Title: Far away
Author: Daniel
Beta: -
Genre: slash, oneshot, songfic, pieni ripaus angstia, ja fluffya.
Paring(s): Ron/Harry
Rating: S
Song: Nickelback - Far away
Disclaimer: Rowling omistaa jälleen kaiken.
Summary: Harry on ollut tuhoamassa Hirnyrkkejä ja palaa jälleen takaisin kotiin, mutta millainen tulee olemaan Ronin vastaanotto?
A/N: Omasta mielestäni tämä on ehkä yksi epäonnistuneimmista ficeistä mitä olen kirjoittanut - saatika julkaissut - mutta siitä huolimatta haluan palautetta.
muoks// kiitos Micurille virheiden listaamisesta ^^
A/N2: Nyt (4.3.2008) tätä on siis hieman muokattu kokonaisuudessaankin, toivottavasti parempaan suuntaan.
---
Far Away
This time, This place
Misused, Mistakes
Too long, Too late
Who was I to make you wait
Mustahiuksinen, läpimärkä nuori mies käveli rankkasateessa, tuijottaen tiukasti asfalttia. Yhtäkään muuta ihmistä ei liikkunut ulkona hänen lisäkseen. Oli vain hän, ja hänen murheensa. Neljän vuoden hirnyrkkien tuhoaminen oli viimein tuottanut tulosta, vaikka yhtä helvettiä se olikin ollut. Hän oli jättänyt ystävänsä ja rakkaansa, ja lähtenyt, jättäen vain viestin jälkeensä. Hermione, Seamus, Dean... Missä he olivat nyt? Eniten häntä kuitenkin mietitytti Ron. Ronin tunnustettua lopulta tunteensa Harrya kohtaan, heidän välilleen syntyi ensin lukuisia riitoja, välttelyitä ja takelteluja. Mutta kun Harry oli tajunnut omat tunteensa Ronia kohtaan, heidän kaunis suhteensa oli saanut alkunsa. Kestänyt noin kuukauden, kunnes hän oli päättänyt tekevänsä Voldemortista lopun tavalla tai toisella, ja jatkanut Dumbledoren aloittamaa työtä. Ronia ja Hermionea hän ei halunnut mukaan. Hän ei halunnut asettaa ketään vaaraan itsensä takia, varsinkaan läheisiään. Ja Ron jos kuka oli läheinen. Olikohan hänellä joku uusi? Harry oli ollut poissa neljä vuotta, joten ihan hyvin Ron olisi saattanut kyllästyä loputtomaan odottamiseen. Kyllä Harrykin kyllästyisi. Vaikkei Ronin odottamiseen.
Just one chance
Just one breath
Just in case there's just one left
'Cause you know,
you know, you know
Ennen kaikkea, Harrya pelotti. Pelotti enemmän kuin silloin, kun hän lähti tuhoamaan hirnyrkkejä. Entä jos Ron ei haluaisi häntä takaisin? Entä jos Ron on lakannut rakastamasta? Kun hän oli viettänyt viimeisen iltansa Ronin kanssa, hän oli todellakin varautunut siihen, että se olisi heidän viimeinen yhteinen iltansa. Jos Harry ei kuolisi taistelussa Voldemortia vastaan, niin se ei tarkoittanut sitä, että Ron vielä kaiken sen ajan jälkeen haluaisi olla Harryn kanssa. Rakkaus ei ole itsestäänselvä asia, vaikka se joskus siltä tuntuukin.
That I love you
I have loved you all along
And I miss you
Been far away for far too long
I keep dreaming you'll be with me
and you'll never go
Stop breathing if
I don't see you anymore
Mutta Ronin täytyi tietää, miltä Harrysta tuntui. Hän menisi Ronin luokse ja selittäisi tuolle tunteitaan, vaikka tuo ei haluaisi kuunnella. Tietenkin, jos Ronilla olisi miesystävä, Harry vetäytyisi pois, jottei aiheuttaisi lisää hankaluuksia. Hän oli särkenyt Ronin elämää jo tarpeeksi taitavasti, joten hän ei oikeastaan ollut edes varma, kannattiko hänen palata. Hän voisi ihan yhtä hyvin kadota ikihyviksi, vaihtaa henkilöllisyytensä ja antaa ystäviensä elää rauhassa. Hän oli miettinyt sitä noin pari viikkoa, ennen kuin uskaltautui lähtemään pienestä kommuunista, lähtemään takaisin Ronin luo. Se oli niin todellista, särkyvän oloista. Ihan kuin lasia. Harry rakasti Ronia. Kuin ystävää, ja kuin rakastettua. Ajatus Ronista sai hänet jaksamaan kaikkea sitä paskaa mitä hän oli joutunut käymään läpi. Ei hän muuten enää täällä olisi.
