Teidän kommenttien näkeminen todellakin sai inspiraationi liikkeelle, joten tässä toinen osa
En uskonut enää jatkavani tätä, mutta kun lähdin kirjoittamaan, loppu sujuikin yllättävän helposti. Edward ja Bella on edelleenkin melko OOC, mutta ehkä se nyt ei niin kauheasti haittaa... Toivottavasti tykkäätte ;>
Osa 2
HiihtomäessäSeuraavana aamuna heräsin yksin. Rypistin kulmiani huomatessani, ettei Edward ollutkaan vierelläni. Olin niin tottunut heräämään Edwardin kainalossa, että aloin heti huolestua, kun en nähnytkään häntä missään. Nousin istumaan ja haroin hetken sotkuisia hiuksiani. Edward ei voinut olla metsästämässäkään, koska hän oli jo käynyt hankkimassa ruokaa itselleen ennen matkaan lähtöä. Ei ollut Edwardin tapaista jättää minua yksin.
Päätin lähteä etsimään Edwardia, joten pukeuduin nopeasti lämpimään villapaitaan ja farkkuihin. Harjasin hiukseni ja vilkaisin itseäni peilistä ennen kuin lähdin huoneesta. Edward piti minusta juuri sellaisena kuin olin, joten en vaivautunut muiden takia meikkaamaan tai laittamaan hiuksiani. Claire varmasti mulkoilisi minua kauniilla silmillään halveksivasti, mutta olin jo päättänyt, etten antaisi sen häiritä itseäni.
Kuulin ääniä olohuoneesta ja astelin niitä kohti. Edward istuskeli Sydneyn kanssa sohvalla rupattelemassa ja televisio pauhasi taustalla hiljaisena. Muita ei näkynyt. Ulkona paistoi aurinko, joka hohkasi hangelle niin, että näytti siltä kuin siihen olisi ripoteltu pieniä timantteja. Ristin käsivarteni rinnalleni ja katsoin parivaljakkoa kummissani. Edward nosti heti päätään kuullessaan tuloni ja hymyili.
”Huomenta, unikeko”, hän sanoi, ja vilkaisin kelloa. Huokaisin mielessäni. Olin nukkunut aivan liian kauan. Ilmankos muut eivät olleet enää täällä. Mutta miksi Sydney istuskeli Edwardin kanssa sohvalla? En pitänyt siitä yhtään, vaikken ymmärtänytkään syytä siihen.
”Mikset herättänyt minua?” ihmettelin ja seisoskelin epäröiden paikallani, tietämättä, mitä tehdä.
”Olit niin väsynyt. Sydney piti minulle seuraa. Hänkään ei välitä hiihtämisestä”, Edward kertoi. Sydney hymyili minulle ujosti. Hänen tuuheat, tummat hiuksensa putoilivat harteille ja kasvojen ympärille. Tummat silmät katsoivat Edwardia ihaillen.
”En niin. Olen siinä surkea”, tyttö vahvisti. Naurahdin hieman.
”Tervetuloa kerhoon”, mutisin, ja Sydney nauroi kanssani. Katsahdin Edwardiin.
”Sinähän lupasit opettaa minulle hiihtämistä”, sanoin, ja Edwardin ilme kirkastui.
”Haluatko sinä? Ihan varmasti?” Edward kysyi, ja nyökkäsin.
”Takuulla! Mennään vaikka heti”, lupasin. Halusin saada Edwardin mahdollisimman kauas Sydneystä. Jostain syystä en pitänyt tytöstä. Minusta tuntui, että hän esitti muuta kuin olikaan.
”Voisitko opettaa minuakin?” Sydney innostui ja katsoi Edwardia silmät tuikkien. Edward hämmentyi ja vilkaisi tyttöön epäröiden. Puraisin huultani ja yritin karkottaa kasvoiltani ärtymyksen ilmeen, jotta Edward ei huomaisi minun suhtautumistani Sydneyyn.
”No, jos Bella suostuu…”
”Suostu, Bella, ole kiltti! Olen aina halunnut hyväksi hiihtäjäksi, ja Edward kehui juuri miten hyvä hän on siinä. Minäkin haluaisin. Voisin näyttää Brandonille, että minäkin osaan hiihtää. Brandon pitää minua ihan kakarana ja pelkkänä riesana, kun tätini pisti minut mukaan tälle matkalle, vaikkei Brandon tahtonutkaan”, Sydney selitti kiihkeästi. Tunsin, miten aloin sulaa. Sydneytä oli vaikea vastustaa. Vilkaisin Edwardiin, joka näytti nyt huvittuneelta. Hän nyökkäsi rohkaisevasti.
”Hyvä on. Kai se sitten onnistuu”, suostuin lopulta, ja Sydney ponkaisi hihkuen sohvalta.
