Tekstin nimi: Pähkinänruskeaa ja karviaisenvihreää
Ikäraja: k-11
Kirjoittaja: Linne
Genre: first time (hinted) fluff, romanssi, ihastus
hahmot ovat 18-19-vuotiaita.Summary:
Kun Darren tarttui hänen käteensä, Rey seurasi tätä.
A/N: jotkut saattaa tunnistaa Darrenin mun Katulapsiteksteistä. Tässä hän on kuitenkin kasvanut jo isoksi ja saa ihan ekan romanssinsa! Ja ei, en tosiaan tiedä mitä tapahtui, mä kun en yleensä kirjoita mitään tällaista
Toivottavasti kuitenkin pidät jos luet!
Kun Darren tarttui hänen käteensä, Rey seurasi häntä.
Hän ei kysynyt, mihin he olivat menossa, eikä hän totta puhuen välittänytkään. Darrenin käsi oli lämmin ja hänen kosketuksensa varma. Aurinko kimalteli tämän kuparisissa hiuksissa ja välähti valkeissa hampaissa, kun hän kääntyi virnistämään Reylle. Rey tunsi sydämensä jysähtävän uudella ja oudolla tavalla. Hän pelkäsi, mutta vielä enemmän hän halusi.
He päätyivät kauas linnasta, vanhoille raunioille. Siellä oli aikoinaan ollut kukkulan päälle rakennettu metsästysmaja, ehkä jopa torni, mutta nyt jäljellä olivat vain puoliksi luhistuneet seinät ja rapistunut katto joka romahtaisi päivänä minä hyvänsä.
Darren veti Reyn sisään kapeasta aukosta, joka oli ehkä joskus ollut ikkuna. Sisällä oli hämärää ja viileämpää kuin ulkona auringonpaisteessa. Katon puoliksi romahtaneiden hirsien välistä pilkahteli kuitenkin valonsäteitä, jotka kimaltelivat Darrenin hiukset näyttämään pronssisilta. Rey ei ollut koskaan nähnyt kellään muulla sellaisia hiuksia, hiuksia, jotka valosta riippuen olivat kultaiset, tai kupariset tai pronssiset tai punaiset kuin liekki-
Sisällä Darren kääntyi katsomaan häntä. Hänen vihreissä silmissään oli kysyvä ilme.
Rey otti askeleen eteenpäin. Hänen sydämensä jyskytti niin kovaa, että hän oli varma, että Darren kuuli sen. Sillä ei ollut väliä. Se kuului joka tapauksessa Darrenille.
Hän ojensi kätensä ja työnsi yhden kuparisen suortuvan pois pojan kasvoilta. Darren katsoi häntä ja kurtisti hiukan kulmiaan.
Rey vetäytyi pois kuin Darrenin koskettaminen olisi polttanut häntä. Häpeä korvensi hänen rintaansa, sai hänen kasvonsa punoittamaan. Ei Darren ollut tarkoittanut tätä. Darren oli vain halunnut näyttää hänelle jotain hienoa, hän ei välittänyt
Reystä- Sitten Darren astui askeleen eteenpäin, laittoi kätensä hänen harteilleen ja suuteli häntä.
Se oli erilaista kuin mitä Rey oli odottanut, mutta silti ihanaa. Darrenin huulet olivat pehmeät ja hiukan kosteat, kuin vastapoimitut vadelmat. Hänen omat huulensa olivat kuivat ja halkeilleet, mutta Darren ei tuntunut välittävän, niin innokkaasti hän niitä etsi.
Yhtäkkiä Darren kääntyi ympäri ja veti hänet mukanaan. Rey painautui vanhan kivisen seinän ja Darrenin väliin. Hän kietoi kätensä Darrenin vyötäisille ja veti hänet lähelleen. Darren oli hoikka hänen käsiensä alla, mutta yllättävän vahva: hän painoi Reyn vaivattomasti seinää vasten etsiessään hänen huuliaan.
Niin ihanaa kuin se olikin, sen oli loputtava. Rey vetäytyi irti suudelmasta ja haukkoi ilmaa. Hänestä tuntui, että hän oli ollut johdettavana tarpeeksi pitkään. Oli aika ottaa valta itselleen.
Darren ei vastustellut kun Rey painoi hänet makaamaan sammalelle joka peitti mökin lattiaa. Hän vain katseli Reyta karviaisenvihreillä silmillään. Niissä oli pieniä kultaisia pilkkuja. Rey yritti laskea ne, mutta meni laskuissa sekaisin, kun Darren nousi kyynärpäidensä varaan ja suuteli häntä.
Darren nosti toisen kätensä Reyn takaraivolle, silitti hänen ruskeita hiuksiaan. Toisella hän tarttui Reyn kaulukseen, veti hänet lähemmäs itseään-
Rey näki Darrenin silmien laajenevan samaan aikaan kun itsekin tajusi, mitä oli tekeillä. Sitten Darren hymyili.
Rey ei vastustellut, kun Darren työnsi kätensä hänen paitansa sisälle ja kiskoi sen hänen päänsä yli.
Jälkeenpäin he makasivat hiljaa sammalen päällä ja katselivat valonsäteitä, joita romahtanut katto päästi sisään.
Darren ei välittänyt romahtaneesta katosta. Hän olisi mielihyvin asunut täällä, maannut sammalmaton päällä ja katsellut rikkinäisen katon rei’istä pilkottavaa taivasta, jos vain Rey olisi hänen kanssaan.
Rey makasi hiljaa hänen vieressään. Hänen tumma tukkansa oli hiukan hikinen, hänen otsallaan kiilsi pisara. Darren pyyhkäisi sen pois.
Rey oli pukenut paitansa takaisin päälleen, mutta se roikkui löysänä hänen ympärillään. Sen alta paljastuva iho kertoi Darrenille tarinan, joka oli hänelle jo tuttu. Hän ojensi kätensä ja silitti kädellään ohutta arpea Reyn olkapäässä, hopeista viiltoa joka oli tullut kauan sitten luistimen terästä.
Rey huokasi ja nojautui lähemmäs häntä, painoi päänsä hänen olkaansa. Heidän pitäisi mennä ulos. Mökissä oli viileää, ja heitä värisytti. He voisivat nukahtaa mökin reunalle auringonpaisteeseen. Sitä paitsi Darren halusi nähdä Reyn tummat hiukset auringonpaisteessa, halusi nähdä, miten aurinko välkkyi tämän silmissä. Tummine hiuksineen ja pähkinänruskeine silmineen Rey muistutti ketä tahansa havralaista, eikä silti heistä ketään. Hän oli täydellinen, aina suorasta nenästä pitkiin varpaisiinsa asti. Ja hän oli Darrenin oma.
Darren huokaisi ja painoi päänsä Reyn hiuksiin. Heidän pitäisi mennä ulos lämpimään.
Mutta ei vielä. Ei ihan vielä.
