Title: The End is All
Author: jennimur
Genre: angst
Rating: S
Pairing: Nope
Summary: Oli yö. Ja kerrankin kävi niin, että Sirius Black pelkäsi pimeää, pelkäsi mennä nukkumaan. Pelkäsi olla olemassa.
Disclaimer: Rowling omistaa tässä mainitut henkilöt, minä vain hieman leikiskelen heillä ja puran julmasti pahaa oloani heihin.
A/N: Tälläinen idea syntyi Musen Thoughts of a dying Atheistia kuunnellessa ja samalla tämä osallistuu albumihaasteeseen. Tämä on niin kutsutusti neloisraapale, eli tasan neljäsataa sanaa sisältää. Vähän erilaista, mitä olen aikasemmin kirjottanu, mutta perusangstia. Pitää kokeilla näitä Siriuksen eri puolia tässä samalla. Tässä saattaa olla hiukkasen toistoa, eikä asiaa ole niinkään paljon, mutta kuinka paljon neljäänsataan sanaan muka mahtuu? Biisin sanat on lopussa. Kommentit ovat luonnollisesti ravintoani, angstisia päiviä ne piristäisi. Virheistä saa huomauttaa, jos niihin törmää, en juuri nyt pysty yksinkertaisesti lukemaan tätä läpi, ehkä huomenna. Jotenkin on vaikea lukea omia tekstejään juuri kun on kirjoittanut ne. Outoa. No, mutta olkaa hyvät.
The End is All
Jos vain olisin kertonut jollekulle ajatukseni ja tunteeni... Minä, pelkäämässä jotakin. Ehei, yksikään ei olisi uskonut. Totuus oli, että minä olin raivoissani ja samaan aikaan peloissani siitä, miten pitkälle voisin kostossani mennä. Minut oli petetty. James oli petetty. Lilykin. Ja Remus. Eihän kukaan tietenkään häntä osannut epäillä, aina niin arka ja viaton, pelokas. No, hän todellakin ansaitsi rotan hahmonsa, hänhän oli saastaa, kuului viemäreihin kaltaisiensa kanssa. En käsitä miten se tapahtui. Missä välissä aika kului niin loppuun?
Ainut asia, jonka sinä hetkenä olisin halunnut tehdä, oli halata Jamesia ja Lilyä, suojella heitä. Minusta melkein tuntui, että he olivat siin pimeässä ullakkohuoneessa kanssani. Se pelotti minua. Miten kauan kestäisi, kun alkaisin jo nähdäkin jotain, tulisin sekopääksi ja joutuisin laitokseen. Ei, Azkabaniin minä joutuisin, tein mitä tahansa. Kaikki kuvittelivat minun kavaltaneen Potterit ja vain, koska sukunimeni oli Black. Enkö minä muka ollut todistanut heille tarpeeksi monta kertaa, etten ollut kuten sukuni, että tein kaikkeni pitäytyäkseni erossa heistä? En näköjään. Samat vanhat ennakkoluulot. Minä en olisi ikinä voinut kavaltaa heitä. He olivat minun perheeni, minun ainoa perheeni ja ainoat tukijani silloin kun lähdin kotoa. Minä asuin Jamesin luona, minä olin hänen veljensä! Lily oli minulle yhtä lailla perhettä. James rakasti häntä, kyllä minäkin, jollain tasolla. En sentään kuten James, mutta ystävänä ja perheenjäsenenä.
Seinät tuntuivat huutavan ivaa minua kohtaan, ne huokailivat ja kuulostivat aivan Jamesilta. Ja Lilyltä. Aivan kuin Harrykin olisi nauranut. Vedin polvet tiukasti itseäni vasten. Minä olin tulossa hulluksi. Oliko sillä mitään väliä? Kuolisin kuitenkin. Jollain tavalla. Minä toivoin, toivoin niin paljon, että olisin voinut kuolla heidän puolestaan. Astua väliin ja uhrautua. Jos olisin tehnyt niin... He olisivat elossa. Ja yhdessä. Heidän henkensä olivat arvokkaampia kuin minun. Minähän olin vain arvoton, puhdasveristen keskuudessa verenpetturi, kaikille muille automaattisesti paha. Vain ystäväni hyväksyivtä minut sellaisena kuin olin, ehkä hieman ärsyttävänä, välinpitämättömän oloisena. He tosin näkivät myös lävitseni ja osasivat tulkita kulloista mielialaani. Minä en koskaan ole ollut välinpitämätön. Kaikkea muuta. Kaikki tunteet ja vähänkin järkevät ajatukseni olivat vain piilotettu muiden katseilta.
Ennen olin naivi ja ajattelin, että mikään ei voi vahingoittaa minua tai ystäviäni, että kaikki oli hyvin, olimme voittamattomia. Voi miten väärässä olinkaan. Tartuin hiuksiini tiukasti, revin niitä, mutta en saanut satutettua itseäni sen pahemmin. Voi, kyllä sen aika koittaisi. Kunhan vain ensin saisin kostoni. En voinut enää pysyä paikallani. Minun olisi pakko löytää se rotta, vaikka minä kuolisin siinä itse. Se olisi aivan sama. Kosto oli ainut, minkä näin edessäni, tulevaisuutenani.
* * *
Muse – Thoughts of a Dying Atheist
Eerie whispers
Trapped beneath my pillow
Won't let me sleep
Your memories
I know you're in this room
I'm sure I heard you sigh
Floating in-between
Where our worlds collide
It scares the hell out of me
And the end is all I can see
And it scares the hell out of me
And the end is all I can see
I know the moment's near
And there's nothing we can do
Look through a faithless eye
Are you afraid to die?
It scares the hell out of me
And the end is all I can see
And it scares the hell out of me
And the end is all I can see
