Ficin nimi: Sitruunankeltainen sekamelska
Kirjoittaja: Naks
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: k-11
Mukana: Vox/Valentino & Valentino/Angel feat. Velvette
Genre: Joku höntti draama 😂
Summary:
“Amorcito, ymmärsinkö oikein?” Valentino hieroskeli ohimoitaan ja päästeli kiukkuisia sirityksiä. “Vox etsi sinut tänään käsiinsä, alkoi länkyttää ensi viikon kässäristä ja kehotti sinua hyödyntämään kuvauksissa sitruunoita?”A/N: Katsoin aikoinaan Netflixistä
The Fall of the House of Usherin (josta pidin ihan simona❤️) ja tuli sitten
tätä ikonista pätkää miettiessä mieleen jotain Voxiin liittyvää humpuukia. xD Kannattaa katsoa tuo pätkä, niin saa parhaan käsityksen tämän ficin intertekstuaalisesta kontekstista. 😂🍋 Osallistuu haasteisiin
Paritusketjuhaaste (Vox/Valentino) ja
Väripaletti III (keltainen).
***
Valentino ei kohottanut katsettaan askarteluprojektistaan Velvetten kopistellessa oleskelutilaan, mutta pysähtyi silti kuulostelemaan tämän olemuksen värisävyjä. Tavasta, jolla Velvette sihisi itsekseen ja väkersi itselleen raivokkain ottein minibaarin puolella mimosan, saattoi päätellä paljon.
“Rankka päivä, pupu?” Valentino tiedusteli. Velvette murahti myöntävästi lasiaan vasten lähestyessään häntä arvovaltaisin askelin.
“En voi uskoa, millaisia vitun aaseja meillä on töissä. Olisiko liikaa vaadittu, että hommat tehtäisiin kunnolla!” Velvette äyski ja istahti pöydälle Valentinon askartelujen viereen.
“Haluatko minun hoitelevan jonkun laiskamadon puolestasi? Pari asetta kaipaisikin pitkästä aikaa toimintaa...” Valentino virkkoi järjestäessään timantteja pöydälle sieväksi jonoksi.
“Sama se, kunhan kumpikaan niistä aseista ei ole tuo tuossa! Pinkki ja turkoosi on niin vitun kuollut väriyhdistelmä, ei pahalla”, Velvette näpäytti ja nyökkäsi kohti sulavalinjaista pistoolia, jonka Valentino oli puolittain peittänyt tarratimantein. Valentino soi Velvettelle paheksuvan silmäyksen ja kiepautti asetta sormissaan.
“Muru, kuulostat siltä kuin haluaisit
kuollaksesi tämän kohteeksi.”
“Oh, enemmän kuin uskotkaan tämänpäiväisen jälkeen!” Velvette tirskahti ja tarjosi hänelle siemauksen mimosastaan. “Eräs tyyppi sinun kyllä olisi syytä hoidella, vaikken tiedä, tarvitaanko siihen luoteja. Tuskinpa ne ovat koskaan ketään haitanneet!”
Valentino myhäili ojentaessaan juoman takaisin. “Kerropa isille. Kuka on ollut perseestä?”
“Ei kukaan vähempi kuin ystävämme Vox!” Velvette puuskahti ja herätti heti Valentinon mielenkiinnon.
“
Oyy, anna kuulua.”
Velvette siemaisi äreänä lasistaan ja naputteli arkunmuotoisilla kynsillään pöytää. “Se on ollut tänään ihan jumalattoman outo. Soitteli muun muassa heti aamusta ja kysyi näkemystäni siihen, milloin keltainen taas kipuaisi muotimaailman huippuväriksi!”
“...häh?”
“Mm-hm! Eikä se ilahtunut yhtään, kun sanoin, että toivottavasti ei seuraavaan sataan vuoteen! Oli vielä otsaa kehottaa ‘tekemään asialle jotain päinvastaista’! Anteeksi vitun mitä?”
Valentino kurtisti kulmiaan. Velvetten kertoma kuulosti kovin erikoiselta. “Ja mitähän perhanaa muotivärit liikuttaisivat Voxia niin, että pitää sinulle alkaa mussuttaa ja päteä?”
“Vitustako minä tiedän! Sinä sen paremmin tunnet, sen kuin kysyt!” Velvette heilautteli käsivarsiaan kuin usuttaen häntä toimimaan, mutta Valentino ei hievahtanutkaan.
