It's written in the stars, kelmific, k-11, 9. osa VIHDOINKIN 6.12.2010!! :)

[serafina II]

Title: It’s written in the stars
Author: Serafina II
Pairning: Kelmific
Rating: K11, saattaa nousta K15
Genre: Romance, humor, drama jne.
Summary: Seitsemäs eli viimeinen lukukausi Tylypahkassa on alkamassa, eikä Lily voi sietää ympärillään pörräävää Jamesia.
Videotraileri:  http://www.youtube.com/watch?v=SMw4rfh7oSs


A/N: En ole ennen kirjoittanut kelmificciä, joten katsotaanhan mitä tästä tulee. Tämä oli finissä, mutta se ei nyt toimi, joten pistänpäs tänne. 

/muoks 7.12.2010/  Nyt lueskeltuani tätä pisimpään kestänyttä projektiani ikinä, huomasin että nuo ekat osat ovat aivan laittoman lyhyitä ja ehkä hieman pinnallisesti kirjoitettuja, tarinassa ei ole siinä vaiheessa vielä hirmuisesti syvyyttä (puolustukseksi voin sanoa että olin ficin kirjoittamista aloitellessani 13-vuotias ).
Olen kuitenkin onnellinen, että huomasin itsekin kehittyneeni matkan varrella pikkuhiljaa kirjoittajana, näihin uusiin lukuihin joita minulla on koneella valmiina, olen saanut pituutta, ja syvyyttäkin mukaan, juonenkäänteitä ja kaikkea muuta jännää ja voin kertoa että olen lievästi sanottuna innoissani mihin suuntaan tämä ficci on menossa.

Tässä vuosien varrella on ollut jos jonkinmoista mutkaa matkassa, rakas koneeni sanoi sopimuksensa irti ja poisti kaikki tuotokseni ja siinä meni kirjoitushalut pitkäksi aikaa. Myös siirtymävaihe yläasteelta lukioon oli erityisen rankka, en saanut mitään aikaiseksi muuta kuin koulujuttuja. Nyt abina kun koitosta on jäljellä enää muutama kuukausi, (luojan kiitos, olen niin kyllästynyt opiskeluun että aion pitää välivuoden) olen saanut kirjoitusinspiraationi takaisin!
Toivon että edes joku jaksaisi lukea tämän ficin pienoisesta alkukankeudesta huolimatta, ja jaksaisi kommentoida, se vaan lisää kirjoitusintoa!


/muoks 25.3.11/ Sain jostain hullun idean vääntää tästä ficistä videotraileri!! Sen kanssa tapellessa onkin mennyt päivä jos toinenkin ja muutama yökin   Mutta nyt se on valmis ja kaikkien nähtävillä! Se on ekoja itse yksin tekemiäni videoita, joten armoa
Suurin osa noista hahmoista tuli tosi itsestäänselvyytenä et miltä sen pitää näyttää, mutta jotkut olivat tooosi hankalia.. Peter ja Amy ovat ficissä suht pienessä osassa, joten heitä ei videollakaan aljoa nähdä johtuen mm. etten löytänyt heistä klippejä.
Mutta tässä on linkkiä, ja kommenttia olisi kiva saada!

http://www.youtube.com/watch?v=SMw4rfh7oSs


Enjoy! =)





Luku 1



“Lily, oletko jo pakannut kaikki tavarasi?” rouva Evans huusi alakerrasta. ”Muuttoauto saapui jo.”
”Joo, pyytäisitkö isää auttamaan kantamisessa? Nämä laatikot ovat tosi painavia”, Lily vastasi huoneestaan. He muuttaisivat isän työn perässä toiseen kaupunkiin lähelle Lontoota. Lukukausi Tylypahkassa alkaisi kahden viikon päästä. Lily ei ollut nähnyt ystäviään Jessicaa, Katherinea ja Amya koko kesänä, mutta he olivat pitäneet yhteyttä kirjeitse ja puhelimitse. Jessica ja Amy asuivat Lontoossa ja Katherine siinä kaupungissa, johon Lilyn perhe oli muuttamassa.
”Mitä haahuilet täällä? Meidän pitäisi lähteä jo!” Lily kääntyi ja näki ovella sisarensa Petunian irvistelemässä.
”Odotan kuules isää auttamaan näiden tavaroiden kantamisessa. Ja nyt, voisitko häipyä?”
”Miksi teidän pitää aina puhua toisillenne tuollalailla? Voisitte jo pikkuhiljaa alkaa puhutella toisianne sivistyneemmin. Olette jo sen verran vanhoja”, herra Evans sanoi ilmestyen ovelle.
”Tuon kummajaisen kanssa on aika hankalaa keskustella sivistyneesti”, Petunia sanoi ja hymyili herttaisesti.
”Sinä senkin…” Lily sanoi hampaitaan kiristellen.
”Petunia, nyt riittää jo. Mene hakemaan tavaroitasi huoneestasi”, herra Evans sanoi.
”Mutta enhän minä jaksa kantaa niitä laatikoita!”
”Tulen sitten auttamaan kun olen kantanut Lilyn laatikot alas”, herra Evans lupasi. ”Voithan sinä kantaa niitä kevyempiä, niin Lilykin tekee.”
”Okei, tule sitten pian!” Petunia tiuskaisi ja lähti niskojaan nakellen huoneeseensa.
”Noniin, otappa kiinni tästä toisesta päästä!” herra Evans sanoi ja lähti raahaamaan lipastoa Lilyn avulla alakertaan.




”Ota kiinni, Anturajalka!” James Potter huusi Sirius Mustalle. He heittelivät kaatoa Potterien talon takaisella pellolla.
”Voi hitto! Voisit edes vähän paremmin tähdätä!” Sirius karjui Jamesille, joka oli paiskannut kaadon kymmenen metriä ohi hänestä.
”Itsepähän et ottanut kiinni, senkin mämmikoura!” James hihkaisi ja näytti kieltään Siriukselle.
”Itselläsi on surkea sihti! Kuinka voit olla jahtaaja, ja vielä huispauskapteeni!?” Sirius ärsytti Jamesia.
”Haista nyt…” James rääkäisi ja pinkaisi luutansa vauhtiin. Hän liisi kohti Siriusta ja oli pudottaa tämän luudaltaan.
”Miten itse olet edes päässyt koko joukkueeseen, kun meinaat tipahtaa luudaltasi!” James ilkkui.
”Ääh, minua vain vähän nälättää. Olisikohan äiti jo saanut ruoan valmiiksi?” Sirius pohti ja odottamatta vastausta lensi Potterien pihaan. Hän laittoi luudan nojaamaan seinää vasten ja astui takaovesta sisään. James pudisti päätään ja meni perässä.
”Terve vara-äitee, onko sapuska jo valmista?” Sirius kysyi rouva Potterilta joka sekoitti kattilassa kastiketta.
”Aivan pian. Menkäähän nyt pesemään kätenne, ja tulkaa sitten auttamaan minua kattauksessa”, rouva Potter sanoi. Hän oli hoikka ja kaunis nainen, jolla oli tummanruskeat, melkein mustat kiharat hiukset ja samanlaiset ruskeat silmät kuin Jamesilla.
Pian pojat jo ryntäsivät takaisin keittiöön. He kattoivat nopeasti pöydän ja ottivat lautasensa täyteen muusia ja lihapullia.
”Nam, tämä on lempiruokaani”, Sirius sanoi suu täynnä ruokaa. ”Taidampa ottaa vielä vähän lisää.”
Sirius otti lisää vielä kolme lautasellista. James ”vain” kaksi.




