Title: Ymmärsin liian myöhään
Author: Puhpallura
Beta: Edelence
Rating: Sallittu
Pairing: Severus/Remus
Genre: Angst
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja paikat sekä Josh Groban kappaleen
Summary: En voinut olla miettimättä, olisitko vielä kanssamme, jos olisin yrittänyt paremmin ymmärtää sinua. Olisinko voinut estää kaiken? Tiesin, etten koskaan saisi vastauksia niihin kysymyksiin.A/N: Ficci osallistuu
FF100:aan sanalla
Syksy,
Albumihaasteeseen kappaleella
Vincent (Starry, Starry Night) sekä
AU-haasteeseen, jossa aiheenani on
Severus kelminä.
Kappaleen sanat löytyvät ficin lopusta.
Ficistä sen verran, että se koostuu seitsemästä raapaleesta, joista kukin sijoittuu yhteen kouluvuoteen.
Severus PoV.
//Ja tietenkin iso kiitos Snapulle (joka vaati tämän kiitoksen tähän
) kun auttoi ideoimaan ficciä.
1. vuosiNäin, kuinka kuljit muiden oppilaiden seassa hartiat hieman ylöspäin nostettuna, kuin suojellaksesi itseäsi joltakin. Pälyilit ympärillesi arasti ja epäluuloisesti. Kuluneet ja hieman liian isot vaatteesi roikkuivat päälläsi. Et vaikuttanut siltä, että olisit kuulunut muiden oppilaiden sekaan lainkaan. Ehkä olisit halunnut ollakin jossain muualla sillä hetkellä. Yksin.
Junassa olisit mennyt yksin istumaan, mutta kutsuin sinut minun ja kolmen muun pojan seuraan. Olit kiitollisen näköinen, mutta silti katsoit meitä epäilevästi, kun kuuntelit meidän vitsailuamme. Et oikein taitanut ymmärtää juttujamme. Mutta silti yritimme saada sinut osallistumaan keskusteluumme ja tuntemaan, että olit tervetullut seuraamme.
Silti heti alusta lähtien kuuluit meidän perustamaamme ryhmään. Kelmeihin.
2. vuosi. En ymmärtänyt mitä tarkoitit, kun eräänä kirkkaana tähtiyönä sanoit kärsiväsi, kun istuskelimme järven rannalla. Tiesin, ettet ole samanlainen kuin me muut kelmit, mutta ei se ollut minusta syy, minkä takia olisit niin tuntenut. Kaikki pitivät sinusta kuitenkin, vaikka nautit eniten yksinolosta ja vaivuit usein omiin mietteisiisi.
Yleensä pysyit vaiti, kun kysyin sinulta elämästäsi. Et halunnut puhua siitä, vaikka olisinkin ollut kiinnostunut asiasta. Välillä tuntui, ettet olisi halunnut päästää ketään lähellesi. Et edes minua, vaikka pidimme tiukasti yhtä muiden kelmien tavoin. Meihin olisit voinut luottaa. Tuimme toisiamme, jos tuli ongelmia. Mutta en halunnut ahdistaa sinua nurkkaan. En halunnut, että liukenisit kauemmaksi minusta.
3. vuosiKun viimein sanoit, mikä painoi mieltäsi ja miksi kärsit, olit aivan varma, että menettäisit ystävyytemme. Mutta se vain tiivisti ja lähensi meitä. Myös sinua ja minua. Olin iloinen, kun viimein sait kerrottua. Se nimittäin selitti monta asiaa, jotka olivat vaivanneet minua. Miksi aina kerran kuussa päädyit sairaalasiipeen ja olit todella väsynyt montaa päivää. Se selitti kaikki arvet vartalossasi.
Tunsin itseni hieman tyhmäksi, kun en tajunnut sitä aikaisemmin. Minun olisi pitänyt huomata merkit. Huomasit, että se asia vaivasi minua ja sanoit, ettet olettanutkaan minun tajuavan sitä. Silti tunsin olevani huono ystävä, sillä eikö ystävien pitäisi huomata kaikki ja olla tukena?
4. vuosiOpettelimme kaikki salaa animaagihahmot itsellemme, jotta pystyisimme olemaan tukenasi täysikuun aikana. Kun kerroimme siitä, olit aivan sanaton ja näin, että kyyneleet pyrkivät silmiisi. Sanoit, ettet ole sen arvoinen. Olisin halunnut kaapata sinut sillä sekunnilla syleilyyni ja kertoa, että todellakin olet. Että olet paljon enemmän, kuin pystyt ikinä kuvittelemaankaan. Olet vain sinä.