“Varmaan minä jaksan tai haluan! Edes minä en nähnyt tuollaista tulevan! Ties mitä se
pendejo minullekin rupeaisi aukomaan... Varmaan esittelisi omia pornovisioitaan, joille ei olisi käyttistä edes pienimmässä marginaalissa!”
“Se on ainakin selvää, että jos Voxy ajatteli uudistaa vaatekaappiaan keltaiseen päin, siitä seuraisi pitkä ja kivulias keskustelu!” Velvette hymähti kuivasti. “Enimmäkseen hänelle.”
“Vähempää en sinulta toivoisikaan, Vel muru.”
**
Valentino oli lähes unohtanut Velvetten kanssa käydyn keskustelun, kunnes sama puheenaihe löysi hänet uudestaan päivän käännyttyä myöhäisillaksi.
“Kuule, isukki?” Angel kysäisi oikaistuaan makoilemaan hänen kylkeensä. Valentino tunsi närkästyksen pistoksen kutkuttelevan ohimoaan Angelin mentyä avaamaan suunsa niin pian lakanapainin jälkeen. Hyvä että oli edes pöly laskeutunut.
Toisaalta hän oli juuri saanut tältä tähtitason suuhoidon, joten ehkä suopeus oli paikallaan.
“Mitäs mielen päällä?”
“Sitä lähinnä, että onko minulta mennyt jotain tuotannollisia ratkaisuja ohi ensi viikon kuvauksiin liittyen? Siihen romanttisempaan huttuun?”
“Viitsisitkö tarkentaa?”
“Kun siis... Vox otti tänään kanssani puheeksi sen kässärin ja tiedusteli jotain sitruunoista ja että miten roolihahmoni voisi niitä hyödyntää”, Angel kertoili epäluuloiseen sävyyn ja kuljetteli sormeaan Valentinon kyljellä. “En tajunnut yhtään, missä mennään. Minä luin kässärin tosi huolella, eikä siinä ollut mitään mainintaa sitruunoista!”
Valentino tyrskähti. Vai että sitruunoista. Kaikkea sitä kuuli.
Sitruunoista.
Valentino tuijotti makuuhuoneensa kattoa, jonka suuresta peilistä hänen hahmonsa tuijotti takaisin häntä ja Angelia.
Keltaisista sitruunoista.
Ynnättyään yhden yhteen Valentino painoi ylemmät kätensä otsaansa vasten ja päästi ulos niin raskaan hengähdyksen, että oli kuin koko hänen ruumiinsa olisi löpsähtänyt hyytelökasaksi. Ellei hän olisi paistatellut niin somassa nautinnon jälkihiilloksessa, hän olisi marssinut saman tien ja vaikka ilman rihmankiertämääkin Voxin toimistoon antamaan tämän kuulla kunniansa. Saamarin Vox kun halvensi sillä lailla hänen orgasmiaan.
“Val?”
“
Amorcito, ymmärsinkö oikein?” Valentino hieroskeli ohimoitaan ja päästeli kiukkuisia sirityksiä. “Vox etsi sinut tänään käsiinsä, alkoi länkyttää ensi viikon kässäristä ja kehotti sinua hyödyntämään kuvauksissa sitruunoita?”
“Jep”, Angel sanoi ja kohottautui kyynärpäänsä varaan nähdäkseen hänet paremmin. “Mitä se niillä meinasi? Se oli ihan vitun outoa.”
“Äh, parempi kun et vaivaa sievää päätäsi, kulti”, Valentino tuhahti ja kietoi käsivartensa paremmin Angelin ympärille. “Isukki hoitaa asian.”
“Jos niin sanot”, Angel hymähti olankohautuksella ja sipaisi viekoitellen ketjua, joka oli kiinnitetty hänen nännilävistyksiinsä.
“Ja jos Voxilla olisi jostain syystä pokkaa ottaa asia uudestaan puheeksi, käske sen puhua minulle, haistata pitkät ja jatka vanhan kässärin mukaan. Tajusitko?”
“Käskystä!” Angel naurahti. “Olen ihan vitun kiitollinen, jos saat siihen tyyppiin jotain tolkkua...”
“Pakko tässä on jotain tehdä, ennen kuin koko torni on yksi vitun sitruunankeltainen sekamelska!” Valentino murisi.
“Tuntuuko sinusta koskaan, että olet liian fiksu kaiken maailman uuvattien liikekumppaniksi?”
“Pah, olipa tyhmä kysymys. Mitä luulet?” Valentino tuhahti ja kiskaisi hampaidensa välistä ilmaa, kun Angel nykäisi hänen nänniketjustaan. Ele herätti hänessä välittömästi uutta roihua, ja Angelin viekas katse herautti veden kielelle.
