Ficin nimi: Ovikello soi
Kirjoittaja: Meldis
Genre: hurt/comfort, angst, humor, fluffy, drama
Ikäraja: K-11
Päähenkilöt (Paritus): Draco, Harry (pre-Harry/Draco)
Tiivistelmä: Kolme kertaa, kun Harry ilmaantui Dracon ovelle jouluna.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Yritin kovasti kirjoittaa jotain söpöä ja pientä ja tästä tulikin sitten jouluangstia. Tämä myös yritti olla ihan parituksellista, mutta hahmot eivät päässeet kunnolla sinne saakka vielä tässä kohtaa.
Vähän kaiken varalta korkeampi ikäraja. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^
Ovikello soi
Ovikello soi. Ainakin Draco uskoi sen olevan ovikello. Se kumisi läpi koko kartanon salonkiin kuin kirkonkello jossain kummituselokuvassa. Niin vähän kuin Draco olikin niitä nähnyt. Draco mietti. Se oli varmasti taikoja, koska kartanon maille ei pääsisi eksynyt jästi. Se ei voinut olla kukaan hänen ystävistään, koska kaikki olivat Pansyn joulujuhlissa. Se voisi olla joku töistä, mutta miksi kukaan tulisi ovelle, kun voisi lähettää pöllön tai soittaa hormipuhelun. Draco katseli ympärilleen ja muisti olevansa salongissa, jonne oli siirtynyt juuri siitä syystä, että sinne ei voinut soittaa hormipuheluita, toisin kuin viereisessä isossa oleskeluhuoneessa. Joten mahdollisesti töistä siis.
Ovikello soi toistamiseen. Ihminen ovella oli myös päättäväinen, eikä luovuttanut, vaikka Draco tarkkaan pohti, jaksoiko nousta nojatuolista avaamaan oven. Sinne oli ensinnäkin pitkä matka ja aulassa oli kylmä. Salongissa viltin alla pehmeässä nojatuolissa oli lämmin. Kello oli jo puoli kahdeksan illalla. Dracolla oli viiniä ja tyhjä pää sen johdosta. Oli todella vaikea kiinnostua lähteä avaamaan ovea.
Sitten oveen iskeytyi kolkutin. Niin, ovessa taisi olla sellainenkin. Sitä lyötiin kolme kertaa lujaa ja sekin kajahteli kovaäänisesti koko kartanoon. Tyyppi taisi olla jo ärtynyt, kun hänelle ei vastattu. Vielä yksi syy, miksi Dracoa ei huvittanut mennä avaamaan. Suuttunut ministeriöläinen ei kuulostanut ihmiseltä, jonka Draco halusi kohdata. Hän kallisti viiniä kurkkuunsa, kun kolkutinta paukutettiin vieläkin lujempaa, nyt viisi kertaa. Draco oli kuulevinaan puhetta ovelta. Se sentään ei kantautunut koko kartanoon. Sen jälkeen ovikello kumahteli uudelleen kaksi kertaa ja kolkutinta hakattiin niin monesti, että Draco ei pysynyt laskuissa. Ministeriöläinen vaikutti koko ajan tärähtäneemmältä.
Mutta ilmeisesti hänestä ei päässyt eroon piilottelemalla salongissa. Draco laski lasin sohvapöydälle, työnsi viltin päältään ja nousi ylös. Alkoholi sai hänet horjahtamaan. Hän sitoi silkkistä, sinistä aamutakkia vähän tiukemmin ympärilleen ja tassutteli salongin läpi oleskeluhuoneeseen ja sieltä aulaan. Siellä hän hoksasi, että oli paljain jaloin. Salongissa siitä ei ollut vaivaa. Kylmä, musta lattia oli kuin jäätä hänen varpaidensa alla ja hetken Draco pohti kääntymistä. Mutta pauke ovelta kuului yhä ja nyt Draco kuuli epäselvästi miehen äänen huutavan. Hän työnsi vähän hiuksia otsaltaan, asteli ovelle, avasi lukot ja sitten oven.
Se oli hiiltynyt ministeriöläinen, jonka käsi jäi ilmaan kolkuttimen kohdalle, kun Draco veti oven auki.