Lily astui uuteen huoneeseensa. Se oli hieman suurempi, kuin vanha ja toisesta ikkunasta näki suoraan läheiselle järvelle. Ulkona tihkutti vähän. Hän päätti, että laittaisi sängyn ikkunan alapuolelle seinää vasten. Kirjoituspöytä tulisi toisen ikkunan alle. Lipasto yhdelle vapaalle seinälle. Hän kuvitteli punaiset verhonsa ikkunaan ja saman värisen mattonsa lattiaan. Huoneesta tulisi hieno.
Lily havahtui siihen kun puhelin soi alakerrassa. Isä huusi, että se olisi hänelle.
”Lily Evans puhelimessa.”
”Hei Lily, täällä on Katherine. Oletteko te jo uudessa talossanne?”
”Joo, saavuimme vasta äsken. Isä asensi juuri puhelimen.”
”Ei sinua huvittaisi tulla kanssani kylille? Voisin vähän näyttää paikkoja. Tai no eihän täällä paljonkaan näytettävää ole.”
”Odotas kysyn äidiltä, päästääkö hän minut vielä katoamaan.” Lily sanoi ja juoksi ulos äitinsä luo. Tämä purki isän kanssa tavaroita muuttoautosta.
”Äiskäää!! Katherine kysyy, voinko mennä hänen kanssaan tutustumaan vähän paikkoihin?”
”Sinun täytyisi kyllä syödä jotain ennen sitä.”
”Mutta voisinhan syödä Kathyn kanssa jossakin. Kai täältä jostain ruokaa saa?”
”No mene sitten, mutta tule yhdeksäksi kotiin, äläkä eksy”,
”Joo joo, kiitos äiti!” Lily hihkaisi juosten takaisin sisälle.
”Missä nähdään?” hän sanoi luuriin.
”Vaikka järven rannalla laiturilla. Pue uikkarit vaatteiden alle ja ota pyyhe mukaan. Mennään pulahtamaan illemmalla.”
”Okei, nähdään siinä vartin päästä.”
”Joo, nähdään!”
Lily sulki luurin. Hän juoksi yläkertaan huoneeseensa. Onneksi laatikko, jossa olivat hänen vaatteensa, oli jo huoneessa. Lily puki valkoiset narubikininsä ja niiden päälle valkoisen niskan takaa sidottavan topin ja saman värisen hameen, joka ulottui hieman polven yläpuolelle. Hän keräsi paksut punaiset hiuksensa nutturalle. Saa kelvata, Lily päätti vilkaistuaan peiliin ja tunki pyyhkeensä ja rahapussinsa laukkuunsa ja rymisteli alakertaan. Eteisessä hän veti valkoiset pienellä korolla varustetut kengät jalkaansa.
”Heippa äiti ja iskä, tulen yhdeksän maissa kotiin.”
”Hei hei, älä eksy!”
”En tietenkään isä, minullahan on Kathy oppaana”, Lily sanoi hymyillen ja lähti tietä pitkin kohti rantaa.
Sade lakkasi kokonaan kun Lily käveli tiellä. Lähestyessään laituria hän huomasi, että Katherine odotti häntä jo. Tyttö oli vähän Lilyä pidempi ja hänellä oli tummanruskeat hiukset, jotka ylettyivät lapaluihin asti. Kathyllä oli kauniit ruskeat silmät ja pieni siro nenä. Yllään hänellä oli punainen niskan takaa sidottava mekko ja hiuksissa oli punainen panta. Kathy oli hieman ujo ja hän oli yhtä innokas opiskelija kuin Lily.
Huomattuaan Lilyn Kathy lähti hymyillen ystäväänsä vastaan ja halasi tätä.
”Ihana nähdä sinua Lily!”
”Niin sinuakin Kathy! Oliko siellä Kreikassa kivaa? Näytät ruskettuneelta.”
”Tottakai, siellä oli aivan huippua! Katie tosin jo heti paloi ekana päivänä kun ei käyttänyt aurinkorasvaa.”
Katie oli Kathyn vuotta nuorempi sisko. Hän oli sisarensa vastakohta. Katie veti poikia puoleensa pitkine vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen. Hän oli iloinen ja puhelias ja kuului rohkelikon huispausjoukkueeseen, jossa hän toimi lyöjänä Sirius Mustan kanssa.
”Mitäs Katielle muuten kuuluu? Olisi kiva nähdä hänetkin.”
”Käydään meillä sitten myöhemmin, mutta nyt lähdetään tuonne kylille. Voimme keskustella kuulumisista samalla kun kävellään”, Kathy sanoi ja tytöt lähtivät rinnakkain kävelemään kohti kylän ”keskustaa”.


He kävivät pienessä vaatekaupassa, joka olikin kylän ainoa. Lily löysi sieltä aivan ihanan vihreän topin, jonka hän osti. He poikkesivat myös ruokakaupassa, josta tytöt ostivat karkkia. Paikallisessa pizzeriassa ei ollut paljoa väkeä, joten he saivat tilaamansa pizzat nopeasti eteensä.
”Huh, en jaksa enää yhtään!” Lily sanoi taputellen vatsaansa. ”Nämä kengät hankasivat jalkoihini rakot, voitaisiinko mennä seuraavaksi uimaan?”
”Joo mennään vaan, minullakin on jo kuuma.”
Tytöt huikkasivat tarjoilijalle joka toikin heille laskun. Maksettuaan he suunnistivat ovesta ulos. Koko matkan rantaan Lily käveli kuin kana ja ulisi että, jalat olivat ihan rakoilla.
”Nämä kengät ovat kyllä kauniit, mutteivat mitkään kävelyyn sopivat,” Lily voihkaisi.
”Voi voi sinua. Menen vaihtamaan tuonne pukkariin uikkarit. Voit jo mennä uimaan tai odottaa minua rannalla.”
Lily päätti jo mennä uimaan. Hän viikkasi vaatteensa ja laittoi ne laukkuunsa. Hän avasi hiuksensa ja lähti kävelemään kohti vettä. Kastaessaan jalkansa veteen, hän huomasi että vesihän oli lämmintä. Vähän matkan päästä Lily lähti uimaan sammakkoa ja sitten, kun jalat eivät enää ylettäneet pohjaan, hän kääntyi selälleen ja laittoi silmänsä kiinni ja jäi kellumaan. Rannalta kuului leikkivien lasten kiljahduksia. Yhtäkkiä Lily tunsi, että joku tarttui häntä jaloista ja kiskaisi hänet pinnan alle. Paniikissa Lily vetäisi vettä keuhkoihin ja potkaisi sitä, joka oli meinannut hukuttaa hänet. Hän nousi köhien pintaan ja kuuli kuinka joku sanoi hänen takanaan: ”Ei sitä väkivaltaiseksi tarvitse heittäytyä!”
Kylmänväreet kulkivat Lilyn ruumiin läpi. Tuon äänen hän tuntisi missä vain. Hän käännähti raivoissaan äänen suuntaan ja näki mustan hiuspehkon. Lily karjui niin kovaa kuin kurkusta lähti: ”PAINU HELVETTIIN, JAMES POTTER!!!”



A/N: Tämmönen eka osa. Oli aika lyhyt mutta koitan jatkossa saada pidempiä. Toivoisin kommentteja, niin pitkiä kuin lyhyitäkin, risuja ja ruusuja, kaikki kelpaa.

[Luthienne]

”Terve vara-äitee, onko sapuska jo valmista?” Sirius kysyi rouva Potterilta joka sekoitti kattilassa kastiketta.

Tuolle repesin täysin, niin Siriuksen tapaista.  

Mutta kirjoitahan lisää jatkoa, jään seuraamaan tätä ficciä. ;>

[serafina II]

