Musta ruusu (K11, het) TOINEN LUKU 25.9!

[Gella]

// Alaotsikko: (J jr./OC, A/OC, L/OC R/S, muita)

Nimi: Musta ruusu
Kirjoittaja: Valkovuokko
Ikäraja: K11//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Tyylilaji: Romance (paljon ihmissuhdekuvioita ja parituksia, jotka pistävät päänne pyörälle), Drama, Adventure. (Olen huono listaamaan näitä. Toivottavasti tuli edes suurinpiirtein oikeat.)
Paritukset: James/OC, Albus/OC, Lily/OC, Hugo/OC, Rose/Scorpius ja paljon muita OC/OC parituksia.
Päähenkilö: Se kun ei tästä oikein käy selväksi Päähenkilö on siis kuviteltu hahmo, Bellatrix Lestrangen ja Voldemortin tytär.
Summary: Bellatrixin ja Voldemortin tytär saapuu Tylypahkaan seitsemännelle luokalle. Hänen tarkoituksenaan on tehdä se missä hänen vanhempansa eivät onnistuneet, eli kukistaa Harry Potter, mutta kuinkas käykään?
Disclaimer: En omista Potter-maailmaa enkä sen hahmoja. Kaikki minkä tunnistatte kuuluvan Rowlingille on hänen, loput kuuluvat minulle. En myöskään saa tästä minkäänlaista palkkiota.
Varoitukset: Jonkin verran kiroilua ja sensellaista. Ei paljoa.
A/N: Kunhan sain idean. En ole matkinut ketää muuta ficcaria tässä näin, ellen sitten huomaamattani. Lukuja muuten betaa kaverini, kiitos hänelle!



Prologi


Se näytti hyvin epätodelliselta. Bellatrix kaatui hitaasti maata kohti. Hänen silmänsä pullistuivat ulos kuopistaan, ja yhden kauhistuttavan hetken hän tiesi, mitä oli tapahtunut. Lopulta nainen kaatui selälleen maahan, kuolleena. Voldemort rääkäisi. Vähän matkan päässä auroria vastaan taisteleva mustahuppuinen henkilö tainnutti vastustajansa ja lysähti polvilleen. Huppu valahti alas paljastaen pitkät tummat hiukset ja tummat silmät, vaarallisen kauniin olemuksen. Hän ei voinut uskoa, että se oli tapahtunut. Nuoren naisen silmät tuijottivat lattiaa melkein yhtä tyhjinä kuin Bellatrixin silmät kattoa. Sitten niihin syttyi viha. Hän ponkaisi ylös ja oli jo lausumassa loitsua, kun se tapahtui. Voldemortin tappokirous kimposi suojakilvestä suoraan hänen rintaansa. Hän kuoli samalla tavalla kuin äitinsä äsken, täysin odottamatta ja valmistumatta siihen. Kirous pysähtyi hänen rintaansa, hän lysähti takaisin polvilleen ja siitä vatsalleen. Pimeän puolella oli silti vielä toivoa, vaikka Voldemort olikin juuri tappanut oman tyttärensä.



Luku 1.
Suunnitelma

Edna istui pöydän ääressä pimeässä huoneessa ja pyöritteli taikasauvaa kädessään. Hän oli tylsistynyt. Lucius oli tapansa mukaisesti myöhässä. Luultavasti taas järjestelemässä poikansa häitä, jotka oli määrä pitää viikon kuluttua. Edna näpräsi tummien hiustensa latvoja. Hiukset ylsivät taas lantioon saakka, vaikka hän oli vastikään leikannut ne. Ne tosiaan kasvoivat nopeasti.
Vihdoinkin ovi aukesi. Lucius astui sisään hermostuneen näköisenä pidellen taikasauvaa kädessään.
”Istu”, Edna sanoi kylmästi. Hän oli opetellut kylmää äänensävyä pienestä pitäen, jotta voisi pitää kuolonsyöjät kurissa. Edna katseli kun Lucius istui vastapäiselle tuolille. Mies varmaankin suunnitteli sopivaa tapaa päästä pinteestä, jonka oli taas aiheuttanut.
”Ja pistä tuo lelu pois. Emmehän me halua, että kenellekään käy pahasti, emmehän?” Edna kysyi pehmeästi. Siinä oli toinen asia, jota hän oli ahkerasti harjoitellut.
”E-emme tietenkään, neiti”, Lucius sanoi yhä hermostuneempana. Edna aisti sen ja nautti siitä. Oli huvittavaa katsoa kuinka kuolonsyöjät vapisivat nuoren tytön edessä.
”Mitä minä olen sanonut tuosta neiti-sanan käytöstä, Lucius?” Edna kysyi entistä pehmeämmin. Se tarkoitti aina vaaraa, ja Lucius tiesi sen.
”E-että sitä ei saa k-käyttää, E-edeline”, Lucius sanoi ääni vapisten entistä pahemmin.
”Taas väärin, Lucius”, Edna sanoi. Häntä hymyilytti. Luciusta oli kiva kiusata.
”Ku-kuinka niin?” Lucius kysyi.
”Se on Edna, senkin idiootti!” tyttö kivahti. ”Ja käpälät irti siitä taikasauvasta!” hän huudahti perään, kun huomasi Luciuksen sormien kietoutuneen taikasauvan ympärille pöydän alla. Mies pudotti sen hädissään lattialle. Edna veti syvään henkeä. Oli syytä rauhoittua. Lucius kuitenkin avasi suunsa ennen kuin Edna ehti sanoa mitään.
”Narcissa sanoo, että sinua kuuluisi kutsua oikealla nimelläsi, Edeline. Sehän tarkoittaa..”
”Tiedän kyllä mitä se tarkoittaa. En tarvitse sinua kertomaan sitä. Ja vähät siitä mitä Narcissa sanoo”, Edna sanoi. ”Ylväs, jalosukuinen”, hän mutisi perään. Hänen nimensä merkitys. Edeline. Edna piti kuitenkin enemmän Ednasta, mikä tarkoitti hienostunutta sekä kipua kosketulla alueella. Hän ajatteli sen yleensä pelkkänä kipuna. Sanan muut merkitykset eivät oikein sopineet hänelle.
”Anteeksi, mitä sanoitte, mestari?” Lucius kysyi.
”En mitään sinulle kuuluvaa”, Edna tiuskaisi. Tiuskiminen ei sopinut hänen arvolleen, mutta joskus Luciusta oli niin vaikea sietää.
”No?” Edna kysyi.
”Mitä no, mestarini?” Lucius kysyi matelevaan tapaansa.
”Mitä uutisia, pönttö!” Edna kivahti. Hän tiesi, ettei olisi saanut suuttua näin, mutta Lucius tuntui ärsyttävän häntä tahallaan.
”Ahh”, Lucius totesi. Hän valahti astetta kalpeammaksi ja puristeli käsiään kummallisen näköisesti.
”Onko virheesi jo paikattu?” Edna kysyi kärsimättömänä.
”Ahh. Se virhe”, Lucius sanoi tyhmänä.
”Vastaa minulle!” Edna huusi.
”Mmm. En tiedä, sinun pitäisi kysyä Waldenilta tai Macnairilta-”
Kuului kova pamaus ja Lucius lensi tuolistaan viiden metrin päässä olevaan seinään. Hän lyyhistyi lattialle. Edna katseli tyytyväisenä.
”Aina vaan pitemmälle, nyt sain jo seinän asti”, hän ajatteli hymyillen. Sitten hän veti kasvonsa vakaviksi ja herpaannutti Luciuksen.
”Voi minun päätäni...” Lucius mutisi.
”Älä valita”, Edna sanoi kylmästi. ”Minä tiedän, ettet ole paikannut virhettäsi. Vaikka annoin Waldenin ja Macnairin käyttöösi. Ja sinä tiedät sen myös, Lucius”, Edna sanoi. Lucius ei vaivautunut vastaamaan. Hän tiesi Ednan olevan oikeassa.
”Sinä korjaat virheesi heti paikalla”, Edna sanoi tylysti. ”Sinun poikasi häillä ei ole mitään merkitystä, jos minun suunnitelmani eivät käy toteen. Oikeastaan sinun poikasi häitä ei tule. Se voisi olla noloa sinulle, kun pikku Scorpiuskin on jo iso poika”, Edna sanoi. Jos mahdollista, Luciuksen kasvot muuttuivat entistä kalpeammiksi.
”Kuinka sinä uskallat uhata minua tuollaisella...?” Lucius sanoi halveksivasti.
”Riittää jo”, Edna sanoi kirkkaalla äänellä. ”Minä olen kyllästynyt sinuun ja sinun poikaasi. Sinä varsinkin olet pelkkä saamaton vätys joka ei hoida tehtäviään!” Edna huusi. Hän veti jälleen syvään henkeä.
”Lähde”, hän komensi. ”Nyt!” Lucius nousi horjuen pystyyn ja hoippui ulos ovesta.
”Muistakin suorittaa tehtäväsi!” Edna huusi vielä, ennen kuin taikoi oven kiinni. Kuului kova pamaus. Edna huoahti ja istui alas tuoliinsa. Tehtävä ei tulisi olemaan helppo.

