Author: Willy
Genre: fluff, romance, humor (siis mitä? O.o en minä tällaista yleensä kirjoita)
Pairing: Ron/Seamus
Rating: S
Summary: Kotimatkalla kostean illan päätteeksi.
Disclaimer: Row omistaa hahmot, paikat ja minut, enkä minä saa kuin hyvän mielen kirjoittaessani.
A/N: Fanfic 100, sana 033. Liikaa
Dialogihaaste
”Seamus, sinä et juuri nyt ole lainkaan hauska. Olisit antanut minun jäädä vielä hetkeksi, vastahan minä pääsin alkuun!”
”Jos sinun alkusi tarkoittaa tuota äskeistä niin en haluaisi edes nähdä millainen olisit illan päätteeksi! Ron, etkö sinä lainkaan häpeä käytöstäsi tai sitä mitä suustasi päästät?”
”Minä olin vain rehellinen. Sen tytön mekko oli ruma – eikä tyttökään tosiaan mikään keijukainen ollut.”
”Olisit silti voinut olla sanomatta siitä hänelle! Sen takia hänen poikaystävänsä löi sinulta silmän mustaksi ja sinä intouduit aloittamaan jonkinlaisen painiottelun.”
”Se poikaystävä ei oikeastaan ollut lainkaan huonon näköinen. Miksiköhän hän jaksaa katsella sellaista noita-akkaa?”
”Kaikki eivät ole niin pinnallisia, että katsoisivat pelkkää ulkokuorta kuten sinä.”
”Seamus kulta palleroiseni, tiedät ettei tuo ole totta. Minä rakastan kaikkea sinussa, jokaista sormenpäätäsi ja tuota nalkuttavaa asennettasi.”
”Turha mielistellä. Sinun juomisesi on tältä illalta juotu.”
”Mutta Harry ja muutkin jäivät vielä baariin! Me olimme vasta lähdössä Harryn luo jatkoille, hän tuli vasta ulkomailta ja toi matkaltaan tynnyreittäin erittäin halpaa ja vahvaa tuliviskiä.”
”Jota sinä et tule juomaan.”
”Minä lupasin jo Harrylle, ei ole reilua olla menemättä!”
”Harryllakin oli sen verran tukevasti nakit silmillä, että tuskin hän huomaa sinun kadonneen siitä humalaisesta massasta.”
”Mutta se on parhaan ystävän velvollisuus!”
”Jatkuvastihan te ravaatte baareissa. Etkö viitsisi yhdeksi illaksi unohtaa sen Harryn ja keskittyä poikaystävääsi?”
”Itsehän sinä tulit mukaan.”
”Väärin, sinä raahasit minut ja annoin sinun tehdä sen vain siksi, ettet aiheuta itsellesi enimpiä hankaluuksia. Ja kuten huomaamme se oli tosiaan hyödyllinen ratkaisu.”
”Seamus, sanohan oletko sinä mustasukkaisen koska olemme niin läheisiä Harryn kanssa?”
”Tuo ei liity tähän mitenkään.”
”Eli oletko?”
”…”
”Seamus…? Rakas sokeritorttuni?”
”Ole hiljaa.”
”Minä kysyin sinulta kysymyksen.”
”Mene kauemmas, henkesi haisee viinalle.”
”Vastaa nyt…”
”Älä lääpi.”
”Rakas…!”
”Minä en puhu sinulle.”
”Mmm…”
”Lopeta! Ja yritä kävellä suorassa, että pääsemme joskus kotiin.”
”Voimmekin mennä saman tien makuuhuoneeseen…”
”Itse asiassa ajattelin jättää sinut sohvalle.”
”Olet ilkeä! Mitä jos olohuone syttyy tuleen?”
”Pääsisinpähän yhdestä rasitteesta eroon.”
”Seamus, minä tulen surulliseksi.”
”Tuskinpa. Humalainen nuppisi ei edes muista tätä sananvaihtoa enää muutaman minuutin päästä.”
”Seamus, älä puhu noin nopeasti. En pysy perässä.”
”Siinä se taas nähtiin.”
”…”
”Hiljenithän lopulta.”
”…”
”Ron?”
”Minulla on paha olo…”
”Älä nyt vain oksenna… Noniin, hienoa. Suoraan minun kengilleni.”