Luthiennelle kiitos kommentista. Sinulla on muuten ihana ava! Tässä tulee jatkoa


Luku 2


Lily tuijotti raivoissaan Jamesin virnuilevaa naamataulua. Että olisi tehnyt mieli lyödä poikaa! Tämähän oli meinannut hukuttaa hänet! Hän mulkaisi Jamesia murhaavasti, käännähti ja lähti uimaan sammakkoa rantaa kohti.
”Lily, odota! Älä ota sitä niin vakavasti! Minähän vain pelleilin!” James huusi ja lähti räpiköimään tytön perään.
”Pelleilit hengelläni! Melkein hukuin! Jos minulla olisi nyt taikasauva käytössäni, olisit vainaa!” Lily huusi ja jatkoi uimistaan. Eräs noin 12-vuotias poika katsoi Lilyä vähän oudosti kuullessaan taikasauvasta, mutta hän ei antanut sen haitata raivoamistaan.
”Ja mitä sinä ylipäätään teet täällä? Oletko seurannut minua?”
”Asia on sillä lailla, että minä satun asumaan tuossa ihan lähellä. Minun tässä pitäisi kysyä, että oletko sinä seurannut minua!”
Lily tuhahti. ”Minä en IKINÄ seuraisi sinua minnekkään!” Näin sanottuaan hän keräsi kamppeensa ja suunnisti pukukoppiin.
”Lily, mitä sinä jo nyt tulet pois? Oliko vesi niin kylmää? Minä sain vasta vaatteet vaihdettu”, Katherine kysyi Lilyltä nähdessään tämän ryntäävän naama mutrulla pukukoppiin.
”Ei mitään sellaista. Katsopa tuonne laiturille, ketä siellä on!”
Kathy vilkaisi laiturille. Nähtyään Jamesin ja Siriuksen vilkuttamassa iloisesti hymyillen, hän valahti kalpeaksi.
”Voi hemmetin hemmetti, mitä nuo älykääpiöt täällä tekevät!?”
”Sanos muuta. Potter sanoi asuvansa tässä lähellä.”
”Voi ei!” Kathy parahti. ”Miksenköhän ole törmännyt häneen aikaisemmin? Olen kuitenkin asunut koko ikäni täällä. Tosin kesälomat olemme yleensä jossain reissussa, joten ehkä se sitten johtuu siitä.”
”Joka tapauksessa, päiväni on täysin pilalla, kiitos Potterin, eikä minua todellakaan kiinnosta nähdä häntä, joten jätettäisiinkö uiminen toiseen kertaan?” Lily ilmoitti ja hymyili toiveikkaasti.
”No minultakin meni yllättäen halu uida, kun näin NUO, joten häivytään. No voi ei, nyt ne lähtivät tänne, mene äkkiä sinne koppiin!” Kathy kiljaisi ja työnsi Lilyn edellä pukukoppiin.
Lily kiskoi vaatteensa märkien uikkareidensa päälle. Toppi otti inhottavasti ihoon kiinni, mutta hän ei välittänyt.
”Reitti selvä, aivokääpiöitä ei näy missään”, Kathy kuiskasi kurkkien kopin oven suusta ulos.
Kathy lähti edellä ulos ja Lily perässä. Häntä ihmetytti, miksei kelmejä näkynyt enää missään. Lily huokaisi helpotuksesta ja lähti Katherinen perään. Rynnätessään nurkan takaa hän törmäsi Kathyn selkään. Tyttö tuijotti Siriuksen ja Jamesin hymyileviä kasvoja kiukkuisena.
”Voisitteko nyt ystävällisesti päästää meidät ohi, Musta?” Kathy sanoi tuijottaen Siriusta pistävästi silmiin. Poika oli häntä yli kymmenen senttiä pidempi.
”Älä nyt hermostu! Pääsette ohi vasta kun olette kertoneet missä asutte!”
”Unen näit, ja syvän Musta!” Lily sanoi Kathyn selän takaa.
”James, naisesi näyttää vähän vihaiselta, lepyttele häntä vähän”, Sirius möläytti virnistellen.
”MINÄ EN OLE MIKÄÄN HÄNEN NAISENSA! JA ELLETTE LOPETA, KATHY KIROAA TEIDÄT HYTTYSIKSI! HÄN NIMITTÄIN TÄYTTI VIIME KUUSSA SEITSEMÄNTOISTA!” Lily karjui pää punaisena Siriukselle.
”James, auta! Nyt minua alkaa jo ihan kunnolla pelottaa…”
”Lily, rauhoituhan nyt hieman…” James aloitti.
”Se on EVANS sinulle, senkin hyypiö!” Lily ärjyi. ”Ja me lähdemme nyt!”
Lily käännähti kannoillaan ja lähti kiertämään koppia Kathy kannoillaan. Matka kumminkin tyssäsi lyhyeen. Lily tuijotti suu auki tielle jossa joku lihava poika ajoi mopollaan. Kyydissä istui ilman kypärää kiljuva Petunia. Pojatkin tulivat katsomaan mitä tytöt tuijottivat.
”Katso, Sarvihaara! Dursley on saanut tyttöystävän! Nyt ovat maailmankirjat sekaisin ja pahasti!”
”Täytyy olla aika jälkeenjäänyt se tyttö, joka hänet huolii!” James sanoi räkättäen.
”Tuo tyttö on minun rakas sisareni, Potter”, Lily ilmoitti toivuttuaan järkytyksestä. Hän ei muistanut edes huutaa Jamesille.
”ANTEEKSI MITÄ!!?? SINULLA ON SISKO!? MIKSET OLE KERTONUT?” James kysyi Lilyltä.
”Et ole kysynyt. Ja mitä se sinua sitä paitsi liikuttaa? Ja nyt me kyllä lähdetään ihan oikeasti. Tule Kathy.” Lily kiskaisi tytön mukaansa ja jätti pojat seisomaan kopin nurkalle.




Aamulla Lily heräsi tasaiseen koputukseen. Joku koputti hänen sänkynsä yläpuolella olevaan ikkunaan. Hän kiskaisi rullaverhon ylös ja näki pöllön, jolla oli jalassaan kirje. Hän tunnisti sen Tylypahkan pöllöksi.
”Odota nyt hetki, kyllä minä avaan”, Lily sanoi unisena yrittäen saada ikkunaa auki. Ikkuna naksahti ja pöllö liisi suoraan Lilyn pöllön häkin luokse. ”Joo joo, kyllä saat jotain pitkän matkasi jälkeen. Älä nyt hätäile!” Lily sanoi pöllölle, joka katsoi häntä tuimasti. Hän irrotti sen jalasta kaksi Tylypahkan vaakunalla varustettua kirjekuorta ja vippasi pöllölle pari pöllönamia. Se huhuili pari kertaa ja lensi sitten avoimesta ikkunasta ulos. Lily otti ohuemman kirjeen käteensä ja repäisi sen auki. Hän luki paperin nopeasti läpi. Samat jaaritukset että koulu alkaisi 1. syyskuuta ja mukana oli kirjalista. Lily otti käteensä toisen kirjeensä ja repi sen auki ihmetellen, mitä se sisälsi. Kuului kilahdus, kun joku kova kirjekuoressa ollut esine putosi lattialle. Hän ei välittänyt siitä, vaan alkoi lukea mukana ollutta kirjettä. Luettuaan sen läpi, hän hieraisi epäuskoisena silmiään ja luki kirjeen vielä uudestaan hitaammin läpi. Sisäistettyään lukemansa hänen kasvoilleen levisi leveä virnistys ja hyppäsi seisomaan sängylleen ja alkoi pomppia niin, että jouset natisivat.
”JAHUU, MINÄ OLEN JOHTAJATYTTÖ, MINÄ OLEN JOHTAJATYTTÖ!” Lily kiljui niin että koko talo kaikui.
”PÄÄ KIINNI TORVI, MINÄ YRITÄN NUKKUA!” kuului nariseva ääni Petunian huoneesta. Lily ei kuitenkaan antanut Petunian pilata iloaan, vaan hän hyppäsi lattialle ja alkoi etsimään pudonnutta merkkiään. Löydettyään sen sängyn alta hän alkoi tutkimaan sitä. Merkki oli hopeinen ja kiilteli sisään paistavan auringon valossa. Siihen oli kaiverrettu kirjaimet JT. Lily sulki huoneensa ikkunan ja lähti loikkimaan alakertaan merkki toisessa ja kirje toisessa kädessään.
”Huomenta Lily, mitä sinä siellä yläkerrassa oikein mekastit? Onko kaikki hyvin?” rouva Evans tervehti tytärtään alakerrassa.
”Paremmin kuin hyvin, minut nimitettiin koulumme johtajatytöksi!” Lily hihkaisi iloisesti ja lehden kanssa ohi kulkeva isä taputti tytärtään päälaelle ja onnitteli tätä hymyillen. Äitikin onnitteli häntä halaten.
”Voi, kukakohan mahtaa olla johtajapoika? Luihuisesta se ei ainakaan ole, he kaikki ovat niin ilkeitä. Rohkelikosta ei voi olla kukaan muu kuin Lupin, tai sitten se on joku Puuskupuhista tai Korpinkynnestä. No, he ovat ihan kivoja kanssa,” Lily papatti innoissaan. Hänen vanhempansa eivät tajunneet puoliakaan, hymyilivät vain iloisesti. Hän teki itselleen leivän, otti lasin tuoremehua ja pomppi iloisena huoneeseensa. Siellä hän laittoi aamiaisensa kirjoituspöydän kulmalle, avasi matka-arkkunsa ja penkoi sieltä mustepullon, sulkakynän ja muutaman pergamentin. He olivat Katherinen kanssa sopineet, että he pyytäisivät Jessican ja Amyn mukaansa Viistokujalle hankkimaan koulutavaransa. Lily alkoi kirjoittaa tytöille kirjeitä, joissa pyysi heidät parin päivän päästä Viistokujalle. Saatuaan kirjeet valmiiksi, hän taittoi ne, raapusti kirjekuoriin nimet Jessica Griffen ja Amy Stevens, jonka jälkeen hän sitoi ne tunturipöllönsä Princessin jalkaan.
”Vie nämä kirjeet Jessicalle ja Amylle,” hän sanoi päästäessään linnun ikkunasta ja alkoi syömään leipäänsä lukien samalla Me Noidat-lehteä.
Yhtäkkiä ikkunaan koputettiin.
”No joko taas! Kukahan siellä tällä kertaa kaipaa minua?” Lily pohdiskeli ääneen avatessaan ikkunan. Sisään pelmahti tunturipöllö, tosin isompi kuin hänen omansa. Hän tunnisti sen Jamesin pöllöksi, Örvelöksi. Hän huokaisi raskaasti. Mitä asiaa sillä Potterilla nyt oli!? Hän kirosi Jamesin syvimpään maanrakoon ja irrotti kirjeen Örvelön jalasta. Pöllö levitti siipensä ja lensi ikkunasta ulos. Lily pamautti ikkunan kiukkuisena kiinni ja repi kuoren auki.

Terve Lily!