Alakerrassa häävalmistelut olivat täydessä vauhdissa. Puheensorina hiljentyi heti kun Edna astui saliin. Päät kääntyilivät häntä kohti, mutta hän ei välittänyt siitä. He kaikki saisivat kuulla kunniansa myöhemmin.
Edna löysi etsimänsä ärsyttävän kirkkaasta keittiöstä. Hän sai kirkkaista väreistä päänsräkyä, mistä syystä hänen huoneessaan oli aina mustaa ja pimeää. Keittiössä leivottiin jo kakkua, vaikka häihin oli viikko aikaa. Narcissa näytti toimivan koristelun ohjaajana. Kakun leipominen keskeytyi, kun Edna astui sisään ja ilmoitti tulostaan köhäisemällä.
”Draco. Tulisitko hetkeksi mukaani”, Edna sanoi. Narcissan silmissä välähti huoli. Eikö nainen vieläkään ymmärtänyt, että hänen poikansa oli jo aikuinen? Draco heitti rauhoittelevan silmäyksen äitiinsä ja seurasi Ednaa olohuoneen läpi työhuoneeseen.
”Vedä verhot ikkunan eteen, minulle tulee päänsärkyä”, Edna sanoi. Draco totteli heti. Edna istui sillä välin alas huoneen ainoaan tuoliin.
”Istu”, Edna sanoi Dracolle. Draco katseli hieman hämääntyneenä ympärilleen ja kaivoi sitten sauvan taskustaan. Hän katsoi Ednaa kuin lupaa kysyen. Tyttö nyökkäsi hieman. Draco taikoi tyhjästä tuolin ja istui sille.
”Isäsi on taas mokannut”, Edna sanoi, kuin olisi todennut että ulkona satoi taas. Draco vain nyökkäsi.
”Sinun kuuluu korjata virhe”, Edna sanoi. Toinen nyökkäys.
”Puhu jotain.”
”Kyllä, Edna”, Draco vastasi lyhyesti. Edna hymyili. Draco oppi nopeasti. Uusi sukupolvi oli aina parempi.
”Sinä tiedät tehtävän?” Edna kysyi.
”Kyllä, Edna.”
”Tee se sitten”, Edna sanoi. ”Voit lähteä. Tee se heti.” Draco nyökkäsi vastaukseksi ja nousi ylös. Hän oli jo astumassa ulos ovesta, kun Edna puhui.
”Draco”, hän sanoi. Draco kääntyi ympäri.
”Menit sitten valitsemaan hänet. Olisit voinut ottaa sen toisenkin”, Edna sanoi. Dracon silmät laajenivat hiukan, mutta mikään muu ei paljastanut hänen järkytystään. Hän kääntyi ympäri ja lähti huoneesta sanomatta sanaakaan.

