// Alaotsikko: FF100, Albumihaaste
Title: Agony of the past
Author: Puhpallura
Beta: Nici
Rating: Sallittu
Pairing: Ei ole, vain Sirius ja Severus
Genre: Angst, drama
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja paikat sekä Within Temptation kappaleen
Summary: Sitä vain kuvitteli saavansa pelkkä hupia, joka unohtui pian. Mutta kuten Sirius oli saanut huomata, ne seurasivat ikävästi perässä ja saivat tunnontuskia aikaan. Ei hän muuten olisi Severuksen luona tunnustamassa syntejään.
A/N: Osallistuu FF100:aan oma valintaisella sanalla menneisyys sekä albumihaasteeseen kappaleella Deep Within. Sanat liitän loppuun.
Ficci on kirjoitettu Pipelle, joka pyysi kirjoittamaan ficin parituksella Sirius/Severus. Noh paritusta tässä ei ole, mutta toivottavasti kelpaa. Kiitos myös Chibille, joka antoi muutaman pakollisen/kielletyn, jotta pääsin alkuun. Ison kiitoksen ansaitsee myös Nici, joka auttoi ideoimisessa.
Pakollisia:
* olohuone ja keittiö (eivät riitä mainintana)
* ”Voisitko olla yhtään heikompi?”
* ”Mitä sinä TÄÄLLÄ teet?”
* ”Miksi jäit tänne?”
Kielletyt:
* makuuhuone (edes mainintana)
* ”Rakastin sinua.”
* ”Miten niin?”
Sirius vetäisi syvää henkeä katsoessaan kivitaloa, joka oli selvästi jo parhaimmat päivänsä nähnyt. Hermostuneesti mies suki pitkiä hiuksiaan ja hänen kasvoillaan oli epäröivä ilme. Hän ei ollut lainkaan varma, oliko tänne tulo ollut viisas teko, mutta hän halusi keskustella Severuksen kanssa eräästä asiasta, joka oli jo vuosia painanut hänen mieltään. Sirius oli halunnut siitä keskustella jo vuosia, mutta pelkurimaisesti hän oli aina perääntynyt ja suoltanut vain ivasanoja synkän liemimestarin suuntaan. Mutta nyt taakka alkoi jo painaa liikaa. Sirius halusi tunnustaa kaiken, sillä hän oli huomannut, että elämä saattoi päättyä milloin vain ja hän ei halunnut kuolla tietoisena siitä, ettei koskaan ollut puhunut Severuksen kanssa, pyytänyt anteeksi sitä, mitä oli tehnyt.
Sirius tiesi erittäin hyvin, ettei mies itse välttämättä haluaisi puhua, mikä oli hyvinkin varmaa. Mutta keinolla millä hyvänsä, Sirius laittaisi Severuksen kuuntelemaan mitä hänellä oli asiaa.
Vielä kerran syvään hengittäen, Sirius käveli ovelle ja koputti sitä. Hetken aikaa hän ajatteli, ettei Severus olisi kotona, mutta kun ovi avautui ja mies seisoi hänen edessään sekä hämmästynyt että halveksiva katse kasvoillaan, Siriuksen vähäisetkin itsevarmuuden rippeet hävisivät.
– Mitä sinä TÄÄLLÄ teet? Severus kysyi kiukkuisesti.
Mutta nopeasti Sirius sai itsensä jälleen kasattua ja katsoi totisena miestä.
– Minä haluan jutella sinun kanssasi eräästä asiasta, Sirius vastasi.
– Mutta minä en todellakaan halua keskustella kanssasi mistään, Severus sähähti. – Minun ei tarvitse kuunnella sinun pilkkaasi.
– En tullut loukkaamaan sinua, Sirius yritti sanoa puolustelevasti. – Asiani koskee sitä, mitä tapahtui silloin kouluaikana.
– Ai, sitä tultiin oikein muistelemaan, miltä tuntui nöyryyttää Ruikulia kaikkien nähden, Severus ivaili ja oli lyömässä ovea kiinni Siriuksen nenän edessä. – Ei onnistu!
Sirius ehti laittaa jalkansa oven väliin ja Severus katsoi harmistuneena Siriusta.
– Ihan totta, Sirius sanoi. – Minä ihan oikeasti haluan keskustella kanssasi. Minä haluan…haluan pyytää anteeksi ja selittää, miksi tein niin kuin tein.
– Mitä? Sirius Musta haluaa pyytää anteeksi? Severus naurahti pilkallisesti. – Olet muutaman vuoden myöhässä siitä.
