Purriainen, kiitos kommentista
Juuh, sivuilla ja sen foorumilla on ficciä hieman pidemmälle ja täällä finissä julkaisu on jäänyt, mutta nyt totesin, että pistetääs tännekin sitä jatkoa, kun sitä kerta löytyy.
Seuraavat kaksi lukua:
Luku 2Ovikello soi. Kello oli lähes kolme, joten oven takana seisoisi varmasti Seiya. En kuitenkaan jäänyt miettimään, vaan menin avaamaan. Seiyahan se tosiaan oli.
”Moi”, hän tervehti pieni hymy kasvoillaan. ”Valmiina lähtemään?”
Nyökkäsin. Pistin kengät jalkaani ja lähdimme, mutten tiennyt minne. En viitsinyt udellakaan, vaikka mieleni kovasti teki. Kävelin vain Seiyan rinnalla hiljaisena, hänkään ei puhunut mitään.
Seiya pysähtyi sillalla ja katseli alla olevaa vettä. Minä seisoin vieressä katsoen häntä edelleen hiljaisena. Lopulta Seiya kääntyi katsomaan minua ja hätkähdin. Vein nopeasti katseeni maahan miettien, mitä Seiyalla oli mielessään.
”Mennäänkö?” hän kysyi ja ojensi kätensä minua kohti. Nostin katseeni maasta ja otin kädestä varovaisesti kiinni. Aloimme kävellä siltaa pitkin hitaasti, minut valtasi ihanan outo tunne, joka oli jo ennestään hieman tuttu. Tunsin olevani turvassa.
”Minne olemme menossa?” utelin päästyämme pois sillalta. Pitelin edelleen Seiyan kädestä kiinni.
”Mitä jos menisimme ensin vaikka huvipuistoon ja sen jälkeen minun luokseni?” Seiya kysäisi.
”Sopii minulle”, sanoin iloisesti ja päästin kädestä irti. Turvallisuuden tunne katosi siinä samassa ja minä pysähdyin seisomaan.
”Onko kaikki hyvin? Usagi?”
Katsahdin Seiyaa ja nyökkäilin. Otin uudestaan hänen kädestään kiinni ja tunsin oloni jälleen turvalliseksi ja hyväksi.
”Jatketaan matkaa.”
Huvipuistossa meillä oli hauskaa. En olisi voinut kuvitellakaan, että minulla voisi olla niin mukavaa ja hauskaa Seiyan kanssa, mutta se näytti olevan totta. Olin aivan unohtanut kaiken muun, jopa Mamorun ja ystävieni varoittelut Seiyasta, mutta Haruka ja Michiru kävelivät meitä vastaan huvipuiston ulkopuolella. Haruka katsoi Seiyaa selvästi hieman inhoten ja minua varoittavasti.
”Miksi minusta tuntuu, että tuo ystäväsi ei pidä minusta?” Seiya sanoi, kun olimme menneet Harukan ja Michirun ohi. ”Johtuuko se siitä, että olet viettämässä aikaa kanssani?”
”Joo. Hän aina varoittelee sinusta ja niin tekevät kyllä muutkin ystäväni”, vastasin ja katsoin Seiyaa. Hän näytti hieman loukkaantuneelta, mutta ei sanonut mitään.
Seiya vei minut luokseen. Hän asui mukavan pienessä asunnossa, jonne kyllä mahtui. Hänen ystäviään Yatenia ja Taikia ei näkynyt ja mietin, missä he mahtoivat olla. Ehkä heillä oli omat asuntonsa? En voinut olla varma siitä, sillä nämä kolme muodostivat Three Lightsin, suositun bändin.
Seiya istutti minut pienelle vaalealle sohvalle istumaan ja istui itse viereeni. Hän katsoi läheisestä ikkunasta ulos ja näytti mietteliäältä.
”Eivätkö muutkaan ystäväsi pidä minusta?” Seiya kysyi yhtäkkiä katsellen yhä ulos. ”Sinähän sanoit heidän varoittelevan minusta.”
”Kyllä he pitävät sinusta, mutta he vain huolehtivat minusta ja ajattelevat myöskin sitä, että minulla on Mamoru”, vastasin ja Seiya kääntyi katsomaan minua. Hän ei hymyillyt.
”Eivätkö he sitten luota sinuun?”
”Luottavat.”
Tuli hiljaista. Seiya katsoi minua ja välillä ovelle. Minäkin katsoin sinne kerran, mutta en nähnyt tai kuullut mitään. Seiya tuntui olevan hieman levoton.
”Minun pitäisi varmaan lähteä”, sanoin ja nousin sohvalta. Seiya nappasi kädestäni nopeasti kiinni ja veti minut takaisin istumaan.
”Nyt jo?” hän ihmetteli.
”Valitettavasti. Minulla olisi hieman tekemistä.”
