Ficin nimi: Prinsessa Hermione menee Tylypahkaan
Kirjoittaja: Thelina
Ikäraja: S
Yhteenveto: Englannin prinsessa Hermione Granger-Windsor saa kirjeen Tylypahkan noitien ja velhojen koulusta
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Osallistuu
Tropes-haasteeseen troopilla Royalty!AU. Valitettavasti en osaa luvata, milloin tähän olisi tulossa jatkoa, sillä tämä on roikkunut keskeneräisenä, mutta halusin kuitenkin liittää tämän alun Tropes-haasteeseen ennen sen loppumista!
Prinsessa Hermione menee Tylypahkaan1.Buckinghamin palatsi oli heräämässä tuiki tavalliseen aamuun. Kesäinen puutarha kukoisti, ruusujen tuoksu tulvi sisään avoimista ikkunoista ja kuningatar valmistautui nauttimaan aamiaista oleskelutilassaan, jonne lapsenlapset pian saapuisivat seuraksi. Palvelusneiti lastasi pöydälle paahtoleipää, marmeladia ja teetä, ja oli juuri kaatamassa kuppiin maitoa, kun ikkunan takaa kuului omituinen tömäys.
”Mitä maailmassa”, kuningatar ihmetteli. Ikkunalaudalle oli laskeutunut ruskea pöllö, joka samassa hypähtikin sisään huoneeseen. Palvelusneiti kirkaisi, kun pöllö lähti lentoon, pudotti keskelle aamiaistarjotinta kellertävän paperirullan ja pienen kierroksen tehtyään sujahti takaisin ulos. Kuningatar poimi paperin käteensä – se näytti vanhanaikaisella sinetillä suljetulta kirjeeltä.
”Tämähän on Hermionelle”, kuningatar totesi juuri, kun hänen tyttärentyttärensä astui sisään huoneeseen.
2.”Kanslistille taisi sattua pieni kömmähdys”, Albus totesi, kun he kävivät Minervan kanssa läpi listaa jästisyntyisistä oppilaista, joille pitäisi kesän kuluessa käydä kertomassa pääsystä Tylypahkaan. ”Neiti Granger-Windsorille lähetettiin erehdyksessä pelkkä pöllö, eikä vierailua hänen luokseen ole vielä aikataulutettu.”
Minerva tutki kalenteriaan siemaillen samalla kahvia.
”Missä neiti Granger-Windsor asuu – olen joka tapauksessa menossa Lontooseen huomenna, joten ehkäpä ehdin hoitaa asian samalla.”
Albus kohensi silmälasejaan ja katsoi pergamenttilistaansa mietteliäänä.
”Luulenpa, että joudumme tällä kertaa lähtemään molemmat. Osoite näyttäisi olevan Buckinghamin palatsi, Lontoo.”
Minerva oli tukehtua kahviinsa.
”Palatsi! Mutta eikö se ole…”
”Jästien kuninkaallisten virallinen asuinpaikka. Ja Granger-Windsor on kuningattaren tyttären, Walesin prinsessan tytär.”
3.”Olisi vain pitänyt ilmiintyä suoraan pääaulaan”, Minerva jupisi, kun palatsin vartijat eivät suostuneet päästämään häntä ja Albusta sisälle. Albus kuitenkin vaati, että näillä vierailuilla tuli käyttäytyä kunnioittavasti jästejä kohtaan, eritoten kuninkaallisessa palatsissa.
”Valitettavasti en löydä nimeänne hänen kuninkaallisen korkeutensa päiväohjelmasta – sanoitteko Dubbelmore?” kysyi heidät lopulta sisään päästänyt hovimestari, joka hikoili hermostuksesta mustassa puvussaan.
”Dumbledore”, Albus toisti rauhallisesti. ”Uskoakseni tapaaminen neiti Granger-Windsorin sekä hänen äitinsä ja isoäitinsä kanssa on tänään kello 16.”
Minerva huomasi, kuinka Albus näpäytti sormeaan hovimestarin muistikirjan suuntaan. Teksti ja luvut järjestäytyivät vaivihkaa uudelleen siten, että heidän nimensä mahtuivat piirtymään iltapäiväteen kohdalle.
”Ah, aivan”, hovimestari totesi. ”Seuratkaa minua.”
4.Hermione Granger-Windsor istui lempipaikassaan kuningasperheen yksityisessä puutarhassa. Pensaiden ja köynnösten muodostama maja oli rauhallinen ja varjoisa, täydellinen paikka kirjan lukemiseen. Kirjaan uppoutuessaan saattoi kuvitella olevansa toisessa maailmassa, yksin vailla tarvetta lapsenvahdeille tai vartijoille.
Tänään Hermionen oli kuitenkin vaikea keskittyä lukemiseen. Aamuinen kirje oli äidin mukaan ollut pelkkää pilaa, mutta jokin vaisto sanoi Hermionelle sen olevan todellinen. Jos taikuutta oli olemassa, oli helpompaa ymmärtää monet viime vuosien sattumukset, kuten leijuvat esineet ja lehtimajan kuihtuneet kukkanuput, jotka puhkesivat uuteen loistoon aina, kun Hermione kosketti niitä. Mutta kirje oli silti jättänyt enemmän kysymyksiä kuin antanut vastauksia.
”Teidän korkeutenne! Olette saanut vieraan,” henkivartija kuulutti.
5.Teekattauksen äärellä istui kuningattaren ja Hermionen äidin lisäksi kaksi vierasta ihmistä. Vanhalla miehellä oli syvänvioletti kaapu ja puolikuun muotoiset silmälasit, naisella suippohattu ja tummanvihreä viitta.
”Tulehan pöytään, kultaseni”, kuningatar pyysi. Palvelustyttö kaatoi jo teetä kuppeihin.
”Voisimmeko vihdoin mennä asiaan”, äiti puuskahti. ”Ettäkö tyttäreni muka olisi noita? Se ei kerta kaikkiaan käy päinsä.”
”Niin asia kuitenkin on”, mies totesi rauhallisesti. ”Taikavoimien havaitsemis- ja kartoitusviraston mukaan prinsessan taikuus on poikkeuksellisen vahvaa laatua.”
”Taika minkä?”
”Jean, anna heidän puhua loppuun”, kuningatar käski. ”Hermione, tässä ovat professorit Dumbledore ja McGarmiwa. He ovat tulleet kutsumaan sinut uuteen kouluun.”
”Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun”, McGarmiwa täydensi.
6.Illalla Hermionen oli vaikea saada unta. Hänen päässään välkkyi kuvia pöllöistä, linnoista ja loitsuja kipinöivistä taikasauvoista. Pian ne olisivat arkea hänellekin, vaikka Hermionen arki ei kai muutenkaan ollut tavallista muihin hänen ikäisiinsä tyttöihin verrattuna.
Äidin kiellot ja epäilykset olivat saaneet hänet melkein itkemään. Hermionen täytyi päästä Tylypahkaan, sillä taikuus hänessä oli yhtä todellista kuin hiusten kiharat tai poskien pisamat. Mummi oli onneksi ollut hänen puolellaan ja paljastanut myöhemmin, että Englannin kuningatar luonnollisesti tiesi maansa salaisen maagisen puolen olemassaolosta.
”Miksi et kertonut minulle?” Hermione oli kysynyt.
”Taikuudesta ei pysty puhumaan ulkopuolisille”, mummi oli sanonut. ”Eikä ole kuningattaren asia paljastaa taikavaltakunnan salaisuuksia.”