“Luulen että... voisin viedä ajatuksiasi hetkeksi muualle.”
“
Ay, amorcito, olehan niin ihana”, Valentino hengähti, ja kun Angel nojautui suutelemaan häntä ja kierähti hänen alleen koivet levällään, hän sai kuin saikin muuta ajateltavaa.
**
Valentino oli laskenut sen varaan, että kuuma suihku auttaisi häntä jäsentämään ajatuksia, mutta hänen kiukkunsa oli yhtä tuoretta kuin ennen sitä. Osa hänestä ei olisi halunnut nähdä Voxia ainakaan viikkoon, mutta ties mitä tämä olisi saanut päähänsä sinä aikana. Valentino olisi ollut kypsä unille, mutta sen sijaan hän nykäisi mustan, silkkisen aamutakkinsa ylleen ja terästäytyi Voxin kanssa käytävää keskustelua varten. Piru että piti vaivata päätä sellaisella sonnalla.
Kaikki oli taas kerran hänen vastuullaan. Totta kai. Mitä V-torni olisi ikinä tehnyt ilman häntä, häh?
Käytävällä marssiessaan Valentino tiedosti, että olisi varmaan antanut itsestään arvovaltaisemman kuvan, jos olisi saapunut Voxin eteen stiletoissaan ja yksi koristelluista aseistaan hyppysissään. Pistoolilla osoittelu teki tilanteesta kuin tilanteesta kutkuttavamman, ja nyt jos ikinä uhkailulle olisi ollut tarvetta. Vox kerjäsi kuria ja nuhdetta.
“Hoi! Vox!” Valentino kailotti leväytettyään huoneiston ovet auki.
“Kas, Val!” Vox huikkasi makuuhuoneestaan, jossa tämä lojui sängyssään pädiään selaillen, eikä noteerannut hänen äänensävyään sen erikoisemmin.
“Älä siinä kasvalittele!” Valentino sihisi ja siritti. “Sinulla on kuule selitettävää!”
“Mikäs sinut noin on saanut tolaltaan?” Vox tiedusteli, muttei edelleenkään nostanut katsettaan pädistään.
“Katso vittu minuun, kun puhun sinulle!”
“Et sinä puhu, sinä huudat. Menehän asiaan.”
Valentino lähestyi Voxin sänkyä pahaenteisen rauhallisin askelin ja ällisteli, miten tämä oli osannutkin valita hyvän hetken olla niin jumalattoman ärsyttävä. Ei olisi vaadittu enää montaa vähättelevää sanaa tai elettä, että hän olisi pistänyt koko huoneen sisustuksen uuteen uskoon. Voxin itsensä luonnollisesti myös.
Hänen todella olisi sietänyt ottaa mukaan vähän ruudintuoksuista suostuttelumateriaalia.
“Tiedätkö, se on yksi juttu, että minä yllätän sinut vemputtamasta jollekin kusiselle Roderick Usher -videoklipille”, Valentino livautti muistuttaen Voxia parin päivän takaisesta sattumuksesta, “mutta se, että sinä menet ottamaan inpsistä sen sitruunamonologista ja yrität tunkea sitä osaksi tornin brändiä ja
minun vitun pornobrändiäni, menee niin yli, että minun tekee mieli repiä tuo ruutusi irti ja myydä markkinoille varaosiksi! On sinulla otsaa ja munaa!”
Vasta nyt Vox huomioi hänet kunnolla, mutta sen sijaan, että tämä olisi näyttänyt asiaankuluvan luimistelevalta, tämän kasvoilla häilyi hymy, joka oli vain kaksi kolmasosaa anteeksipyytävä.
“Äh, Val kulta... Et voi väittää, etteikö se monologi olisi ollut suorastaan nerokas”, tämä sanoi ensimmäisenä, ja Valentino kirosi, ettei hänellä ollut mitään heitettävää käsiensä ulottuvilla.
“Tekotaiteellista hömppäpaskaa se oli!”
“Olkaamme tästä eri mieltä.”
“Aivan se ja saatanan sama minulle! Ala selittää, kun vielä suostun kuuntelemaan!” Valentino tömisteli lähemmäs Voxin viittoessa häntä viereensä sormeaan koukistaen. Mikä lie siinäkin eleessä oli, kun se toimi niin hyvin. Ennen kuin Valentino huomasikaan, hän oli heittäytynyt Voxin sängylle ja pistänyt pitkäkseen tämän viereen. Voxin ruudulta hehkuva valo oli aina omiaan saamaan hänet rauhallisemmaksi, halusi hän sitä tai ei.