Seiya päästi kädestäni irti juuri kun kuulimme avaimen kääntyvän oven lukossa. Katsahdimme molemmat ovelle ja näimme Yatenin ja Taikin astelevan sisään. He katsoivat ihmeissään meitä.
”Kiitos tästä. Nähdään joskus uudestaan”, sanoin noustessani pystyyn ja lähdin harppomaan kohti ovea. ”Hei”, sanoin vielä Yatenille ja Taikille, jotka mutisivat jotain ennen kuin poistuin asunnosta.
Luku 3Kirjoitin taas Mamorulle uutta kirjettä, vaikka hän ei ollut vastannut edellisiinikään vielä. Halusin olla rehellinen ja kerroin kirjeessä Seiyasta, mutta en siitä lämpimästä turvallisuuden tunteesta. Mitä sitä turhia huolestuttamaan Mamorua, kun asiat kerta olivat normaalisti, vai olivatko?
En ollut nähnyt Seiyaa muutamaan päivään. Kaipa hänellä piti kiirettä bändin kanssa, mutta olisi silti ollut kiva kuulla hänestäkin jotain. Tuntui, että odotin kovastikin seuraavaa kertaa, kun näkisin Seiyan, mutta yritin aina teilata sellaiset ajatukset pois mielestäni. Ehkäpä en kaivannutkaan suoranaisesti häntä vaan sitä tunnetta? En ollut varma.
”Usagi! Pari ystävääsi tuli!”
Se oli äitini ääni. Havahduin täysin mietteistäni ja nousin ylös sängyltä. Pistin nopeasti kirjeen kuoreen ja liimasin sen kiinni. Pistin kirjeen huoneeni pöydälle ja lähdinkin siinä samassa eteiseen.
”Huomenta, Usagi-chan!” Ami ja Makoto sanoivat nähdessään minut. Näin kissojen, Lunan ja Artemiksen, istuvan tienreunassa. Minako saattaisi olla Amin ja Makoton mukana. ”Mennäänkö shoppailemaan? Tänään ei ole niin lämmin, että sinne läkähtyisi.”
”Ilman muuta!” huudahdin innoissani. ”Mennään, mennään!”
Aivan kuten olin arvellutkin, Minako seisoi ulkona odottamassa Artemiksen ja Lunan kanssa.
”Huomenta”, hän sanoi hyvin reippaalla äänellä. Minako vaikutti hyvin iloiseltakin.
”Huomenta, onko jotain tapahtunut?” kysyin kävellessämme melko nopeaan. Luna ja Artemis tulivat perässämme
”Kuinka niin?”
”Vaikutat niin iloiselta.”
Minako hymyili iloisen salaperäisesti ja Amin ja Makotonkin kasvot näyttivät nyt tavallista iloisemmilta. Olinko unohtanut jotain?
”Usagi”, Minako veti henkeä ja hidastimme kävelyvauhtia, ”me menemme Three Lightsin konserttiin huomenna! Ami-chan, Makoto-chan, Rei-chan, minä ja sinä.”
”Minä?” toistin kummissani.
”Etkö muka tahdo nähdä ihanaa Yatenia, Taikia tai Seiyaa?” Minako ihmetteli ja vaikutti hämmästyneemmältä kuin minä.
”Viimeksi te tunnuitte kovasti varoittelevan siitä yhdestä, mutta nyt te olette jo kovin innoissanne”, tuhahdin. ”Mutta hyvä on, minä tulen.”
”Hienoa!” kaikki kolme kiljahtivat. ”Ainakaan yksikään lippu ei mene hukkaan.”
Vaivuin taas omiin ajatuksiini hetkeksi. Huomenna katsomaan Three Lightsia? Huomenna katsomaan Seiyaa, Yatenia ja Taikia? Silloin ainakin näkisin hänet, mutta en saisi olla lähellä niin kuin muutama päivä sitten, enkä tuntea olevani turvassa.
”Usagi? Huhuu?” Makoto heilutti kättään silmieni edessä ja palasin takaisin maan pinnalle. ”Kohta ollaan koruliikkeen luona.”
”Loistavaa.”
Koruliikkeessä ei ollut kauhean montaa ihmistä meidän lisäksemme. Minako riensi heti Artemis perässään tiskin luo ja Makoto ja Ami menivät katselemaan kaupan ikkunassa olevia koruja Lunan kanssa. Minä kävelin hitaasti ympärille katsellessani Minakon luo, joka tutki jo lähempää koruja, jotka myyjä oli ottanut tiskin lasilevyn alta esille.
”Katso, Usagi! Eikö olekin hienot korvakorut?” Minako sanoi ja näytti minulle hopeiset ja pienet tähtikorvakorut.
”Söpöt”, ihastelin niitä ja pyysin myyjää ottamaan toisenkin korurasian lasilevyn alta. Tämä otti sen ja asetti eteeni. ”Minako, katso! Vaaleanpunaiset pupukorvakorut!” sanoin innoissani ja näytin niitä Minakolle.
