Kelsier, kiitos kommentistasi ja spurttiraapalehaasteen myötä tähän syntyi jatkoa! ^^
Larjus, minustakin tämä ulkopuolisen näkökulma on tosi mielenkiintoinen ja haluan ehdottomasti jatkossa kirjoittaa tämän tyyppisiä tekstejä lisää.
Tylypahka vaatisi kyllä seksikasvatusta, luulisi, että taikamaailmassa olisi vielä enemmän ongelmia, kun on kaiken maailman taikoja ihan normaalien ongelmien lisäksi.
Juuri kuten tässäkin oli käynyt, mitä kaikkea loitsuja velhot keksivät käyttää seksissä ja mitä siitä aiheutuu.
Joo, shokissakin Merlin haluaa puhua Arthurille. ^^ Kiitos ihanasta kommentistasi ja katsotaan, millaisia toiveita perheen jatkamisesta molemmilla onkaan. ^^
A/N: Spurttiraapale sekä teidän ihanat kommentit innostivat kirjoittamaan tähän jatkoa, joten tässä nyt sitten on, mihin ratkaisuun Merlin ja Arthur päätyvät sivuvaikutuksen suhteen. ^^ Nämä on kirjoitettu haasteen kierroksen 10.-16.2. neljästä ensimmäisestä sanasta. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia!
2. osa: Kiire
(300 sanaa)
Merlin makasi olohuoneen sohvalla käsi silmiensä yli heitettynä, kun Arthur pääsi kotiin kiirehdittyään töistä kuulemaan Merlinin uutiset.
”Mitä lekuri sanoi?” hän huikkasi matkalla työhuoneeseen.
”Parantaja”, Merlin murahti sohvalta.
”Mitä parantaja sanoi?” Arthur korjasi sietäen Merlinin kettuilun, koska olihan tämä ollut huonovointinen useamman viikon ajan. Silloin sai olla äksy.
”Minä olen raskaana.”
Arthur tyrskähti työhuoneen ovella ja naureskellen meni tyhjentämään työsalkkunsa pöydälle.
”Niin, tietenkin, olisi pitänyt arvata”, hän hörähteli kovaan ääneen, että Merlin varmasti kuulisi hänen vitsinsä. Merlin ei kuitenkaan vastannut ja Arthurin laskettua läppärinsä ja kansiot pöydälle, hän käveli takaisin työhuoneen ovelle. Merlin makasi edelleen sohvalla käsi silmiensä päällä.
”Merlin, mitä se parantaja oikeasti sanoi?” hän kysyi ja meni lähemmäs Merliniä.
”Että olen raskaana”, Merlin toisti.
”Älä viitsi vitsailla”, Arthur sanoi jo ärtyneenä. ”Onko se vakavaa?” hän kysyi.
Merlin riuhtaisi kätensä silmiltään. ”Minä olen raskaana. Taikamaailmassa velhot voivat tulla raskaaksi. Ei, en tiennyt siitä itsekään. Kyllä se on vakavaa, koska minulla on paha olo. Ei, en tiedä, mitä tehdä.”
Arthur räpytti silmiään. ”Raskaana?” hän sanoi heikosti. Merlin nyökkäsi. Arthurin jaloista meni tunto. ”Raskaana?” Arthur sanoi uudelleen ja hänen käsistään meni tunto. Hän seisoi siinä keskellä olohuonetta patsaana ilman käsiä ja jalkoja ja hänen maailmansa oli kutistunut Merlinin paperinvalkoisiin kasvoihin. Arthur ei saanut sanaa suustaan, se oli lakannut toimimasta.
”Se oli se loitsu silloin muutama viikko sitten”, Merlin sanoi haudaten kasvonsa takaisin kyynärtaipeen alle. ”En lukenut kunnolla ohjetta. Se on tarkoitettu myös hedelmöittymiseen kahden miehen välillä. Sori”, hän lisäsi nopeasti loppuun.
”Jaa”, Arthur sanoi.
”Voin tehdä abortin tai sitten voin jatkaa raskautta”, Merlin sanoi.
”Jaa”, Arthur sanoi.
Merlin kurkisti kätensä alta.
”Mitä sinä haluat tehdä?” hän kysyi. Arthur pudisti päätään. Merlinin kasvot katosivat hänen käsiensä alle. Arthur huojui paikoillaan vähän aikaa, kunnes rojahti lähimpään nojatuoliin juuri ennen kuin olisi läimähtänyt lattialle kehon muuttuessa hervottomaksi. Matkien aviomiestään, hän hautasi kasvonsa käsivarsiensa alle.
