Ficin nimi: Lähellä
Kirjoittaja: Meldis
Genre: drama, kevyt fluffy
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Cedric
Tiivistelmä: Harry ja Cedric ovat paenneet taistelusta.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Osallistun tällä ficillä Pizzaperjantaihaasteeseen, josta otin oman oikean maailman lempipizzani.
herkkusieni, mozzarella ja pepperoni, eli, tekstissä vieraillaan metsässä, pehmeä/lempeä kohtaus ja politiikka. Noiden sovittaminen oli aikamoinen haaste, mutta olen ihan tyytyväinen lopputulokseen.
Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^
Lähellä
Puristus päästi Cedricin otteesta ja hän horjahti märkään maahan. Hän yski, huohotti ja ryki. Hänen koko kehonsa vapisi ja hänen korvassaan tuntui jotain kuumaa ja tahmeaa. Hän kierähti selälleen ja juuri silloin tumma hahmo mätkähti maahan hänen viereensä.
”Harry!” Cedric oli hetkessä polvillaan ja konttasi Harryn luokse. Harry kouristeli, nousi nopealla liikkeellä polvilleen ja oksensi rajusti maahan. Cedric laski kätensä tämän selkään ja silitti, kunnes tämä lakkasi yökkimästä. Harry kohotti katseensa Cedriciin.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi ja otti Cedricin kasvot käsiinsä hädissään. Hänen silmänsä levisivät ja hän nosti toista kättään, sormiin oli tarttunut verta Cedricin korvan juuresta.
”Kunnossa. Korvat soivat, mutta muuten ehjä, se oli se ensimmäinen räjähdys. Entä sinä?” Cedric kysyi ja pyyhki kylmänhikeä Harryn otsalta.
”En suosittele mannertenvälistä kaikkoontumista kenellekään”, hän ravisti päätään vihertäen edelleen.
Cedricin vatsalta putosi pohja. Hän irrotti otteensa Harrysta ja kompuroi jaloilleen. He eivät olleet enää Amsterdamin taikuuskunnan tukikohdassa. Heitä ympäröi tiheä metsä, jonne juuri ja juuri tihutti kylmää vettä.
”Missä olemme? Missä Watkins on? Lilian ja muut?” Cedric kauhistui.
”Lähellä Lontoota. En tiedä”, Harry kähisi ja nousi täristen seisomaan.
”Meidän pitää mennä takaisin”, Cedric sanoi ja etsi sauvaa kaapunsa poimuista hädissään.
”Emme voi palata sinne. Ne halusivat sinut ja minut”, Harry otti Cedricin käsistä kiinni lujaa, vaikka hän näytti vieläkin siltä, että voisi oksentaa uudelleen.
”Mutta...mutta...entä muut..?” Cedricin sisuksia pisteli. Hänen kehonsa tärisi. Yksi vihreä valo oli lentänyt häntä kohti. Hän oli ehtinyt sen alta pois.
”Lilian ja muut ovat neuvokkaita auroreita. He varmaan pääsivät yhtä lailla karkuun kuin mekin”, Harry rauhoitteli Cedriciä.
”Kuolonsyöjä, Tempest, hän…” Cedricin silmiä kihelmöi.
”Sille ei voi mitään”, Harry sanoi ja hänen jalkansa pettivät ja hän tipahti maahan.
”Harry!” Cedric kumartui hänen ylleen.
”Olen kunnossa. Tai huimaa edelleen”, Harry rypisti otsaansa silmät kiinni.
”Mennään Mungoon”, Cedric sanoi ja etsi jälleen sauvaansa, mutta Harry otti hänen kädestään kiinni.
”Voidaanko hetki olla vain tässä”, hän pyysi iho helmeillen hiestä. Cedric lopetti sauvan etsimisen ja asettui polvilleen Harryn viereen. Hän olisi halunnut nostaa tämä syliinsä, mutta Harry näytti siltä, että pienikin liike saisi pahoinvoinnin yltymään uudelleen.
”Mistä ne oikein tulivat? Eihän tukikohta ole edes kaikkien Alankomaiden taikalainvartijoiden tiedossa. Sen takia käytimme sitä”, Cedric sanoi ja silitti Harryn hiestä ja tihutuksesta kostuneita otsahiuksia. Hänen sormensa vapisivat yhä kehon toipuessa taistelusta ja selviytymisestä.
