillä heillä on jotain yhteistä, mistä ei haluta luopua. Väliin eivät voi tulla edes naiset, eikä edes Lily Evans, vaikka siltä se välillä vaikuttaa.
A/N: Tällainen kaksi osainen novelli
Lily Jamesin ja Siriuksen välissä1. Osa James Potter istui takapulpetissa ja huokaisi ihastuksissaan. Lily Evansin käsi oli jälleen kerran pongahtanut ilman halki, ja jälleen tytön ääni oli enkelimäisen suloinen. Punaiset paksut hiukset valuivat olkapäiden yli ja vihreät silmät näyttivät kirkkailta kuten aina.
James kurtisti kulmiaan tuntiessaan tökkäyksen kyljessään. Poika irrotti vaikeasti katseensa tytöstä ja kääntyi vieressään istuvan Siriuksen puoleen: "Mitä?"
Sirius hymyili kädet puuskassa keikkuessaan tuolinsa takajaloilla: "Ei mitään."
James siristi silmiään: "Tuonko takia keskeytit opiskeluni?"
"Ai sinä opiskelit?" mustahiuksinen poika naurahti hiljaa ja iski sitten silmää: "En tiennytkään että olet noin innokas opiskelija."
James kohautti kulmiaan ja kääntyi sitten katsomaan taakseen, mistä oli kuulunut turhautunut huokaisu. Remus koitti hymyillä pienesti ystävälleen: "Minä ainakin tahtoisin ihan oikeasti opiskella."
James vilkaisi Siriusta, joka kääntyi myös ympäri ja pojat sulloivat kyynärpäänsä Remuksen pulpetille: "Mitä kuuluu?" Poikien kasvoilla loisti tekohymyt ja he räpyttelivät silmiään yli-innokkaina: "Mikä sinun nimesi on? Missä sinä asut? Onko sinulla tyttöystävää?"
Remus punastui viimeisen kysymyksen kohdalla ja Peter tunki nyrkin väkisin suuhunsa. James pukkasi Siriusta kyynärpäähän ja kääntyi yhtäaikaa ystävänsä kanssa ympäri. Pojat kuulivat kuinka Peter kakoi hiljaa ja yritti hillitä nauruaan. Remus tyytyi nostamaan kirjan kasvojensa eteen.
***
Lily Evans vilkaisi olkansa yli takapulpetin poikia kohden, ja heti hänen tielleen osui Jamesin komeat kasvot, joilla loisti kirkas ja ylimielinen hymy. Lily huokaisi ja kääntyi takaisin kirjansa puoleen. Ylimielisyys oli ainoa sana, joka kuvaili Jamesia. Tyttö ei ollut koskaan ymmärtänyt Jamesin ajatuksen kulkuaan, ja usein hän mietti, että toimivatko tämän aivot ollenkaan. Monesti hän oli joutunut huomaamaan, että eivät toimineet.
***
"Hän katsoi minua", James lipaisi huuliaan ja pyyhkäisi hiuksiaan, "Tsing tsing, hän ei voi vastustaa minua."
Sirius mutristi suutaan ja katsoi hetken aikaa mietteliäänä ulos ikkunasta.
"Olen vastustamaton", Jamesin ääni kuului jälleen, "Tsing tsäng, osuma."
Sirius siristi silmiään ja nojautui Jamesin yli kohti ikkunaa: "Ruikuli", pojan äänessä oli innostusta ja kiihkeyttä. James tuntui unohtavan täysin itsensä ajattelun, sillä pian hänkin makasi pulpetillaan katse ikkunassa: "Pieni avuton Ruikuli", James kuiskasi ja läimäytti alavitosen Siriuksen kanssa.
Remus huokaisi jälleen, mutta tällä kertaa kukaan ei kiinnittänyt huomiota hänen pieniin vihjailuihinsa.
***
Puolta tuntia myöhemmin James ja Sirius matelivat käytävällä perässään Remus ja Peter. Remus selaili edelleen innoissaan pimeyden voimilta suojautumisen kirjaansa, eikä juuri kiinnittänyt huomiota siihen, mitä edellä kulkevat pojat keskustelivat.