”Miksi et vastaa hormipuheluihin?” puuskahti huohottava Harry Potter, mustassa tukassa lumihiutaleita ja kaulahuivi juuri ja juuri riippuen kaulansa ympärillä.
”Mitä asiaa?” Draco huokaisi, eikä siirtynyt ovelta.
”Missä se Kentin valitus on?” Potter siirtyi suoraan asiaan, onneksi. Draco vastusti halua nojata ovenkarmiin, alkoholi pisti hänen päätään enemmän sekaisin, kun oli näin pystyssä.
”Mistä sinä puhut?” Draco huokaisi. Potterin silmät pullistuivat.
”Jack Kentin tekemä valitus hänen kiinniotostaan. Tarvitsemme sitä todistusaineistoksi ja tarvitsemme sen nyt, ennen pyhiä”, Potter sanoi hampaitaan kiristellen.
”En tiedä edelleenkään, mistä puhut”, Draco sanoi ja lopulta heilahti ovenkarmia vasten. Hän otti siitä kiinni ja Potter liikahti kuin olisi ottamassa hänet vastaan. Mutta Draco nojasi karmiin kädellään ja yritti näyttää siltä, kuin olisi aikonutkin tehdä niin. Potter rypisti kulmiaan.
”Todd sanoi, että se oli sinulla viimeksi, eikä sitä löytynyt huoneestasi, vaikka miten tongimme”, Potter puuskahti ja työnsi lumesta märkiä hiuksiaan silmiltään.
”Tongitte huonettani?” Draco älähti ja nousi suorempaan asentoon.
”Malfoy”, Potter pihisi, ”on aatonaatto ja kukaan ei halua jäädä hoitamaan tätä juttua enää huomenna.” Draco nyrpisti nenäänsä. ”Otitko sen mukaasi? Ehkä vahingossa?” Potter kysyi, ihan pikkuisen hillitymmin.
”En muista ottaneeni”, Draco sanoi ja huojahti taas. Potter rypisti sen sijaan taas otsaansa.
”Otitko mitään työpapereita kotiin? Jos se oli niiden välissä”, hän ehdotti, sävy entisestään suuttumuksen menettäneenä.
”Otin, mutta en muista mitään Kentin valitusta olleen niissä”, Draco sanoi ja hiplasi ovenkarmia kädellään. Huomaamattomasti mielestään, mutta Potter katsoi hänen kättään. Ei sittenkään ehkä kovin huomaamattomasti.
”Saisinko tarkistaa? Pomo odottaa vielä toimistolla, että saamme sen haltuumme. Pääsemme sitten kaikki kotiin”, Potter pyysi.
”Tarkistaa mitä?” Draco kysyi ja vei kätensä selkänsä taakse.
”Työlaukkusi”, Potter sanoi.
”Jaa”, Draco sanoi. ”Et.”
Potter rypisti otsaansa ja katsoi Dracoa päästä varpaisiin. ”Onko sinulla kaikki hyvin?” hän kysyi.
”Miten niin? On”, Draco sanoi.
”Oletko sairas? Vai humalassa?” Potter kysyi.
”Otin vähän viiniä”, Draco sanoi ja horjahti taas, eikä ehtinyt saada kättään selkänsä takaa. Hän oli iskemässä päänsä oven karmiin, mutta Potter liikahti äkkiä ja Draco oli seuraavaksi hänen käsivarsillaan.
”Vähän?” Potter toisti. Draco suoristautui.
”Haen sen laukun”, hän sanoi, katsahti Potteriin ja antoi tälle sitten tietä astua aulaan. Draco sulki oven tämän takana tuntien tämän katselevan häntä koko ajan tiiviisti. ”Älä mene minnekään”, Draco vannotti. Potter nyökkäsi ja Draco kipaisi yläkertaan.
Laukku oli viskattuna työhuoneen pöydän alle. Draco konttasi hakemaan sen. Siellä oli kasa työpapereita, jotka hän oli ottanut mukaan ja Draco selasi niitä nopeasti. Kirjaimet hyppivät riveillä, eikä hän ollut varma, oliko seassa Potterin haluama valitus. Draco tarkisti laukun, ettei siellä ollut mitään mitä ei haluaisi Potterin näkevän ja riensi takaisin aulaan. Ties mitä Potter lupauksestaan huolimatta keksisi nuuskia.
