Kirjoittaja: DWW
Ikäraja: K11
Genre: Drama
Disclaimer: Itte oon kekannu kaike.
Juonitiivistelmä: Ystävykset odottelevat tanssiesityksen alkamista juoden ja jutellen.
A/N: Äijämiehet-haaste inspiroi. Noh, tulkintani haasteesta on jokseenskin väljä, mutta tämän kirjoittaminen oli hauskaa ja itse pidin lopputuloksesta, joten tässä se nyt olisi.
Kiitos nessulle betauksesta!
Ennen esitystä“Miehet lavalle! Miehet lavalle!” Sanna huusi rytmikkäästi ja hakkasi kädellään tahtia pöytään. Riikka huokaisi päätään pudistaen ja otti huikan lonkerostaan, Minna taas hymyili huvittuneena. “Ihan kohta, kello on jo varttia vaille”, hän sanoi rauhallisesti.
“Perse kun ei jaksaisi oottaa, oon kuolannu tän esityksen perään vaikka kuinka kauan!” Sanna huusi ja läimäytti pöytää niin, että oli kaataa oluensa pitkin pöytää.
Riikka vaihtoi asentoaan tuolilla. Hänen kasvoillaan oli hieman harmistunut ilme, aivan kuin hän olisi mieluummin ollut jossain muualla. Se ei jäänyt Sannalta huomaamatta.
“Hei Riikka, nyt ei mökötetä!” hän hihkaisi ja läimäytti ystäväänsä selkään niin, että juoma, jota tämä oli juuri valuttanut suuhunsa, meni väärään kurkkuun. “Vähän hymyä naamalle, kun kerrankin ollaan tyttöporukalla liikkeellä!”
Riikka köhi vedet silmissä. “Kato vähän, mitä riehut!” hän tiuskaisi hakaten rintaansa.
“Sori sori, se oli vahinko”, Sanna pahoitteli ja heitti sovittelevasti kätensä kaverinsa hartioiden ympärille saaden tämän juoman heilahtamaan vaarallisen lähelle lasin reunoja. “Mut oikeesti, piristy nyt vähän! Et kai sä joka päivä nää näitä äijiä esiintymässä, ja vielä kaveriltas saamilla ilmaislipuilla?”
“No joo…” Riikka sanoi vaihtaen asentoa tuolilla syyllisyydentuntoisena.
“Mieluumminhan se ois tietty Markon luona…” Minna totesi kuin ohimennen ennen kuin nautti kulauksen valkovenäläistään. Riikka lehahti tulipunaiseksi ja hymyili niin kuin juuri rakastuneet hymyilevät - onnellisesti, haaveilevasti, jännittyneesti. “On ne niin söpöjä”, Minna huokaisi Sannalle.
“Hei, älä pilaile mun kustannuksella!” Riikka tökkäsi Minnaa keveästi kylkeen, mutta ei voinut olla virnistelemättä idioottimaisesti. Minna vastasi ilkikurisella silmäniskulla.
Nyt Sanna puolestaan huokaisi. “No niinpä tietenkin”, hän sanoi masentuneena. “Näin siinä käy, kun kaverit löytää itselleen miehet - tyttöjen illoista ei tuu enää mitään! Ensin ajatellaan koko ajan sitä toisalla olevaa ukkoa, ja vähän ajan päästä se on vaan yhtä pariskuntailtaa pariskuntaillan päälle - ai niin, paitsi että meikäläisellä ei ole sitä miestä! On se niin perseestä, kun äkkiä kaverit alkaa ajatella sillä toisella päällä, nimittäin poikaystävänsä päällä! Ja sitä ollaan aina niin symbioosissa sen miehen kanssa että!” Vuodatuksensa lopuksi Sanna kaatoi tuopin pohjat kurkkuunsa. “Perse, eihän tästä selviä selvin päin”, hän totesi ja lähti tomerin, vain aavistuksen verran huojuvin askelin kohti baaritiskiä.