Sain tänään kirjeen Dumbledorelta, hän nimitti minut johtajapojaksi. (”Nyt se on seonnut totaalisesti” kommentoi Lily ääneen.) Isä oli nähnyt hänet tänään taikaministeriössä, jossa hän oli maininnut, että sinä olet johtajatyttö. Odotellen yhteisiä partiointejamme.
James Potter

”Koko viimeinen vuoteni Tylypahkassa on pilalla, kiitos James Potterin!”


A/N: Joops, aika lyhyehkö osa. Kommenteista olisin tooosi iloinen.

[serafina II]

Vaikka kukaan ei ole nyt kommentoinut ( Nyyhks...) laitan nyt tämän 3. osan. Toivoisin että kommaisitte tätä, jos kukaan sattuu lukeen...

Luku 3


”Lilyyyyyyy!!! Minulla on ollut niiiin ikävä sinua!” kiljui Jessica Griffen juostessaan Lilyä kohden hiukset hulmuten. Hän oli suurin piirtein Lilyn pituinen, ehkä pari senttiä lyhyempi ja hänellä oli pitkät vaaleat hiukset, jotka ylettyivät melkein takapuoleen. Jessicalla oli siniset silmät ja pieni nenä. Yllään hänellä oli vaaleanpunainen toppi ja valkoinen hame, joka ylettyi puoleen reiteen. Hiuksissa oli vaaleanpunainen panta, jolla hiukset oli vedetty pois kasvoilta. Jessican kaunis olemus sai pojat tuijottamaan häntä joka paikassa. Siriuskin oli kolmannella luokalla lyönyt vetoa Jamesin kanssa siitä, onko tyttö veela. Sirius oli kuitenkin suureksi surukseen joutunut luovuttamaan Jamesille kymmenen kaljuunaa.
”Ja Kathykin on täällä. Te olette niin ihania!” Jessica höpötti loikatessaan ensin Lilyn, sitten Kathyn kaulaan. Muutaman metrin hänen perässään tuli porukan lyhyin tyttö, Amy Stevens. Amykin halasi heitä hymyillen. Hänen vaaleanruskeat hiuksensa olivat ponihännällä. Jalassaan hänellä oli tiukat pillifarkut ja päällään pitkä vihreä toppi. Silmät olivat siniharmaat.
”Moi Lily ja Kathy! Minullakin on ollut ikävä teitä! Miten loma on mennyt? Onko James paljon häiriköinyt sinua, Lily?”
”Arvaapas kaksi kertaa. Hän asuu samalla kadulla kanssani! Olen aika hyvin onnistunut välttämään häntä ja Mustaa,” Lily sanoi nyrpeä ilme sievillä kasvoillaan. ”Tosin olen asunut kaupungissa vajaan viikon.”
”Hei Lily, mikä tuo hopeinen merkki on? Ei kai vaan… ON SE!! JT! MEIDÄN LILS ON JOHTAJATYTTÖ! NYT VOIT ANTAA KELMEILLE MIELINMÄÄRIN JÄLKI-ISTUNTOA!” Jessica ilmoitti riemuissaan. Hänkään ei kestänyt kelmejä, koska nämä olivat tunkeutuneet jollain ihme keinolla viidennellä luokalla tyttöjen makuusaliin ja varastaneet Jessican vaatteita ja meikkipussin sisällön ja tulleet naisiksi tälläytyneinä Suureen saliin. Jessica oli kiljunut ja raivonnut täysillä ja vedellyt kelmejä vuorotellen käsilaukulla pitkin korvia. Sitä ennen hän oli vielä jotenkin voinut sietää heitä, mutta ei enää.
”Ikävä tuottaa sinulle pettymys Jessy, mutta minun täytynee paljastaa kuka on johtajapoika. James Potter!”
”Voi herra isä!” Jessica kiljaisi ja oli kaatua korkokengillään. Hän otti äkkiä tukea lähimpänä seisovan Katherinen olkapäästä. ”Dumbledore on seonnut ja pahasti!”
”Samaahan minä olen hokenut tässä viime päivinä. Joudun partioimaan sen tontun kanssa KAKSIN!”
”Niinpä, mutta nyt kannattaisi varmaan liikkua, tai aiheutamme tukoksen tänne,” Lily sanoi, sillä he seisoivat keskellä Viistokujaa ja ihmisillä oli hieman hankaluuksia ohittaa riehuva ja kovaääninen tyttöporukka.
”Joo, mentäisiinkö nyt aluksi apoteekkiin, kun se on tuossa lähimpänä? Tarvitsen täydennystä varastooni liemitunteja varten,” kysyi Amy osoittaen pientä tunkkaisen näköistä puotia.
”Joo, ja sen jälkeen käydään kaapukaupassa. Omani ovat aika kärsineitä. Sitten voitaisiin käydä Säilä & Imupaperissa hommaamassa kirjat ja kirjoitusvälineet”, Jessica ehdotti. Muut nyökkäilivät hyväksyvästi.




Kierrettyään Viistokujaa pari tuntia läpi tytöillä oli kädet täynnä muovipusseja ja rahapussit huomattavasti tyhjemmät kuin aikaisemmin. Tarkoituksena oli suunnata vielä lopuksi Vuotavaan Noidankattilaan syömään, sillä kaikkien vatsat kurnivat. Sisällä he istuivat ainoaan vapaaseen pöytään ja alkoivat tutkimaan ruokalistaa.
”Mitäs sanotte tästä: Keitto talon takaa, maista ja ylläty?” ehdotti Katherine.
”Minua vähän pelottaa, mitä se sisältää… Taidan ottaa vain näitä vanhoja kunnon lihapullia,” Lily ilmoitti.
”Toivottavasti  ei kuitenkaan nyt kamalan vanhoja,” Jessica lisäsi kikattaen.
”Tarjoilija hei, me otetaan neljä annosta lihapullia ja juomme kermakaljat,” Amy sanoi tarjoilijalle joka seisoi heidän pöytänsä vieressä odottaen tilauksia.
”Tulee heti,” ilmoitti mies ja harppoi tiskin ohi keittiöön. Pian hän saapui tarjottimellaan neljä kermakaljapulloa.
”Olkaa hyvät, ruoan kanssa menee vielä ihan hetki,” mies sanoi. Tytöt kiittivät kohteliaasti.
Yhtäkkiä Jessica purskautti kermakaljat suustaan pöydälle ja räkätti täysillä.
”Mikä sinulle tuli, Jessy?” Katherine kysyi tuijottaen ihmeissään kasvoiltaan tulipunaista Jessicaa, joka alkoi yskiä ja näytti siltä kuin tämä tukehtuisi.
”Katso…Tuonne…” köhivä Jessica sai sanottua ja osoitti ovelle. Sisälle oli astunut Severus Kalkaros luisuisesta. Kalkaroskin opiskeli samalla luokka-asteella tyttöjen kanssa. Hänellä oli päällään liian pieni neulepaita, joka oli kirkkaanvärinen. Rasvaiset mustat hiukset työntyivät oranssin lippalakin alta esiin. Kalkarosta seurasi pyylevä nainen jolla oli samanlainen nenä kuin pojalla. Varmasti tämän äiti.
”Odota Severus, mihin sinulla on oikein kiire? Et kerennyt sovittamaan niitä kivoja shortseja!” nainen huusi juostessaan poikansa perässä. Huomattuaan kikattelevat tytöt Kalkaros veti lippalakkinsa punastuneille kasvoilleen ja harppoi pitkin askelin Lontoon kadulle johtavan oven luo, kiskaisi sen auki, astui ulos ja pamautti sen kiinni.
”Voi, tuolla pojalla on nyt paha murrosikä päällä, ennen hän oli niin kiltti ja rauhallinen lapsi! En tajua miksi hän suuttui niistä shortseista. Ennen vaaleansininen oli hänen lempivärinsä!” rouva Kalkaros taivasteli viereisessä pöydässä istuvalle rouvalle. Rouva päivitteli jotain siihen, mutta tytöt eivät kuulleet sitä naurultaan.
”Ruikulin lempiväri vaaleansininen! Ihan oikeasti, minä kuolen kohta nauruun! Näittekö te sen lippiksen!?” Jessica hekotti ja haukkoi välillä happea.
”Tai sen paidan! Olisipa minulla ollut kamera!” Amy kikatti.
”Tässä neitien annokset, laitan tämän laskun tähän pöydän reunalle,” tarjoilija sanoi ojentaen lautaset tytöille. ”Hyvää ruokahalua.”
”Kiitos samoin,” möläytti Jessica ja tajutessaan mitä oli sanonut, purskahti uudelleen räkänauruun. Tarjoilija katsoi häntä vähän kummastuneena, pudisti päätään ja meni ohjaamaan sisään tulleet velhon ja noidan vapaaseen nurkkapöytään.
Saatuaan ruokansa syötyä tytöt tutkailivat laskua ja heittivät kukin oman osansa rahoista pöydälle. Sen jälkeen he marssivat kohti Lontoon kadulle johtavaa ovea ja astuivat siitä ulos. Kadulla oli kauhea kuhina. Kukaan ohikulkijoista ei tuntunut huomaavan heidän putkahtamistaan
”Nyt käydään kyllä jossain jästivaateliikkeessä. Niistä tekee aina kaikkia löytöjä,” Jessica ilmoitti, tarrasi ystäviään käsivarsista ja kiskaisi heidät mukaansa. Hän suunnisti määrätietoisesti kohti suurta kauppakeskusta.
”Tästä tulee pitkä reissu,” Lily kuiskasi Amyn korvaan.
”Älä muuta sano!”




