Title: Joutsenlaulu
Author: Puhpallura
Rating: K-11
Pairing: Ei varsinaisesti mutta viittauksena Sirius/Harry.
Genre: Angst, deathfic, songfic
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja paikat, Within Temptation kappaleen.
Summary: Sirius sulki silmänsä ja levitti kätensä kuin siiviksi. Ehkä hänkin viimein pystyisi lentämään, jos tarpeeksi yritti. Ehkä hän voisi myös olla vapaa.A/N: Ficci on kirjoitettu Within Temptationin ihanasta The Swan Song-kappaleesta. Sanat liitän loppuun ja kappaleen voi kuunnella
tästä. Suosittelen laittamaan sen taustalle soimaan.
Ja tietenkin kommentit ovat tervetulleita^^
Auringon viimeiset säteet värjäsivät taivaanrannan punertavaksi, heijastaen sen tyynen meren pintaan. Pieni tuulenvire toi raikkaan meren tuoksun ja sai kaislat suhisemaan. Ei ollut kauniimpaa näkyä kuin hiljalleen tummeneva kesäyö, mutta Sirius ei sitä huomannut.
Miehen kasvoilla oli alakuloinen ilme ja hän käveli päämäärättömästi eteenpäin, poimien kiven hiekasta, jonka aika oli kuluttanut sileäksi pinnastaan. Aika, joka oli miestä itseään kohdellut kaltoin.
Hetken Sirius pyöritteli kylmää kiveä käsissään, jonka heitti pian mereen. Hän jäi katsomaan, kuinka väreet lähtivät ympäriinsä, kadoten pian meren pieniin laineisiin. Samalla tavalla myös kaikki Siriuksen läheiset olivat kadonneet maailman pyörteisiin. Jokainen yksi kerrallaan, vieden aina mukanaan palan hänestä itsestään. Tappaen häntä hitaasti tuskaan ja yksinäisyyteen.
Sirius näki, kuinka lokit liitelivät samettisen tummalla taivaalla valkoisina täplinä. Mies kadehti niitä, sillä linnut saattoivat milloin vain levittää siipensä ja kadota, eikä niiden tarvinnut koskaan palata. Ne olivat vapaita.
Sirius sulki silmänsä ja levitti kätensä kuin siiviksi. Ehkä hänkin viimein pystyisi lentämään, jos tarpeeksi yritti. Ehkä hän voisi myös olla vapaa. Mutta siinä Sirius seisoi, vaikka hän olisi halunnut lentää. Lentää rakkaimpiensa luokse, nähdäkseen heidät uudestaan. Ollakseen heidän kanssaan.
Hän avasi silmänsä ja niistä huokui kipu, jota hän oli kantanut mukanaan puolet elämästään. Kipu, joka oli syntynyt jokaisen menetyksen takia. Jokaisen vuodatetun kyyneleen takia, joista viimeiset hän oli vuodattanut Harryn takia. Harryn, joka oli ollut tärkein ihminen Siriukselle. Ihminen, joka oli antanut Siriukselle toivoa siitä, että hänelläkin oli oikeus onneen.
Hän katsoi merelle, jossa joutsenpariskunta uiskenteli vierekkäin, välillä nokkansa yhteen laittaen, kuin suudellen. Siriuksen mieleen palasivat kaikki ne hetket, kun hän ja Harry olivat painautuneet toisiinsa, unohtaen kaiken muun ympäriltään. He olivat turvassa siltä maailmalta, joka halusi repiä heidän siipensä pois, jotta he eivät voisi lähteä yhdessä pois.
Sirius tunsi, kuinka kuumat kyyneleet jälleen pyrkivät hänen silmiinsä. Kyyneleet, jotka eivät kuivuisi koskaan pois. Ikävä kaiversi hänen sisintään aina vain enemmän, tukahduttaen häntä hitaasti, kuin joku olisi kietonut narun kaulan ympäri, kiristäen sitä koko ajan.
Hän sulki silmänsä muistaen, miltä tuntui olla onnellinen. Kuinka oli ollut syy, miksi pysyä tässä maailmassa, miltä tuntui olla rakastettu. Mutta päivä päivältä jokainen muisto haaleni hänen mielessään, vieden viimeisen yhteyden elämään. Se oli yksi syy, minkä takia Sirius oli monesti yrittänyt levittää siipensä ja lentää pois, siinä onnistumatta. Hän ei halunnut unohtaa.