Minna ja Riikka jäivät kahden. Minna taputti sormillaan konepopin rytmiä pöytään.
“No”, hän sanoi rikkoen heidän välillään vallinneen hiljaisuuden, “mitäs mieltä Marko on siitä, että tulit tänne kattelemaan puolialastomia miehiä?”
Riikka, jonka ajatukset näyttivät taas palanneen poikaystävän luo, säpsähti takaisin todellisuuteen Minnan alkaessa puhua. Kasvoille nousi kevyt puna.
“Äh”, hän aloitti välttelevän oloisesti, ”mä sanoin vaan, että me vietetään tyttöjen iltaa.” Minna nyökkäsi. “Silläkin on tänään poikien kanssa pokeri-ilta”, hän jatkoi puolustelevasti. Minna hymisi myöntävästi. Riikka muuttui yhä punaisemmaksi. “En mä valehdellu sille, en mä oikeesti ois ees halunnu tulla kattelee mitään vieraita miehiä! Ja kun en mä halunnu antaa sille heti väärää kuvaa musta, kun en mä siis oikeesti välitä tällasesta, tulin vaan kun Sanna niin kovasti halus mut mukaan, ja liputkin oli ilmaset…”
“Juu juu, ymmärrän kyllä”, Minna myötäili yrittäen pitää kasvot peruslukemilla.
“No mitä mieltä Joona on siitä, että sä oot täällä?” Riikka töksäytti äreästi.
“Se nosti hetkeksi kuulokkeet korvilta, nauroi makeasti ja jatkoi taas pelaamista”, Minna naureskeli päätään pudistellen.
Riikka katsoi Minnaa hieman epävarmasti, mutta antoi sitten puolustuksensa laskea ja hymyili. “Tota”, hän sanoi varovasti, “älä kerro Markolle, jooko?”
Minna hymyili vakavasti, nosti kätensä lupauksen merkiksi ja sinetöi huulensa drinkillä. Silloin Sanna tuli takaisin, toisessa kädessään tuoppi olutta ja lasillinen lonkeroa toisessa.
“Kuules Riikka, nyt juodaan niin paljon, että unohdat hetkeksi mieselämäsi”, hän sanoi asettaen greippisemmän juoman ystävänsä eteen. “Sitten me katsotaan, kun lihaksikkaat, testosteronia pursuavat miehet vetää vaatteita pois päältä. Onkohan niillä rintakarvoja, mitä luulette?” hän kysyi katse kahden muun välillä kääntyillen.
“Tuskin”, Minna sanoi. “Ainakin kuvissa ne on karvattomia ja öljyttyjä.”
“No perse”, Sanna kirosi, ei niinkään aggressiivisesti vaan kohtaloonsa alistuneena. Hän joi muutaman reilun kulauksen olutta ja aloitti vuodatuksen.
“Siis oikeasti”, hän sanoi päätään pudistaen, “mikä tätä nykyajan miesmuotia vaivaa? Tai siis, mikä nykyajan
naisia vaivaa? Siis mä ainakin haluan mun miehet karvaisina! Miettikäähän nyt”, hän jatkoi kumartuen eteenpäin, alkaen jo innostua aiheestaan, “pitkä, lihaksikas mies, jonka paidan kaula-aukosta näkyy rintakarvoja… Joo joo! Ja sellainen rosoinen sänki leuassa. Ruskettunut iho… ja sopivan kuluneet kädet! Joo siis ei todellakaan mitään silkinpehmeitä käsiä miehille! Siis nää kauneudenhoitojutut, että miehille löytyy jos jonkinlaista rasvapurnukkaa marketin hyllyltä… Eihän oikeat
miehet tarvitse mitään kasvonaamioita, siis mitä persettä! Mikä siinä on muka seksikästä, että joku köriläs makoilee kurkkuviipaleet silmillä ja kuuntelee jotain svenskarna homopoppia samalla, kun manikyyri laittelee sen kynsiä!” Sanna puuskahti ja pudisti päätään. ”Jos multa kysytään, niin ainoa hyväksyttävä öljy miehen iholla on moottoriöljy - ja sillä hoituu myös turhat hajuvedet pois päiväjärjestyksestä! Siis kyllä miehen pitää haista miehelle, ja vielä parempi - miehiselle työnteolle! Hikoilevat miehethän on tosi seksikkäitä - paras osuus lätkämatsia on ne haastattelut, joissa ne äijät pelin jälkeen läähättää ihan hikisinä mikkeihin!”
