Luku 22: Kohti kartanoa
Olohuoneessa vallitsi iloinen kaaos, kun James, Albus ja Lily odottivat isovanhempiaan. James oli jo ehtinyt kiivetä sohvalle ja hypätä alas useamman kerran, Lily istui lattialla pienen nuken kanssa, joka muunteli vaatteitaan taikuuden vaikutuksesta ja Albus pyöritti käsissään puista lohikäärmelelua, jolla hän hyökkäili siskonsa ärsytykseksi tämän nuken kimppuun uudelleen ja uudelleen.
"Koska mummi ja vaari tulevat?" James kysyi jälleen kerran, pomppien sohvan selkänojalle kärsimättömänä.
"Kohta”, Ginny vastasi kärsivällisesti, istuen nojatuolissa ja seuraten kaaosta olohuoneessa. "James, älä hyppi niin kovaa, ettei sohva kaadu."
Draco seisoi keittiön ovensuussa, mistä hänellä oli suora näkymä olohuoneeseen, mutta missä hän oli kuitenkin vähän sivussa toiminnasta. Harry tuli juuri yläkerrasta napittaen villatakkiaan. Hän katsahti tullessaan Dracoa vain nähdäkseen, miten miehen kädet avautuivat ja sulkeutuivat nyrkkiin hermostuneella tahdilla. Ikään kuin Draco olisi valmistautunut johonkin epämiellyttävään, jopa tappeluun. Harry tiesi, ettei Draco varsinaisesti pelännyt Ginnyn vanhempia, mutta Malfoyn ja Weasleyn sukujen välillä oli menneisyydessä ollut niin paljon pahaa verta, että kohtaaminen varmasti hermostutti.
Oli kulunut lähes viikko siitä, kun Draco oli saanut sukunsa omaisuuden hallintaansa. Tämä oli tointunut hiljalleen koetusta järkytyksestä ja käynyt viikon aikana useamman kerran Irvetassa, hoitanut pankkiasioitaan ja saanut viimein käyttöönsä rahojaan. Draco oli palannut noilta reissuilta aina uupuneena ja hämmentyneenä. Vaikka mies tuntui yhä hapuilevan uuden tilanteensa kanssa, Harry näki hänessä pientä, mutta selkeää muutosta. Hän oli huomannut, että Draco oli alkanut käsitellä tilannettaan – ei enää vain kauhistellen, vaan askel kerrallaan eteenpäin kulkien. Eräänä iltana tämä oli jopa mutissut jotain sijoituksista ja niiden uudelleenjärjestelystä.
Sitten Draco oli pyytänyt Harrya ja Ginnyä mukaansa Malfoyn kartanoon. Ginny ei ollut käynyt kartanossa koskaan, mutta Harryn muistot sieltä eivät olleet hyviä. Myös Dracon käytös lapsuudenkotiaan kohtaan tuntui hyvin varautuneelta. Tämä muisti varmasti, miten kartanoa oli perheen vastustuksesta huolimatta käytetty kuolonsyöjien tukikohtana sodan aikana. Nyt siitä oli yli seitsemän vuotta, kun kukaan oli asunut kartanossa. He olivat miettineet, miten paljon rakennus olisi päässyt rapistumaan tuona aikana. Olisiko se enää siinä kunnossa, että Draco voisi joskus muuttaa sinne takaisin? Ja ennen kaikkea haluaisiko tämä, vai tulisivatko menneisyyden tapahtumat liian lähelle?
Nyt oli lauantaiaamu. Harryn kiireet töissä olivat saaneet heidät sopimaan käynnin viikonloppuun. Aamiainen oli syöty ja Ginny oli pyytänyt vanhempiaan lastenvahdeiksi. Retki kartanolle tulisi tuskin olemaan iloinen huviretki, joten lapset eivät lähtisi mukaan.