"Voin kuvitella sen näyn", Sirius hymyili mielikuvilleen, "Ruikuli ei voi meille mitään siinä tilanteessa."
James pudisti päätään: "Eikä vain siinä. Ei hän ole koskaan voinut mitään meille, eikä voi tulevaisuudessakaan."
Sirius nauroi ja paiskasi vaihteeksi kämmenensä Jamesin kämmentä vasten.
Peter kuunteli sivusta, kuinka Sirius ja James miettivät erilaisia loitsuja, joilla voisivat lumota Ruikulin. Paras tähän saakka oli ollut jokin muodonmuutos loitsu, joka muuttaisi vastaanottajansa hiireksi. Pojat laskivat sen varaan, että Remus kertoisi heille sen loitsun myöhemmin.
***
Nelikko saapui täpötäyteen ruokalaan. Rohkelikot kävivät tiiviitä keskusteluita omissa kuppikunnissaan, kun taas Luihuiset huutelivat ja pilkkasivat muita kovaan ääneen. James loi heti katseen professoreiden korokkeelle ja loi hymyn Dumbledorelle. Rehtori ei ollut koskaan vihannut Jamesia, vaikka poika oli tehnyt vähän kaikkea typerää, mikä kyllä ihmetytti häntä. James piti itseään kyllä itse asiassa kaikkien suosiossa, tai no, kaikkien muiden paitsi Luihuisten, joiden kyllä olisi kannattanut ottaa mallia tästä kuudesluokkalaisesta.
Sirius, Remus ja Peter olivat jo istuutuneet vapaille paikoille pöydän päähän, mutta James oli kiinnittänyt huomionsa Lilyyn, joka tavastansa poiketen istui yksinään pöydän keskivaiheilla. James nyökkäsi Siriukselle, joka ymmärsi vinkin ja alkoi ahmimaan kanaa. James selvitti kurkkuaan, pyyhkäisi hiuksia päätään myöten ja nykäisi viittaansa, ennen kuin liukui tytön viereiselle penkille: "Mitä kuumis?"
Lily käänsi katseensa Jamesiin ja inho näkyi hänen katseestaan: "Ai, sinä."
James kohautti kulmiaan: "Ketä odotit?"
Tyttö siristi silmiään: "Ketä tahansa muuta."
James ei ennättänyt sanoa mitään, kun Lily jo oli noussut seisaalleen: "Ovatko sinun aivosi vajaat, vai etkö vain ole kuullut, etten minä pidä sinusta?"
"Veikkaan kolmatta vaihtoehtoa", James nousi myös ja suoristi ryhtinsä, "En vain ole uskonut sitä."
Lily hymyili silmät sirrillään: "Mitäpä sinä ikinä uskoisitkaan."
"Älä kiirehdi", James tarttui tyttöä käsivarresta ja esti tämän lähtemisen, "Minä kyllä näin kuinka kiihkeästi katsoit minua tänään tunnilla."
Tyttö katsahti alhaisuus silmissään pojan sormia, jotka olivat kietoutuneet hänen viitan koristamaan käsivarteen. Lily kohotti katseensa, repäisi kätensä irti ja kuiskasi niin hiljaa, että James vain vaivoin kuuli: "En ymmärrä kuinka olet päässyt Rohkelikkoon. Et ole läheskään sitä, mitä Sirius on."
Jamesin aivot löivät siinä kohtaa tyhjää. Oliko tyttö puhunut Siriuksesta? James kääntyi ympäri, mutta Lily oli jo liian kaukana. Poika tuhahti ja vilkaisi ystäviään. Sirius oli muodostanut peukalolla ja etusormellaan ympyrän ja hymyili oikein leveää tekohymyä pojalle.
***
"Ettekö te voisi vain jättää häntä rauhaan?" Remus huokaisi ystävysten astellessa ruokailun jälkeen pitkin Tylypahkan nurmikenttää, "Ei hän ole tehnyt teille mitään väärää."