Sannan autuas ilme hänen puhuessaan haastateltavia jääkiekkoilijoita sai Riikan repeämään nauruun.
“Ei hitto”, hän sanoi päätään pudistellen, “vaikka sun mielipiteet on välillä vähän liikaa - varsinkin ne kaula-aukon rintakarvat - niin kyllä täytyy sanoa, että on niissä jotain ideaa. On se niin, että miehen pitää olla mies ja sen rinnalla pitää tuntea olevansa nainen.” Hän nosti lasinsa ilmaan. “Miehekkäille miehille!” Lasit kilahtivat yhteen, ja juomat kaadettiin alas kurkusta.
Minna irvisti.
“Ja arvatenkin meidän Minna, tuo sakkolihan perään himoitseva pedofiilitäti, on eri mieltä”, Sanna sanoi. Riikka nauroi makeasti, Minna ei näyttänyt kovin huvittuneelta.
“Siis jos ei tykkää niistä testosteronimiehistä on pedofiili”, hän totesi.
“Hei, ei me tuomita sua”, Sanna sanoi, “ei se meitä haittaa, vaikka sä luet jotain homopornosarjakuvia, joissa ne miehet näyttää ihan naisilta ja/tai pikkupojilta, me otetaan sut ihan sellaisena itsetuntovammaisena kun sä oot…”
“Kiitti vaan, tosi ystävällistä”, Minna sanoi kuivasti. Riikka ja Sanna nauroivat sydämellisesti.
“Mutta hei, vaikka se ois kamalaa kidutusta sulle”, Sanna sanoi hyväntuulisesti, “nyt me ollaan kattomassa ihan oikeasti olemassa olevia miehiä, ja jotka on vieläpä tunnistettavissa miehiksi! Parasta siis vaan liin bäk ja injoi thi shou! Siis mä ainakin oon ihan innoissani!” hän jatkoi, vaikka se oli tullut kaikille jo moneen kertaan selväksi. “Missä on mun poliisit ja palomiehet? Perseen perse! Miehet lavalle! Miehet lavalle! Miehet… Hei miksi me muuten ollaan näin kaukana? Lähempää näkis paremmin.”
“Tässä kaljahanat on lähempänä”, Minna sanoi, ylpeys vielä hiukan loukattuna, mutta silti hymyillen.
Sannan kasvoille levisi valaistunut hymy. “Aah, nerokasta”, hän sanoi ja silmäili hellin katsein tuoppiaan. “Ja hei“, hän keksi, “kalja voi houkutella niitä miehekkäitä äijiä puoleensa!”
“Taitavat olla vähän väärää leiriä jos ovat tätä esitystä katsomassa…” Riikka totesi virnistäen. Sanna katsoi hetken häneen hölmönä ennen kuin tyytymätön irvistys levisi hänen kasvoilleen. “No voihan Hitlerin perse”, hän kirosi ja joi olutta. “Kai me ollaan menossa baariin tän jälkeen?”
Riikka aikoi vastata jotain, mutta silloin lavan valot alkoivat välkkymään ja yleisön eteen nousi ryhmä merimieshenkisiä miestanssijoita. Bassot jyskyttivät pitkin lattiaa, peittäen alleen yleisön huudot ja innokkaan taputuksen.