*

Tylypahkan käytävät kaikuivat tyhjyyttään. Kaikki oppilaat olivat ulkona tai omissa tuvissaan. Ednaa jännitti. Suunnitelman onnistuminen riippui siitä, onnistuisiko hän vakuuttamaan rehtorin vilpittömyydestään. Hänen ”vanhempansa” olivat mukana menossa rehtorin kansliaan. Oikeastaan ”vanhemmat” olivat komennutetut velho ja noita Arnold ja Isabella McCashland. Ednasta tulisi Edna McCashland. Draco oli onnistunut saamaan McCashlandit komennutettua, kun he olivat olleet nukkumassa kotonaan. Sillä hetkellä he olivat tajuissaan ja tietoisia ympäristöstään.
"Jos autatte minua esiintymällä vanhempinani", Edna oli sanonut, "Lupaan jättää teidät ja teidän perheenne rauhaan. Tyhjennän vain muistinne tämän jälkeen, ja elätte onnellisina niin kuin tähänkin asti."
Edna ei ollut puhunut mitään suunnitelmistaan tai siitä miksi hän tarvitsi leikkivanhemmat.
"Muistatteko suunnitelman?" Edna kysyi heidän saapuessaan kivihirviön eteen. Arnold ja Isabella nyökkäsivät.
"Hyvä. Piparminttupastilli!" Edna sanoi salasanan. Kivihirviö hyppäsi sivuun, ja kaikki kolme astuivat liukuville portaille. Ne veivät heidät ylös saakka ja pysähtyivät rehtorin kanslian eteen. Edna koputti. Hetken päästä ovi aukesi ja he astuivat sisään.
Rehtorin pöydän edessä oli kolme tuolia odottamassa. Hän viittasi heidät istumaan.
”Olen Isabella McCashland, hyvää päivää”, Isabella sanoi. Hän kätteli rehtoria.
”Arnold McCashland, päivää”, Arnold sanoi ja kätteli hänkin.
”Tässä on meidän tyttäremme Edna McCashland”, Isabella sanoi. Edna ojensi kätensä rehtorille.
”Mehän olimme sopineet tapaamisesta”, rehtori sanoi. Isabella ja Arnold nyökkäsivät hieman hämmentyineinä.
”No olen päättänyt jo. Edna on hyväksytty koulun oppilaaksi. Nyt hänet pitää vain lajitella tupaan. Mitä jos hoitaisimme sen nyt heti paikalla?” rehtori kysyi. Ednan oli vaikea pidättää riemuaan. Hän oli myös hämmästynyt asian nopeudesta. Lajittelu hoituisi helposti. Hän vain olisi ajattelematta mitään ja lajitteluhattu laittaisi hänet Luihuiseen. Rehtori nousi ylös ja otti kuluneen hatun hyllyltä. Hän ojensi sen Ednalle, joka pisti hatun päähänsä. Se valahti hänen silmilleen, niin kuin ekaluokkalaisillakin.
”Hmm... Vaikea tapaus”, Edna kuuli äänen päänsä sisällä. ”Olet näköjään päättänyt olla ajattelematta mitään, joten minä saan hoitaa tämän ihan yksin. No ei se mitään haittaa. Sinulle ilmeisesti käy mikä tahansa tupa. Hmm...” hattu sanoi. Seurasi pitkä hiljaisuus. Lopulta hattu oli tehnyt päätöksensä.
”Sinä olet ilmiselvä ROHKELIKKO!” Edna henkäisi hämmästyksestä. Hänen silmänsä laajentuivat. Kuinka se saattoi olla mahdollista? Hän, puhdasverinen ja Voldemortin tytär, Rohkelikko? Ehkä hänen olisi sittenkin kannattanut pyytää päästä Luihuiseen.
Edna otti hatun hitaasti pois päästään. Hän katsoi ”vanhempiaan” kysyvästi.
”Mm, mukavaa että sinustakin tuli Rohkelikko kun kaikki muutkin suvussa ovat olleet”, Isabella sanoi hymyillen.
”Joo, niin minustakin”, Edna sanoi tekopirteästi ja hymyili. Hän käänsi katseensa rehtoriin.
”Voimmeko nyt lähteä?” Edna kysyi. Rehtori nyökkäsi ja sulki silmänsä. Kun hän avasi ne, Edna vanhempineen oli poissa.

Edna astui sisään Malfoyn kartanoon. Aulassa olijat hiljenivät heti ja loivat katseensa lattiaan, mutta tyttö oli tottunut siihen. Hän mulkaisi heitä vihaisesti ja käveli rivakasti läpi aulan.
Olohuoneessa olivat Draco Malfoy, Asteria Greengrass ja Lucius ja Narcissa Malfoy. He kaikki keskeyttivät myös puheensa kun Edna astui sisään. Kaikki yrittivät katsoa jonnekin muualle kuin Ednaan tai toisiinsa.
”Olen Rohkelikossa”, Edna sanoi. ”Mutta se kuuluu suunnitelmaan.”
Lucius ja Narcissa katsoivat häntä silmät pyöreinä. Ednasta se näytti huvittavalta. Draco henkäisi pienesti. Asteria ei näennäisesti  reagoinut mitenkään, mutta Edna tiesi Asterian osaavan hyvin peittää tunteensa. Kukaan ei voinut uskoa, että Edna, Voldemortin ja Bellatrixin tytär, olisi Rohkelikossa.
”Jotain kommentoitavaa siihen?” Edna sanoi. Hänen silmissään leimahti punainen. Kaikki hätkähtivät, paitsi Asteria. Nainen oli todellakin todellinen Luihuinen. Hän näytti puhtoiselta kuin pulmunen, mutta sisältä... Ednaa melkein nauratti. Asteria oli niin ovela.
”Menen huoneeseeni nukkumaan”, Edna sanoi. Siniset silmät katsoivat jokaista vuorotellen. Hän käveli huoneesta pois tuntien jo juoman vaikutuksen.
__________

Että tällaista... Välillä jotain vähän erilaisempaa. *kyllästynyt kirjoittamaan kelmificcejä*

[LunaLuna]

Lisää!! Tää oli tosi kiva ja mielenkiintoinen.  Tykkäsin tästä paljon!

[Gella]

Kiitos kommentista, LunaLuna! Tässä kakkosluku.