– Eikö sitä sanota, että parempi myöhään kun ei milloinkaan, Sirius sanoi yrittäen keventää jäätävää tunnelmaa.
Mutta Severuksen katseesta näkyi, ettei nyt ollut leikinlaskun aika, joten Sirius vakavoitui nolostuneena.
– Voisitko olla yhtään heikompi? Severus ivasi. – Tulet tänne anomaan anteeksiantoa. Alkoiko kenties omatunto kolkuttaa?
– Se on tehnyt sitä siitä lähtien, kun olen ensimmäisen ivasanan sinulle sanonut, Sirius vastasi tyynesti.
Normaalisti tällainen ei olisi sopinut hänelle lainkaan, sillä hänelläkin oli ylpeytensä. Mutta nyt Siriuksen oli aika niellä se ja kohdata totuus kuin mies.
Sirius katsoi hetken aikaa Severuksen vihasta leimuavia silmiä ja nopeasti töytäisi miestä sivuun astuen sisään. Severus katsoi yllättyneenä Siriuksen röyhkeyttä, mutta mies vain jatkoi matkaansa pienestä eteisestä olohuoneeseen, joka oli yhtä kolkko kuin sen omistajakin.
Sirius kääntyi Severusta kohden, joka seisoi varautuneesti kädet puuskassa häntä tuijottaen.
– En pyydä kuin kymmenen minuuttia, Sirius sanoi. – Sitten jätän sinut rauhaan.
Severus ei vastannut mitään, vaan jatkoi Siriuksen tuijottamista säkenöivin silmin. Sirius yritti miettiä, miten pukea sanoiksi ne ajatukset, jotka hänen päässään liikkuivat. Monesti hän oli miettinyt mitä sanoisi, kun vain saisi tilaisuuden, mutta nyt kun sellainen oli, ei hän saanut mitään sanotuksi.
– Tuota…, Sirius aloitti epäröivästi ja istahti nojatuoliin, Severuksen seuratessa silmä tarkkana miestä. – Ehkä minun pitäisi aloittaa aivan alusta.
– Miten vain, Severus sanoi tympeästi. – Kunhan teet sen nopeasti. Minulla ei todellakaan ole koko päivää aikaa tällaiseen. Vaikkakin on erittäin mielenkiintoista, että Musta käytännössä katsoen matelee edessäni pyytäen anteeksi.
Sirius yritti hillitä haluaan sanoa jotain piikikästä takaisin, mutta hänen tarkoituksenaan oli pyytää anteeksi ja selittää omaa käytöstään, eikä aiheuttaa enempää kitkaa heidän välilleen. Sitä oli jo riittävästi.
– Kaikki oikeastaan johtuu Lilystä, Sirius sai viimein sanottua.
Severuksen kasvoille nousi varautunut ilme, kun edesmenneen naisen nimi sanottiin.
– Kuten oikein hyvin tiedät, James alkoi seurustella hänen kanssaan ja he menivät sitten lopulta naimisiin.
– Ja he saivat sen kiusankappaleen, Severus mutisi.
– Muista nyt, että puhut nyt kummipojastani, Sirius muistutti hampaitaan kiristellen.
Hänen puolestaan Severus sai sanoa hänestä itsestään melkein mitä vain, mutta Harry oli henkilö, josta Sirius ei halunnut kuulla mitään pahaa.
– Potter mikä Potter, Severus tokaisi ärtyneenä. – Aivan kuin isänsä ja kummisetänsä. Samanlainen kiusankappale.
Sirius yritti sivuuttaa Severuksen kommentin, sillä hänen kärsivällisyytensä alkoi jo olla koetuksella.
– Voisimmeko edes yrittää käyttäytyä kuin aikuiset? Sirius kysyi hieman anovalla äänellä.
– Puhu vain omasta puolestasi, Severus sanoi viileästi.
Sirius pongahti ylös nojatuolista ja katsoi kiukkuisena edessään seisovaa liemimestaria, jonka kasvoilla oli tyytyväisyys, kun oli saanut hänet menettämään malttinsa.
– Minä todellakin aion sanoa, mitä minulla on asiaa, Sirius sanoi hampaitaan kiristellen. – Sinä vain venytät sitä pidemmälle ärsyttämällä minua. Joten et edes hyödy siitä.
Severuksen kasvoille nousi harmistunut ilme, sillä Sirius oli oikeassa. Mitä enemmän hän miestä ärsytti, sitä kauemmin hän tulisi olemaan Kehrääjänkujalla.
– Jatka, Severus tokaisi.