Olohuoneen takan liekit leimahtivat vihreiksi ja Molly ja Arthur Weasley astuivat olohuoneeseen peräkanaa. Heti kun he olivat päässeet takasta, lapset syöksyivät heidän kimppuunsa.
"Mummi! Vaari!" James hihkaisi ja kapsahti Arthurin jalkaa vasten.
"Kuka sieltä tulee?" Molly huudahti iloisesti, nappasi Lilyn syliinsä ja pyöräytti häntä hellästi. Tyttö kikatti ja taputti pienillä käsillään Mollyn poskia. Albus puolestaan oli jo ehtinyt kiivetä Arthurin käsivarsille ja takertunut tähän tiukasti.
Harry antoi hetkeksi tilanteen viedä. Hän hymyili katsellessaan, miten Ginny halasi äitiään ja isäänsä lämpimästi. Kun tervetulomylläkkä viimein hieman laantui, Molly ja Arthur kääntyivät häntä kohti.
"Harry-rakas, miten voit?" Molly kysyi, kietoen kätensä hänen ympärilleen, ennen kuin antoi Arthurille tilaa puristaa hänen kättään.
"Kiitos, ihan hyvin”, Harry vastasi hymyillen.
Tervehdittyään Harrya, Molly ja Arthur katselivat hetken ympärilleen olohuoneessa, ennen kuin huomasivat Dracon, joka oli vetäytynyt hieman keittiöön päin oviaukolta. Hän vaikutti siltä, että ei halunnut edes tulla huomatuksi. Arthurin ilme muuttui hillitymmäksi, vakavammaksi. Hän astui lähemmäs ja ojensi kättään. "Draco."
Harry seurasi kohtaamista silmä tarkkana valmiina toimimaan, jos tarvitsisi. Draco suoristi hieman ryhtiään, mutta hänen katseessaan oli hienoista yllättyneisyyttä. Hän tarttui ojennettuun käteen ja puristi sitä.
"Herra Weasley”, Draco sanoi hillitysti, mutta ilman tavallista varautuneisuutta.
Arthur nyökkäsi ja kun hän astui askeleen taaksepäin, Draco käänsi katseensa Mollyyn. ”Rouva Weasley.”
Nainen hymyili hieman surumielisesti, mutta lämpimästi. Harry ehti nähdä, miten Draco kohotti kättään tervehdykseen, ennen kuin Molly rikkoi etäisyyden heidän väliltään. Nainen kurotti kätensä, tarttui Dracoa hartioista ja veti tämän halaukseen.
Harry kuuli yllättyneen henkäisyn karkaavan Dracon huulilta. Draco jännittyi, eikä näyttänyt tietävän, miten vastata tervehdykseen. Harry mietti itse näyttäneensä varmaan hyvin samalta koettuaan ensimmäisen kerran Molly Weasleyn kylkiluita koettelevan rutistuksen.
Mollyn ääni oli lempeä, kun hän puhui: "Voit kutsua minua Mollyksi. Olen pahoillani, että olet menettänyt vanhempasi."
Draco puristi silmänsä hetkeksi kiinni. Sitten hän lopulta kietoi käsivartensa varovasti Mollyn ympärille. Se oli varmaan ensimmäinen kerta, kun Harry näki Dracon näinä viikkoina vastaanottavan jotain ilman vastustelua.
Kun Molly lopulta hellitti otteensa, Draco pyyhkäisi silmäkulmaansa ennen kuin käänsi katseensa pois. Molly jäi katsomaan häntä tutkivasti, sormet kevyesti Dracon olkapäillä. Draco epäröi hetken ennen kuin kohtasi katseen. Molly nyökkäsi ja hymyili.
Sitten Molly kääntyi takaisin olohuoneeseen päin. "Kaikki on valmista. Te voitte mennä, me pidämme huolta lapsista."