On my knees, I'll ask
Last chance for one last dance
'Cause with you, I'd withstand
All of hell to hold your hand
Harry näki edessään tutun, tummanruskean oven. Sisältä hohkasi pieni valo, joka sen väristä päätellen tuli televisiosta. Harry hymähti itsekseen ja katseli hajamielisenä ovea. Ron piti televisiosta. Hänestä se oli mainio keksintö. Kaiken lisäksi tuo oli asentanut siihen joitain erikoistehosteita taikakonstein. Hahmot näyttivät selkeästi kolmiulotteisilta, ja erityisesti kauhuelokuvissa se oli henkeäsalpaava ominaisuus. Harry pystyi niin hyvin muistamaan, kuinka Ron oli käpertynyt kauhuissaan hänen kainaloonsa, kun he olivat katselleet televisiosta tappajahaita, joka näytti todellakin elävän Ronin taikatehosteiden ansiosta.
I'd give it all
I'd give for us
Give anything but I won't give up
'Cause you know,
you know, you know
Huokaisten raskaasti, Harry kohotti kätensä ja koputti oveen. Hän ei halunnut käyttää ovikelloa. Se ei jotenkin sopinut tunnelmaan, jossa vesisade pauhasi raskaasti päälle, ja talosta loisti valoa muuten hämärälle pihalle. Paljonkohan kellokin oli? Varmaan lähelle viittä aamulla. Ron saattoi vielä nukkua... Mutta hän halusi tehdä tämän nyt kun hänellä oli voimaa ja uskallusta, hän halusi edes yrittää.
That I love you
I have loved you all along
And I miss you
Been far away for far too long
I keep dreaming you'll be with me
and you'll never go
Stop breathing if
I don't see you anymore
Hän koputti uudestaan. Ei vastausta vieläkään. Harry huokaisi hiljaa ja pudisti päätään. Hän kaipasi Ronia niin paljon, luoja vie, kaipasi aivan mahdottomasti. Hän oli lähtenyt liian pitkäksi aikaa. Hänen olisi ehkä pitänyt käydä välillä piipahtamassa kotona ja tukeutumassa Roniin, mutta hän oli päättänyt Rohkelikon ylpeydellä viedä kaiken kertaheitolla loppuun. Harry ei tiennyt mitä hän tekisi, jos Ron ei haluaisi häntä enää.
So far away
Been far away for far too long
So far away
Been far away for far too long
But you know, you know, you know
Lämmin kyynel karkasi Harryn silmäkulmasta, kun hän painoi ovikelloa. Hetken päästä nuori mies tuli avaamaan oven, ja Harryn sisuksia kylmäsi ikävästi. Oliko Ronilla...
"Anteeksi? Voinko auttaa jotenkin?" mies kysyi ja väänsi tekoystävällisen hymyn kasvoilleen. Harry nyökkäsi ja pyyhkäisi kyyneleen vaivihkaa silmäkulmastaan, yskäisten sitten hieman kurkkuaan auki.
"Onko Ron kotona?" hän kysyi ja katseli miestä odottavasti.
"Anteeksi kuka?"
"Ron. Ronald" Harry toisti, ja alkoi pelätä miehen kasvoja, joilta se ystävällinen tekohymy liukui pois ja tilalle tuli jokseenkin haikea ilme.
"Ai. Ron. Etkö ole kuullut hänestä?" mies kysyi laskien katseensa maata kohden. Harry pudisti päätään ja jäi odottamaan lauseelle jotain selitystä.
I wanted
I wanted you to stay
'Cause I needed
I need to hear you say
"Hän menehtyi, autokolarissa, pari viikkoa sitten. Olimme juuri tehneet kaupat tästä talosta ja muuttaneet yhteen, kun sain kuulla, että hän oli syöksynyt autollaan sillalta alas", mies selitti vaisuisti ja Harry katseli tuota, kuin odottaen, että tämä huutaisi "Aprillia! Ron on pelaamassa Super Marioa, tule sisään!" Mutta mies ei huutanut niin.
"Taisit olla joku hänen ystävänsä?" mies sen sijaan kysyi, ja Harry nyökkäsi hajamielisesti.
"Ystävä. Joo", hän mumisi.
"Olen todella pahoillani", mies sanoi osaa ottavasti ja Harry nyökkäsi, pystymättä sanomaan enää mitään. Hän vain loi viimeisen katsauksen mieheen, käänsi tälle selkänsä ja käveli pois.
That "I love you
I have loved you all along
And I forgive you
For being away for far too long
Ron oli kuollut. Poissa. Harry oli yksin. Ron ei ollut täällä sanomassa, että hän rakastaa yhä Harrya. Harry ei voinut nähdä Ronia enää, ei voinut. Hän oli menettänyt siihen mahdollisuutensa pari viikkoa sitten. Kuinka paljon pari viikkoa voikaan merkitä. Jos hän ei olisi käyttänyt paria viikkoa aikaa miettimiseen, hän olisi voinut tulla aijemmin, eikä Ron olisi välttämättä ajanut sitä kolaria, koska hän olisi ollut Harryn kanssa. Jos olisi. Entä jos Ron oli kuollut rakastamatta Harrya? Tai tietämättä, että Harry rakasti häntä. Hän oli sanonut sen kirjeessään, jonka oli jättänyt lähtiessään, mutta entä jos Ron ei ollut uskonut. Tai välittänyt.