”Mikseiköhän Lily ole vastannut kirjeisiini?” James pohti maaten sängyllään ja tuijottaen kattoa.
”Mahtaisiko johtua siitä, että lähetät niitä vähän liiankin tiuhaan tahtiin?” Sirius sanoi.
”No nyt sinä kuulostat jo ihan Kuutamolta!” James huudahti ja vilkaisi Siriusta jokseenkin järkyttyneenä. ”Oletko nyt ihan kunnossa?”
”No olen mutta mentäisiinkö vaikka kiusaamaan Dursleytä, ei olla sitäkään tehty sen jälkeen kun näimme Evansin ja Johnsonin siellä rannalla,” Sirius mutisi maatessaan sängyllään.
”Anturajalka, kuinka monta kertaa olen sanonut, etten voi kiusata Sikapossua nyt kun hän styylaa Lilyn sisaren kanssa. Jos kiusaan häntä, Lilyn perhe saa huonon vaikutelman minusta. Täytyy kyllä sanoa, että tytöllä on harvinaisen huono miesmaku!”
”Minä muuten satun tietämään missä Evans asuu,” Sirius sanoi aivan muina miehinä.
”Ja sinä sanot sen vasta nyt!” James hihkaisi ja hyppäsi istumaan sängylleen. Iloinen hymy levisi hänen kasvoilleen. ”Mennään moikkaamaan häntä!”
”Jes, vihdoinkin jotain toimintaa,” Sirius huudahti ja hyppäsi seisomaan. ”Lähdetään heti!”
”Minun pitää vain vaihtaa ensin vaatteet, että näytän Lilyn perheen edessä edustavalta!” James huudahti ja ryntäsi penkomaan vaatekaappia.
”Sarvihaara, sinähän käyttäydyt kuin tyttö! Tule nyt, on se ihan hyvä,” Sirius sanoi istuessaan tylsistyneenä sängyllään. James oli käynyt kohta jo koko vaatekaapin sisällön läpi. Hän huokaisi tylsistyneenä. Ei James yleensä välittänyt, mitä päällensä puki.
”Noin, olen valmis,” James sanoi ja vilkaisi peiliin.
”No vihdoinkin, yleensä minä olen se, jota tarvitsee odottaa,” Sirius sanoi virnistäen ja loikkasi ylös sängyltä. Pojat loikkivat alakertaan kauhealla ryminällä.
”Hei pojat, minne matka? James, äitisi laittoi juuri ruokaa, syökää nyt ennen kuin lähdette kylille viuhtomaan,” herra Potter sanoi melkein törmätessään ryntääviin poikiin.
”Ei me nyt keretä, kun tuotaa…”
”Ettette vaan tyttöjä menisi kiikaroimaan?” herra Potter sanoi vihjaillen. ”Kun Jamesillakin on parhaat päällänsä.”
”Niitähän juuri!” Sirius sanoi väläyttäen kelmimäisen hymyn ja kiskaisi Jamesin perässään ulos.
”Älkäähän ihan yömyöhään kukkuko!” huusi Jamesin isä poikien perään.
”EI EI…” huusivat pojat yhteen ääneen kävellessään portista ulos kadulle.
”No missäs se Lily asuu?” James kysyi innoissaan.
”Älä nyt revi pelihousujasi innosta kamu. Siinä talossa joka oli vähän aikaan tyhjillään. Noin kaksisataa metriä järvelle päin. Kyllä sinä sen talon tiedät,” Sirius selitti Jamesille poikien kävellessä kohti järveä. Saavuttuaan talolle James luki postilaatikosta Evans. He olivat saapuneet oikeaan osoitteeseen.




”Katsos tätä,” Katherine sanoi ojentaessaan Lilylle Me Noidat –lehden. Sivulla oli kuvia uusinta muotia olevista juhlakaavuista. ”Minä pidin siitä punaisesta, saatanpa ostaa sellaisen jos tarvitsemme tänä vuonna juhlakaapuja.”
”Minusta tämä sininen on aika kaunis. Ja tuo vihreä,” Lily sanoi tutkiessaan aukeamaa.
”Tuo vihreä sopisi silmiisi,” Katherine ilmoitti mielipiteensä. Sen jälkeen tytöt syventyivät taas tutkimaan lehtiä. Yhtäkkiä Lily havahtui kuullessaan puhetta pihalta. He olivat Kathyn kanssa kaksin kotona, eikä vanhempien pitänyt tulla vielä moneen tuntiin kotiin. Kummastuneena hän kohottautui vilkaisemaan ikkunasta ulos. Näky sai hänet järkyttymään.
”Voi saamari!” hän rääkäisi ja Kathy nosti katseensa lehdestä.
”Mitä nyt?”
”Tuolla meidän portin pielessä norkoilevat Musta ja Potter,” Lily ilmoitti. Kathykin vilkaisi ulos.
”Miten hemmetissä he tänne löysivät?”
”En tiedä, mutta annan heille opetuksen, joka ei hevillä unohdu!” Lily sanoi ja hymyili kierosti. ”Tule mennään takaoven kautta ulos. Minulla on suunnitelma.”
Tytöt avasivat takaoven ja vilkaisivat ympärilleen. Pojat olivat ilmeisesti etupihalla. Lily vilkaisi nurkan takaa. Kelmit tutkailivat nyt innoissaan heidän postilaatikkoaan. Herra Evans oli pessyt autonsa aikaisemmin aamulla ja oli jättänyt painepesurinsa maahan. Lily nappasi pesurin ja väänsi letkun auki talon seinässä olevasta hanan suusta. Hän hyppäsi nurkan takaa, tähtäsi letkun pään kohti poikia ja painoi kahvaa. Vesi syöksyi voimakkaalla paineella Jamesia rintaan ja koska poika ei ollut varuillaan, hän pyllähti maahan läpimärkänä. Seuraavaksi Lily tähtäsi Siriukseen, joka ei ehtinyt väistämään ja kaatui Jamesin seuraksi maahan.
”Siitäs saitte älykääpiöt! Toivottavasti tajusitte, ettemme Kathyn kanssa kaipaa teitä!” Lily huusi letku kädessään ja Kathy nauroi kippurassa hänen vieressään. He kävelivät sisään naureskellen jättäen hölmistyneet pojat maahan istumaan. He jäivät ikkunaan katselemaan kuinka James ja Sirius nousivat ja lähtivät kävelemään tietä pitkin kuin uitetut koirat.




”Olisi ehkä pitänyt ilmoittaa Lilylle vierailustamme,” James pohti jälkikäteen samalla, kun he raahautuivat läpimärkinä kohti Pottereiden taloa. Hänellä olivat kengät täynnä vettä, ja joka askeleella litisi.
”Sinä sanot, että olisi EHKÄ pitänyt ilmoittaa! Se likkahan on täysin kahjo! Saadaan vielä keuhkokuume!” Sirius inisi hytisten märissä vaatteissaan.
”Rauhoitu Anturajalka. Nyt on kesä. Ei pieni vesisuihku tapa.”
Vastaukseksi Sirius murahti jotain epämääräistä, kiskaisi Pottereiden talon oven auki ja paineli suoraan suihkuun. James huokaisi ja kiipesi portaat ylös huoneeseensa ja vaihtoi kuivat vaatteet yllensä. Sirius harvemmin oli pahalla päällä. James päätti, ettei jaksa kuunnella tämän kiukuttelua, joten hän päätti mennä nukkumaan ennen kuin Sirius tulisi suihkusta. Melkein heti valot sammutettuaan hän nukahti.

[-Anerya-]

Just noin Lily!

Hyvin kirjoitettu, jälleen. Olen lukenut nämä aiemmin, mutta nyt vasta kommentoin

Hieno tuo loppu kun Lily painepesurilla päästi Jatkoa? Kirjoitathan vielä lisää kesälomasta? Eivät he saa lähteä heti Tylikseen, ei saa  

[Lemon]

Tätä lisää. Sulla on todella hyviä ideoita, jotka saavat tämän ficin todella elämään. James ja Sirius ovat niin hellyyttäviä ja ihania kuin ennenkin ja voi kuinka nauroinkaan lopussa heidän saadessaan pienen vesisuihkun päällensä. Ja Severus oranssissa lippiksessään sai mut nauramaan niin, että tipuin tuolilta. Siis ihan oikeasti. Jatkahan pian, jookos?