– Yleisestihän oli tiedossa, että James hullaantui heti ensimmäisenä vuotena Lilyyn, Sirius jatkoi vakaalla äänellä Severuksen reaktioita katsoen. – Kuten myös sinä. Te olitte ystäviä jo ennen koulua ja kaikki tiesivät, että pidit hänestä enemmän kuin ystävän pitäisi.
Severuksen kasvoille nousi ilme, jota Sirius ei pystynyt tulkitsemaan. Se oli tietyllä tavalla sekoitus vihaa, surua ja kiintymystä.
– Yhtä asiaa kukaan ei tiennyt, ei edes James, Sirius jatkoi ja hänen kasvoilleen nousu surumielinen ilme. – Minä myös rakastin Lilyä. En ystävänä vaan samalla tavalla kuin sinä ja James.
Severuksen kasvoille nousi erittäin yllättynyt ilme, mutta pian se häipyi takaisin ilmeettömyyden taakse.
– Ja miksi tämän minulle kerrot? Hän tokaisi tylysti. – Luuletko, että minua kiinnostaa tippaakaan?
– Tuskinpa, mutta se selittää miksi käyttäydyin niin kuin käyttäydyin, Sirius sanoi olkiaan kohauttaen ja istuutuen takaisin nojatuoliin.
Severus seurasi esimerkkiä ja istahti varautuneesti vastapäiselle sohvalle torjuva ilme kasvoillaan.
– Kun tajusin, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta edes yrittää Lilyä, pidin kaiken sisälläni, Sirius jatkoi tuijottaen liekkejä takassa. – En halunnut asettua parhaan ystäväni kanssa kilpasille. Joten totta kai, asetuin hänen puolelleen.
– Johtaako tämä yhtään mihinkään? Severus kysyi tympeästi. – Koska minusta tuntuu, ettei.
Välittämättä Severuksen kommentista, Sirius jatkoi puhettaan.
– Ja sinä olit suuri uhka silloin. Olit liian läheinen Lilyn kanssa. Joten halusin erottaa teidät. Pelkäsin, että James jäisi näppejään nuolemaan sinun takiasi. Minun piti kaikilla keinoilla varmistaa, ettet onnistuisi siinä, mitä halusit.
– Minun ei todellakaan tarvitse kuunnella tätä! Severus huudahti kiukkuisesti ja nousi ylös sohvalta.
Hän suuntasi keittiötä kohden ja katsoi vielä Siriusta halveksivasti.
– Joten ole hyvä ja häivy. En halua kuulla enää sanaakaan.
Sirius seurasi Severusta keittiöön, jossa mies kaatoi itselleen tuliviskipaukkua kova ilme kasvoillaan. Sirius ymmärsi kyllä hyvin, että Severuksella oli oikeus olla kiukkuinen ja vihata häntä. Mutta hän todellakin halusi selvittää asiat ennen kuin siihen ei olisi enää mahdollisuutta.
– Miksi jäit tänne? Severus kysyi mustat silmät säkenöiden kiukusta. – Enkö jo sanonut, että häivy!
– Minä en lähde minnekään, ennen kuin saan sanottua sen, minkä haluan, Sirius vastasi tyynesti.
Severus ei vastannut mitään, vaan kulautti lasillisen viskiä kurkustaan alas ja katsoi sen jälkeen Siriusta.
– Osasyynä siihen, että käyttäydyin sinua kohtaan niin, oli myös se, että minua harmitti, Sirius jatkoi. – Minä todellakin rakastin Lilyä ja jouduin pitämään kaiken sisälläni. En voinut kertoa kellekään.
– Olihan sinulla tyttöjä joka sormelle, Severus sanoi halveksivasti.
– Niin oli, Sirius myönsi. – Mutta he eivät merkinneet minulle mitään.
– Sen lisäksi, että pilasit minun elämäni, sinun piti vielä aiheuttaa surua muillekin, Severus sanoi katkeralla äänellä. – Sinä olet oikea malliesimerkki siitä, miten toimia.
– Voit olla hyvinkin oikeassa, Sirius myönsi.
Hän oli vihdoin ymmärtänyt, kuinka paljon oli tehnyt vääryyttä muille. Sirius oli aina ollut uskollinen ystävilleen ja tehnyt kaikkensa, jotta heillä olisi kaikki hyvin. Mutta entä muut, jotka olivat saaneet maksaa siitä?
