Luku 2.Kihisin kiukusta marssiessani suorinta tietä Ginnyn huoneeseen. Paiskasin oven raivokkaasti kiinni saaden seinällä olevat taulut heilumaan uhkaavasti ja ne alkoivat sättimään minua kilpaa röyhkeästä käytöksestäni.
Heittäydyin sängylle pitkin pituuttani ja painoin kasvot tyynyä vasten. Kyyneleet kirvelivät silmissä, mutta en aikonut itkeä.
Miten saatoin olla niin tyhmä? Miksi sillä tavalla vain ryntäsin pää kolmantena jalkana laukomaan totuuksia? George on aivan varmasti kertonut Fredille mitä menin möläyttämään ja nyt he nauravat minulle katketakseen.Ajatukset pyörivät mielessäni saaden aikaan kivuliaasti tykyttävän päänsäryn. Huokaisin raskaasti ja nostin kasvoni tyynystä. Nostin sormet ohimoilleni ja hieroin varovaisesti halkeamaisillaan olevaa kalloani.
Suljin silmäni hiljaa voihkaisten.
Typerä minä. Typerä George. Typerä Fred.Ovi kolahti ja Ginny kurkisti huoneeseen.
Typerä Ginny."Hermione, onko kaikki hyvin?"
"Juu on. Päätäni vain alkoi särkeä." Pakotin teennäisen hymyn huulilleni.
Punapää loi minuun merkillisen katseen ja astui huoneeseen vetäen oven perässään kiinni. Hän käveli huoneen poikki istumaan sängylleen risti-istuntaan, tummanruskeat silmät suunnattuna minuun.
Liikahdin levottomasti Ginnyn haukan katseen alla ja mietin kuumeisesti olikohan kaksoset jo kuuluttaneet koko perheelle minun tähän päivään asti tarkoin varjellun salaisuuteni.
"Tulit aika ryminällä yläkertaan." Ginny aloitti varovaisesti. "Oletko varma ettei mitään ole sattunut?"
Katsoin Ginnyn huolestuneisiin silmiin ja kohottauduin hitaasti istumaan. Otin tyynyn syliini ja aloin hellästi silittää kankaan pintaa. Vasta kun olin silottanut tyynyliinasta kaikki rypyt annoin Ginnyn silmien tavoittaa omani.
"Hermy?"
"Kaikki on hyvin, Ginny. Mitään ei ole sattunut. Johan sanoin, että päätäni vain särkee."
"Selvä, mutta jos haluat puhua jost-"
Ärtymys leimahti sisälläni. Eikö Ginny ymmärtänyt että en halunnut puhua?
"Etkö sinä tajua, jos minä sanon kaiken olevan hyvin? Eikö se mahdu kalloosi? Jätä-minut-rauhaan!" Katsoin ystävätärtäni silmät leimuten, suu kapeana viivana.
Ginny räpsäytti silmiään kerran tai pari ja liukui sängyltänsä hitaasti katse räsyisen maton reunassa.
"Minä vain-"
"Häivy!" Karjaisin kasvot tiilenpunaisina ja ennen kuin tajusinkaan, Ginny oli luikkinut huoneesta ja paukauttanut oven perässään niin lujasti kiinni, että yksi tauluista putosi lattialle kimeän kirkunan saattelemana.
Katsoin kolhiintunutta ovea ja tunsin omantunnon pistoksen.
Hienoa, Hermione.Olin huutanut Ginnylle ilman kunnon syytä. Tyttöhän oli vain halunnut tietää onko minulla kaikki hyvin. Itse olin tämän taikaliemen keittänyt. Itse olin oikopäätä juossut väärän kaksosen jalkoihin vannomaan ikuista rakkautta. Ginnyllä ei ollut tämän asian kanssa osuutta eikä arpaa.
Minun täytyisi pyytää Ginnyltä anteeksi mitä pikimmiten.
Laskeuduin sängyltä ja kävelin hitaasti ovelle. Vetäisin sen auki ja avautuva näky sai minut kiskaisemaan oven nopeasti takaisin kiinni. Sydän tykyttäen nojasin jännityksestä pingottuneena selkä ovea vasten ja toivoin hartaasti, että rappustasoa kiipeämässä olleet kaksoset eivät olisi huomanneet mitään.