-Lemon

[Luthienne]

”Ettette vaan tyttöjä menisi kiikaroimaan?” herra Potter sanoi vihjaillen. ”Kun Jamesillakin on parhaat päällänsä.”
”Niitähän juuri!” Sirius sanoi väläyttäen kelmimäisen hymyn ja kiskaisi Jamesin perässään ulos.
”Älkäähän ihan yömyöhään kukkuko!” huusi Jamesin isä poikien perään.
”EI EI…” huusivat pojat yhteen ääneen kävellessään portista ulos kadulle.

AWWWW. <3 Niin ihana kohta. Voin kuvitella Jamesin päällä jonkun puvun. ^__^ (No ehkei nyt sentääs O_o) Mutta anteeksi sekava kommenttini, jatkoa pyydän!

[Evora]

Hyvä osa oli Muutama kirjotusvirhe oli, mutta ei ne sen suuremmin häirinneet. Laita vaan jatkoa, en jaksa kirjottaa suurempaa kommenttia

Ev

[zougati]

Hyvältä vaikuttava ficci, minä alan jo kaipaamaan jatkoa
Joten jos sitä ilmestyisi...

[neiti seko]

ei juma tää on hauska! osaat kirjoittaa toisin kuin minä...*snif*...  mutta JATKOA ja äkkiä!

[serafina II]

Oii, paljon kommentteja! <3 En ole kerennyt nyt kirjottamaan jatkoa, olin viikon riparilla ja sunnuntaina on juhlat, pitäisi siivoilla ja leipoa.  

-Anerya-: Kiva että tykkäsit, itsekin repeilin kun kirjoitin tota painepesuri kohtaa.  

Lemon: Kiitos paljon!   Severus oranssissa lippiksessä. Minäkin melkein putosin tuolilta kun kirjoitin tuota. xD

Luthienne: Kiitos kiitos.

Evora: Mulle vähän tulee näitä kirjoitusvirheitä, eikä ole betaakaan (ainakaan vielä ).

Zougati & Neiti seko: Jatkoa tulee heti kun saan sen valmiiksi, toivottavasti pian.

Kommentoida saa!

[Luna Lovegood]

Näitä tällaisia on tullut luettua aika paljon, mutta pitää kyllä myöntää että vaikka aihe on aika sama kuin monessa muussakin, niin kyllä tämä erottuu Kirjoitat hyvin, toivottavasti tulee jatkoa pian!

[Lyn]

Lily nappasi pesurin ja väänsi letkun auki talon seinässä olevasta hanan suusta. Hän hyppäsi nurkan takaa, tähtäsi letkun pään kohti poikia ja painoi kahvaa. Vesi syöksyi voimakkaalla paineella Jamesia rintaan ja koska poika ei ollut varuillaan, hän pyllähti maahan läpimärkänä. Seuraavaksi Lily tähtäsi Siriukseen, joka ei ehtinyt väistämään ja kaatui Jamesin seuraksi maahan.

Hyvä Lilyy!!! Jamesia ja Siriusta kävi sääliksi.. Tai ainakin melkein.
Ootko ihan varma ettet oo kirjottanu aikasemmin kelmificcejä?
Ihana ficci, toivottavasti jatkoa tulee pian.  

[Fjalar]

”Sarvihaara, sinähän käyttäydyt kuin tyttö! Tule nyt, on se ihan hyvä”

Jes! Lisää Kelmi-ficcejä... Loistavaa, ja tämä on vielä erittäin mukavan kuuloista tekstiä. Kiitän & kumarran päiväni piristyksestä ja pakko sitä jatkoa on kinuta ^^ (sori sekava kommentti, mutta rakentava lähti Alaskaan )

[serafina II]

Tässä tätä jatkoa nyt tulee. Se on vähän lyhyt, mutta... Toivoisin kommentteja innokkaasti.

Luna Lovegood: Kiitos kommentistasi. Kiva että pidät.

Lyn: Taidan olla melko varma, etten ole ennen kirjotellut kelmeistä Paljon kiitoksia kehuistasi. <3

Fjalar: Ihanaa, että onnistuin piristämään jonkun päivää. Nämä teidän kommenttinne piristävät minun päiviäni. Ei haittaa vaikka rakentavat karkailee Alaskaan. Niin käy joskus. xD


Luku 4


”Äiti, oletko nähnyt tupakaulahuiviani?” Lily kysyi jälleen kerran rynnätessään keittiöön. Aikaisemmin olivat olleet hukassa taikasauva, kengät, sulkakynä ja loitsukirja.
”Se on vaatekaappisi ylimmällä hyllyllä. Voisit jo pikkuhiljaa alkaa huolehtimaan tavaroistasi,” rouva Evans vastasi ja katsoi tytärtään kulmat kurtussa.
”Joo joo, mutta nyt täytyy saada kamat kasaan ja äkkiä, Kathyn perhe tulee ihan kohta hakemaan minua!” Lily sanoi ja ryntäsi rappuset ylös. Rouva Evans huokaisi. Hän ei käsittänyt miksi tyttö jätti pakkaamisen aina viime tinkaan. Pakattuaan Lilyn eväät pussiin hän näki punaisen auton kaartavan pihaan.
”Lily, kyytisi saapui!”
Huutoa seurasi kauhea ryminä kun Lily säntäsi matka-arkkuaan kiskoen alakertaan. Lily jätti matka-arkun eteiseen odottamaan ja juoksi keittiöön halaamaan äitiään.
”Heippa äiti! Kirjoitan sinulle illalla kun olen päässyt perille. Voit sitten lähettää sitten Princessin mukana unohtuneet tavarani.”
”Lähetän, lähetän. Ole ihmisiksi siellä, sinähän olet nyt valvojaoppilas. Voi Lily, minun tulee hirveä ikävä sinua!” Rouva Evans sanoi tippa silmäkulmassa.
”Kyllähän me voidaan aina kirjoitella ja tulen joululomalla kotiin. Heippa!” Lily sanoi ja ryntäsi halaamaan isäänsä olohuoneeseen. Pyyhältäessään eteiseen hän ohitti Petunian ja Vernonin, jotka laskeutuivat rappusia käsikädessä.
”Moikka, Petunia,” Lily sanoi naama peruslukemilla. Petunia nyökkäsi hänelle jäykästi takaisin.
Eteisessä Lily veti kengät jalkaansa ja avasi oven. Katherine nousi takapenkiltä auttamaan häntä nostamaan matka-arkun takakonttiin. Ängettyään takapenkille Katien ja Katherinen väliin heidän isänsä käynnisti auton ja lähti liikkeelle. Lily tervehti tyttöjen äitiä ja vaihtoi kuulumiset. Rouva Johnson oli noita, tyttöjen isä jästi. Katie alkoi heti selittämään kuinka oli eksynyt perheen Kreikan matkalla, mutta ystävällinen nuori velho oli opastanut hänet takaisin hotellille ja muina jäljellä olevina lomapäivinä he olivat tavanneet kaupungilla ja loppukesän olleet kirjeenvaihdossa. Kun Katie lopetti papattamisen, kääntyivät he moottoritielle. Loppumatkan he istuivat melko hiljaa, paitsi Katie, joka yhtäkkiä kirosi raskaasti.
”Katie! Hillitsepä vähän tuota kielenkäyttöäsi!” rouva Johnson sanoi järkyttyneenä katsoen moittivasti nuorimpaan tyttäreensä.
”En voi, en löydä mistään taikasauvaani!” Katie kiljui paniikissa.
”Nyt emme ehdi palata hakemaan sitä, lähetämme sen sitten illalla,” sanoi perheen isä.
”Mutta se ei ehdi huomiseksi, tarvitsen sen heti aamulla!” Katie rääkyi paikaltaan.
”Ehkäpä opit huolehtimaan tavaroistasi tästä lähtien!” rouva Johnson sanoi ja mulkoili edelleen pahasti Katieta.
Loppumatka sujui hiljaisuuden merkeissä. Kello oli varttia vaille yksitoista kun he kaarsivat King’s Crossin aseman parkkipaikalle. Tytöt hyvästelivät Kathyn vanhemmat ja nousivat autosta. He avasivat takakontit ja lähtivät matka-arkkujaan perässä vetäen sisälle asemalle.