“No niin”, Vox aloitti kuin paraskin diplomaatti. “Myönnetään, minä tein pientä ennakkonuuskimista ja testailin, olisiko Usherin toimintatavoissa tarpeeksi särmää hyöynnettäväksi meidän –”
“
Pientä ennakkonuuskimista”, Valentino keskeytti myrkyllisesti. “Ei se mitään sellaista ole, jos oikein vitun polleana menet Velille urputtamaan muotiväreistä tai varsinkaan ehdottamaan lisäyksiä Angelin kässäriin! Se on siinä kohtaa asioihin puuttumista ilman mitään vitun oikeutta!”
“Hmm, tottahan tuo lienee”, Vox myönsi.
“Sen kuin olet keskenäsi miten kiimassa hyvänsä jostain vitun Roderick Usherista ja telkkariohjelmasta, mutta
dios vitun mio säästä meidät muut”, Valentino ärähti käsivartensa puuskassa, eikä ollut huomaavinaan, miten lempeästi Vox silitteli hänen kylkeään.
“Näkemys huomioitu ja viesti vastaanotettu. Pahoittelen tätä pientä hankettani”, Vox tokaisi ärsyttävästi. “Saitko purettua höyryä vai oliko vielä jotain? Kuuntelen kyllä.”
Valentino kurtisti kulmiaan, mietti hetken ja asettautui sitten tomerasti hajareisin Voxin syliin.
“Oli vielä jotain. Kertauksen vuoksi: pysy helvetti soikoon erossa minun jutuistani,
entiendes?” hän sihisi viimeiseksi nojautuen niin lähelle Voxin ruutua, että hänen sylkeään roiskahti sille.
“Ymmärrän, ymmärrän”, Vox naurahti pahoitellen ja hyväili hänen silkkitakin peittämää kehoaan. “Taitaa olla parasta unohtaa sitruunat muualta kuin kylmistä juomista, vai mitä?”
“Paras olisi!”
“Hmm, sepä sääli... Minulla nimittäin olisi sinulle jotain pientä aiheeseen liittyvää”, Vox totesi. “Muttet varmaan halua niitä?”
“Totta vitussa minä haluan lahjoja!” Valentino murisi ja käänsi päänsä makuuhuoneeseen rullaavaan Kittyyn, joka ojensi keskikokoista läpinäkyvää pussia täynnä –
“
Oyyy, minulle!” Valentino syöksähti nappaamaan tekojalokivipussin Kittyltä ja tuijotti erikokoisia ja -muotoisia keltaisia tarrakiviä silmät pyöreinä. “Niitä on niin monta...!”
“Ajattelinkin, että ne kiinnostaisivat”, Vox myhäili.
“Ja sille on varmaan syy, miksi ne ovat tämän värisiä!”
“Saattaa olla”, Vox hymähti. “Eikö olekin sievä väri?”
“No joo... Mutta olen sinulle silti vihainen!” Valentino sähähti.
“Aivan. Vaan oli minulla eräs toinenkin asia”, Vox virkkoi, ja Kitty kipaisi makuuhuoneesta hakeakseen jotain. “Ajattelin, että sinulla voisi olla sille käyttöä vielä tänä iltana.”
“Mitä sinäkin minun illan suunnitelmistani muka tiedät, saakelin aasi”, Valentino murahti, vaikka hänen kehonsa värisikin innosta, kun Voxin kädet livahtivat hänen aamutakkinsa helman alle. Ennen pitkää Kitty tuli takaisin mukanaan suorakulmion muotoinen rasia, joka oli päällystetty laadukkaalla mustalla nahalla. Valentino otti rasian vastaan uteliaana. Sen sisältä paljastui metallinen esine, jonka toinen pää oli pienen nyrkin kokoinen ja muodoltaan selkeä sitruuna. Esineen toisessa, tappimaisessa päässä komeili jalokivi, joka oli lähes samaa keltaisen sävyä kuin tarratimantit.
Valentino ei tiennyt, olisiko henkäissyt ihastuksesta vai tyrskähtänyt naurusta. Siksipä hän teki jotain siltä väliltä.
“Oletko vittu ihan tosissasi?” hän puuskahti ja huomasi Voxin hapuilevan liukuvoidetuubia yöpöydän laatikosta.
“Kiva että tykkäät”, tämä sanoi raivostuttavan viettelevään sävyyn, mikä ei jättänyt Valentinolle muita vaihtoehtoja kuin ravistella loputkin aamutakista harteiltaan.