”Jihuu! Mahtavaa! Olette parhaita. Minä haen hiihtovarusteeni. Siihen ei mene kauaa.”
Kun Sydney oli kadonnut huoneesta, Edward nousi ja tuli luokseni. Katselin häneen hivenen ärtyneenä, mutta tunne katosi nopeasti, kun Edward veti minut itseään vasten ja suuteli huuliani lempeästi.
”Minä opetan sinut paremmaksi”, hän lupasi kuiskaten, ja nauroin hiukan. Puristin Edwardia tiukasti ja hymyilin. Turhaan minä huolehdin, olin siitä varma.
***
”Kun te laskette mäkeä, teidän täytyy taivuttaa vartaloanne oikealla tavalla”, Edward sanoi, ja tarttui minua vyötäröstä. Hän asetti vartaloni oikeaan kulmaan ja survoin sauvani hankeen, jotta pysyin pystyssä. Edward nyökkäsi hyväksyvästi ja meni Sydneyn luokse. Katselin, miten Edward tarttui Sydneytä vyötäröstä, ja miten lähellä hän oli tyttöä. Sydämeni alkoi hakata liian lujaa, ja mielessäni kuohui. En pitänyt näkemästäni yhtään. Tätä Sydney oli koko ajan halunnutkin. Edwardin kosketuksia. Sydney näytti nauttivan siitä ja esitti tyhmempää kuin mitä oli. Miten kiero tyyppi!
”Näinkö?” Sydney kysyi juuri ja kyyristyi hiukan. Edward nyökkäsi hyväksyvästi ja katsahti meihin hymyillen.
”Nyt te olette ensimmäisen mäen juurella. Pystytte taatusti laskemaan siitä”, Edward sanoi. Hän oli tuonut myös omat hiihtovarusteet mukanaan, jotta pystyi laskemaan meidän kanssamme. Vilkaisin mäkeä aivan kuin näkisin sen vasta ensimmäisen kerran.
Ja se oli valtava. Katselin kauhuissani alas ja mietin, oliko Edward hullu. Miten hän kuvitteli minun selviävän tällaisesta mäestä heti alkuunsa? Edward katsoi minua innoissaan.
”Tämä on pienin mäki täällä. Nyt, kun hallitsette perusasiat, pystytte varmasti kokeilemaan tätä. Teille ei voi käydä mitään, kun noudatatte antamiani ohjeita”, Edward selitti, katsoen minua ja Sydneytä vakavana. Sydney näytti melkein yhtä pelokkaalta kuin minäkin ja silmäili mäkeä epäröiden.
”Oletko varma, että mäki on pienin?” kysyin lopulta, ja Edward nauroi.
”Olen. Se on ihan helppo. Minä menen ensin, jotta näette mallin. Odotan teitä sitten alhaalla”, Edward sanoi, ja halusin käskeä häntä laskemaan minun kanssani. En uskaltanut yksin. Edward luotti minuun liikaa. Minä taittaisin varmasti niskani. Sitten lomamme olisi pilalla. Sitäkö Edward halusi?
Edward lähti laskemaan mäkeä ja oli alhaalla hyvin nopeasti. Sydney vilkaisi minuun, kyykistyi ja otti vauhtia. Katsoin häneen hämmästyneenä, kun Sydney laski mäkeä kuin vanha tekijä. Hän laskeutui Edwardin viereen horjahtamatta kertaakaan. Edward näytti yhtä ällistyneeltä. Huijari, ajattelin happamana. Hän oli vain tahtonut päästä Edwardin kanssa laskettelemaan. Minä nolaisin itseni kaatuessani. Edward oli ilkeä, kun vaati minulta tällaista!
Vedin syvään henkeä ja päätin ottaa riskin. Taivutin polviani juuri siten kuin Edward oli neuvonut ja otin sauvoillani vauhtia. Mieleni teki sulkea silmäni, mutta tiesin, että lentäisin siinä tapauksessa puuta päin. Horjahtelin ikävästi enkä saanut suksia pysähtymään. Kiljaisin ohittaessani Edwardin ja Sydneyn ja seuraavassa hetkessä tajusin makaavani kasvot lumihangessa ja jalat harallaan. Kuulin ilkeän naksahduksen, kun toinen suksistani meni poikki.
Makasin hangessa jaksamatta nousta ylös, kunnes tunsin Edwardin tarttuvan minuun ja kiskovan pystyyn. Hän näytti perin huolestuneelta ja puhdisti kasvoni lumesta.
”Bella! Bella, sano jotain”, Edward kuiskasi kauhuissaan.
”Kuoliko Bella?” Sydney huusi jostain hengästyneenä. Aukaisin silmäni ja katsoin Edwardiin, jonka silmistä loistava hätä sai kiukkuni laantumaan.