He pukivat ylleen lämpimät ulkovaatteet. Ginny kietoi kaulaansa paksun kaulahuivin ja Harry varmisti, että hänen taikasauvansa oli helposti saatavilla. Draco poimi olohuoneen hyllyltä kartanon avainnipun. Sitten hän kertoi Harrylle ja Ginnylle paikan, minne he ilmiintyisivät.
Viimeisten vilkutusten ja halausten jälkeen Harry, Ginny ja Draco koskettivat toisiaan olkapäästä ja kaikkoontuivat yhdessä päätyäkseen varmasti samaan paikkaan.
Heti kun Harryn jalat koskettivat maata, hän tunsi viileän, kosteuden täyttämän ilman ympärillään. Marraskuun lopun aurinko siivilöityi matalalta puiden lomasta ja valaisi maiseman pehmeällä, kullankeltaisella hohteella. He seisoivat pienen metsikön suojassa, jossa maa oli peittynyt paksuun lehtikerrokseen. Ilma oli raikas, täynnä kostean mullan ja kuihtuneiden lehtien tuoksua. Puut heidän ympärillään olivat paljaita. Puiden läpi näkyi avoimempi maisema, jossa sumuinen valo häilyi nummien yllä.
Draco vilkaisi ympärilleen, kuin tarkistaen, että kaikki oli kuten kuului. "Olemme suojatussa ilmiintymispaikassa", Draco sanoi ja viittasi heitä seuraamaan. "Kartanoon ei voi ilmiintyä suoraan ja luulen, ettei kartano ole enää hormiverkossa. Tästä ei ole pitkä kävelymatka."
Ginny nyökkäsi ja vilkaisi Harryyn, ennen kuin he lähtivät liikkeelle Dracon perässä. Polku heidän allaan oli märkä ja melko umpeen kasvanut. Kengät upposivat mutaiseen maahan hieman joka askeleella. Ilma oli kolea, mutta aurinko lämmitti kasvoja juuri sen verran, että sää oli siedettävä.
Käveltyään minuutin tai kaksi, he tulivat kapealle hiekkatielle. Tie kaartui pian edessäpäin ja päättyi suureen, koristeelliseen rautaporttiin, jonka yläosassa kiemurtelivat taotut lohikäärmekuviot. Portin molemmin puolin kohosivat jykevät kivipylväät, joiden pintaan oli kaiverrettu vanhoja latinankielisiä loitsuja.
Draco otti avainnipun esiin ja työnsi yhden suurimmista avaimista lukkopesään. Sitten avainta kääntämättä hän veti taikasauvansa esiin ja lausui matalalla äänellä loitsun, joka oli Harrylle täysin vieras. Rauta alkoi elää; avain kääntyi itsekseen lukossa ja lohikäärmeet kiertyivät hetkeksi yhteen kuin käärmeet pesässään, ennen kuin portti narahti auki raskain äänin. Draco otti avaimen lukosta ja astui ensimmäisenä porttien läpi. Harry ja Ginny seurasivat häntä.
Puutarha levittäytyi heidän eteensä, ympärillään korkea kivimuuri, joka suojasi aluetta uteliailta katseilta. Marraskuun kylmyys oli ottanut otteeseensa kasvillisuuden, mutta Harry saattoi kuvitella, miten paikka kuhisi elämää kesäaikaan. Pensaiden ja puiden oksat olivat paljaina. Kukkapenkeissä kuihtuneet kasvit odottivat kevättä, mutta niiden lomassa kasvoi sitkeitä, ikivihreitä yrttejä, jotka huojuivat hennosti tuulessa. Vanhat kivikäytävät kiemurtelivat pitkin puutarhaa ja suihkulähde, joka nyt oli tyhjänä, seisoi keskellä aukionomaista tilaa. Kartanon rakennus itsessään ei näkynyt portille, mutta korkeimmat tornit ja kattojen harjat kohosivat puiden yläpuolelle.