Ja keksikin. Potter ei ollut aulassa. Oleskeluhuoneen ovi oli auki, eikä Draco muistanut, oliko jättänyt sen auki tultuaan aulaan. Draco kiiruhti huoneeseen. Potter oli siellä ja tutkaili maalausta takan yllä.
”Mitä minä sanoin?” Draco puuskahti ja Potter kääntyi ympäri.
”Sori, paha tapa”, hän irvisti pahoitellen. ”Millaisia luurankoja sinulla sitten on?”
”Ei mitään, mistä sinun pitäisi tietää”, Draco tokaisi ja tuli lähemmäs sysätäkseen laukun Potterille. Hän tipahti istumaan sohvalle, risti kätensä rinnalleen ja katsoi Potteria odottavasti.
”Kiitos”, Potter sanoi, laski laukun matalalle sohvapöydälle ja kaivoi Dracon tuomat paperit esiin.
”Kuka vampyyri on?” Potter kysyi äkkiä silmät papereissa. Draco katsoi muotokuvaa takan yllä.
”Isoisäni”, hän sanoi ja Potter pysähtyi.
”Ai, anteeksi”, hän mutisi.
”Anna olla. Vauhtia”, Draco tokaisi. Potter pysyi sen jälkeen hiljaa käyden läpi papereita ja käytti siihen Dracon mielestä turhan kauan aikaa. Ei niitä niin paljon ollut.
”Asutko yksin täällä?” Potter kysyi nostamatta katsettaan papereista.
”Asun”, Draco sanoi tietämättä miksi vastasi Potterille. Tämä tiesi oikein hyvin missä äiti ja isä olivat.
”Tämä on kamalan iso. Etkö tule yksinäiseksi?” Potter kysyi.
”Mitä sinä siinä kuulustelet?” Draco älähti.
”Olen utelias”, Potter mutisi äänetön anteeksipyyntö sanoissaan. Draco mutristeli huuliaan. Alkoholi tuntui paljon mukavammalta pääkopassa näin istuessa.
”Entinen kuolonsyöjä ei hirveästi deittaile. Tai ystävysty sen puoleen”, Draco sanoi.
”Vietätkö joulua yksin?” Potter kysyi ja Draco nyrpisti nenäänsä.
”Oletko sokea kyylän lisäksi? Niitä papereita on neljä kappaletta, miten vaikeaa on löytää oikea”, hän ärisi ja silloin Potter veti pinon päältä yhden asiakirjan.
”Löytyi”, hän sanoi. ”Kiitos ja pahoitteluni, että vein aikaasi”, hän sanoi äkkiä todella asiallisesti.
”Hyvä. Poistu, nyt”, Draco sanoi ja ponkaisi sohvalta.
Potter hidasteli vielä ovellakin. Hän kiskoi huiviaan paremmin kaulaansa ja taputteli rauhassa paperit povitaskuunsa. Hän seisoi oviaukossa niin, että Draco ei voinut sulkea ovea.
”Kiitos vielä”, Potter sanoi seisten aivan listan päällä. Draco yritti työntää ovea vaivihkaa kiinni merkkinä, että halusi Potterin lähtevän. Tai ei sittenkään kauhean vaivihkaa, koska Potter otti siitä kiinni, kun se oli murskata hänen kengänkärkensä.
”Tuota...jos sinulla ei ole suunnitelmia jouluksi, haluaisitko tulla huomenna illalliselle?” Potter ehdotti käsi pidellen ovea auki. Dracon silmät suurenivat. ”Mindy’siin, se on ravintola Viistokujalla. Käymme siellä yleensä koulukaverien kanssa aattona syömässä. Olet tervetullut, jos haluat.”
Draco mutristi huuliaan. ”Ehkä sinusta”, hän huomasi sanovansa.