Luku 2.
Saapuminen Tylypahkaan

Edna istui junassa nojaten päätään ikkunaan. Häntä väsytti huonosti nukuttu yö. Suunnitelma pantaisiin tänään täytäntöön. Ja hänen täytyisi tehdä se. Ikkunan toisella puolella joku ekaluokkalainen takertui kiinni siskoonsa ja alkoi itkeä. Edna huokaisi. Todella lapsellista käytöstä, hän ei ollut ainakaan ollut tuollainen. Ehkä se johtui siitä, ettei hänellä ollut vanhempia joille itkeä.
Nicolinella oli, Edna ajatteli. Hän hätkähti. Kuinka hänen kuollut isosiskonsa yhtäkkiä pomppasi hänen mieleensä? Ednan ajatukset katkesivat, kun vaunuosaston ovi aukesi. Sisään astui tummatukkainen, vihreänruskeasilmäinen pitkä poika.
”Hei, onko täällä tilaa?” poika kysyi reippaalla äänensävyllä. Edna nyökäytti vähän päätään. Poika astui takaisin käytävään ja huusi kavereilleen.
”Hei Cy, Adrien!” hän huusi. Hetken päästä vaunuosastoon astui kaksi muuta poikaa.
”Hei, minä olen James Potter ja tässä ovat minun kaverini Cyrus Stone ja Adrien Cell”, Jameksi itsensä esitellyt sanoi. Cyrus-nimisellä oli ruskeat hiukset ja hän oli pitkä, kun taas Adrienilla oli punertavat hiukset ja tummanvihreät silmät.
”Hei vain, minä olen Edna McCashland”, Edna sanoi hiljaisella äänellä.
”Sinä taidat olla se uusi Rohkelikon oppilas?” James kysyi. Edna nyökkäsi jälleen.
”Mahtavaa. Me ollaan myös Rohkelikossa”, James sanoi. Edna nyökäytti taas päätään. Häntä ei liiemmin huvittanut jutella.
Vaunuosaston ovi avautui jälleen. Tällä kertaa sisään astui kolme kikattavaa tyttöä.
”Ai moi, James!” Pisin ja ruskeahiuksinen sanoi.
”Hei, Celine”, James sanoi. ”Edna, tässä on Celine Champley”, hän osoitti ruskehiuksista ja vaaleanruskeasilmäistä, ”Annelise Regenbrecht”, hän osoitti vaaleahiuksista ja sinisilmäistä, ”ja tässä hänen pikkusiskonsa Ariella Regenbrecht”, hän osoitti lyhintä tyttöä, joka oli kuin kopio siskostaan.
”Moi”, Edna sanoi hieman kyllästyneenä. Hän ei kumminkaan heti muistaisi tyttöjen nimiä. Kaikki kolme tyttöä istuivat alas. James vaihtoi paikkaa Celinen viereen ja Edna sai Annelisen vierustoverikseen.
”Hei muuten, sinun täytyy olla se uusi Rohkelikko!” Annelise sanoi. Edna nyökkäsi. Hänen katseensa harhaili aseman ihmisissä. Joku Jamesin näköinen poika hyppäsi juuri junaan. Hänen perässään kaksi muutakin poikaa nousivat kyytiin.
”Erositko sinä Albuksesta?” Annelise kysyi. Tämä lause herätti Ednan. Narcissa yritti jatkuvasti parittaa häntä Scorpiukselle. Se oli sinänsä outoa, sillä poika oli edelleen vuoden nuorempi kuin hän. Lisäksi oli kummallista kuvitella menevänsä naimisiin jonkun sellaisen kanssa, kenen on nähnyt kasvavan pikkulapsesta melkein aikuiseksi asti. Juoma oli tehonnut paljon paremmin kuin hän oli osannut odottakaan. Edna ei ollut vanhentunut kuuteen vuoteen. Velhojen taikajuomilla oli mahdollista pysäyttää ikääntyminen. Se ei tietenkään lisännyt elinvuosia, vaan pikemminkin vähensi niitä. Saman ikäisenä pysyminen oli kuitenkin ollut elintärkeää suunnitelman kannalta. Hänen täytyisi saavuttaa Harry Potterin lapsien luottamus. Yhden hän oli jo ilmeisesti tavannutkin.
”Kuule, James”, Edna aloitti keskeyttäen samalla muiden puheet. Hän ei kuitenkaan välittänyt siitä. ”Etkös sinä olekin kuuluisan Harry Potterin lapsi?” Edna kysyi. Sana ”kuuluisan” tuli hieman ivallisesti, mutta kukaan ei onneksi huomannut sitä.
”Taidan olla”, James sanoi. ”Ainakin olen yhtä hyvä huispauksessa!” hän virnisti. Edna hymyili vähän. Se oli kaikkein hankalin asia. Hänen täytyisi opetella hymyilemään, mikä oli useimmiten todella vaikeaa hänelle. Ednalla ei juuri ollut ilon aiheita, ja yleensä hän vältti hymyilyä ja nauramista.
Juna lähti liikkeelle. Kaikki notkahtivat taaksepäin.
”Tuolla junankuljettajalla taitaa olla vähän ongelmia”, James mutisi. ”Mistä muropaketista hän on korttinsa hankkinut?” Muut naurahtivat. Syntyi pitkä hiljaisuus kun kaikki vaipuivat ajatuksiinsa. Edna katseli ohi kiitäviä maisemia. Melko pian he pääsivät pois kaupungista maaseudulle. Muutama lehmä katseli ihmeissään junan menoa. Ednaa alkoi nukuttaa. Hänen silmänsä olivat jo melkein kiinni, kun joku puhui.
”Vaihdetaanko kaavut jo nyt, ennen kuin tullaan perille? Tai oikeastaan ennen kuin te kaikki nukahdatte”, Jamesin ääni sanoi.
”Mikäs siinä”, Adrien mutisi. Tytöt vaihtoivat ensin poikien odottaessa ulkopuolella ja sitten toisinpäin.
”Nyt kun te olette kaikki vähän pirteämpiä, niin mennään tutustumaan ihmisiin! Että Edna oppii vähän tuntemaan meidän luokkalaisiamme”, James sanoi pirteästi. Edna haukotteli.
”Sopii minulle”, Edna sanoi. He lähtivät kulkemaan junan käytävää. James pysähtyi heti ensimmäisen vaunuosaston kohdalle. Hän tempaisi oven auki.
”Terve rakas veljeni!” hän huudahti. Vaunuosastossa mustatukkainen poika pyöritteli silmiään.
”Joo joo, James. En mitenkään jaksaisi sinua juuri nyt”, poika sanoi.
”Edna hei, tässä on minun veljeni Albus Potter. Ja nuo tuossa ovat Jimmy McGinnes, sano vain Jim, ja Nicholas Newt, sano vain Nick. Tuo tyttö on meidän serkkumme Rose Weasley, ja tuo toinen tyttö on Adrianin pikkusisko Adalia. Voit sanoa vain Ada”, James sanoi välittämättä Albuksesta. Albuksella oli hätkähdyttävän vihreät silmät. Jimmylla oli tummanruskeat hiukset, jotka olivat pörrössä ja tummansiniset silmät. Nicholaksen hiukset olivat vähän pidemmät kuin muiden, ja ne olivat mustat. Hänen silmänsä olivat siniharmaat.
”Albus, Jim, Nick, Rose, Ada, tässä on Edna McCashland”, James esitteli. ”Hän on se uusi seitsemäsluokkalainen Rohkelikko.”
”Tervetuloa Tylypahkaan!” Rose sanoi ja hymyili Ednalle ystävällisesti.
”Kiitos”, Edna sanoi ja hymyili myös. Sehän alkoi jo sujua.
”Lähdetään seuraavaan vaunuosastoon!” James huudahti iloisesti.
”Minä taidan jäädä tänne”, Celine sanoi. James nyökkäsi ja he lähtivät vaunuosastosta. Cyrus sulki oven perässään.
James johdatti heidät seuraavaan junavaunuun ja avasi yhden osaston oven.
”Sisko rakas!” James tervehti. Pienikokoinen punapää irvisti.
”Hei vain, James”, hän sanoi, mutta ei yhtä innostuneesti kuin James.
”Huomaatteko, kaikki sisarukseni vihaavat minua”, James sanoi muka-surullisensa.
”Tuo punapää tuossa on siskoni Lily Potter, tuossa ovat hänen kaverinsa kaksoset Sarah ja Shirley Sullivan”, James näytti kahta täsmälleen samannäköistä tyttöä. Kummallakin oli vaaleat hiukset ja vihreät silmät. He vilkuttivat iloisesti.
”Ja tuo on siskoni poikaystävä nimeltä William Waylett”, James sanoi.
”Lopeta!” Lily kivahti. ”Satun tietämään, että sinulla oli tyttöystävä jo ensimmäisellä luokalla!”
”Niin taisi olla, mutta sinähän olet puhtoinen pikkulapsi, Lily enkeli”, James sanoi. ”Sinun kuuluu kertoa äidille ja isälle kaikki!”
”Joo joo. Muistatko vielä? Jos sinä kerrot minusta, minä kerron siitä kun sinä...”, Lily piti tauon. Hän katsoi Jamesia virnistäen ovelasti. Poika näytti hieman hätääntyneeltä.
”Hyvä on, hyvä on. Sinä voitit. En kerro mitään”, James sanoi.
”Hyvä. Pidäkin siitä huoli. Minä saan kyllä tietää jos olet kertonut”, Lily sanoi. James perääntyi ulos ovesta ja paiskasi sen kiinni takanaan.
”Että pikkusiskot osaavat olla ärsyttäviä”, hän virnisti ja siirtyi seuraavan vaunuosaston eteen.
"Kappas vain. Keitäs täältä löytyykään", James sanoi. Edna kurkisti vaunuosastoon ja henkäisi hämmästyksestä, tai ehkä kauhistuksesta. Scorpius Malfoy ja hänen kaverinsa istuivat osastossa nauraen juuri jollekin jutulle.
James avasi oven. Nauru loppui heti, kun Luihuiset näkivät keitä tulijat olivat.
"Kas, Malfoy", James sanoi huvittuneesti.
"Potter", Scorpius sanoi kireästi. Sitten hän huomasi Ednan. Hän näytti kauhistuneelta.
"Tuo tuossa on Scorpius Malfoy", James sanoi.
"Edna", Scorpius totesi kummallisella äänensävyllä. Hän tuijotti tyttöä. Sitten hän virnisti.
"Olet näköjään löytänyt itsellesi seuraa", hän sanoi.
"Turpa kiinni!" Edna kivahti, hänen silmänsä leimahtivat punaisina. Scorpius vaikeni. Hän tiesi rangaistuksista.
"Hmm, tuota heippa vaan", James sanoi. He perääntyivät ulos vaunuosastosta.
"Mitä tuo oli olevinaan?" James tiukkasi heti oven sulkeuduttua.
"Ei mitään", Edna sanoi.
"Mistä sinä tunnet Malfoyn?" James yritti vielä.
"En halua puhua siitä", Edna sanoi. Hän vältteli Jamesin katsetta.