So keep breathing
'Cause I'm not leaving you anymore
Believe it
Hold on to me and, never let me go"
Puistatus kulki Harryn läpi. Ron ei ollut täällä. Harry oli jätetty.
Kylmän rauhallisesti hän käveli ulos talon pihalta, jätti entisen kodin taakseen. Sade oli lakannut ja aurinko alkoi nousta. Hän käveli sillalle, suoraan auringon nousuun. Sillan rikkinäisen kaiteen eteen oli vedetty punaista nauhaa, 'tästä et saa kävellä', se tuntui sanovan. Harry käveli lähemmäs, sillan reunalle, ja antoi katseensa haravoida alla olevaa jokea. Sen reunoilla oli vieläkin autosta jäänyttä rojua. Paikkaa ei oltu hoidettu vieläkään täysin kuntoon.
Harry kaivoi taskustaan avaimensa siihen taloon. Ei hän enään voinut ajatella "kotiavaimet", kun koti ei enää ollut hänen. Hän pyöritteli avaimia käsissään, sen jälkeen kieputteli niitä kahden sormen varassa, antaen niiden sitten tipahtaa virtaavaan jokeen. Ja sillä hetkellä hänet valtasi hassu tunne.
Keep breathing
"Harry!" hämmästynyt kiljahdus kantautui jostain. "Oletko se sinä, Harry?"
"Mitä?" Harry kähähti tulevan itkun kähentämällä äänellä, nostamatta katsettaan vedestä.
"Harry! Odota minä tulen kohta sinne!" ääni jatkoi ja Harry kurtisti kulmiaan. Nyt hän oli tulossa hulluksikin, loistavaa. Sehän tästä vielä puuttuikin. Pian kuitenkin juoksevat askeleet lähenivät siltaa ja Harryn oli pakko kääntää katseensa äänen suuntaan.
Hold on to me and, never let me go
"Ron?" Harry kysyi epäuskoisena, kun Ron juoksi hänen luokseen ja veti tiukkaan halaukseen.
"Harry! Luoja, Harry!" Ron huuteli kerta toisensa jälkeen lähes itkien, ja pian Harrykin rutisti Ronia kuin henkensä hädässä.
"Ron?"
"Harry!"
Ja sillä hetkellä Harry alkoi nauraa äänettömästi, mutta hysteerisesti. Tai ehkä hän itki. Hän ei ollut täysin varma itsekään.
"Sinä olet elossa", hän vain sopersi kun pahin hysteria oli mennyt ohitse.
"Sinä olet elossa!" Ron korjasi, etääntyen Harrysta ainoastaan sen verran, että pystyi katsomaan hänen kasvojaan. "Tietenkin sinä olet elossa, tiesin sen koko ajan."
Harry hymyili.
"Minä olen elossa", hän myöntyi. "Ja minulla on pari erittäin hankalaa kysymystä. Minä kävin meidän talollamme, ja-"
"Ah, asiassa onkin paljon selitettävää. Tiivistettynä: Minä myin meidän talomme sellaiselle mukavalle pariskunnalle, toisella heistä oli minun nimeni. Tai ei tietystikään minun, mutta samanlainen. Tosin häntä sanottiin Ronaldiksi, eikä Roniksi, ja-", Ronin selitys alkoi innokkaasti, mutta sitten hänen kasvonsa muuttuivat apeammiksi. "Siinä tapahtui kaikenlaista. Olimme juuri alkaneet tutustua paremmin, ja sitten tapahtui se onnettomuus."
"Minä kuulin siitä. Ronald on menehtynyt, mitä sinä luulit minun ajattelevan?" Harry kysyi ja Ronin kasvoille nousi valaistunut ilme.
"Sinä luulit, että minä- Voi, Harry!" Ennen kuin Harry ehti muuta sanoa, hän huomasi olevansa taas tiukan rutistuksen kohteena.
Hold on to me and, never let me go
"Et arvaa kuinka hitonmoinen ikävä minulla on ollut. Luulin, ettet ehkä koskaan palaisi", Ron kähisi hänen korvaansa, kun Harry hautasi käsiään Ronin punertaviin hiuksiin.
"Minullakin on ollut ikävä, koko ajan olen vain odottanut, että saisin taas nähdä sinut", Harry ei välittänyt kuinka kliseisiltä hänen sanansa kuulostivat. Hänen vain piti saada se tunnemylläkkä ulos sydämestään jollain tavalla.
"Noh? Missäs me nykyään sitten asumme?" Harry kysyi sen jälkeen hiljaa ja irtaantui hieman, jääden vain katselemaan Ronia. Joka yhä rakasti häntä, joka yhä halusi hänet.
"Se on oikein kiva paikka ihan kylän reunalla. Sinne-" Ronin lause keskeytyi, kun Harry oli tukkinut hänen suunsa omallaan, ja suudellut niin, että siitä paistoi vuosien ikävä, kaipuu, rakkaus, ja kaikki se, mitä neljän vuoden ero rakastavaisten välillä voi teettää.
Hold on to me and, never let me go.