Sirius yritti pinnistää muistiaan ja saada kaikki kasvot mieleensä. Ajan kuluessa ne olivat muuttuneet sumeiksi hänen mielessään, kuin paksu usva olisi tullut väliin. Mutta nyt hän näki kaiken niin kirkkaasti, jokaista pientä yksityiskohtaa myöten, aivan kuin he olisivat olleet hänen edessään sillä hetkellä.
Sirius pystyi kuulemaan, kuinka rakkaat kuiskivat hänen nimeään, yrittäen saada hänet heidän luokseen. Sirius tunsi, kuinka se antoi pienen hetken helpotusta ikävään. Miehen kasvoille nousi surumielinen hymy. Hänestä tuntui, kuin kylmä huurre hänen sydämensä ympäriltä olisi hetkeksi sulanut pois. Hetken aikaa mies pystyi hengittämään vapaasti.
Sirius tiesi, että hän voisi päästää irti. Hänellä ei ollut enää mitään syytä olla täällä. Kaikki syyt olivat toisessa maailmassa, jonne hän halusi lintujen lailla lentää. Nousta tuulen matkaan, mennä minne se veisi häntä. Paikkaan, jossa hän ei olisi enää yksin.
Tuo oivallus sai rauhan leviämään Siriuksen levottomaan mieleen. Tähän asti hän oli ollut liian pelkuri lähteäkseen, mutta kuulleessaan äänet menneisyydestä, Sirius tiesi, että ne olisivat pian myös hänen nykyisyytensä ja tulevaisuutensa. Pian mies saisi kaapata jälleen Harryn syleilyynsä, pelkäämättä, koska hänet vietäisiin taas pois. Sirius saisi viettää ikuisuuden hänen kanssaan. Hän saisi nähdä jälleen ystävänsä, joita oli niin kovasti ikävöinyt, välillä jopa hulluuteen asti.
Kuulleessaan joutsenen laulavan, Sirius tiesi, että aika oli tullut. Hänellä ei ollut enää syytä perääntyä. Joutsenetkin halusivat hänen lähtevän, saavan sen onnen, jota mies oli kaivannut.
Sirius asettui makaamaan hiekkaan ja hän katsoi hetken aikaa taivasta, jossa muutama tähti tuikki. Mies tiesi, että jossakin tuolla hän itsekin olisi pian, mutta ei yksin. Ei tällä kertaa.
Sirius kaivoi taskustaan pienen pullon, jota hän oli kantanut mukanaan jo kauan, mutta koskaan hänellä ei ollut rohkeutta juoda sen sisältöä. Korkki avautui napsahtaen ja mies joi pullon tyhjäksi. Tyynesti hän pudotti sen maahan ja hänen mielensä valtasi levollisuus, jollaista hän ei ollut kertaakaan elämässään tuntenut. Kuin kaikki ajatukset olisivat huuhtoutuneet hänen päästään pois.
Mies sulki silmänsä ja antoi elämänsä valua kuvanauhana silmiensä edessä, alkaen siitä, kuinka hän oli kiusannut veljeään lapsena. Miten he olivat kelmien kanssa nauraneet vatsansa kipeiksi toistensa vitseille. Kuinka hän oli ottanut Harryn leuasta hellästi kiinni, nostaen pojan katseen omaansa, kohdaten nuo smaragdinvihreät silmät, joissa kyyneleet kimmelsivät helmien lailla. Niihin silmiin Sirius oli joskus uponnut, haluamatta pois koskaan.
Sirius tunsi, kuinka raukeus valtasi hänen vartalonsa. Hänen ajatuksensa puuroutuivat, mutta mielessä olevat kasvot pysyivät niin selkeinä. Jokainen kasvo hymyili miehelle rohkaisevasti. Mutta Sirius ei pelännyt. Ei ollut mitä pelätä enää, sillä Sirius tiesi, että he olisivat taas yhdessä. Tämän viimeisen kerran hän levittäisi siipensä ja lentäisi. Enää hän ei epäonnistuisi.
The Swan song
Winter has gone for me, can't carry on.
The chains to my life are strong but soon they'll be gone.
I'll spread my wings one more time.
kertosäe:
Is it a dream?
All the ones I have loved calling out my name.
The sun warms my face.
All the days of my life, I see them passing me by.
In my heart I know I can let go.
In the end I will find some peace inside.
New wings are growing tonight.
kertosäe
As I am soaring I'm gone with the wind.
I am longing to see you again, it's been so long.
We will be together again.
kertosäe