”Sinä taidat tykätä pupuista?” kuulin tutun äänen sanovan vierestäni, joka ei kuitenkaan kuulunut Minakolle, eikä Makotolle, eikä Amille.
Katsoin vasemmalle puolelleni, eikä Minako todellakaan seisonut siinä vaan se oli Seiya. Hän katsoi minua ja otti sitten pupukorvakorurasian kädestäni hipaisten kättäni.
”Aika söpöt”, Seiya sanoi. ”Aikookos pikkutyttö ostaa nämä?”
”En ole mikään pikkutyttö!” huudahdin. Seiya osasi olla ärsyttävä. ”Enkä usko, että minulla on varaa noihin.”
”No, mutta minulla taitaa juuri ja juuri olla”, Seiya hymyili, ”mutta enpä usko, että tarvitsen minkäänlaisia pupukorvakoruja.”
Hän antoi ne takaisin minulle ja otti sitten kaksi muuta korurasiaa käsiinsä ja näytti niitä minulle. Toisessa olivat ne hopeiset tähdet, joita Minako oli katsonut ja toisessa puolestaan kultaiset tähdet.
”Kummat?” Seiya kysyi ja menin hämilleni. Miksi hänen piti kysyä minulta? ”Usagi?” Hän kosketti varovaisesti oikealla kädellään leukaani, jolloin kavahdin taaksepäin.
”Hopeiset”, vastasin viimein. ”Kultaiset eivät minusta pue sinua.”
Poistuin tiskin luota ja menin Amin, Minakon, Makoton, Lunan ja Artemiksen luo, jotka seisoivat lähellä liikkeen ovea. Minako näytti täysin hämmästyneeltä ja hieman kateelliselta, Makoton ilmeessä oli hivenen huolestuneisuutta ja samoin Amin. Luna ja Artemis vain istuivat ja katsoivat minua.
”Lähdetäänkö?” kysyin ja toiset nyökkäsivät. Ennen kuin lähdimme liikkeestä, katsahdin taakseni ja huomasin Seiyan pitelevän kädessään niitä pupukoruja. Miksi ihmeessä?
Kävellessämme pitkin katuja Minako kyseli kovasti, mitä Seiya oikein oli jutellut kanssani. Kun Rei käveli meitä vastaan ja liittyi seurueeseen, luulin olevani turvassa kysymyksiltä, mutta olinkin totaalisen väärässä.
”Mitä? Seiya kysyi mielipidettäsi?” Rei toisti kuultuaan Minakon selostuksen. ”Korvakoruista?”
”Niin!” Minako oli innoissaan. ”Ehkä hän pitää niitä konsertissa huomenna!”
”Enpä usko, Minako”, sanoin. ”Tuskinpa hän edes otti ne, mitä ehdotin.”
Olimme käyneet monessa eri kaupassa ja olihan sitä tullut ostettua vähän sitä sun tätä. Kävelin nyt yksin katua pitkin, koska kaikki olivat lähteneet omiin koteihinsa ja jättäytyneet sopivassa kohdassa pois porukasta. Luna oli kadonnut jonnekin, luultavasti mennyt jo aiemmin kotiin.
Päätin poiketa puistoon, ei minulla mikään kiire kotiin ollut. Istahdin penkille ja katselin taivaalle, jossa näkyi joitakin tummahkoja pilviä. Ja niinpä sitten pian alkoikin sataa. Lähdin kiireesti juoksemaan kotiin päin, mutta tiesin, että sinne päästyäni olisin aivan läpimärkä. Niinpä päätin mennä hetkeksi suojaan erään kerrostalon rappukäytävään.
Rappukäytävässä istahdin alimmalle portaalle ja suljin silmäni. Mietin koruliikkeessä tapahtunutta pitkään. Oli ollut mukava nähdä Seiyaa, mutta tämä oli ollut tällä kertaa ärsyttävä. Kutsuu nyt minua pikkutytöksi!
”Oletpas sinä märkä.”
Käännyin katsomaan taakseni portaiden yläpäähän ja näin Seiyan kävelevän portaita alas. Tosiaan, hän asui täällä, olin aivan unohtanut.
”Olisit itsekin, jos olisit ollut tuolla sateessa!”
”Tule”, Seiya sanoi ja ojensi kätensä minulle. Otin siitä kiinni ja hän veti minut pystyyn. Lähdin hänen perässään ylös ja kävelimmekin aika monet portaat.
”Onko sinulla kylmä?” Seiya kysyi istuessani olohuoneen sohvalle. Hän haki eteisen kaapista valkoisen viltin ja laittoi sen harteilleni.
”On”, vastasin ja laskin ostoskassini lattialle sohvapöydän alle.
”Laitan sinulle teetä, jotta lämpenet.”
Seiya poistui olohuoneesta ja jäin istumaan olohuoneeseen viltti ympärilläni.
A/N: Kommenttia?