”Olet varmasti”, Potter vakuutti. Draco horjahti ovea vasten. Potter liikahti kuin aikoi ottaa hänet vastaan. ”Tehdäänkö niin, että olen täällä huomenna kello seitsemän. Jos et vastaa, kun soitan ovikelloasi yhden kerran, en jää tällä kertaa pirstomaan oveasi.” Draco siristi silmiään. Potter taisi hymyillä. Sillä tavalla kivasti hymyillä, kuten tämä teki ministeriön ruokalassa vitsaillessaan työkavereidensa kanssa.
”Okei”, Draco sanoi hitaasti. Potter hymyili leveämmin. Dracon kasvolihakset yrittivät vastata siihen, mutta hän oli liian hämmentynyt ja Potter ehti kaikkoontua ovelta ennen kuin Draco sai hymyn muodostettua.
*
Ovikello soi tasan kello seitsemän seuraavana päivänä ja Draco seisoi oven takana laittautuneena. Ovikello soi yhden kerran ja Draco yritti nostaa kätensä avatakseen oven. Mutta sen sijaan hän tuijotti kahvaa pitkän aikaa. Niin pitkän aikaa, että ovikello soi toisen kerran. Draco rypisti otsaansa ja avasi oven.
”Sinä sanoit yhden kerran”, Draco murahti.
”Joo, taisinpa sanoa”, Potter virnisti.
Potter näytti hyvältä. Tällä oli jalassaan tummanvihreät, suorat housut sekä nahkaiset, kiiltävät mustat kengät. Viitan hän oli puoliksi heittänyt olkansa yli, joten Draco näki sen alla villakankaisen harmaan takin, mustan, nahkaliivin ja tummanhopeisen kauluspaidan. Hiukset olivat kuten aina ennenkin, mutta toisin kuin eilen märkänä, nyt ne eivät peittäneet vihreitä silmiä, jotka katsoivat Dracoa päästä varpaisiin yhtä lailla. Huomaamattaan Draco suoristi vihreän takin hihoja, jonka alla musta, silkkipaita kiilteli.
Dracon teki mieli sanoa, että Potter näytti hyvältä. Hänestä tuntui, että Potter ajatteli samoin. He seisoivat oviaukossa hiljaa silmäillen toisiaan. Seisoivat aika pitkään itse asiassa. Draco mietti jo, oliko Potterilla jotain muutakin asiaa, kun he eivät vain lähteneet ravintolaan. Oliko Dracolle jäänyt lisää työpapereita, vaikka hän ei ollut tänään ollut töissäkään. Hän oli kuluttanut koko päivän makuuhuoneensa eri vaatekappaleisiin hukkumiseen sekä erityisesti viimeiset kaksi tuntia hiuksiensa ja kasvojensa tuijottamiseen kylpyhuoneen peilistä yrittäen saada itsensä näyttämään paremmalta kuin ainakin edellisenä päivänä.
”Näytät hyvältä”, Potter sanoi äkisti ja kuulosti siltä, että olisi pidättänyt hengitystä. Hän puristi huulensa viivaksi sen jälkeen ja tuijotti Dracoa odottaen vastausta.
”Kiitos”, Draco sanoi. ”Mennäänkö?” hän kysyi pystymättä muuhun. Potter lakkasi mutristamasta huuliaan.
”Mennään”, hän sanoi, ehkä hieman lannistuneesti. Draco sulki oven takanaan. Vain ehkä, hän muistutti itselleen.
*
Ovikello soi monta kertaa, sen verran Draco tajusi. Hän tajusi senkin verran, että tiesi oven takana olevan varmaan Potter. Se epäilys vahvistui, kun oven kolkutin alkoi paukkua samoin kuin toissa päivänä. Jotain ihmisäänen älämölöä sekoittui mekkalaan. Draco ähkäisi ja heitti käden silmiensä yli. Nyt hän oli vielä kauempana, omassa makuuhuoneessaan ja lähteminen sieltä avaamaan ovea olisi paljon rasittavampaa kuin kaksi päivää sitten. Häntä myös huvitti paljon vähemmän mennä avaamaan ovea. Hänellä oli edelleen kauluspaita päällään, jalassa vain bokserit ja yksi sukka miten kuten, vaikka illallisesta oli kohta vuorokausi. Hänen pitäisi etsiä jotain jalkaansa, jos hän aikoisi mennä ovelle. Draco ähkäisi uudelleen ja painoi tyynyä korviensa yli.
