Title: Kuollut vapaa mies
Author: SnowBlind
Beta: dally
Genre: drama
Pairing: Eipäs löydy, ainakaan suoranaisesti
Rating: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Summary: Entinen kuolonsyöjä pohtii menneitä vuosia ja elämää itsessään tuopin äärellä.
A/N: Albumihaasteeseen kirjoitettu 22-pistepirkon kappaleesta Tired of being Drunk. Sanat löytyy lopusta.
Kuollut vapaa mies
Rosie, Rosie, annahan yksi tavallinen, niin voin puuduttaa korvasi merkityksettömällä jaarittelulla, illan edessä sammaltavalla sanailulla. Suo minun vielä tämän illan, jos toisenkin, istua tässä savunkatkuisessa kapakassa baarituolilla tiskin ääressä ja horista sinulle onttouksia, joita sinä et kuitenkaan kuuntele. Vaikka ikivihreiksi kutsuttuja mutta jo haalistuneita sävelmiä nurkassa soittava jukeboksi hiljenisikin hetkeksi, sanani tavoittaisi aina vain korvasi, mutta ei sisintäsi, ja se on minusta sääli.
Ei ole montakaan iltaa, ettenkö olisi istunut tässä kittaamassa noita sinun kirottuja juomiasi suoraan kirstujesi uumenista. Juotat niitä minulle niin kauan kunnes kaadun velttona saastaiselle lattialle ja seuraava ottaa paikkani jättäen minut tajuttomana toisten jalkoihin. Hänkin palvoo kanssasi kapakkasi ylpeyden puuduttavaa voimaa, kunnes romahtaa rinnalleni ja hänet vuorostaan korvataan. Se on tämän kapakan laki, kiertokulku joka mahdollistaa kultaisista hanoista valuvan elämää suuremman nesteen saannin ehtymättömiltä keitailta suljetun oven takaa.
Hyllyjen päällä riviin asetelluissa pulloissa ei ole takuuta tulevasta.
Ne, ketkä tuntevat minut uskaltavat väittää, etten ole vienyt sukuni perintöä eteenpäin. Se on potaskaa, sanon minä! Epäonnistujien katkeria puheita vailla perää. Siinä missä isä aloitti rakentamaan uuden maailman rautateitä, minä raivasin uskollisen kansakunnan valtateitä, jatkaen hänen elämäntyötänsä eteenpäin. Ja meitä halveksittiin, koska olimme keksineet jotain mullistavaa, jotain parempaa kuin mikään siihen mennessä. Totuuden, jota jotkut kutsuvat valheeksi, oikeuden, jota jotkut kutsuvat tuomitsemiseksi. Ja vaikka he viljelevät tekopyhyyttä ja niin sanottua solidaarisuutta ympärilleen, he eivät tiedä, ettei noilla sanoilla ole suurta eroa. He julistavat hyväksyvänsä, mutta he eivät hyväksy meitä. He lupaavat ymmärtävänsä, mutta meitä he eivät koskaan ole edes yrittäneet ymmärtää. Ne harvat häilyväiset, oman joukkonsa sisäiset petturit, jotka ovat avanneet korvansa meidän puheillemme ja sielunsa meidän sanomallemme, ovat päällepäin aina paheksuneet meitä. Sillä vaikka he sanovat vastustavansa kaikkea, joka on heistä väärää, he eivät koskaan uskalla nostaa nyrkkiään omiaan vastaan.
Mutta näin se on ollut ja aina tulee olemaan, eikä siitä kannata katkeroitua. Sillä Rosie, luonnollemme emme voi mitään. Se, joka tarjoaa eniten on aina voittaja, eikä meillä ollut koskaan tarjota mitään muuta kuin raakaa työtä ja epätoivoa. Vain harvat pääsivät mestarin suosioon, eikä siihen riittänyt pelkkä lojaalius ja aukoton uskollisuus. Korkea-arvoisia hän kohteli aina paremmin kuin pohjasakkaa, johon minä kuuluin. Niinhän kaikki on aina mennyt, ja tulee varmaan menemäänkin. Ja kuin me kaikki olemme aina tienneetkin; ainoa joka täällä muuttuu, on aika. Me, ihmiset, pyörimme samaa rataa, synnymme viattomina odottavien äitiemme syliin, kasvamme ensin ihmettelemään ympärillämme aukeavaa maailmaa, myöhemmin kyseenalaistamaan sitä kiihkon palo silmissämme. Ylitämme aikuisuuden rajan ja kaikki villi ja vaaraton katoaa vähitellen, kapinan terävin kärki tasaantuu, ja huomaamattamme suolaudumme muiden joukkoon. Ei ole enää sinua, yksilöä, on vain joukkoa, massaa.