Porttien sulkeuduttua Draco oli pysähtynyt katsomaan edessään avautuvaa näkymää. Harry ja Ginny eivät hoputtaneet. Lopulta Dracon katse pysähtyi pieneen rakennukseen hieman syrjemmällä, lähellä muurin reunaa. Puutarhurin mökki oli matala, kivestä rakennettu talo, jonka ikkunasta loisti lämpimän keltainen valo. Savu nousi hitaasti savupiipusta kertoen jonkun taistelevan mökissä kylmyyttä vastaan.
"Asuuko Canterfly täällä vielä?" Draco mutisi itsekseen. "En olisi uskonut."
Muuta sanomatta Draco lähti astelemaan mökkiä kohden pitkin harppauksin. Draco koputti oveen. Sisältä kuului liikettä. Puiset lattialankut narahtivat askelten alla, ennen kuin lukko rasahti ja ovi avautui.
Mies, joka seisoi oven takana, oli hieman yli viisikymppinen, harteikas ja ahavoitunut, kuin hän olisi viettänyt koko elämänsä ulkona. Hänellä oli tuuhea, ruskea parta ja yllä kulunut, mutta siisti ruskea viitta. Hänen silmänsä jähmettyivät hetkeksi Dracon kasvoihin, mutta sitten hän kumarsi syvään.
"Herra Malfoy."
Draco nyökkäsi vakavana. "Canterfly. Saammeko tulla sisään?"
Canterfly astui syrjään ja he astuivat mökin lämpimään sisäilmaan. Sisällä tuoksui maa ja kostea puu ja takassa palava tuli loi väriseviä varjoja kiviseinille. Pieni huone oli siisti, mutta karu. Seinille oli aseteltu työkaluja huolellisesti ja pöydällä oli puoleksi syöty aamiainen.
Draco kääntyi puutarhurin puoleen. "Harry, Ginny – tässä on herra Canterfly, kartanomme puutarhuri. He ovat Harry ja Ginny Potter."
Canterflyn ilme synkkeni, kun hänen katseensa osui Harryyn. "Taasko auroreita?"
Draco pudisti päätään. "Ei. He ovat ystäviäni."
Canterfly ei näyttänyt täysin ymmärtävän, mutta nyökkäsi hitaasti, katseensa viipyessä hetken Harryssa.
Draco jatkoi: "Sain juuri kartanon takaisin hallintaani. Olet varmasti kuullut vanhempieni kuolemasta."
Canterfly nyökkäsi vakavana. "Osanottoni, herra Malfoy." Hetken hiljaisuuden jälkeen Canterfly kohotti leukansa. "Olen pitänyt puutarhaa kunnossa niin hyvin kuin olen pystynyt ja ylläpitänyt vanhoja suojauksia. Tiedän, ettei kaikki ole kuten ennen, mutta olen tehnyt parhaani."
Draco kuunteli hiljaa ja nyökkäsi lopulta. "Jos työsi on ollut moitteetonta, palveluksillesi on varmasti jatkossakin käyttöä."
Canterflyn ilme pehmeni ja hän nyökkäsi syvään. "Olisin siitä kiitollinen, herra Malfoy."
Draco nyökkäsi ja Harry huomasi, kuinka hänen ryhtinsä suoristui hitusen. He hyvästelivät Canterflyn ja astuivat takaisin koleaan marraskuun ilmaan. Kävellessään kartanoa kohti Draco hymähti hiljaa.
"Hän kutsui minua herra Malfoyksi", Draco sanoi kuin itsekseen. "Aina ennen isäni oli herra Malfoy ja minä Draco-herra. "
Harry vilkaisi häntä sivusilmällä. "Miltä se tuntui?"
Draco kohautti olkapäitään. "Oudolta. Mutta ehkä ihan hyvältä. Mieleni teki kyllä vilkuilla ympärilleni, kenelle hän puhui."
Harry hieroi käsiään yhteen saadakseen edes hitusen lämpöä ja vilkaisi vierellään kävelevää Dracoa. Tämä ei näyttänyt reagoivan kylmyyteen mitenkään – miehen katse oli nauliutunut edessä kohoavaan kartanoon.