– Kun James huomasi, että otin sinut kiusan kohteeksi, hän totta kai lähti mukaan, Sirius jatkoi. – Ystäviä tuetaan joka tilanteessa. En tiedä, inhosiko James sinua oikeasti vai johtuiko kaikki siitä, mitä minä tein. Luultavasti inhosi, koska hän oli sinusta sanonut jo junassa kaikenlaista, kun ensi kertaa menimme Tylypahkaan.
– Tunne ainakin oli molemminpuolinen, Severus sanoi hampaitaan kiristellen.
Sirius näki, että hän loukkasi Severusta joka sanalla. Mutta siitä huolimatta hänen oli pakko sanoa kaikki.
Sirius nojasi pöytään, joka oli hänen takanaan ja hän katsoi vastapäistä seinää tyhjin silmin. Hänen mielessään vilisivät kaikki ne teot, jotka oli Severukselle nuoruuden typeryyksissä tehnyt. Siriuksesta oli outoa, ettei silloin tajunnut, kuinka kauaskantoiset seuraukset kaikella oli. Sitä vain kuvitteli saavansa pelkkä hupia, joka unohtui pian. Mutta kuten Sirius oli saanut huomata, ne seurasivat ikävästi perässä ja saivat tunnontuskia aikaan. Ei hän muuten olisi Severuksen luona tunnustamassa syntejään.
Tuskin tieto kaikesta Severusta lohduttaisi tai auttaisi unohtamaan, mutta ehkä mies kuitenkin osaisi antaa edes vähän anteeksi, kun tietäisi syyn. Ehkä heidän ei aina tarvitsisi olla toisensa kurkuissa kiinni.
– Oliko sinulla vielä jotakin muuta? Severus kysyi katkaisten hiljaisuuden.
– Ei. Tässä se kaikki taisi olla, Sirius sanoi oikaisten ryhtiään. – Kyllä sinulle varmasti tuli selväksi, että olen hyvin pahoillani kaikesta ja pyydän anteeksi minun ja Jamesin tekoja. Ilman minua hän ei olisi luultavasti sinun kimpussasi ollut.
– Ja tuon tiedonko pitäisi helpottaa? Severus kysyi halveksivasti. – Vaikka kuinka anoisit anteeksiantoa, et koskaan tule sitä saamaan.
– En sitä olettanutkaan, Sirius sanoi surumielisellä äänellä. – Halusin vain sinun saavan tietää ja helpottaa omaa oloani. Ja se, että sain kerrottua sinulle, teki sen.
– Joten nyt voit yhtä hyvin häipyä, Severus töksäytti.
Sirius suuntasi sanaakaan sanomatta ulko-ovelle ja vilkaisi vielä Severusta kuin aikomuksenaan sanoa jotakin. Mutta sitä tekemättä hän avasi oven ja häipyi.
Severus sulki silmänsä kuulleessaan oven käyvän. Hän hengähti syvään ja antoi itselleen luvan surra. Severus suri kaikkea sitä, mitä oli tapahtunut. Hänen nöyryyttämistään, omaa tyhmyyttään, Lilyn menetystä ja kuolemaa. Jossakin syvällä sisällään Severus syytti sekä itseään että Siriusta Lilyn kuolemasta. Jos Sirius ei olisi halunnut vaihtaa Peteriä salaisuudenhaltijaksi, jos hän olisi voinut olla muutakin kuin pelkuri ja pelastaa Lilyn. Pelkkää jossittelua kaikki. Se oli menneisyyttä, jonka kanssa piti vain elää.
Siriuksen vierailu ei ollut helpottanut Severuksen oloa vaan pahentanut sitä. Mies oli repinyt kaikki haavat auki, vain sen takia, että halusi omalle ololleen helpotusta, synninpäästöä. Mutta Severuksella ei ollut aikomuksenakaan antaa miehelle anteeksi. Ei koskaan. Hänelle oli aivan sama, kuinka Sirius kärsisi. Oikeastaan, mitä enemmän, sen parempi. Se sai Severuksen oman olon paremmaksi. Ehkä Sirius pystyisi tajuamaan, kuinka paljon häntä itseään oli sattunut kouluaikoina ja sattui vieläkin.
Mutta mennyt oli mennyttä, Severus ei halunnut sen enempää sitä muistella. Hän unohtaisi tämän keskustelun ja kaikki jatkuisi kuten ennenkin. Sillä mikä sen katkeruuden poistaisi, joka oli juurtunut jo syvään sydämeen.
Deep Within
Is there a place deep within
A place where you hide your darkest sins
There's a strange kind of ambiance,
it's surrounding you
As a songstress you lure me,
towards the truth
Candles die down as you leave the room
In my heart you leave no gloom
As you lure me I know the truth
You're a leprechaun, I see you through
