Hmmhmmhmm. Ensimmäinen teksti finissä pitkään aikaan, jota aloin lukemaan. Tai jonka edes avasin... Tuli sellainen finitarinafiilis, oho mikä määritelmä. No, kun finin orginaalipuolella kaikissa tarinoissa on aina joku tietty kaava, täällä kun avaa tarinan, tietää mitä odottaa. Joskus tietysti tämäkin odotus rikotaan, mutta silloin onkin jo kyse sellaisesta tekstistä ettei siitä tule lasta eikä paskaa. Tähän liittyen vähän hymyilyttikin tuo kirjoittamasi varoitus kakkosluvun alkuun. Sisältää poikarakkautta ja poikien välisen pusun! Ei ehkä ihan sellainen asia, mistä finissä on tarvetta varoittaa. Homokammoiset tuskin tulee finiin ainakaan kotiutuakseen.
Eksyinkö taas aiheesta? Anteeksi, hukuin fiilistelyihin. Nyt siis itsessään tarinaan.
Kuten sanottua, tämä oli hyvin paljon sitä mitä täältä sopii odottaa. Poikarakkauksellinen ja söpö. On melko harvinaista, että luen edes mitään K15:sta alempaa tavaraa, mutta ehkäpä, jos hempeilyä lukee riittävän harvoin, siitä ei saa yliannostusta. Tässä toisen pojan nimi oli Mikael, ja kerta kerran jälkeen vaan todentuu yhä selvemmin miten jokaisen kirjoittajan jostakin tekstistä on löydyttävä joku poika jolla on vakiohomon nimi. Niko, Mikael, Joona... Eikä siis sinällään mitenkään pahalla, onhan minullakin rakkaimman tarinani päähenkilön nimi Niko. Se on vaan hassua, miten näillä nimillä on tapana päätyä juuri osaksi poikarakkautta.
Voi itku eksyin taas aiheesta.
Nyt, ihan oikeasti. Pelkästään tästä tarinasta.
Vaikkakin koulukiusausjutut tuntuvat olevan hyvin suosittu alkulähde poikarakkaudelle, tässä oli ainakin omasta mielestäni todella herkullinen käänteisasetelma. Se onkin pikku seiskaluokkalainen, joka kiusaa ysiä.. Tähän panostaen aiheesta olisi voinut saada irti paljon enemmänkin. Mitä kaikkia ristiriitoja asetelma aiheuttaa, keskittyä vielä syvemmin siihen missä astelema kääntyykin jälleen ylösalaisin. Milloin nuoremmasta näkee sen nuoruuden.
Tietysti pientä kiirehdintää alussa oli havaittavissa, joka sinällään on lähes väistämätöntä lyhyessä tarinassa, jossa lähtökohta on täysin loppuratkaisusta eriävä. Juhon fiilisten kautta alun epävarmuus oli kuvattu hyvin, ja lukijalle välittyi selvästi miten epäilevä tämä kiusaajaansa kohtaan on. Ja kuitenkin, miten samalla vatsassa lentää perhosia ja tahtoisi vaan antautua hetkelle, jossa ihastus on kerrankin niin lähellä. Tämä osuus, epävarmuus, tosiaan toimi. Sen sijaan siihen hetkeen, kun Mikaelin toinen puoli yllättäen paljastuikin, olisin itse toivonut syvempää panostusta. Tilanteen kulussa ei ollut mitään vikaa, se oli jopa melko uskottavaa, mutta jotenkin se tunnepuoli siitä kohtaa hiipui selvästi. Tietysti Mikaelin pintakuoren "riisumista" on vaikea kuvata Juhon kautta, mutta silti jäin toivomaan, että siihen oltaisiin takerruttu jotenkin enemmän. Olisi lisännyt samalla sekä uskottavuutta että tapahtumien nopean kulun hidastumista.
Kirjoitustyylistäsi tykkäsin paikoitellen kovastikin. Minämuodossa, kirjakielisesti, kirjoitettu teksti on aina haaste itsessään, ja siinä olit onnistunut hyvin. Teksti tuntui luontevalta, kaikki ne yksittäiset havainnot, joita Juho jatkuvasti ympäristöstään teki. Lyhyet, toisinaan vain yhden sanan mittaiset virkkeet, toivat täysin omaa tunnelmaansa, johon oli helppo päästä mukaan. Kokonaisuudessaan tyylillisesti hyvin eheä teksti, pidin.
Eipä tästä kai sen kummempaa, jätti hyvän ja hymyilevän, hieman jopa inspiroituneen, fiiliksen. Kiitos siitä.
Ps. Ja mitä tekstin tekniseen muotoon tulee, nuo jokaisen kappaleen alun sisennykset voisi poistaa. Kappaleen ensimmäinen rivi sisennetään, jos kappaleiden välissä ei ole lainkaan tyhjää riviä. Kuitenkaan foorumeilla julkaistavissa teksteissä tällainen tiiviys on usein vain epäselvää ja vaikeuttaa lukemista, niinpä väliin jätetyt rivit eivät ole ongema lainkaan. Mutta, kuten todettua, silloin sisennykset ovat paitsi turhia, myös hieman häiritseviä.