Törmättyään kahteen jästiin ja kaadettuaan yhden he vihdoinkin pääsivät laiturille 9 ¾. Junan veturi alkoi jo käynnistyä ja Lily ryntäsi Kathyn ja Katien perässä vaunun ovelle. Valitettavasti joku muukin oli päättänyt tunkea samasta ovesta yhtä aikaa. Se joku oli James Potter.
”Voisitko nyt ystävällisesti päästää minut sisään, ennen kuin taion pääsi kurpitsaksi, Potter!?”
”Ja siinäpä oikein neiti päivänsäde! Hyvällä päällä heti aamusta! Ellet sattunut huomaamaan, minä olin täällä ennen sinua!”
”Sinä senkin aivokääpiö…” Lily aloitti. Juna tööttäsi ja lähti vauhdilla kiitämään raiteita. Lily kiljaisi kauhistuneena ja lensi avoimesta oviaukosta selälleen kovalle kivilattialle. Sekunnin murto-osan päästä James rämähti hänen päälleen. Pojan huulet hipaisivat vahingossa Lilyn omia, ja hänen vatsassaan muljahti. Jamesin huulet olivat tuntuneet pehmeiltä. Lily tunsi kauhistui ajatuksiaan ja alkoi karjumaan Jamesille täyttä kurkkua. Paikalla olevat oppilaiden vanhemmat ja sisarukset tuijottivat heitä. Osa huvittuneina, osa huolissaan kysellen heidän vointiaan. Lily työnsi Jamesin tulipunaisena pois päältään samalla raivoten. Ylös päästyään James ojensi kätensä auttaakseen hänet ylös, mutta Lily ei tarttunut siihen vaan jatkoi pojan haukkumista.
”TÄMÄ ON SINUN VIKASI, SENKIN AIVOTON ITSERAKAS PALLOPÄÄ! JOS VAIN OLISIT PÄÄSTÄNYT MINUT SISÄÄN…”
”JAA ETTÄ MINUN VIKANI!?” karjui James, joka oli menettänyt malttinsa.
”JUNA ON MENNYT, MILLÄ IHMEELLÄ LUULIT MEIDÄN PÄÄSEVÄN TYLYPAHKAAN, KUMPIKIN ON ALAIKÄISIÄ EMME SAA ILMIINTYÄ EMMEKÄ TAIKOA…” Lily jatkoi kiljumistaan
”AIVAN KUIN MINÄ EN TIETÄISI SITÄ!”
Lily katsoi Jamesiin murhaavasti, käänsi tälle selkänsä ja lähti harppomaan ulos laiturilta. James ryntäsi hänen peräänsä. Hän törmäsi Lilyn selkään. Tyttö oli pysähtynyt kuin seinään.
”Loistavaa! Pöllöt jäivät junaan. Emme voi edes ilmoittaa Dumbledorelle, ettemme päässeet junaan!”
Yhtäkkiä Jamesin kasvoja valaisi kelmimäinen hymy.
”Mennään pommittaislinjalla!”


Tylypahkan pikajuna, klo 11.15

Katherine raivasi tietänsä kyynärpäätaktiikalla läpi täysinäisen käytävän. Hän oli hukannut Lilyn aseman tungoksessa ja yritti löytää muitakin ystäviään. Toiseksi viimeisessä vaunuosastossa hän näki kahden ystävänsä irvistelevät kasvot. Syykin selvisi pian. Tyttöjä vastapäätä istuivat virnistelevät kelmit Jamesia lukuunottamatta. Oven auetessa Sirius keskeytti innokkaan selittelynsä ja käänsi katseensa ovelle.
”Hei Kathy! Et kai taas pala halusta päästä kieroilemaan kamalia juoniasi meidän päämme menoksi?” kysyi virnuileva Sirius.
”Mistä arvasit,” pamautti Kathy pitäen kasvonsa peruslukemilla.
”Mihin sinä olet Lilyn jättänyt?” kysyi Jessica, joka selvästi tunsi olonsa epämukavaksi litistettynä nurkkaan Amyn viereen ja Siriusta vastapäätä.
”Kadotin hänet jo asemalla, en ole nähnyt sen jälkeen, luulin että hän on teidän kanssanne.”
”Jamesiakaan ei ole näkynyt sen jälkeen kun hän kaatoi jonkun mummelin ja joutui jäämään pyytelemään anteeksi,” piipitti Peter paikaltaan oven vierestä.
Yhtäkkiä Siriuksen kasvoille ilmestyi innostunut hymy ja hän huitaisi kätensä ylös mäjäyttäen edessään istuvaan Jessicaa nenään.
”Haa!”
”Auuuts!”
”Minä tiedän missä he ovat!” Sirius hihkaisi.
”Missä?!” kaikki kohottivat katseensa ja tuijottivat kiinnostuneita Siriusta. Jessica tunki paperia verta vuotavaan nenäänsä.
”Sarvihaara ja Lily ovat törmänneet käytävällä, Lilynen on vihdoinkin tajunnut kuinka ihana Sarvihaara on. He katsovat toisiaan silmiin, ja Lily kiskoo Sarvihaaran vessaan,” Sirius selittää innoissaan silmät kiiluen ja käsillään huitoen. ”James sulkee oven ja he takertuvat toisiinsa ja alkavat suudella kiihkeästi. Sitten James kiskoo pois Lilyn paid…”
”HYIII, LOPETA HETI!! SINULLA ON NIIN SAIRAS MIELIKUVITUS! LOPETA!” kiljaisi Jessica kasvoillaan pahoinvoiva ilme. Verta pulppusi hänen valkoiselle topilleen.
”Äääks! Mitä söpölle pikku nenullesi on käynyt, Jessy?” kysyi Sirius huomaten vasta nyt aikaansaannoksensa.
”Sinä satuit mojauttamaan minua!” Jessica tiuskaisi ottaen lisää paperia vieressään istuvalta Amylta. ”Katso nyt puseroani! Täytyy lähteä vaihtamaan paita vessaan. Ja ei, en ota sinua mukaani!” Jessica marmatti Siriukselle joka oli jo hypännyt tuoliltaan ylös. Hän istui takaisin alas ja näytti pettyneeltä. Jessica nousi ylös ja tunki ovelle melkein kaatuen Siriuksen syliin. Tyttö astui käytävälle ja ovi pamahti kiinni.

[Ansqu]

Oii ihana! Arvelin jo tuossa alussa, että Lily ja James asuisivat lähekkäin Ihan mahtavaa kirjoitusta, kirjoitahan nopeasti jatkoa tässä uusi lukija

[Lyn]

Aaarrggghhhh!! Ilkeäilkeäilkeäilkeä.
No ei ny.  
Mut aika ilkeeseen kohtaan kyl jätit. Haluaa heti tietää mitä Lilylle ja Jamesille tapahtu.
Enkä mitenkään ole koukussa ficciisi.  

Rakentavaa kommenttia ei tälläkään kertaa taida tulla, mutta ehkä vielä joskus.

~Lyn

[Synagooganuoli]

Miks mä aina sorrun lukemaan kelmificcejä? Varsinkin keskeneräisiä... Sitten mä riudun aina niin kauan, että jatkoa tulee....  Ja aina sama juttu. Miks ihmiset osaa kirjoittaa näin hyviä ficcejä? Ja miks mä rakastan kelmejä? *virn*

Jatkoa kaipailisin...

[serafina II]

Oiiii, ihanaa uusia lukijoita! <3 Ette arvaakaan kuinka iloinen olen näistä kommenteista! Kiitos, kiitos, KIITOS! <3

Ansqu: Kiitos tosi paljon kommentistasi! On aina mukavaa saada uusia lukijoita.

Lyn: Olen niiiin ilkeä   Joku on koukussa ficciini!?     Tämä on ennen kuulumatonta!

Herm-oo-nini: Kiitos kommentistasi paljon! Itsekin pidän kelmeistä toooodella paljon! Jatkoa olen jo yli sivun kirjoittanut, nyt on taas aikaa kirjoittaa, kun alkoivat tetit ja kokeet ovat ohitse. Voisimpa melkein lupailla että jatkoa tulee ensi viikolla. Nyt on kunnon inspis päällä. Se oli tuossa vähän aikaa sitten aika hukassa... No onneksi nyt taas sain kirjoitusintoni takaisin.

Koitan kirjoittaa jatkoa pian, kommentoida tietenkin saa!

[serafina II]

Tässä teille (lyhyttä :S) jatkoa, olkaapa hyvät!