Typerä toive. Todella typerä.
"Mikä tuota riivaa?" Kuului Fredin kysyvä ääni.
George hymähti ilkikuriseen sävyyn.
Painoin silmäni lujasti kiinni ja rukoilin, että veljekset jatkaisivat rappusten kiipeämistä kohti omaa huonettaan puimatta asiaa enempää.
"Ehkä kannattaisi kysyä?" George ehdotti viattomasti. "Jos sillä on vaikka jotain
sydämellään."
Poika painotti laiskasti viimeistä sanaa.
Minä tapan sinut, George! Tapan! Pyydän Hagridia lahjoittamaan muutaman räiskeperäisen sisuliskon ja annan niiden syödä sinut! Sitten elvytän sinut jäännöksistäsi ja annan niiden liskojen syödä sinut uudestaan!"Mitä tuo tarkoitti?"
"Unohda."
"Kerro!"
"Unohda nyt vain kiltisti, Freddie."
"Kerro tai noidun sinut rupisammakoksi. Rumaksi sellaiseksi, niin rumaksi, että et saa ikinä edes toisesta rupikonnasta tyttöystävää poikaystävästä puhumattakaan."
"Unohda. Ja sitä paitsi minä en pidä pojista sillä tavalla."
"Minä varoitin, Georgie."
"Et sinä saa taikoa lomalla sen enempää kuin minäkään."
"... Hemmetti."
Kaksosten äänet loittonivat ja nielaisin helpottuneena. Valahdin rennommin ovea vasten. Avasin silmäni ja annoin veljesten keskustelun lipua tajuntaani hitaasti, mutta varmasti. Kuulemani perusteella George ei ollut kertonut Fredille. Äsken poika ehkä vihjaili epäsuorasti, mutta hän ei ollut kertonut! Hypähdin rappuun ja kiirehdin alakertaan etsimään Ginnyä.
Tyttö istui keittiönpöydän ääressä ja luki Päivän Profeettaa vilkaisemattakaan minuun saavuttuani keittiöön.
Vaihdoin vaivaantuneena painoa jalalta toiselle. Yritin piilottaa kasvoni ruskean hiuspehkoni taakse ja mietin kuumeisesti mitä sanoisin ja kuinka Ginny mahtaa suhtautua anteeksipyyntööni.
"Anteeksi, Ginny. En olisi saanut tiuskia sinulle sillä tavalla. Käyttäydyin tosi tyhmästi." Henkäisin ja kurkistelin hiussuortuvieni lomasta tulenpunaisten hiusten suuntaan.
Ginny ei vastannut vaan taitteli lehden rauhallisesti kiinni. Hän nosti katseensa minuun ja huomasin pienen hymyn leikittelevän tytön suupielessä.
"Saat anteeksi."
Hymyilin säteilevästi ja loikkasin Ginnyn kaulaan. "Kiitos, Ginny!"
Kaikki oli nyt raiteillaan. Tai olisi niin kauan, kun George vaikenisi meidän keskeisestä pikku salaisuudestamme.
Ihana Ginny. Ihana George. Ihana Fred.Päänsärky oli tiessään.
***
A/N: Tässä nyt sitten toinen luku. Hermionen jälkipuintia edellisen luvun mökäytyksestään. Tässä olen pohtinut, että ficin edetessä ikäraja
saattaa nousta vähän, mutta ei paljoa. Katsoo nyt millä eväillä jatketaan. Kaksosten dialogi on toivon mukaan selkeä. Tätä dialogia perustelen sillä, että pojat olivat rapussa ja Hermione kuulosteli oven takaa mitä nämä mahtavat puhua, joten minusta tuntui jokseenkin typerältä kuvailla paremmin ilmeitä ja äänen sävyjä. Kertokaahan miten se lyhyenä dialogina siellä välissä toimii.
Kommentit ovat yhä kivoja, oli ne millaisia tahansa!