”Älä huuda. Päähäni sattuu.”
”No sen siitä saa kun kiskoo alkoholia kuin pesusieni. Ja mitä sinä luulet siellä puskassa tekeväsi?”
”Otan nokoset.”
”Ron, nyt saa riittää! Heti ylös sieltä!”
”Ei kun tule sinä minun kanssani tänne.”
”Äh, antaa olla. Vedän sinut ylös.”
”Sanoinhan jo, että sinun pitäisi tulla tänne.”
”Ron! Älä vedä! Auts!”
”No, eikö tässä olekin mukavaa köllötellä?”
”Todella rattoisaa. Voisimmeko nyt nousta ennen kuin joku näkee?”
”Mitä se haittaisi? Sitä paitsi täällä on pimeää, ei kukaan näe.”
”No kyllä näkee jos joku kävelee ohitse. Ja nyt nouset heti pois päältäni!”
”Älä ole tuollainen pihtari, rakas pyllyparini. Minua ei haittaa vaikka koko maailma näkisi kun otan sinut tässä ja nyt.”
”Ehkä minä en vain ole yhtä vapaamielinen persoona kuin sinä, mutta minua se haittaisi aika hemmetin
paljon.”
”Häpeätkö sinä minua tai jotain?”
”Rehellisesti sanottuna tällä hetkellä häpeän, mutta siitä ei ole kysymys. Kukaan selväjärkinen ei harrasta minkäänlaisia irstauksia julkisella paikalla.”
”Selväjärkinen taitaa sinun sanastossasi olla yhtä kuin tylsämielinen.”
”No vaikka sitten niin. Joten, voisitko…?”
”Me emme elä sinun ehdoillasi. Minun ei tarvitse liikkua yhtään mihinkään.”
”No jos ei hyvällä niin pahalla sitten.”
”Hei, älä tuupi!”
”Tiedätkö minulle on ihan sama vaikka sammuisit tänne pusikkoon ja saisit kuolemantaudin. Jää minun puolestani siihen, mutta minä ainakin lähden kotiin.”
”Hei, Seamus! Odota.”
”Mene minun puolestani vaikka sen Harrysi luo ja juo pääsi irti.”
”Hei, pysähdy! Rakas, älä nyt viitsi.”
”Päästä irti, tahdon kotiin.”
”Okei, Seamus-pupu. Olen tyhmä ja ihan tavattomassa humalassa.”
”…”
”Anteeksi.”
”Älä nyt sentään murskaa minua.”
”Minä vain halaan. Älä ole enää vihainen, jooko?”
”Hmph. Tahtoisin olla, mutta olet typerällä tavalla hellyttävä mongertaessasi anteeksipyyntöä humalaisena.”
”Tiesin, ettet voi vastustaa minua.”
”En kai sitten, omaksi harmikseni.”
”Seamus… Kai sinä tiedät, että rakastan vain ja ainoastaan sinua, muru?”
”Tuo ei ole kovin vakuuttava repliikki humalaiselta.”
”Mutta tiedätkö? Sano nyt tiedätkö?”
”Kai minä sitten tiedän kun sen äsken sanoit.”
”Ihanaa!”
”En silti pidä sinua vakavasti otettavana.”
”Taas olet ilkeä.”
”Se on sinulle vain oikein.”
”…”
”No, nyt varmaan aiot livistää takaisin baariin kun olen leppynyt, vai?”
”Itse asiassa en. Ajattelin viettää loppu yön mieluummin oman kultani kanssa.”
”Sinä taidat olla todella pahassa humalassa kun puhut tuollaisia.”
”Seamus, olen tosissani.”
”Höntti.”
”Rakas. No, mennäänkö?”
”Mennään.”
”Kai meillä on jatkot makuuhuoneessa?”
”Ei todellakaan. Aion edelleen jättää sinut sohvalle.”
”Tuohon en usko.”
”Olen vakavissani. Sitä paitsi maistut oksennukselta.”
”Saan sinut vielä muuttamaan mielesi.”
”Älä toivo liikoja. Sinulle ei ole luvassa seksiä tänään.”
”Tuo on turhaa sillä sain jo tunnustuksesi. Tiedän, ettet voi vastustaa minua.”