"Ei", James hymähti, "Mutta sinäkin naurat aina kaikelle, mitä me hänelle teemme."
Sirius vilkaisi Jamesia ja sen jälkeen pojan takana kulkevaa Remusta.
"Miksi sinun täytyy aina olla tuollainen?" Jamesin ääni värähteli silkasta vihasta.
Remus kurtisti kulmiaan pitkätukkaiselle Siriukselle ja huokaisi sitten: "Jos et satu muistamaan, toisia meistä on purtu ihmissuden asemassa."
"Sinähän olit silloin vasta lapsi", Jamesin askeleet kiihtyivät alamäessä ja Siriuksen ja Remuksen piti tihentää askeliaan. Peter oli jäänyt tekemään rästiläksyjään.
"Se vaikuttaa minussa edelleen, enkä tule koskaan unohtamaan sitä hetkeä", Remus lipaisi huuliaan tuntiessaan takauman päässään, "Olin silloin viiden."
"Me tiedämme", James parahti ja kääntyi katsomaan muita poikia, "Minä en välitä, onko selvä?! Minua ei kiinnosta teidän huolenne ja murheenne! Minulla sattuu olemaan omakin elämä ja tahdon elää sitä!"
Sirius ja Remus loivat toisilleen hämmästyneet katseen. James hengitti kuin juoksun jäljiltä, mutta suoristi pian ryhtinsä: "Jos teitä ei haittaa, minä menen johtamaan joukkuettani ja harjoittelemaan pelaamista."
James kääntyi jälleen ympäri ja lähti hetkellisen kävelyn jälkeen hölkkäämään nurmikentälle.
"Mikä häntä vaivaa?" Sirius mumisi katsellessaan pää kallellaan ystävänsä liukastelua kostealla nurmella. Remus katsahti jälleen Siriusta ja suuntasi sitten myös itse katseensa Jamesin loittonevaan selkään: "Lily."
2. osaJames asteli yksinään oleskeluhuoneen poikki. Hän loi katseen pöydän ääressä istuviin ystäviinsä, mutta suuntasi itse matkansa kohti takkatulen edessä olevaa sohvaa. Lämpö hehkui Jamesin kasvoille ja sai hänet hengittämään tasaisen rauhallisesti. Hänen sydämensä takoi liian lujaa tahtia ja hänen silmiään kirveli. James sulki silmänsä ja iski nyrkkinsä reisiin. Kipu helähti hetkessä hänen aivoihinsa, mutta poika ei kiinnittänyt siihen huomiota.
Kello osoitti kahdeksaa. Ikkunaruutujen takana aurinko oli laskenut mailleen ja värjännyt taivaan oranssinpunaiseksi. Kielletyn Metsän puiden latvat heilahtelivat tuulen mukana ja riistanvartijan mökin savupiipusta tuprusi savua. James aukaisi silmänsä ja nousi ylös sohvalta. Muutama tyttö kulki ihastuksesta huokaisten hänen ohitseen, mikä pakotti Jamesin hymyilemään edustushymyään.
Poika oli saanut hassun ajatuksen. Hän tiesi, että Lily oli kirjastossa tänään, sillä hänellä oli jokin projekti kesken. Tai, se oli kaikilla kesken, mutta kukaan muu ei välittänyt siitä. James kurtisti kulmiaan, mutta lähti sitten hölkkäämään kohti kierreportaita. Matkallaan hän tunsi Siriuksen ja muiden polttavat katseet niskassaan, mutta nyt hänellä ei ollut aikaa heille. Hänen oli pakko saada puhua Lilylle.
***
James lankesi polvilleen makuusalin lattialle ja alkoi penkomaan matka-arkkuaan tohkeissaan. Hänen kätensä osuivat viittoihin ja sukkiin, mutta paperista lappua hän ei löytänyt. Epäluulo hiipi Jamesin mieleen, mutta hän pyyhki sen nopeasti pois. Kukaan muu ei tiennyt Kelmienkartasta kuin kelmit itse. James jähmettyi aloilleen. Hän lopetti tonkimisen ja kohotti katseensa tyhjyyteen: "Remus."