3. osa: Palava
(300 sanaa)
Velhot pystyivät tulemaan raskaaksi. Arthur oli saattanut Merlinin vahingossa raskaaksi. Merlin, joka oli 1500-vuotias ja Arthur, joka oli ollut viimeiset puolitoista vuosituhatta unten mailla. Kello oli puoli kolme yöllä, kun Arthur uskoi päässeensä tuon kaiken yli ja kiinni siihen tulenpalavaan asiaan.
”Tahdotko sinä lapsia?” hän kysyi Merliniltä, joka makasi kyljellään sohvalla yrttiteen voimalla, ainoa juoma, joka veden lisäksi nykyään pysyi hänen sisällään.
”En ole ajatellut”, Merlin sanoi mietteliäästi. ”Ei se tuntunut koskaan asialta, joka kuului elämääni. Oli muuta puuhaa. Eikä ihmistä, kenen kanssa hankkia niitä.”
Arthur nyökkäsi ja nojasi päätään sohvaan lattialla istuessaan.
”Entä sinä?” Merlin kysyi hiljaa.
”Halusin, Guineveren kanssa”, Arthur vastasi yhtä hiljaa. ”Se vain ei koskaan…” hän nieleskeli. Merlinin sormet ylettyivät juuri ja juuri hänen hiuksiinsa, joita ne pyyhkivät hellästi. ”Olin varma, että syy oli minussa. Äiti oli hedelmätön, joten olin varmaan perinyt sen. Mutta Gwen sanoi, että olimme yrittäneet tosi vähän aikaa vasta. Ja sitten”, Arthur kohautti olkiaan.
”Kolme vuotta ei ole kamalan pitkä aika vielä”, Merlin sanoi. ”Ja no, nyt sait minut raskaaksi.”
”Taikuudella”, Arthur murahti.
”Se taikuus teki minuun muutoksia. Ei sinuun”, Merlin muistutti. Arthurin teki mieli kysyä niistä muutoksista, mutta hänen päänsä ei ehkä kestäisi sitä juuri nyt, joten hän piti suunsa kiinni.
”Eli sinä haluaisit pitää sen?” Merlin sanoitti hetken hiljaisuuden kuluttua.
”En ole varma”, Arthur sanoi. ”Halusin lapsia silloin, Gwenin kanssa. Tämä on erilaista”, hän huokaisi.
”Ei meillä ole vielä ihan hirveä kiire”, Merlin sanoi.
”Ei varmaan kannata jättää päätöstä viime tippaan”, Arthur sanoi.
”Meillä on ainakin pari kuukautta aikaa.”
”En halua, että sinä joudut kärsimään kaksi kuukautta.”
Arthur painoi päänsä polviinsa ja kiersi kätensä päänsä ympärille. Merlin silitti vieläkin hänen hiuksiaan.
”Nukutaan ainakin hyvät yöunet ennen kuin tehdään päätöksiä”, Merlin sanoi.
”Luuletko, että minä pystyn nukkumaan nyt? Koskaan?” Arthur vaikeroi.
”Jos me pidetään se, et todennäköisesti koskaan.” Arthur vaikersi kovempaa.
4. osa: Raidallinen
(250 sanaa)
Merlin ei ollut varma, oliko hänen olonsa huonontunut oikeasti vai tuntuiko hänestä huonommalta, koska tiesi, että hänen sisällään kasvoi uutta elämää. Vaikka uusi elämä oli hieman liioiteltua. Solumöykky pikemminkin. Tai sitten olo johtui valvotusta yöstä. Ainakin Merlinistä tuntui huonolta siksi, että hyväksikäytti pomonsa ymmärtäväisyyttä, mutta ei hän voinut kertoa kirjastossa kenellekään, että oli raskaana ja siitä hänen oudot oireensa johtuivat. Onneksi parantaja oli kirjoittanut hänelle loppuviikon sairaslomaa ja vielä sellaisen lapun, joka toimi jästeillekin.
Ja sitten oli se seikka, että pitäisi päättää, mitä solumöykylle tehdään. Joka tapauksessa Merlinillä oli kurja olo.
Katto näytti raidalliselta, ehkä koska Merlin oli äsken tuijottanut tiilitakkaa silmä kovana, kunnes hänen silmiään oli alkanut särkeä ja hän oli siirtynyt selälleen. Arthur oli lähtenyt töihin valvotun yön jälkeen, eikä Merlin ymmärtänyt, miten. Tämä oli näyttänyt yhtä kurjalta kuin miltä Merlinistä tuntui.