Ovikello ei kuitenkaan lakannut rimputtamasta ja kolkutinkin kolahteli siihen tapaan, että Potter aikoi tulla oven läpi tavalla tai toisella. Dracoa ei huvittanut, mutta jotenkin hän löysi itsensä kiskomassa lattialta löytämiään pyjamahousuja jalkaansa. Hän yritti laittaa lisää nappeja kiinni, mutta ei löytänyt paidasta kiinni enää kuin kolme. Yksi napinlävistäkin näytti kärsineeltä. Draco ähki ja suuntasi aulaan.
Aula oli kylmä, kuten aina ja Draco kompasteli vetäessään toisen sukkansa kantapään yli pitääkseen edes vähän kohmeisen lattian poissa iholtaan. Oven hakkaaminen loppui äkisti, kun Draco oli ihan muutaman jalan päässä siitä. Ensin hän pysähtyi, josko Potter olisikin lähtenyt. Mutta Potter oli ollut niin päättäväinen hakatessaan ovea, että ihan heti tämä ei varmaan luovuttaisi ja kun Dracoon iski kauhea aavistus, että tämä suunnitteli hajottavansa jonkin ikkunoista ja siten keplottelevansa itsensä sisään, hän harppoi ovelle ja riuhtaisi sen auki.
”Mikä sinua vaivaa?” hän ärjäisi ensimmäiseksi. Potter ei ollut liikkunut ovelta, mutta käänsi äkisti päätään kuin olisi katsellut ympärilleen löytääkseen vaihtoehtoisen reitin sisään.
”Hei”, Potter sanoi ja huokaisi huojentuneena. Sitten hän katsoi Dracon vaatetusta. ”Onko kaikki kunnossa?” hän kysyi.
”Hemmetin hyvin. Oliko muuta? Minulla on joulun vietto kesken”, Draco sanoi ja alkoi sulkea ovea, mutta Potter läimäisi kätensä sitä vasten.
”Onko varmasti? Onko tuo se sama paita, mikä sinulla oli eilen?” Potter kysyi ja nyökkäsi Dracon rintaa kohti. Hän työnsi ovea enemmän auki ja astui askeleen lähemmäs.
”On ja on”, Draco sanoi lyhyesti ja yritti työntää ovea kiinni, mutta Potter oli voimakkaampi.
”Eilinen ei mennyt ihan putkeen. Halusin tarkistaa, oletko kunnossa. Ja pyytää anteeksi”, Potter sanoi ja työnsi ovea entisestään enemmän auki niin, että pääsi astumaan kynnyksen yli sisäpuolelle. Draco haparoi takaperin, eikä pystynyt estämään, kun Potter sulki oven takanaan.
”Ei mennyt, ei. Mutta olen kunnossa. Saat anteeksi. Hyvää joulua, hyvästi”, Draco sanoi ja yritti kurottaa ovenkahvaa, mutta Potter oli ikävästi edessä ja Dracon käsi haroi vain ilmaa.
”Olen oikeasti tosi pahoillani. En ajatellut, että -”
”Että olen entinen kuolonsyöjä? Että kaverisi oli vankina täällä? Että kaikki eivät ajattele kuten sinä?” Draco keskeytti Potterin. Hänen hartiansa laskivat. ”Ihan sama”, Draco murahti ja risti kätensä rinnalleen. Hän kaipasi takaisin sänkyynsä, missä olisi lämmintä ja pimeää ja lisää viiniä.
”Ei Ginny ole ollut tuollainen ennen. Tai Dean. Itse asiassa en ole varmaan koskaan nähnyt Deanin suuttuvan. Ja Ron”, Potter voihkaisi. ”Se oli ehkä vähän hätäisesti tehty. Kutsua sinut sinne noin vain kysymättä muilta.”
”Ihan sama”, Draco toisti pohtien, mitä voisi tehdä, että Potter lähtisi.
”Minä en muuten ole samaa mieltä kuin he”, Potter sanoi äkisti.
”Ihan sama”, Draco sanoi taas.