Luku 5


Lily vaipui voipuneena tienpientareelle ja katsoi Pommittaislinjan perävaloja, kun se syöksyi tiehensä. Matka oli ollut hänen elämänsä kamalin. Lily oli syöksynyt kahdesti käytävälle pitkin pituuttaan ja kolmesti Jamesin syliin kun bussi oli kaarrellut. Nyt vatsassa mylläsi ihan kiitettävästi. Sivusilmästään hän näki, että Jamesinkin naama vihersi uhkaavasti, kun tämä lysähti Lilyn viereen kosteaan maahan. Tylyahon kylä näkyi kävelymatkan päässä ja sen takana kaukana näkyivät Tylypahkan tornit. Taivaalla liikkui tummia pilviä, jotka enteilivät sadetta. Istuessaan maassa Lily tunsi ensimmäisten sadepisaroiden laskeutuvan kasvoilleen ja hiuksiinsa. Mahakin oli jo hieman rauhoittunut hirvittävän bussi-matkan jäljiltä, joten Lily kapusi seisaalleen ja varisteli roskia vaatteistaan. James seurasi hänen esimerkkiään.
”Tuota, mitä me nyt teemme? Muut ovat Tylypahkassa vasta tuntien päästä,” Lily kysyi Jamesilta.
”Jospa käveltäisiin Tylyahoon kermakaljoille? Emme ainakaan kastuisi,” ehdotti James varovaisesti odottaen, että Lily alkaisi karjua hänelle päin naamaa, ettei lähtisi Jamesin kanssa Tylyahoon, kuten oli jo asian kolmetuhattasataneljätoista kertaa ilmoittanut. Yllätys olikin melkoinen, kun Lily nyökkäsi ja sanoi: ”Okei.”
Jamesin kasvoille levisi epäuskoinen virnistys ja nuoret lähtivät astelemaan rinnatusten kohti Tylyahon kylää. James vilkuili vähän väliä vierellään kävelevän tytön profiilia. Sade yltyi. Lilyn punaiset laineilla olevat hiukset suoristuivat kastuessaan ja tytön ripsissä kimalteli vesipisaroita. Jamesista hän oli uskomattoman kaunis. Poika oli ollut ihastunut Lilyyn jo kolmannen luokan lopusta asti. Toki hän oli ollut treffeillä muidenkin nättien ja fiksujen tyttöjen kanssa, mutta kuitenkaan kukaan heistä ei vetänyt vertoja Lilylle. Ei läheskään. Lilyssä vain oli sitä jotain. Vaikka hän oli torjunut Jamesin Remuksen laskujen mukaan jo 78 kertaa. Yli puolet näistä kerroista oli päättynyt siihen, että Lily oli kironnut Jamesin.


Tylyahon kylässä oli melko hiljaista. Vain muutamat noidat ja velhot kävelivät pääkadulla kiinnittämättä minkäänlaista huomiota jästivaatteisiin pukeutuneisiin nuoriin. James vilkaisi kiinnostuneena Sekon pilapuodin näyteikkunaan päättäen vierailla siellä heti vain kuin se olisi mahdollista. James käänsi katseensa räiskyvän värisistä näyteikkunoista takaisin vierellään astelevaan tyttöön, joka tuntui lumoavan hänet täysin. Hän siihen, kun Lily käänsi katseensa häneen ja kysyi: ”Menemmekö Kolmeen luudanvarteen?”
James hymyili varovaisesti tytölle. ”Mennään vaan.” Poika työnsi oven auki a kello kilahti oven päällä.


Tylypahkan pikajuna, klo 11.35


Jessica Griffen työnsi vessan oven huokaisten auki. Viimeinkin hän oli saanut verenvuodon tyrehdytettyä ja itsensä siistittyä. Sirius Musta kävi todellakin hänen hermoilleen. Poika oli yksinkertaisesti vaan niin raivostuttava. Luuli olevansa joku maailman valtias johon kaikki tytöt kävivät ihan kuumina. Ja pah! Jessica vilkaisi vielä kerran tavallista kalpeampia kasvojaan peilistä ja astui käytävään. Hän lähti kävelemään ryhdikkäällä ja tyylikkäällä tavallaan kohti viimeistä vaunuosastoa. Hän tiesi keräävänsä käytävällä poikien ihailevia katseita upealla olemuksellaan, mutta käyttäytyi niin kuin ei huomaisikaan tuijotusta. Puolessa välin matkaa Jessicaa tuli vastaan Severus Kalkaros, joka muuttui tummanpunaiseksi ja käänsi katseensa jalkoihinsa. Jessican mieleen pomppasi kuva Kalkaroksesta Vuotavassa noidankattilassa oranssi lippalakki päässään, ja hän oli jo möläyttämäisillään jotain nasevaa tuosta huvittavasta tapaamisesta, kunnes mieleen ponnahti toinen tapahtuma, joka oli peräisin viidenneltä luokalta, se jossa kelmit olivat kiusanneet ja nöyryyttäneet Kalkarosta pihalla ja Jessicaa alkoi säälittää. Ei tuo poika kumminkaan ollut tehnyt mitään pahaa hänelle tai hänen ystävilleen, eikä pojalla paljon ystäviäkään ollut. Hän päätti yrittää olla ystävällinen Kalkarosta kohtaan. Sitä paitsi, Lily vetäisi pulti jos kuulisi Jessican kiusanneen häntä. ”Hei Kalkaros, voisitko väistää? Minun pitäisi päästä vaunuosastooni,” kysyi Jessica mahdollisimman ystävällisesti. Kalkaros muuttui vielä punaisemmaksi, jos mahdollista ja painautui seinää vasten mutisten jotain, mikä kuulosti: ”Anteeksi.”
Jessica meni korot kopisten hänen ohitseen ja vähän matkan päässä kiskaisi oman vaunuosastonsa oven auki. Sirius paasasi kilpaa huispauksesta Katien kanssa. Pälätys lakkasi kun seinään kun he huomasivat oven avautuneen ja Katien, joka istui Amyn ja Katherinen välissä, kasvoille levisi hymy. ”Hei Jessy, ei ollakaan nähty koko kesänä! Mitäs kuuluu?”
”Ihan hyvää. Paitsi että istut paikallani!” Jessica sanoi ja hymyili.
”Me tyttöjen kanssa vähän tiivistetään, että sinä mahdut,” Katie sanoi ja tytöt tekivät tilaa ikkunan viereen. Jessica lähti suunnistamaan läpi jalkaviidakon paikalleen. Kun hän oli istahti paikalleen, Sirius kohottautui seisomaan ja kurkkasi Jessican puseron kaula-aukkoon. ”Kuules Jessyseni, tuo punainen paita pukee sinua erittäin hyvin!”
Jessica kohotti katseensa ja pomppasi pystyyn kun huomasi mihin virnuileva Sirius tuijotti.
”Yääk, voitko lopettaa senkin itserakas ällötys! Tuo on niin ällöttävää!” kiljui Jessica pompaten penkiltä ylös ja kohotti kätensä läppäistäkseen poikaa kasvoille, mutta Siriuksen refleksit toimivat salamannopeasti. Hän tarttui huitovaa tyttöä vyötäisiltä ja kiskaisi tämän syliinsä. Jessica alkoi kirkumaan kurkku suorana ja potkaisi Siriusta sääreen. Poika älähti, muttei päästänyt irti tytöstä, päinvastoin hän tiukensi otettaan. Jessica jatkoi kiljumista ja rimpuilua kaikin voimin, mutta ei päässyt irti ja lopetti riehumisen. ”Päästän sinut irti jos annat pusun,” Sirius sanoi ja mutristi odottavasti huuliaan. Jessica oli saanut tarpeekseen tuosta nulikasta. Hän lähestyi pojan kasvoja, mutta pusun sijaan puraisikin poikaa nenään. ”Auuuuuh, miksi sinä noin teit!?” karjaisi Sirius ja päästi omahyväisesti hymyilevästä tytöstä irti. ”Luuletko todella että suutelisin sinua!? Sitä päivää ei tulla näkemään, minä vannon sen!”
Yhtäkkiä vaunun ovi avautui ja kaikki käänsivät katseensa. Ovella seisoi hyvin paljon Siriusta muistuttava poika. ”Sirius,” poika sanoi nyökäten totinen ilme kasvoillaan.
”Regulus,” vastasi Sirius veljelleen yhtä kylmästi.
”Muut uudet valvojaoppilaat käskivät minun tulla etsimään Potteria ja Evansia. Heidän pitäisi olla kertomassa meille tehtävistämme, johtajaoppilaita kun ovat. No, missä he ovat?”
”Meillä ei ole minkäänlaista tietoa Jamesin tai Lilyn olinpaikasta, joten voisitko ystävällisesti raahata luusi jonnekin muualle!?” Sirius tiuskaisi raivokas ilme kasvoillaan.
”Hyvä on, minä menen. Jos näette johtajaoppilaitamme, käskekää heidät välittömästi valvojaoppilaiden vaunuun,” Regulus sanoi ja kääntyi. Hän oli jo sulkemassa ovea, kun kääntyi takaisinpäin ilkeä virnistys kasvoillaan. ”Muuten, kuuluisa viehätysvoimasi taitaa olla katoamassa, ainakin sen perusteella miten tuo sylissäsi istuva neito käyttäytyy. Nähdään veli.”
Jessica, joka tajusi olevansa vapaa, pomppasi seisomaan, läimäytti Siriusta avokämmenellä poskelle ja istui omalle paikalleen vilkaisten poikaa murhaavasti. Sirius huokaisi ja sanoi tuskin kuuluvasti: ”On siinä vaan niin temperamenttinen nainen!”


A/N: Noniin, semmoinen. Kommentit tekisivät minut tosi iloiseksi. (*vink vink*)