Illalla istuessamme kahdestaan Tähtitornissa, uskalsin viimein tehdä sen, jonka olin jo viimeiset kaksi vuotta halunnut tehdä. Vedin sinut syliini ja painoin kevyen suukon huulillesi. Olit hämmentynyt, mutta et vetäytynyt.
Kerroit, kuinka et usko, että joku voisi sinua rakastaa, kun olet mikä olet. Minulle olit kuitenkin ihminen, jonka halusin lähelleni.
5. vuosiSanoit minulle, ettet tunne, että muut ymmärtävät, mitä tunnet. Kuinka joka päivä kärsit siitä, mikä olet ja mitä joudut kokemaan. Hymyilin sinulle lämpimästi ja sanoin, että muut ymmärtävät kyllä. He eivät vain puhu asiasta. Painauduit minua vasten ja sanoit, että olin ainoa joka oikeasti tiesi sen. En osannut sanoa mitään, sillä sinun uskosi minuun oli niin suuri, etten kuvitellut voivasi lainkaan tuntea niin.
Sinä iltana ilmaisimme rakkautemme toisillemme. Maatessamme toisiimme kietoutuneina, kerroit kuinka hyvältä tuntuu olla lähelläni. Silloin pystyt hetkeksi unohtamaan surkean elämäsi. Yritin saada sinut ymmärtämään, ettei elämäsi ole surkeaa, mutta et kuunnellut, vaan vaivuit jälleen omaan toivottomuuteesi.
6. vuosiMuutuit aina vain etäisemmäksi ja työnsit minua hiljalleen kauemmaksi. En tiennyt, mitä olisin tehnyt. Näin, että kärsit, mutta en osannut auttaa. Ainoa mitä pystyin tekemään, oli katsoa sivusta avuttomana, kuinka hiljalleen kuihduit pois.
Jokaisen muodonmuutoksen jälkeen kerroit minulle, kuinka kaipasitkaan lepoa. En täysin ymmärtänyt mitä tarkoitit, saithan sinä levätä.
Yritin puhua muiden kelmien kanssa, mutta he vain nauroivat. Heidän mielestään olit aina puhunut tuollaisia. Minä aavistin, että tarkoitit jotakin muuta. Pieni pelko asui silloin sisälläni.
Monesti yritin saada puhuttua asiasta kanssasi, mutta työnsit aina tylysti pois, vaikka näin silmistäsi, että olisit halunnut purkaa sydäntäsi. Minä en saanut sinua tekemään sitä.
7. vuosiEräänä kauniina syysaamuna kuulin, että olit lähtenyt. En aluksi ymmärtänyt, mitä muut sanoivat, mutta katsoessani heidän surullisia kasvojaan, käsitin kaiken.
Olit jättänyt minulle kirjeen, jossa kerroit, ettei tämä kaunis maailma ollut sinua varten. Olit vain särö siinä. Mutta minulle, sinä olit kauneinta, mitä maailma ikinä pystyisi antamaan. Nyt olin menettänyt sen ikuisiksi ajoiksi.
Katsoessani hautaasi, tajusin, että luulin tietäneeni, mitä tunsit. Mutta kuinka väärässä olinkaan ollut. En voinut olla miettimättä, olisitko vielä kanssamme, jos olisin yrittänyt paremmin ymmärtää sinua. Olisinko voinut estää kaiken? Tiesin, etten koskaan saisi vastauksia niihin kysymyksiin.
Toivoin silti, että saisit viimein levätä ja olla vapaa.
Vincent (Starry, Starry Night)
Starry, starry night
Paint your palette blue and grey
Look out on a summer's day
With eyes that know the darkness in my soul
Shadows on the hills
Sketch the trees and daffodils
Catch the breeze and the winter chills
In colours on the snowy linen land
Now I understand
What you tried to say to me
And how you suffered for your sanity
And how you tried to set them free
They would not listen
They did not know how
Perhaps they'll listen now
Starry, starry night
Flaming flowers that brightly blaze
Swirling clouds and violet haze
Reflect in Vincent's eyes of china blue
Colours changing hue
Morning fields of amber grain
Weathered faces lined in pain
Are soothed beneath the artists' loving hand
Now I understand
What you tried to say to me
And how you suffered for your sanity
And how you tried to set them free
They would not listen
They did not know how
Perhaps they'll listen now
For they could not love you
But still your love was true
And when no hope was left inside
On that starry, starry night
You took your life as lovers often do
But I could have told you Vincent
This world was never meant for one as beautiful as you
Like the strangers that you've met
The ragged men in ragged clothes
The silver thorn of bloody rose
Lie crushed and broken on the virgin snow
Now I think I know
What you tried to say to me
And how you suffered for your sanity
And how you tried to set them free
They would not listen
They're not listening still
Perhaps they never will...