Potter rypisti otsaansa. ”Sinulleko on ihan sama, jos sinua kohdellaan noin? Nimitellään, syytellään, pistetään kaikki kuolonsyöjien teot kontollesi?”
”Minä olin kuolonsyöjä”, Draco huokaisi.
”Et sinä silti tappanut Frediä. Tai vanginnut Lunaa. Tappanut Dumbledorea”, Potter sanoi.
”Potter, pyydän, voitko nyt vain lähteä?” Draco anoi kyllästyneenä.
”He ovat väärässä”, Potter sanoi liikkumatta tuumaakaan.
”Ihan sama”, Draco sanoi.
”Miksi sinä toistat tuota?” Potter ärähti jostain kumman syystä suuttuneena.
”Koska minulle on ihan sama”, Draco sanoi ja katsoi Potteria väsyneesti. ”Lähde, pyydän”, hän sanoi ja kääntyi kannoillaan ja suuntasi takaisin yläkertaan.
Tietenkin Potter seurasi häntä. Draco pohti pitäisikö hänen hälyttää taikalainvartija paikalle. Olkoon, että Potter oli aurori itsekin.
”Malfoy. Minä olen huolissani. Oletko sinä varmasti kunnossa?” Potter kysyi harppoen portaita Dracon vierellä.
”Minä ymmärsin sen jo kolmella edellisellä kerralla, kun sanoit noin”, Draco tuhahti ja käveli rapuista makuuhuoneensa ovelle. Potter seurasi edelleen.
”Sinä et vaikuta olevan kunnossa”, Potter sanoi ja Draco kiepsahti ympäri ovellaan. Hän ei ollut aikomassa päästää Potteria sisään.
”Sanon tämän kerran vielä. Jos et nyt lähde, hälytän taikalainvartijat paikalla. Ihan sama että olet isokiho aurori”, Draco kohotti ääntään, kun Potter avasi suutaan kai sanoakseen jotain. ”Saat sitten selittää, miksi he vastaavat ilmoitukseen, kun yksi omistaan tunkeutuu puolituntemattoman asuntoon. Onko selvä?”
Potter puristi huuliaan viivaksi. ”Olen pahoillani. En tarkoittanut tunkeilla.” Draco kohotti toista kulmaansa. Potter vilkaisi ympärilleen. ”Joo, olet oikeassa. Käyttäydyin törkeästi. Minä lähden. Jos”, hän nielaisi, ”sinä oikeasti pärjäät. Minä…” Potter vilkaisi makuuhuoneen ovea. ”Kenenkään ei kuuluisi olla yksin jouluna. Ja sen eilisen paskasateen jälkeen…”
”Pärjään. Oikeasti”, Draco sanoi. ”Olen pärjännyt jo monta vuotta.” Potter nyökkäsi hyväksyvänä ja jotenkin Draco avasi vielä suunsa. ”Ei se ollut mitään paskaa. Ihan tottahan se oli.”
Nopealla liikkeellä Draco sukelsi takaisin makuuhuoneeseen ja sulki oven Potterin nenän edestä.
Joku kaukainen ja inhottavan tuttu voima laskeutui Dracoon, kun hän vihdoin oli makuuhuoneensa turvassa. Draco maistoi suussaan veren maun, hänen ohimoitaan sivalsi, hänen keuhkojaan puristi. Pitkään hänen sisällään vellonut tyhjyys täyttyi jollakin kammottavuudella, jonka Draco oli sysännyt syrjään tarpeettomuuttaan. Silmät olivat äkkiä täynnä kyyneliä ja Draco puristi kätensä suulleen ja liukui ovea vasten lattialle. Hänen tarvitsi nousta sängylle, hautua peiton alle ja tyhjentää viinipullo, mutta keho ei totellut. Se hytkyi itkusta lattialla ja Draco painoi toisenkin kätensä suulleen peittääkseen nyyhkimisen äänet. Hän oli päässyt tästä yli jo. Hän oli käsitellyt sen aikoja sitten.
Oveen koputettiin.
”Malfoy? Oletko kunnossa?”
Helvetin Potter. Draco kaatui kyljelleen lattialle ja työnsi peukalon syrjän suuhunsa ja puri.