James säntäsi oleskeluhuoneeseen. Monet oppilaat kääntyivät katsomaan häneen, kun hän suoristi jälleen ryhtinsä ja koitti astella mahdollisimman tyynenä ystäviensä luokse. Sirius kohotti katseensa ensimmäisenä ja hymyili: "James."
James siirsi kylmästi katseensa Remukseen: "Missä se on?"
Remus ei näyttänyt ymmärtävän mitä poika tarkoitti.
"Missä se on?!" James ei malttanut hillitä itseään. Hänen oli pakko saada kartta käsiinsä, jotta hän saattoi päästä kulkemaan käytävällä ilman häiritseviä tekijöitä.
"Mistä sinä puhut?" Sirius puuttui keskusteluun ja nousi uhmakkaana ylös tuoliltaan. Peter katsoi ystäväänsä ja ihastus paistoi hänen silmistään.
James tiesi että kaikki kuuntelivat heidän keskusteluaan: "No", James nyökkäsi, "Se."
"Mikä se?" Sirius laski myös ääntään ja tuhahti lähinnä oleville ihmisille. He käänsivät päänsä, mutta jokaisen korva kääntyi kuitenkin heitä kohti.
"Se", James sihisi ja nyökytteli kohti Remuksen pergamenttia. Sirius kuljetti katsettaan pöydällä ja ymmärsi sitten, mitä paras ystävänsä tarkoitti.
Remus kurtisti kulmiaan: "En minä tiedä."
"Sinä sen olet ottanut minun laukustani", James sihisi silmät sirrillään, "Sinä se haluat, että minä lopetan Ruikulin kiusaamisen. Sinä olet aina sitä vastaan, turha väittää muuta."
"Et kai luule, että minä tonkisin tavaroitasi?" Remus näytti jopa hieman loukkaantuneelta. James oli aukaisemassa suutaan, mutta sulki sen sitten. Eihän Remus koskaan koskisi hänen tavaroihinsa. Remus ei koskaan tekisi mitään tuollaista hänelle, koska he olivat ystäviä, ei Remus halunnut vaarantaa sitä millään sen jälkeen, kun oli kertonut suurimman salaisuutensa.
"Jos sinä et, niin - ", James siirsi katseensa Remuksesta Siriukseen, "Sinä."
Sirius katsoi poikaa syvälle tämän silmiin: "Niin. Minä."
James ei ollut lainkaan yllättynyt Siriuksen asenteesta. Poika ei koskaan ollut pelännyt yhteenottoja, hän halusi aina pitää puolensa kaikkia vastaan. Hän ei pelännyt ketään, ja hän halusi suojella mainettaan. Siksi James olikin Siriuksen ystävä - siinä he olivat samanlaisia.
James siirsi katseensa lattiaan ja kurtisti kulmiaan. Ei hän enää edes ymmärtänyt miksi hän oli niin suuttunut. James tunsi Siriuksen haastavan katseen otsassaan. Nuori Potter nosti katseensa takaisin Siriuksen silmiin. Hän koitti hymyillä vinosti: "Aika ovelaa."
Siriuksen kulmat vetäytyivät toisiaan kohti: "Mitä?"
James kohautti harteitaan: "Aika ovela temppu. Ennätin jo huolestua, että joku oli varastanut sen."
Sirius katsoi pitkään poikaa, ennen kuin uskaltautui hymyilemään pienesti.
***
Peräänantamaton, itserakas, vetovoimainen ja uskomattoman komea. Niin kai voisimme kuvailla Jamesia, joka ei koskaan pyytele anteeksi tai myönnä olevansa väärässä. Ehkä hän sen takia voitti Lily Evansin sydämen, ja sai niin uskomattoman urhean pojan. Harryhan peri melkein kaiken isältään - paitsi ne silmät. Kauniit, kirkkaat, vihreät silmät.A/N2: Jeps, tällaista. Ensimmäinen kunnon kelmi-ficcini
Toivottavasti hahmot ovat kohdillaan, koitin käyttää kaikkia tietoja hyväkseni.
