Osa 2
A/N: Oli muuten sitten ihan kiittettävästi vaikeuksia tämän osan kirjoituksessa, jotenka en lupaa mitään osan laadusta. Älkää avadattako. Olin aika kipeä kun tätä kirjoitin, mutta yhdistetystä pahoinvoinnista, maantiedon kokeeseen lukemisesta ja luokkalaisistani fruittareista tää syntyi, oli muuten ihan eri inspiroivaa. Ja kuuntelin sitten tätä kirjoitellessa Mindless self indulgencea, Mayday paradea ja Fall out boyta, joten siitä voi sitten jotain päätellä. Yök, tuli aika fluffystä muttamuttamutta, ei ole mun vikani
Oli pakko tunkea Juholle sisko, kun alkoi ärsyttää kun Frerardia kirjoitellessa ei oikein voi tunkea siskoa mukaan ja sillai. Ja sitten kehotan, että jos et kestä kuvausta suudelmasta tai homoja, et lukisi tätä. Homoja täällä näkyilee, se kyllä taisi tulla ihan ykkösosan myötä selväksi, ja spoilspoil, homosuukko tulossa. Joten varo jos luet, olet alle 13-vuotias tai muuten vain homokauhuinen.
”Mitä helvettiä sä täällä teet?”
”Moi sullekin.” Seisot portailla ja katsot minua. ”Voinko mä tulla sisään?”
Miks sä tulit? Siirryn sivuun ja päästän sinut sisään. Tuijottelet kengänkärkiäsi, huomaan että ne ovat vanhat, harmaat ja kärsineet lenkkarisi eivätkä Converse All Starit, joita yleensä käytät.
”Mitä sä täällä teet?” toistan kysymyksen. Seisot edessäni, avaat suusi kuin sanoaksesi jotain ja suljet sen sitten. Mietit hetken ja sanot:
”Mulla on sulle asiaa.” Tunnen itseni ihan seiskaluokkalaiseksi ja minusta tuntuu siltä kuin olisit minua paljon vanhempi. Oloni on lähinnä idiootti.
”No?” kysyn ja esitän etten oikeastaan edes ole kiinnostunut asiastasi, vaikka todellisuudessa janoan jokaista sanaasi, odotan, mitä aiot tehdä. Seisot edessäni, olemme edelleen eteisessä. Viittaan kohti huoneeni ovea ja ehdotan sinne siirtymistä. Nyökkäät ja otat kengät jalastasi, asettelet ne varpaillasi siististi vierekkäin. Astun edellesi ja avaan oven, jonka takaa paljastuu tuttu kaaos. Toivon ettei se sinua häiritse kovin paljoa.
Istun työtuolilleni, sinä jäät seisoskelemaan oven lähelle kuin pieni, arka opettajienhuoneen ovella odotteleva ekaluokkalainen, joka odottaa että oma opettaja tulee.
”Mitä sulla oli asiaa?”
”No helvetti etkö sä vieläkään tajua?!” Hätkähdän sanojesi kiivautta.
”En tajua.” En uskalla edes toivoa.
”Ei mitään”, sanot ja käännyt ympäri. Astut ulos huoneestani, käytävään. Tajuan että tarkoituksenasi on ilmeisesti lähteä, mutta joudut pysähtymään eteisessä laittaaksesi kengät jalkaasi. Siellä saan sinut kiinni, lasken käteni olkapäällesi kun yrität kädelläsi auttaa kenkää taipumaan jalkaasi. Pysähdyt kesken liikkeen, jähmetyt kumaraan asentoon.
”Nouse ylös, Mikael”, sanon. Nouset hitaasti ylös, pyyhkäiset kädellä poskeasi. Kun seisot suorana edessäni, näen silmiesi kiiltävän märkinä. Hätkähdän, ensimmäisen kerran ikinä minulla on oikeasti tunne, että olen sinua vanhempi, olet vielä pieni poika.
”Mikael... mitä sä teet?” Pyyhit silmiäsi ja pudistat päätäsi kysymykselleni.
”Saatanan ääliö, etkö sä vieläkään tajua että mä olen suhun ihan vitun kusessa! Mä luulin että sä tajuaisit viimeistään sillon kun me oltiin siellä penkillä, mut vittu älä sitten!” Katson sinua suu auki. Kiitän onneani siitä että olin yksin kotona siihen asti että sinä pölähdit oveni taakse. Kyyneleet näyttävät taas uhkaavan sinua, ravistat päätäsi kuin karkoittaaksesi ne. ”Voi vittu mä luulin että-”, sanot, mutta äänesi murtuu enkä saa tietää, mitä minusta luulit. Astun askeleen eteenpäin, astun toisenkin. Kohotat katseesi ylöspäin, tummanharmaiden silmiesi katse kohtaa omani.
Tuijotan silmiäsi.
Miten sun silmät voi olla noin... kauniit? Astut eteenpäin, olet lähes kiinni minussa. Hengitykseni tihentyy kun näen sinun kallistavan päätäsi niin, että näet kasvoni. Kumarrun eteenpäin hieman, mietin, uskallanko. Ratkaiset ongelmani nousemalla varpaillesi. Silmäni painuvat kiinni ja keuhkoni tuntuvat valahtavan jonnekin polvien seudulle.
Karheat huulesi hyväilevät omiani, huokaan niitä vasten. Löydän alahuulesi renkaan ja hipaisen sitä kielelläni. On sinun vuorosi huokaista, raotat huuliasi aavistuksen.
Ovelta kuuluva rapina palauttaa meidät maan pinnalle siitä pienestä pilvestä, johon olemme vajonneet. Kavahdan kauemmas sinusta, katselet ympärillesi hämmentyneenä, kuin et tietäisi miksi olet siinä.
”Moi”, oven avannut isosiskoni sanoo. Tervehdin, siskoni tutkii 17-vuotiaan uteliaisuudella pikkuveljensä vielä nuorempaa kaveria.
”Kuka sä oot?” Nina kysyy ja katsoo sinua.
”Juhon kaveri”, sanot ja hymyilet. Hymy leviää minunkin kasvoilleni, vaikka yritänkin peitellä sitä. Nina hymyilee ja katsoo minuun. Hän huomaa punaisena loistavat poskeni ja typerän hymyni, sitten Nina siirtää katseensa sinuun ja näkee pienen hämmentyneen hymyn, joka pitää majaa huulillasi. Nina siristää silmiään ja näyttää tajuavan jotain. Rukoilen niin Buddhaa, Neitsyt Mariaa kuin Kurt Cobainiakin, rukoilen ettei Nina sano mitään ääneen. Jos hän ei sano sitä, hän ei tiedä sitä? Onneksi sisko kuitenkin vain hymyilee vielä kerran sinulle ja häipyy sitten keittiöön, äänistä päätellen laittamaan itselleen ruokaa. Lähes huokaan helpotuksesta.
”Mun pitää lähteä”, sanot. Nyökkään, kumarrut laittamaan kenkäsi kunnolla jalkaan. Nouset taas seisomaan suorassa, kuuntelen, onko siskoni tulossa eteiseen. Nina kuitenkin pysyttelee turvallisesti keittiössä, sinä näytät huomanneen saman. Kiedot kätesi nopeasti niskani taakse ja varpistat painamaan kevyen suukon huulilleni.
”Joko tajuat?”
A/N2: Huono, kökkö ja lyhyt. Kuitenkin kommenttia pyydän, korjausehdotuksia jos on ja silleen, ja oon iloinen jos niitä saan