”Malfoy? Draco?” Potter koputti taas oveen.
”Häivy!” Draco karjaisi ääni itkusta väristen.
”Malfoy?” Potter kysyi.
”Sanoin, että häivy!” Draco huusi uudelleen.
”Enkä!” Potter huusi takaisin. Kahva kolahti ja Potter työnsi oven auki.
Draco kompuroi pystyyn ja yritti hätäisesti pyyhkiä kasvojaan kämmeniinsä. Potter seisahtui oviaukkoon ja hänen silmänsä suurenivat.
”Malfoy? Mistä tuo veri tuli?” hän kauhistui ja osoitti Dracon kasvoja. Draco pyyhkäisi kasvojaan ja tunsi tahmeutta kädellään, jota katsoi. Peukaloon oli auennut haava ja hän oli ilmeisesti pyyhkinyt siitä vuotaneen veren kasvoihinsa.
”Naarmu”, Draco murahti ja kun Potter astui lähemmäs, Draco otti samanmittaisen askeleen taaemmas. ”Etkö sinä ikinä tee, kuten sanotaan. Painu helvettiin!” Draco karjui.
”En helvetissä painu!” Potter huusi takaisin. ”Mistä tuo veri tulee?” hän kysyi pikkuisen rauhallisemmin. Draco nosti peukaloaan. Potter huokaisi helpottuneena ja katseli ympärilleen. Draco näki tämän katseen osuvan tyhjiin viinipulloihin, leviteltyihin vaatteisiin, hikisiin ja sotkuisiin lakanoihin sekä visusti suljettuihin verhoihin. Hämärässä huoneessa vain pari kynttilää ja takka toivat jonkinlaista valoa.
”Onko tuo kylpyhuone?” Potter kysyi hoksattuaan sängyn takana oven ja odottamatta vastausta hän asteli Dracon ohi kylpyhuoneen suuntaan. Draco katsoi suu vähän auki tämän perään. Hän kuuli hanan juoksevan ja Potter tuli kohta valkoisen pyyhkeen kanssa takaisin Dracon luokse.
”Haluatko vaikka istua?” hän kysyi. Draco mulkoili Potteria, mutta oikeastaan hän halusi istua. Hetkellisen tunteenpuuskan valuttua pois, alkoholi vapisutti hänen jalkojaan.
Draco istui sängyn reunalle ja joko törkeästi tai ajattelemattomuuttaan Potter istui hänen viereensä. Hän alkoi pyyhkiä valkoiseen pyyhkeeseen Dracon kasvoja peukalosta levinneestä verestä. Draco halusi huomauttaa, että hänellä olisi ollut kylpyhuoneen kaapissa myös puhdistusliinoja, ettei pyyhettä olisi tarvinnut tuhlata tällaiseen. Mutta hän ei saanut suutaan auki.
”Katso ylös, alaluomesi alla on sitä myös”, Potter kehotti ja Draco totteli. ”Noin”, Potter sanoi laskien pyyhkeen Dracon kasvoilta. ”Onko sinulla laastaria tuohon?” hän kysyi ja Draco hätkähti, kun Potter otti hänen kätensä omaansa ja tarkasteli hampaiden jättämiä railoja ihossa.
”Kylpyhuoneen kaapissa”, Draco sanoi karheasti.
”Pidä tuota siinä”, Potter sanoi ja kiersi pyyhkeen peukalon ympärille. Draco huomasi silloin valuttaneensa verta pyjamahousuilleen. Potter tuli kohta takaisin iso laastari kädessään ja asetteli sen hellästi peukalon syrjään. Hän jäi istumaan hiljaa Dracon viereen. Draco epäili, että tämä odotti kiitosta. Draco ei osannut muodostaa sitä suullaan.
”Älä kiitä. Olin osasyyllinen”, Potter viittoi ovea kohti.
”Etkä ollut”, Draco sanoi karheasti. ”Minä olen syyllinen. Ihan kaikkeen.”
Potter katsoi häntä odottavasti. Draco tunsi kuumuutta kertyvän silmiensä takana. Se oli outoa, hän ei ollut itkenyt tälle tai millekään muulle asialla ikuisuuksiin.