Oli jo pimeää, kun juna tuli perille. Edna, James, Adrien, Cyrus, Annelise ja Ariella hyppäsivät ulos junasta.
”Ekaluokkalaiset! Ekaluokkalaiset tänne!” joku huuteli jossain.
”Tuo on Hagrid, joka johdattaa ekaluokkalaiset veneille”, James sanoi. ”Mutta me menemme noilla”, hän osoitti kärryjä metsän vieressä. Niitä vetivät hevosen nökäiset mustat olennot, Thestralit. Ednaa puistatti. Hän käänsi katseensa pois.
”Mitä tehdään matkatavaroille?” Edna kysyi.
”Ne jätetään junaan”, James sanoi. ”Tulkaa, mennään!”
He kävelivät juna-aseman poikki vaunujen luokse. Tuuli puhalsi heidän takaansa kaataen jonkun pienen oppilaan kumoon. Se huvitti Ednaa. Edna nousi vaunuun ensimmäisenä. James tuli hänen perässään ja tarttui Annelisea kädestä vetäen tämän ylös. Ariella hyppäsi kyytiin seuraavaksi. Viimeisinä tulivat Adrien ja Cyrus.
”Miten täällä on jotenkin ahtaan tuntuista?” Adrien kysyi.
”En minä vaan tiedä”, James virnisti.
”Olisiko sittenkin pitänyt ottaa kaksi vaunua?” Annelise kysyi. Hän oli painautunut aivan Jamesiin kiinni.
”Ei tietenkään”, James sanoi ja kietoi kätensä Annelisen hartioiden ympäri. Tyttö punastui heleästi. Adrien ja Cyrus alkoivat jutella jotain huispauksesta ja Ariella ja Annelise koulusta. Annelise painautui samalla enemmän Jamesin kainaloon.
”James”, Edna kuiskasi metelin varjossa.
”Hmm?” James sanoi.
”Näetkö sinä nuo thestralit, jotka vetävät tätä vaunua?” Edna kysyi.
”Nuo luurankomaiset hevoset? Näen”, James vastasi. Ednalla tuli kylmät väreet. Hän mietti, kenen kuoleman James oli mahtanut nähdä.

Vaunut pysähtyivät koulun pihalle. Vahtimestari Voro yritti sohia kaikkia oppilaita totuustutkalla, tosin huonolla tuloksella. Edna oli onnellinen, ettei häntä tutkittu, sillä hänen taskuissaan oli roppakaupalla pimeän taikuuden esineitä. James piteli Annelisea kädestä koko matkan, ja tyttö punasteli onnessaan. Adrien kertoi Ednalle hiljaisella äänellä, että joka ikinen tyttö koulussa olisi toivonut saavansa olla Jamesin tyttöystävä. He eivät nähneet Albusta ja tämän kavereita kertaakaan. Lilyn he näkivät vain vilaukselta, kun tämä meni sisään Suureen saliin.
Salissa he istuivat kaikki vierekkäin. James piteli edelleen Annelisea kädestä pöydän alla. Albus ystävineen istui muutaman tuolin päässä heistä, kun taas Lily oli aivan pöydän toisessa päässä.