”Olen ihan kunnossa”, vakuutin. Edward huokaisi ja painoi päänsä hiuksiini. Hän melkein tärisi.
”Olen niin pahoillani, Bella. Minun olisi pitänyt tajuta. Olisi pitänyt kuunnella sinua”, hän kuiskasi. Hymyilin. Edward oli harvoin väärässä. Tuntui varmasti vaikealta myöntää se.
”Ei se mitään. Olen yhtenä kappaleena. En sentään törmännyt puuta päin”, sanoin naurahtaen. Edward suukotti poskeani ja pyyhkäisi lunta hiuksistani.
”Älä edes vitsaile sellaisella. Minun olisi pitänyt olla valppaampi.”
”Mitä sinä olisit voinut Sydneyn kanssa tehdä? Sydney olisi nähnyt, jos olisit käyttänyt voimiasi”, supisin. Edward ei ennättänyt vastata, kun Sydney juoksi luoksemme kasvot kalpeina.
”Oletko kunnossa, Bella?” hän kysyi, ja nyökkäsin. Nousin seisomaan Edwardin tukemana ja vilkaisin ympärilleni. Sukset lojuivat kaukana toisistaan ja sauvoja en edes erottanut hangesta.
”Loistavaa. Sukseni meni rikki”, mutisin huomatessani rikkinäisen suksen puun lähettyvillä. Edward nyökkäsi ja silitteli hiuksiani.
”Sen saa kyllä korjatuksi. Älä huoli. Nyt me menemme takaisin mökille ja syömään. Olette varmasti nälkäisiä”, Edward sanoi ja alkoi keräillä suksiani ja sauvojani maasta. En sanonut siihen mitään. Halusin vain päästä täältä hangesta pois mahdollisimman pian!
***
”Mitä tapahtui?” Brandon huudahti, kun palasimme takaisin mökille. Edward kanniskeli minun rikkinäistä sukseani, ja Brandon silmäili märkiä vaatteitani ihmeissään.
”Minä kaaduin”, mutisin. Sydney nauroi.
”Ja minä olin parempi kuin Bella! Sinun täytyy nähdä minut hiihtämässä, Brandon! Kunhan Edward jatkaa opettamista, minusta tulee parempi kuin teistä”, Sydney huudahti. Brandon ei ollut huomaavinaan Sydneytä, sillä hänen katseensa oli vangittuna minuun. Edwardia Brandonin läsnäolo näytti ärsyttävän, ja hän painoikin kätensä ristiselälleni.
”Bella tarvitsee nyt kuumaa suihkua. Sen jälkeen me menemme hotellille syömään jotain”, Edward ilmoitti, ja Brandon nyökkäsi, näyttäen pettyneeltä. Huomasin Sydneyn katsovan Edwardia kaivaten ja kiirehdin nopeasti portaisiin huoneeseemme. Edward seurasi minua.
”Oletko varmasti kunnossa?” hän tivasi, ja nyökkäsin.
”Olen tietenkin. Ei minua mikään vaivaa”, vakuutin. Edward katsoi minua tiukasti, kunnes luovutti ja päästi minusta irti. Nappasin kylpytarvikkeet mukaani ja vilkaisin Edwardiin, joka seisoi huolestuneena keskellä huonetta.
”Minä tulen ihan kohta”, lupasin, ja Edward nyökäytti päätään tuskin havaittavasti. Katosin kylpyhuoneeseen ja riisuuduin nopeasti. Aukaisin suihkuhanan ja astuin lämpimän suihkun alle. Tunsin itseni viluiseksi, mutta vesi lämmitti minut. Yritin olla ajattelematta Sydneytä ja Edwardia yhdessä, sillä sen miettiminen teki vain pahaa. Kenties minä olin vain vainoharhainen eikä Sydney yrittänytkään vokotella minun poikaystävääni. Sydneyhän oli niin ujo ja kiltti tyttö. Tämä kaikki oli taatusti väärinkäsitystä ja minä vedin liian hätäisiä johtopäätöksiä.
Kuuma suihku todellakin rauhoitti mieltäni ja pukeuduin olohousuihin ja t-paitaan, jotka olin ostanut matkaa varten. Edward seisoi yhä samassa asennossa, kun astuin huoneeseemme. Hän katseli huolissaan raikkaita kasvojani ja kosteita hiuksiani, jotka tiputtivat yhä hiukan vettä niskaani.
”Mennään syömään jotain”, pyysin ja tartuin Edwardia kädestä. Edward rentoutui hiukan ja hän puristi kättäni lempeästi.
”Mennään vain”, hän suostui ja jos alakerrassa ei olisi ollut muita, Edward olisi kaapannut minut syliinsä ja kantanut epäinhimillistä vauhtia keittiöön.
______
kommentteja?