”Minulle on ihan sama, miksi minua nimitellään, koska tiedän ihan itse, mitä tein”, Draco aloitti hiljaa ja laski paikatun kätensä syliinsä. ”Tiedän mitä olen ja mitä tein. Kun joku sanoo, mitä olen tai mitä tein...tunnen vain tyhjyyttä. Koska”, Draco kohautti olkiaan.
”Tuoko täyttää sen?” Potter kysyi ja viittoi viinipulloon yöpöydällä.
”Joo. Parhaiten”, Draco sanoi. ”Ensin yritin juhlimista, mutta ei minulla ole enää ystäviä. Se oli kurjaa tuntemattomien kanssa. Joten jätin ulos menemisen pois, mutta pidin alkoholin.”
”Sekin kuulostaa aika kurjalta”, Potter sanoi ja irvisti.
”Joo, se onkin”, Draco kohautti olkiaan.
”Mutta entä äsken”, Potter nyökkäsi oveen. ”Se ei ollut...tyhjyyttä”, hän muotoili.
Draco huokaisi raskaasti. ”En tiedä.” Hän vältteli katsomasta Potteriin. ”Minä ehkä...toivoin vähän aikaa.”
”Olen pahoillani”, Potter sanoi.
”Anna olla”, Draco sanoi.
”En anna”, Potter sanoi. Draco pyöräytti silmiään.
”Onko kukaan sanonut sinulle, että sinulla on maailmanpelastajakompleksi?”
”Ei ikinä.”
”Jos sinulla olisi ystäviä, voisiko se täyttää tyhjyyttä?” Potter kysyi hiljaisuuden jälkeen, jonka aikana Draco oli tuijottanut laastaroitua peukaloaan. Draco kohautti olkiaan.
”Eilinen ainakin oli surkea yritys, jos sitä pohdit”, hän sanoi.
”Ehkä osin. Mutta tiedän, että Ron katuu jo, mitä sanoi. Hän ei tykkää katsoa, kun hänen perheeseensä sattuu. Ja kyllähän sinä muille juttelit”, Potter muistutti. ”Eikö Neville ehdottanut sitä huispausta? Että kun pelaamme työporukalla, voisit tulla mukaan?”
”Joo, ehdotti”, Draco sanoi.
”Miltä se kuulostaa?” Potter kysyi. Draco ei uskaltanut sanoa ääneen, miten hyvältä se kuulosti, joten hän kohautti jälleen olkiaan. ”Seuraava peli on vasta tammikuussa, mutta ilmoitan sinulle, kun tiedän ajankohdan.” Draco kohautti olkiaan.
”Ja voit tulla syömään töissä kanssani, jos haluat”, Potter sanoi ja Draco melkein kohotti katseensa tähän. ”Ja minun ei oikeastaan tarvitse enää palata Kotikoloon tänään.” Draco kohotti katseensa.
”Potter”, hän ähkäisi. ”Et sinä täällä halua olla jouluna.”
”Mistä sinä sen tiedät?” Potter kohotti toista kulmaansa. Draco mutristi huuliaan.
”Eikö siellä ole kaikki ystäväsi ja tyttöystäväsi?” Draco muotoili ja kiitti hämärää huonetta.
”Tyttöystäväni?” Potter toisti.
”No, se Weasley. Ginny”, Draco murahti.
”Ei hän ole tyttöystäväni”, Potter vastasi.
”Ai”, Draco sanoi.
”Kenenkään ei kuuluisi viettää joulua yksin”, Potter sanoi ja nousi sängyltä. ”Onko keittiössäsi ruokaa? Tai ehkä kaakaota? En taida jaksaa tänään syödä enää yhtikäs mitään”, hän sanoi ja ojensi kättään.
”Voin pyytää kotitontun tänne”, Draco sanoi.
”Nääh, mennään täältä pois”, Potter hymähti. Draco räpytti silmiään ja tarttui Potterin käteen.
Puoli tuntia myöhemmin Potter kaatoi kahteen kuppiin itse liedellä keittämäänsä kaakaota. Se maistui liian makealta ja sopivan toiveikkaalta, Draco pohti.