Käymme työssä, jotta voisimme ostaa kalliita rihkamiamme päivällisvieraidemme ihmeteltäväksi. Syömme, ja nukumme satiinilakanoiden ympäröimänä, että jaksaisimme herätä aikaisin aamulla ylempiarvoistemme määräiltäväksi. Ja vaikka me luulemme elävämme, todellisuudessa olemme kuolleita, tyhjiä sieluja ilman tajuntaa maailmasta. Ikuinen nuoruus on vain hyödytön termi, jolla huijaamme itseämme, koetamme elvyttää sielujamme takaisin elämään. Se on vain harhaa. Sillä kun me ajan myötä vanhenemme, niille, jotka sen hyväksyvät, saattaa puhjeta mahdollisuus nähdä vielä elämää, valoa tunnelin toisessa päässä. Mielemme herää taas uudestaan ajattelemaan, ja vaikka se olisikin vain menneiden murehtimista, surua, katumusta, se on parempaa, kuin ei mitään. Havahdumme uudestaan henkiin valmistautuaksemme viimeiselle pitkälle matkalle, jonka määränpäästä kenelläkään ei ole selvää tietoa.
Ja minä kyllä tiedän, vaikka en olekaan saavuttanut täällä kylliksi ihailtavaa ikää. Olen nähnyt liian monia ihmiskohtaloita, sillä niitä tämä kapakka on täynnä. Täällä on entisiä palkkamurhaajia, itsensä myyjiä, uhkapelillä omaisuutensa menettäneitä, kätensä lianneita ja sotaveteraaneja, joihin minäkin voisin tavallaan sanoa kuuluvani. Joskus ennen minulta kyseltiin usein sitä, mistä tulin ja mitä olin tehnyt. Kukaan ei koskaan kysynyt sitä, minne olin menossa, sillä kun tähän kapakkaan astui, sieltä ei ollut paluuta. Tänne eksyvät vain elämän pahoinpitelemät hulttiot.
Minä en koskaan avannut menneisyyttäni heille, sillä minähän en ollut tehnyt mitään. Usein väitettiin minun olleen osallisena vaikka missä sadistisissa kauheuksissa, jästejä kohtaan tehdyissä julmuuksissa, mutta minä en vahvista sitä. Jos sellaista on joku joskus tehnyt, se en ole ollut minä. Sillä niihin aikoihinhan minä olin kuollut mies, eivätkä kuolleet tee sellaisia hirmutekoja.
Mutta nyt olen alkanut elää taas uudestaan. Ja hän on tuntenut sen, tullut houkuttelemaan minua pois. Yksi hänen kätyreistään on taas alkanut käydä luonani, useammin kuin yleensä. Sinähän tiedät hänet, hän näyttää moitteettomalta, siistiltä, puhtaalta, mutta sisimmässään hän on törkyisempi, kuin monet meistä. Minä tiesin hänet joskus ja kauan sitten istuessamme opinahjomme penkillä, olisin voinut jopa vannoa tuntevani hänet. Hän myi sielunsa uudelle maailmalle jo kauan ennen minua, ja hän oli se, joka sai minut mukaan. Se, mikä hänestä oli rakentamista, oli minusta ensin tuhoamista, mutta ajan kanssa tajusin sen, mistä oli kyse. Kaiken sitten sortuessa kasaan ja romahtaessa yhden voittamattoman lapsen takia, minä livistin karkuun pölypilven keskellä, eivätkä he koskaan saaneet minua kiinni. Hän on sanonut, että olin tyhmä ja pelkurimainen, että minun olisi kannattanut jäädä, mutta minä, palveluksestani huolimatta, halusin olla vapaa mies menemään ja lähtemään, vaikka se mahdollisuus otettiinkin minulta pois jo sinä iltana, kun ensimmäistä kertaa tahrasin polveni mudassa hänen edessään kumartaessani. Hän on jutellut minulle niitä näitä, mutta ujuttanut lauseidensa sekaan kaksoismerkityksiä. Olen saanut sen käsityksen, että hän on kuski ja minä olen teurastettavaksi vietävä lammas, ja jos minä seuraan häntä kiltisti voin saada kivuttomamman kuoleman perille saavuttuamme, kuin jos asettuisin hajareisin häntä vastaan mustaan kuiluun vievän lankun edessä.
Mutta tiedätkö mitä, Rosie. Minä uskon häntä. Haluan uskoa samalla tavalla, kuin silloin joskus, kun minä nuorena katsoin hänen silmiinsä ja kuuntelin hänen sanojaan. Haluan uskoa, että tämä on kaiken kärsimyksen nojallakin se polku, jolle minun on astuttava.
Sillä elämä täällä kapakassa, jossa on vain tulijoita eikä yhtään menijöitä, osaa välillä olla uskomattoman tylsää.
JUKEBOX JIVE, WHISKEY, DRY
DAYS PASSING BY, MY BEARD IS WILD
MY LIPS ARE DRY
BOTTLE BABY, YOU BURN ME UP
I'M TIRED OF BEING DRUNK
SO TIRED OF BEING DRUNK
MY GRANDPA ON A RAILWAYS
ME IN THE HIGHWAYS
I'M TIRED OF BEING DRUNK
SO TIRED OF BEING DRUNK
THERE IS A MAN ON MY DOOR
DEVIL DRESSED SUIT AND TIE
HE WANTS ME TO SIGN
ALL THE FUN WE HAVE THESE DAYS
ROSIE, ROSIE I'M GLAD IT RAINS
MY GRANDPA ...
