Fandom: Harry Potter
Ikäraja: S
Tyylilaji: fluffy, draama
Paritus: Harry/Ron
Haaste: Otsikoinnin iloja (X ja Y -otsikko)
A/N: Raapalejuoksu on ollut parasta lääkettä kirjoitusblokkiin, joka iski kyntensä minuun syyskuun loppupuolella ja piinasi harmaana ja näivettävänä joulukuuhun saakka. En ole vielä täysin palautunut, mutta hiljalleen hyvä tulee. Ja jostain syystä Rarryn kirjoittaminen tuntui kaikista helpoimmalta. Tämä on kaiketi minulle sellainen lohtuparitus. Nämä raapaleet on siis kirjoitettu hyvällä mielellä, ja toivon, että niiden lukeminen ilahduttaa yhtä lailla ♥︎
Kultaa ja kuusenneulasia
1. Piparminttu (300 sanaa)
Ron käveli sisään matami Puddifootin kahvilaan. Ron yritti olla huomaamatta, miten jokainen siellä oleva pariskunta irrottautui toisistaan tuijottaakseen häntä. Matamikin katsoi Ronia turhan surkuttelevasti huomatessaan hänen olevan yksin.
”Hei”, Ron sanoi urheasti. Hänhän ei aikonut kenenkään kutsumattoman säälin lannistaa häntä. ”Saako teiltä juomia mukaan?”
Matami Puddifoot näytti hämmentyneeltä, mutta kohdatessaan Ronin itsepintaisen katseen hän yllättäen hymyilikin.
”Toki saa”, sanoi matami lämpimästi. ”Kaksi kuppia?”
”Joo”, Ron sanoi punastuen. Jokainen kahvilassa oleva tuoli narahti lähes samaan aikaan, kun kaikki kääntyivät näyteikkunaan päin ja yrittivät nähdä, kenen kanssa Ron oli tullut. Harry oli kuitenkin tajunnut piiloutua kahvilan seinustalle edustan sijaan. Hyvä niin. Miten juuri tähän nimenomaiseen kahvilaan olikin ahtautunut kaikki Tylypahkan pahimmat kyylät?
”Mitä saisi olla?” matami Puddifoot tiedusteli. Ron vilkaisi liitutaulumenua matamin takana, mutta hän oli niin hermona, ettei saanut siitä selvää. Ron tahtoi vain mahdollisimman nopeasti pois tunkeilevien katseiden alta.
”Kaksi kaakaota”, Ron sanoi.
”Meillä olisi myös erikoismakuja. Esimerkiksi piparminttu –”
”Joo, kuulostaa hyvältä”, Ron keskeytti. Ronin niskaa pisteli, ja hän oli alkanut hikoilla kahvilan ahtaassa lämmössä. Onneksi matami valmisti juomat joutuisasti ja ojensi tavalliset keramiikkamukit hänelle.
”Ne palaavat itsestään takaisin tänne, kun olette juoneet ne loppuun. Tai jos ne ovat koskematta liian kauan”, matami Puddifoot sanoi tietäväisesti hymyillen. Ron ei tiennyt, mitä kummaa se oli tarkoittavinaan. Hän vain nyökkäsi, maksoi ja lähti niin nopeasti kuin juomia läikyttämättä saattoi.
”Ihan hirveä paikka”, Ron puuskahti Harrylle ojentaessaan toisen mukin hänelle.
”Kiitos, että uhrauduit meidän molempien puolesta”, Harry sanoi virnistäen. Hän otti siemauksen ja hymyili ilahtuneena. ”Minttukaakaota. Mistä tiesit, että tykkään siitä kaikista eniten?”
”Olen niin valaistunut”, Ron hymähti ja maistoi itsekin. Minttukaakao todella oli herkullista.
He kävelivät poispäin Tylyahon vilinästä, siemailivat juomiaan ja puhuivat niitä näitä. Se oli tavallista ja mukavaa eikä Ron ollut huomaavinaankaan kummaa ja vierasta kihelmöintiä rinnassaan. Ron oli aivan liian keskittynyt Harryyn ja jokaiseen kauniiseen hymyyn, jonka pojalta sai.