Hetken päästä joku nuoren näköinen miesopettaja johdatti ekaluokkalaisjonon saliin. Hän pysäytti jonon riviksi ja asetti puisen pallin heidän eteensä, ja sen päälle saman kuluneen hatun, jolla Edna oli lajiteltu. Hattu lauloi jonkin tylsän laulun, jota Edna ei jaksanut kuunnella. Sen jälkeen lajittelu alkoi.
”Kun luen nimenne, asetutte pallille istumaan ja laitatte hatun päähänne”, mies selosti. ”Jenny Abbot!”
Joku pieni vaaleatukkainen tyttö asettui jakkaralle.
”PUUSKUPUH!” hattu huusi hetken miettimisen jälkeen. Tyttö riensi Puuskupuhin pöytään istumaan. Edna vilkaisi Luihuisten pöytää. Scorpius istui halveksivan näköisenä kaveriensa ympäröimänä. Hän tunsi Ednan tuijotuksen ja käänsi päätään. Edna hymyili hänelle kammottavaa hymyä, sellaista joka sai kaikki kuolonsyöjät vapisemaan pelosta. Scorpius käänsi katseensa poispäin.
Nyt lajitteluvuorossa oli joku pieni tyttö, jolla oli todella pitkät, miltei valkoiset hiukset.
”Tuo on minun pikkusiskoni!” joku lähellä istuva sanoi. Ednaa ei kiinnostanut. Hän vain halusi lajittelun loppuvan mahdollisimman nopeasti.
Vihdoin viimeinen henkilö (”Yestin Welks!” ”LUIHUINEN!”) oli lajiteltu. Rehtori nousi ylös ja alkoi puhua. Hän selitti Kielletystä metsästä ja muista säännöistä, joita Edna ei jaksanut kuunnella.
”Ja nyt tämän piteimmittä puheitta, alkakaamme syödä!” rehtori sanoi todella mahtipontisesti. Edna pyöritteli silmiään. Puhe oli ollut vähän liiankin pitkä.
”Vihdoinkin!” James huusi kovaan ääneen. Rehtori kuuli sen ja mulkaisi Jamesia pahasti. Poika ei siitä välittänyt vaan lappasi ison kasan ruokaa lautaselleen.
”Ota ruokaa Edna!” James sanoi iloisesti. Edna otti vähän perunaa, lihaa sekä salaattia ja kaatoi kermakaljaa lasiinsa. Malfoyn kartanolla oli totisesti saanut parempaa ruokaa, vaikka kotintontut laittoivat ruuan täälläkin.
”Edna hei!” James sanoi. ”Tuo tuossa on Felicia Smith”, James osoitti tyttöä, jolla oli lyhyet mustat hiukset ja jäiset siniset silmät, ”ja tuossa on Kelly Bloom”, hän jatkoi. Kelly oli osoittanut pikkusiskoaan lajittelun aikana. Kellylla oli samanväriset hiukset kuin siskollaan ja meripihkanväriset silmät.
”Sinulla on jännät silmät, Kelly”, Edna totesi. Kelly hymyili.
”Joo, kaikki sanovat niin”, tyttö totesi. ”Tuo pikkutyttö tuolla on muuten minun pikkusiskoni”, Kelly sanoi. Hän osoitti pöydän päässä istuvaa tyttöä. Hän näytti syövän aivan yksin.
”Hän näyttää yksinäiseltä”, Edna sanoi.
”Totta”, Kelly vastasi. ”Minä haen hänet tänne, ettei hänen tarvitse syödä yksin”, hän jatkoi. Tyttö nousi ylös ja lähti.
”Muuten, me olemme myös seitsemännellä luokalla”, Felicia sanoi. Hänen silmänsä loistivat kummallisesti. Ednasta se oli karmivaa.
Kelly palasi hetken päästä pikkusiskonsa mukanaan.
”Tässä on Kacy”, Kelly esitteli. Pikkutyttö katsoi heitä hymyillen suloisesti. Vaaleiden hiuksien lisäksi hänellä oli suuret siniset silmät, jotka katsoivat heitä viattomasti. Ednan teki mieli tuhahtaa. Sen ikäiset pikkupenskat olivat kaikkea muuta kuin suloisia ja viattomia. Joillekin jäi ikuisia traumoja kiusaamisesta. Edna ei onnekseen kuulunut heihin. Malfoyn kartanossa kaikki olivat aina palvoneet häntä. Kukaan ei ollut sanonut hänelle pahasti, eikä kenellekään olisi tullut mieleenkään edes koskea häntä yhdellä sormella. Tai sauvalla. Kaikki olivat pelänneet häntä ja hänen rangaistuksiaan. Edna ei tosin käyttänyt edes kidutuskirousta, sillä hänen mielestään se oli rahvaanomaista. Ednalla oli kyllä muitakin keinoja rangaista. Jos rangaistava välttämättä tarvitsi kidutusta, hän oli antanut tehtävän jollekin halukkaalle kuolonsyöjälle. Heitä oli yleensä löytynyt paljon.
”Otatko perunaa, Kacy?” Kelly kysyi juuri siskoltaan. Kacy nyökkäsi pienesti ja näytti todella ujolta. Edna huokaisi. Hänenkin olisi pitänyt varmaan syödä jotain.
”Huomenna saadaan lukujärjestykset, Edna”, James sanoi. Hän ilmeisesti rakasti käyttää tytön nimeä.
”Taidat tykätä nimestäni?” Edna kysyi virnistäen.
”Kuinka niin?”
”No kun käytät sitä koko ajan”, Edna vastasi.
”Ai, joo. Niinpä taidan käyttää”, James sanoi. Hänkin virnisti. ”Se on hauska. Eikös sinun oikea nimesi ole Edeline?”
”On. Mistä sinä sen tiesit?” Edna kysyi ihmeissään.
”Rehtori kertoi keväällä, että meidän kouluumme tulee uusi oppilas nimeltä Edeline McCashland”, James sanoi. Hän virnuili edelleen.
”Naurat sukunimelleni vai?” Edna kysyi. ”No, mutta se onkin vain...”, hänen teki mieli hakata itseään lautasella päähän. Kuinka hän voisi muka sanoa Jamesille, ettei se ole hänen oikea sukunimensä, vaan se on Lestrange?
”Niin?” James kysyi.
”Niin, siis se on vain pelkkä nimi. Voin vaikka vaihtaa sen, jos minua huvittaa”, Edna keksi äkkiä. ”Minusta se on hauska ja erottuva, joten päätin kuitenkin pitää sen.”
”Aivan. Minunkin tekisi joskus mieli vaihtaa sukunimeä. Kaikki tuntevat minut pelkä nimen perusteella, ja jotkut kysyvät jopa nimikirjoitusta isältäni”, James sanoi.
”Ikävää varmaankin”, Edna sanoi.
”Ei, päinvastoin! Yleensä sanon heille, että isäni on lomalla Etelänavalla ja valokuvat nimikirjoituksilla varustettuna saapuvat vasta toukokuussa. Fiksuimmat tajuavat vitsin ja lähtevät noloina pois, ja tyhmät... No, he odottavat niitä valokuvia varmaan vieläkin”, James virnisti. Ednaa nauratti. James oli ovela poika, oikein kelvollinen Luihuiseen.
”Hei katso, jälkiruoka on ilmestynyt”, James sanoi.
”Se tuli jo ajat sitten, etkö huomannut?” Adrien kysyi.
”Enpä tainnut”, James sanoi. Hän kiinnitti huomionsa taas Anneliseen. Edna kääntyi poispäin ja katseli Rohkelikon oppilaita. Eräs tyttö kiinnitti hänen huomionsa. Tyttö näytti melko pieneltä, Edna monta vuotta nuoremmalta. Hänellä oli punaiset hiukset ja hän jutteli erään toisen punatukkaisen tytön kanssa.
”Hei James”, Edna sanoi
”Nyt sinäkin käytät minun nimeäni! Eikös se ole luonnollista. Niin mitä?”
”Eikös tuo tyttö tuolla olekin sinun siskosi?” Edna kysyi.
”On, mitä hänestä?”
”Kenen kanssa hän juttelee?” Edna kysyi.
”Mmm, tuo on Annelisen ja Ariellan pikkusisko Scarlett. Hän on orpo, jonka he adoptoivat jästien orpokodista. Sitten ilmeni että Scarlettillakin on taikavoimia, ja nyt hän on täällä”, James selitti. Ednasta tarina kuulosti jotenkin tutulta, mutta ei saanut päähänsä missä oli kuullut sen aikaisemmin. Hän päätti heittää asian mielestään.
Jälkiruuat haihtuivat pois. Edna tajusi ettei ollut syönyt yhtään jälkiruokaa, mutta se ei liiemmin haitannut häntä. Ei hänellä edes ollut nälkä.
Rehtori nousi taas seisomaan. Tällä kertaa Edna ei kuunnellut edes jutun aihetta, sillä häntä väsytti ja hän halusi äkkiä jonnekin rauhalliseen paikkaan. Vaikapa makuusaliin. Hänelle oli tullut aivan hirveä päänsärky.
Vihdoin rehtori lopetti. Kaikki oppilaat nousivat seisomaan. Joku Rohkelikon valvojaoppilas huuteli ensiluokkalaisia seuraamaan häntä. Kelly tarttui Kacya kädestä ja viittasi Ednaa seuraamaan. He yrittivät päästä tunnoksen läpi oville. Hetken päästä Adrien ja Felicia liittyivät heidän seuraansa.
Aulassa oli vielä paljon porukkaa, mutta kun he pääsivät marmoriportaat ylös, väki vähentyi. He jatkoivat matkaa hiljaisuuden vallitessa erinäisten käytävien läpi. Muut Rohkelikot kulkivat heidän edessään ja takanaan. Ensiluokkalaisten jono oli ilmeisesti jäänyt jälkeen muista.