”Jos se tosiaan oli ne Siniset, joista Watkins kertoi, en ihmettele, että heillä on jopa ylimmälle portaalle saakka yhteyksiä”, Harry sanoi silmät kiinni.
”Ja he osasivat odottaa, että olemme yhä tukikohdassa, mutta ei siellä, missä oli eniten lainvartijoita. He tiesivät, että on parasta yhyttää meidät, kun emme pääse kaikkoontumaan, mutta siten, että esteenä ei ole Amsterdamin päälliköstö kaikkine vartijoineen”, Cedric pohti vatsaa nipistellen enemmän ja enemmän, mutta koetti luottaa Harryn sanoihin. Watkins ei kenties ollut aurori ja vain kansainvälisen taikayhteistyön osaston apulaispäällikkö, mutta kyvykäs taikoja silti. Ehkä tämä oli päässyt omillaan pakoon tai yhyttänyt jonkun auroreista, juuri kuten Harrykin oli yhyttänyt Cedricin savun ja sekasorron ja mekkalan keskeltä.
”Siellä oli vakooja. Korkealla, syvällä”, Harry huokaisi tuskissaan.
”Oletko varma, että he halusivat meidät?” Cedric kysyi siirrellen Harryn otsahiuksia edes takaisin. Tämän kasvoille alkoi palata väri. Cedric tunsi myös rauhoittuvansa silittäessään Harryn tukkaa.
”Olen. He sanoivat vain kaksi nimeä, Potter ja Diggory, silloin kun vahvistukset tulivat ja pääsimme pakenemaan kahden tulen väliltä”, Harry sanoi ja avasi silmänsä päättäväisesti.
”Mitä he meistä halusivat?” Cedric kysyi Harryn noustessa arastelevasti istuvaan asentoon.
”En uskalla arvata. Se oli hyvin suunniteltu temppu”, Harry sanoi ja pysähtyi istumaan polviensa päälle ja tarkkaili tulisiko huono olo takaisin. Cedric raapi otsaansa. Sodan jälkeinen kansainvälinen yhteistyö viimeisimpien paenneiden kuolonsyöjien nappaamiseksi oli ollut ihan tarpeeksi vaikeaa. Kun Cedric mietti asiaa, kuulosti huolestuttavalta, että heidät haluttiin napata jopa sillä uhalla, että korkealle soluttautunut vakooja paljastuisi, koska tätä ei hyökkäyksen jälkeen olisi vaikea jäljittää. Hyökkääjät eivät välittäneet menettää arvokasta myyrää, vain saadakseen Cedricin ja Harryn. Cedriciä hirvitti.
”Okei, mennään”, Harry sanoi ja alkoi nousta pystyyn. Cedric tarttui tätä käsivarresta ja Harry nojasi raskaasti häneen. ”Minulla saattaa olla katkenneita kylkiluitakin”, Harry virnisti tuskaisesti.
”Voi, Harry”, Cedric voihkaisi ja pyyhkäisi Harryn poskea. ”Kiitos, että pelastit minut.”
”Sitä varten minä olin siellä”, Harry sanoi.
”Olit kuolonsyöjää varten siellä”, Cedric korjasi.
”Ei, olin sinua varten siellä”, Harry sanoi vakaasti.
”Onneksi olit. Kovin moni ei kaikkoonnu meren ylitse”, Cedric hymyili.
”Joo, kovin moni ei ole yhtä tyhmä”, Harry puisteleksi.
”Kiitos”, Cedric sanoi uudelleen ja Harry katsoi häneen ihan lähietäisyydeltä. Hänen ihonsa oli palautunut tavalliseen väriinsä ja silmistä kadonnut pahoinvoinnin usva.
”Oksensin juuri, mutta haluaisin suudella sinua nyt todella paljon”, Harry kuiskasi ja Cedric naurahti.
”Tämän kerran”, hän sanoi ja vei kätensä Harryn niskaan ja tämän suudelmaan. Cedricin keho lakkasi lopultakin vapisemasta.