Pian koko rakennus avautui heidän edessään. Vaaleasta kivestä rakennettu kartano seisoi majesteettisena ja ylväänä. Sen julkisivussa näkyivät aikojen merkit – sade ja tuuli eivät olleet ainoat, jotka olivat kuluttaneet kovaa kivistä pintaa. Korkeat ikkunat kiilsivät auringonvalossa ja pääovi kohosi jykevänä kartanon päädyssä. Rakennus oli vanha, vaikuttava ja kylmällä tavalla kaunis.
Harry pysähtyi hetkeksi ja nieleskeli ylös nousevaa pahaa makua vastaan. Hän tiesi olleensa täällä ennen, mutta hänen muistonsa kartanon ulkopuolesta olivat epämääräisiä. Hänen mielensä muisti hämärän kellarin, kiviseinät, joista huudot kaikuivat ja kaltereiden varjot kivisellä lattialla. Nyt kun hän katsoi kartanoa ulkopuolelta, se ei tuntunut yhtä pelottavalta – vaikka ei se myöskään herättänyt mitään lämpimiä tunteita.
Draco tuli hänen rinnalleen ja veti syvään henkeä. "Malfoyn kartano", hän sanoi matalasti. Harryn oli vaikea määritellä tunteita sanojen takana. Niissä oli haikeutta, mutta ehkä myös katkeruutta ja jopa pelkoa. Ginny vilkaisi heitä molempia ja puristi Harryn kättä kevyesti. Hän ei sanonut mitään, mutta ele riitti vetämään Harryn takaisin nykyhetkeen.
"Se näyttää... suuremmalta kuin muistin", Harry mutisi lopulta, rikkoen hiljaisuuden.
Draco hymähti kuivasti. "Se on aina ollut suuri", hän vastasi. "Aivan liian suuri yhdelle suvulle. Se on rakennettu vaikuttamaan, herättämään kunnioitusta. Tai pelkoa."
He lähtivät jälleen liikkeelle ja sora rahisi heidän askeltensa alla, kun he etenivät kohti etuovea. Kiviset portaat nousivat korkeina heidän edessään ja raskaan tammioven pinta oli koristeltu yksityiskohtaisilla kaiverruksilla. Oven yläpuolella oli vanha Malfoyn suvun vaakuna; muistutus menneiden sukupolvien ylpeydestä ja vallasta. Harry ei voinut olla miettimättä, miltä tämä paikka oli näyttänyt loistonsa päivinä, ennen sotaa, ennen menetystä ja ennen kuin kaikki romahti.
Draco pysähtyi portaiden juurelle ja veti syvään henkeä. Sitten hän työnsi kätensä paksun viittansa taskuun ja kaivoi esiin painavan avainnipun. Avaimet kilahtivat hiljaa toisiaan vasten ja hän valitsi niiden joukosta oikean.
"En tiedä yhtään, mitä sisällä odottaa. Viimeksi, kun lähdin täältä, kaikki oli niin kaaosta", hän sanoi hiljaa
Harry nyökkäsi ja katsoi, kuinka Draco kohotti avaimen ja työnsi sen lukkoon. Metallin hiljainen napsahdus tuntui kaikuvan tyhjyyttä vasten, kun tämä käänsi avainta. Ovi avautui hitaasti ja kartanon sisuksista lehahti heitä vastaan kylmä, pölyinen ilma. Kaikki tarttuivat varoiksi taikasauvoihinsa tietämättä, mitä kartanossa oikeastaan odottaisi sen oltua niin pitkään käyttämättä.
Draco seisoi hetken paikallaan, käsi yhä oven kahvalla, ja katsoi hämärään eteishalliin. Sitten hän astui sisään ensimmäisenä ja Harry ja Ginny seurasivat perässä.