”Kuinka me tiedämme salasanan?” Edna kysyi. Häntä väsytti ja päänsärky senkuin yltyi, joten häntä ei liiemmin huvittanut istuksia käytävässä odottamassa jotakuta valvojaoppilasta.
”Joku valvojaoppilas meni jo meidän edellämme”, Kelly vastasi. Kacy, joka piteli edelleen häntä kädestä, näytti myös väsyneeltä.
Vihdoin he saapuivat Rohkelikkotornin eteen. Joku viidesluokkalainen tyttö piti vahtia tympääntyneen näköisenä.
”Salasana on 'Marjakuusi'. Paras muistaa se, sillä minä en ole tässä kaikkia päiviä valvomassa”, valvojaoppilas ärähti. Taulu, joka esitti Lihavaa Leidiä, heilahti auki. He kömpivät sisään. Kelly auttoi Kacya.
”Tuota taisi vituttaa”, Edna totesi, kun maalaus oli heilahtanut takaisin kiinni heidän takanaan.
”Mitä se tarkoittaa?” Kacy kysyi suuret, viattoman näköiset silmät pyöreinä. Ednaa ärsytti. Ihan kuin Kacy ei muka olisi tiennyt.
”Se tarkoittaa vähän samaa kuin ärsyttää”, Kelly selitti. Hän katsoi Ednaa moittivasti ja sanoi sitten, ”Minä saatan sinut makuusaliin, Kacy.”
Kelly lähti Kacyn kanssa makuusalien ovelle. Edna jäi Rohkelikkojen punaisen oleskeluhuoneen keskelle seisomaan.
”Mennäänkö mekin?” Felicia kysyi. Edna nyökkäsi. He kiipesivät yhdessä portaat ylös sen makuusalin kohdalle, missä luki 'Seitsemännen luokan tytöt'. Felicia avasi oven ja he astuivat sisään. Felicia istui yhdelle sängyistä. Edna huomasi oman matka-arkkunsa yhden sängyn vieressä ja rojahti siihen.
”Missä kaikki muut ovat?” Edna kysyi.
”No, Kellyhan on saattamassa Kacya ja Annelise on jossain. Minä ja sinä ollaan tässä näin”, Felicia vastasi.
”Mitä? Eikö täällä nuku ketään muita?” Edna kysyi ihmeissään.
”Ei. Siksi me olemme onnellisia, kun saamme sinut tänne myös. Meitä on niin vähän, katsos”, Felicia sanoi. Ena nyökkäsi. Hän nousi ylös sängyltä ja meni ikkunaan.
”Täysikuu. Onpas se kaunis”, hän totesi.
”Sisältä katsottuna kyllä. Mutta en suosittelisi ulos menemistä, siellä voi olla ihmissusia”, Felicia sanoi. Edna oli avaamaisillaan suunsa, mutta näki Felician silmissä saman oudon katseen ja päätti olla hiljaa.
Ovi avautui. Kelly astui sisään.
”Saatoin Kacyn makuusaliin”, hän sanoi. ”Ettekö ole vielä vaihtaneet yöpukuja?” hän kysyi.
”Emme. Tulimme juuri”, Felicia sanoi. Hän pörrötti lyhyitä hiuksiaan takaata. ”Minä menen ensin pesulle”, hän sanoi ja hyppäsi ylös. Hän otti pienen mustan pussukan matka-arkustaan ja ryntäsi kylpyhuoneeseen. Kelly kohautti olkapäitään ja virnisti.
”Nyt hän on siellä puoli yötä”, Kelly sanoi. Hän alkoi vaihtaa yöpukua päälleen. Edna otti hänestä mallia ja kaivoi hänkin yöpuvun ja pesuvälineet arkustaan. He vaihtoivat yöpuvut päälleen rupatellen niitä näitä koulusta ja muusta. Kohta Felicia tuli ulos kylpyhuoneesta ja alkoi vaihtaa yöpukua hänkin.
”Muuten”, Kelly sanoi, ”missä Annelise on?” hän kysyi.
”Varmaan Jamesin kanssa jossain”, Edna vastasi ja kohautti olkapäitään.
”Jamesin? James Potterin? Oletko tosissasi?” Kelly kysyi. Hän näytti kauhistuneelta.
”Olen. He rupesivat flirttailemaan jo vaunussa. Varmaan menivät jonnekin luutakomeroon tai jotain”, Edna sanoi. Häntä alkoi vähän kiinnostaa asia. Mikä Jamesissa oli niin erikoista? ”Miten niin?” Edna kysyi.
”Voi ei. Tämä ei ole ollenkaan hyvä. Ei ollenkaan”, Kelly sanoi. Felicia katsoi vakavana.
”Mutta miksi? Selitä nyt?” Edna sanoi. Hän alkoi käydä kärsimättömäksi.
”James Potter on koulun pahin naistennaurattaja. Annelise tietää sen, mutta menee silti lankaan. Viikon kuluttua James jättää hänet kuin nallin kalliolle ja iskee itselleen uuden tytön”, Kelly sanoi. ”Ja Annelise tulee minulle itkemään. Hän on aika herkkä”, Kelly jatkoi.
”Ahaa. Ymmärrän ongelman. Minä voin yrittää keksiä jotain”, Edna sanoi.
”Voisitko? Se olisi hienoa. Katsos, minä olen se lohdutustyyppi, jolle kaikki tulavat itkemään”, Kelly sanoi. Hän katsoi Feliciaa merkitsevästi. Tyttö oli kuin ei olisi huomannutkaan.
”No, minä menen pesulle”, Edna sanoi. Hän otti oman pesupussukkansa mukaan ja peseytyi nopeasti. Sitten oli Kellyn vuoro. Edna purki sillä välin vaatteet matkalaukustaan kaappiinsa ja laittoi muutkin tavarat paikoilleen. Hänen pikkuinen pöllönsä oli ilmeisesti viety pöllölään, sillä sitä ei näkynyt missään.
”Tiedätkö”, Felicia sanoi yhtäkkiä.
”No?” Edna kysyi. Hän vilkaisi kylpyhuoneen ovelle päin. Kelly oli ilmeisesti vieläkin suihkussa.
”Täällä oli ennen tyttö nimeltä April”, Felicia sanoi. Hän oli hiljaa.
”Joo, mitä hänestä?” Edna kysyi. Felicia karmi häntä edelleen, vaikka tytön silmät eivät loistaneetkaan kummallisesti.
”Hän kuoli”, Felicia sanoi.
”Oikeasti? Miksei kukaan ole kertonut minulle?” Edna kysyi.
”No, kun kaikki pitivät hänestä. Se oli oikeastaan aika outoa. Ei ollut yhtään henkilöä, joka ei olisi pitänyt hänestä”, Felicia sanoi.
”Omituista”, Edna sanoi. Asia alkoi pikkuhiljaa kiinnostaa häntä.
”James rakasti häntä”, Felicia sanoi. ”Mutta sitten April kuoli. Jotkut sanovat, että se oli onnettomuus, mutta useimmat uskovat että hänet murhattiin”, Felicia sanoi. Edna yritti näyttää hämmästyneeltä ja pelokkaalta. Se oli jotenkin vaikeata. Kuinkahan monta ihmistä hän itse oli tappanut, tai oikeastaan tapattanut? Edna ei pitänyt tappamisesta, mutta joskus se oli pakollista. Kuten Harry Potterin tapauksessa.
”Miksi haluat kertoa tämän minulle?” Edna kysyi.
”Koska”, Felicia sanoi, ”sinä olet vähän niin kuin Aprilin korvaus. Sinulla on jopa sama sänky kuin hänellä. Kukaan ei ole ottanut sitä pois, sillä kukaan ei ole halunnut”, hän jatkoi.
”Ja James”, Felicia sanoi, ”James rakasti Aprilia yli kaiken. Ihan totta. Enemmän kuin mitään muuta. Ja he olivat onnellisia. Mutta April”, hän teki eleen jonka merkitys ei jäänyt epäselväksi, ”ja James ei ole siitä lähtien pystynyt kunnolla rakastamaan ketään. Hän harrastaa pikasuhteita, jotka päättyvät kahden päivän päästä niiden aloittamisesta. Annelise tietää tämän ja siksi Kelly on niin huolissaan”, Felicia sanoi. Tieto tuntui olevan liikaa Ednan aivoille. Hän vain katsoi Feliciaa.
”Kelly yrittä olla kuin meidän kaikkien äiti. Tai ennemminkin isosisko. Hänelle mennään valittamaan asioista ja kertomaan juttuja jotka painavat mieltä. Kaikki Rohkelikon tytöt tekevät sitä, kuin myös jotkut muiden tupien tytöistä ja jopa jotkut Rohkelikon pojat”, Felicia sanoi.
”Hän taisi sanoakin, että kaikki tulevat aina kertomaan huolensa hänelle tai jotain vastaavaa”, Edna sanoi, mutta Felicia ei ehtinyt vastata kun kylpyhuoneen ovi avautui ja Kelly tuli.
”Jäinkö jostain paitsi?” hän kysyi outo ilme kasvoillaan. Se oli jotain hymyn, hämmennyksen ja epäluuloisuuden väliltä. Hänen oli täytynyt huomata kummallinen hiljaisuus huoneessa ja se tapa, kuinka Edna ja Felicia katsoivat toisiaan; Edna vähän kauhuissaan ja hämmentyneenä ja Felicia kysyvällä ilmeellä, 'aiotko kertoa Kellylle?'
”Ei, et jäänyt paitsi mistään”, Edna sanoi. ”Olimme juuri menossa nukkumaan”.
”Ai, okei. Mennään vain kaikki nukkumaan”, Kelly sanoi hymyillen. Hän loikkasi omaan sänkyynsä. Edna laittoi sauvansa yöpöydälleen ja meni peiton alle. Felicia oli jo kavunnut omaan sänkyynsä ja osoitti valoja taikasauvallaan. Ne sammuivat. Syntyi pitkä hiljaisuus. Edna ei saanut unta. Hetken päästä sekä Kellyn että Felician vuoteesta alkoi kuulua tasainen hengitys. Kummatkin nukkuivat.