Kuvotusaalto yltyi ja Merlin pinkaisi kylpyhuoneeseen. Jos lapsen saaminen vaati tätä, Merlinin päätös olisi ei. Ei missään nimessä. Hän ei sietäisi tätä yhdeksän kuukautta. Tai kahdeksan kuukautta. Maatessaan suu limaisen tuntuisena kylpyhuoneen lattialla, Merlinille ei tullut mieleenkään jatkaa tätä. Hän ei ollut koskaan ajatellut haluavansa lapsia ja kun se ei luonnollisesti kahden miehen välillä tapahtunutkaan, hän oli jättänyt asian mielestään. No, taikuus oli luonnollista, Merlin pohti vaivalloisesti.
Mutta samassa se tuntui selkeämmältä. Hän halusi elää Arthurin kanssa tässä kummallisessa kuplassa kaksin. Heidän elämänsä oli outoa ja vaarallistakin välillä. Hän ei halunnut tiputtaa lasta siihen kaikkeen. Eikä hän halunnut lasta heidän elämäänsä.
Merlin könysi lattialta lavuaarille, missä valutti kylmää vettä hanasta suuhunsa. Peilistä näkyi takaisin varma katse.
5. osa: Satu
(300 sanaa)
”Minä haluan keskeyttää raskauden”, Merlin sanoi. Arthur oli istunut alas sängylle hänen jalkojensa viereen tultuaan töistä ja löysäsi kravattiaan. Hän katsoi Merliniin ilme sulkeutuneena.
”Oletko varma?” Arthur kysyi. Merlin nyökkäsi.
”En tiedä haluanko joskus lapsia, mutta en tee sitä näin”, Merlin sanoi. ”Meidän elämämme on ihan tarpeeksi monimutkaista, että siihen tulisi lapsi, jonka elämä tulisi olemaan vieläkin monimutkaisempaa. Jos me hankimme lapsia, minä haluan tehdä sen kunnolla. Suunnitellusti. Siten, että tiedämme, mitä teemme. En vahingossa.”
Arthur huokaisi ja veti kravatin kaulastaan. Merlin kiristi leukaansa ja hänen teki mieli nousta lähemmäs Arthuria, mutta paha olo velloi vatsassa ja hän epäili oksentavansa Arthurin päälle, jos nousisi nyt.
”En minäkään halua näin lasta”, Arthur lopulta sanoi. Merlin päästi pidätellyn henkäyksen. ”En tiedä haluanko koskaan lapsia, mutta kaikkein vähiten näin”, Arthur jatkoi ja laski kätensä Merlinin säärelle. ”Jos joudut kärsimään tällä tavoin, en ehkä halua pistää sitä harteillesi. ”Arthur rypisti otsaansa. ”Koska oletan, että minä en voi olla tässä suhteessa se, joka olisi raskaana.”
”Et”, Merlin pudisti päätään. ”Oletko sinä varma?” hän kysyi. Arthur raahautui lähemmäs niin että nojasi käsivarsiinsa, jotka asetteli kummallekin puolelle Merlinin kasvoja. ”Olen samaa mieltä”, hän sanoi. ”Mitä me sanoisimme lapselle? Että hän on kuningas Arthurin ja Merlinin lapsi? Että me olemme teknisesti ottaen molemmat 1500-vuotiaita? Että hän ei voi koskaan puhua taustastaan kenellekään?” Arthur pudisti päätään. ”Jos joskus hankimme lapsia, meidän pitää miettiä kaikki se. En halua tehdä sitä hätiköiden.”
Paha olo väistyi hetkeksi Merlinin vatsasta ja hän kohotti kätensä silittämään Arthurin poskea. ”Olisi hauskaa lukea hänelle satukirjaa kuningas Arthurista”, hän naurahti.
”Ehkä. Mutta ei näin”, Arthur sanoi vakaasti.
”Joo”, Merlin sanoi. ”Varaan huomenna ajan parantajalle.”
”Ja se loitsu on muuten pannassa”, Arthur sanoi noustuaan sängyltä. ”Olkoon, että se kerta, siis kerrat, oli parasta ikinä, en ota sitä riskiä”, hän lisäsi.
”Voisin etsiä ehkäisyloitsun”, Merlin ehdotti. Arthur mulkaisi häntä.