Kun Edna viimein sai unta, hän näki outoa painajaista. Se oli todella sekava ja pelottava, mutta kun hän aamulla heräsi, hän ei muistanut siitä mitään.

[Lotazi]

En tajua miksi tähän ei olla kommentoitu! 

Teksti on kirjoitettu juuri sellaisella tavalla, jota tykkään lukea. Tarinan idea on aivan käsittämmättömän upea ja olisin niin onnellinen, jos pystyisit jatkamaan tämän kirjoittamista vaikka oletkin kirjoittanut toisen luvun 2008. Harmi, että tästä on ilmestynyt vain kaksi lukua, koska tämä on niin hyvä ettei tämän lukemista tahtoisi millään lopettaa.

Tykkäsin todella paljon, olen aivan sanaton. 

[Gella]

Lotazi: Oho! Nyt olen yllättynyt Kiitos kommentista! Olen tätä ficciä kirjoittanut tuosta pitemmälle kaksi tai kolme lukua, sitten innostus on lopahtanut. Voisin periaatteessa jatkaa, jos saisin inspiraation takaisin, mutta jotenkin en usko. Ja en tiedä, osaanko enää kirjoittaa samalla tavalla kuin tuolloin, plus että olen tietysti kehittynyt jonkin verran kirjoittajana.

Mutta kiitoksia!

[Cassie Cullen]

Ei kai tässä tule Edna ja James paritusta. Tahtooo Albusksen ja Ednan yhteen. Jatkoa odotan. T:Cass

[Anne Lee]

Tämähän on ihana. Yllätyin iloisesti, kun luin nuo muutamat osat