Ficin nimi: Heinillä Kulkusten
Kirjoittaja: Linne
Fandom: HP
Ikäraja: S
Genre: fluff, huumori, slice of life
Summary: Kukapa voisi vastustaa Last Christmasia?
A/N: varoitus: tekstistä saattaa löytyä antipatioita Varpunen jouluaamuna-laulua kohtaan. Luku omalla vastuulla! Osallistuu jouluiset Tropes-haasteeseen, sanana joulumusiikki.
Jos Oliver Woodilta kysyttiin, hän ja hänen poikaystävänsä Percy olivat onnistuneet varsin hyvin sovittamaan makunsa yhteen.
Percyn kauniit teekupit asuivat keittiössä sulassa sovussa Oliverin joukkueeltaan saaman kahvimukin kanssa (siinä julistettiin että Oliver oli “maailman paras kapu”), Percyn äidin kutoma torkkupeitto sopi hyvin pehmentämään muuten modernin olohuoneen tunnelmaa ja Rapakon palloseuran valokuva oli saanut ympärilleen tyylikkäät kehykset. Silloin kuin he eivät voineet tehdä kompromissia, he tyytyivät elämään sopuisasti vierekkäin: Oliverin huispauskamoilla ei ollut asiaa Percyn ministeriössä käyttämien tyylikkäiden kaapujen viereen, mutta ainakin ne ripustettiin vierekkäisiin kaappeihin.
Kaikessa muussakin he onnistuivat löytämään kultaisen keskitien. Oliver teki Percylle salaatteja, Percy laittoi joskus lihapadan hautumaan tullessaan töistä. He hieroivat vuorotellen toistensa kipeitä hartioita, vaikka Oliverin tilanteessa ne olivatkin kipeytyneet luudalla kyyhöttämisestä ja Percyn kylmissä lakituvissa istumisesta. Percy keitti Oliverille aamuisin kahvia ja viikonloppuisin he kumpikin nautiskelivat marjapiirakasta tai suklaamoussesta hyvän brandyn kera.
Oli nähtävästi vain yksi asia, jossa he eivät pystyneet tekemään kompromissia. Nimittäin joululaulut.
Aluksi Oliver ei ollut huolissaan. Heidän olohuoneessaan oli kaunis flyygeli, Percyn ilo ja ylpeys, jolla hän soitteli kun hänellä oli aikaa. Olihan musiikki joskus hiukan melankolista, mutta yleensä Oliver lähti lenkille, kun laulut kävivät liian masentaviksi.
Kunnes hän eräänä päivänä havahtui nokosiltaan siihen, että olohuoneesta kuului kammottavinta musiikkia, mitä hän oli koskaan kuullut.
Hän hiipi makuuhuoneesta olohuoneeseen sauva valmiina, varmana siitä, että ankeuttaja oli jostain syystä eksynyt heidän asuntoonsa. Mistään muusta ei voinut kuulla noin karmivaa musiikkia.
Olohuoneessa hän ei hämmästyksekseen nähnytkään ankeuttajaa, vaan Percyn, joka istui pianon edessä ja soitti keskittyneen näköisenä. Hänen edessään oli nuotit, joita Oliver ei muistanut nähneensä aikaisemmin.
Hänen helpotuksekseen Percy teki virheen, kirosi ja lopetti soittamisen. Vasta silloin hän huomasi Oliverin. “Hei. En kai häirinnyt sinua? Loitsin kyllä vaimennusloitsun.”
“Et”, Oliver valehteli ja pohti, eikö edes vaimennusloitsu voinut vaimentaa jotain noin hirveää. “Onko tuo jotain uutta? Et ole soittanut sitä aikaisemmin.”
“Voi, tämä on hyvin kaunis vanha suomalainen sävellys”, Percy selitti tyytyväisenä. “Sen nimi on Varpunen jouluaamuna. Se kertoo tytöstä joka ruokkii nääntynyttä varpusta -”
“Vai niin-”
“Joka onkin oikeastaan hänen kuollut veljensä-”
“Vanhempi veli?”
“Ei vaan pikkuveli.”
“No mutta sehän…viehättävää.”
Percy säteili. “Eikö? Joulun tunnelmaa! Haluatko kuulla sen uudelleen?”
“Ajattelin oikeastaan keittää glögiä-”
Liian myöhäistä. Percy oli jo poistanut vaimennusloitsun sauvansa huiskautuksella. Oliver tukahdutti voihkauksen.
Kuunneltuaan Varpusen jouluaamuna noin kuusitoista kertaa, Oliverin päässä surisi niin, että kaikki mitä hän näki, alkoi näyttää ryhmyltä. Valitettavasti Percyn innostus ei edes loppunut niihin kuuteentoista kertaan: lähes koko sen ajan kun oli kotona, tämä treenasi sitä hemmetin renkutusta.
Hermojaan rauhoittaakseen Oliver päätti eräänä päivänä avata radion. Sieltä tulikin vanha kunnon hitti All I Want for Christmas.
“All I want for Christmas is youuuuu”, Oliver hoilasi keittäessään spagettia ja hämmennellessään kastiketta. Samassa Percy tuli keittiöön ohimoitaan painellen.
“Kulta, voisitko laittaa radiota hiukan pienemmälle? Saan päänsärkyä.”
“Toki”, Oliver sanoi vaikka ihmettelikin, miten Percy sai päänsärkyä yhdestä hupaisasta iskelmästä, kun jatkuva Varpusen jouluaamuna treenaaminen ei ollut sitä aiheuttanut. “Ruoka on kohta valmis.”
Percy nielaisi. “Minä taidan mennä ensin hetkeksi lepäämään”, hän sanoi. “Minulla on vähän…huono olo.”
Tosiaan, nyt kun Oliver katsoi tarkemmin, hän huomasi, että Percy tosiaan vihersi hiukan. “Mene vain lepäämään, kulta. Tuonko sinulle kupillisen yrttiteetä?”
“Kiitos”, Percy sanoi, hymyili valjusti ja hoippuroi ulos keittiöstä. Oliver pohti, miten piristäisi tätä ja päätyi soittamaan Last Christmasia. Kukapa sitä voisi vastustaa?
Percy istui hiljaa keittiönpöydän ääressä ja tuijotti vihkisormustaan.
Myötä ja -vastoinkäymisissä, niinhän hän oli luvannut, mutta joku raja siinäkin täytyi olla, miten pahoja vastoinkäymiset olivat.
Oliver soitti nykyään paljon joululauluja ja juuri niitä, joita Percy ei voinut sietää. Jostain mies oli kaivellut jopa All I Want for Christmasin Muppetien laulamana. Percy ei tiennyt, mitä Muppetit olivat, eikä välittänyt tietääkään. Ne näyttivät kotitontun ja maton risteytykseltä.
Hermojaan rauhoittaakseen hän soitti yhä enemmän flyygelillä, erityisesti vanhoja kauniita joululauluja kuten Varpunen jouluaamuna. Hän toivoi, että Oliver ottaisi vihjeestä vaarin, mutta tämä vain käänsi radiota kovemmalle ja tanssi keittiössä Nissepolkan tahtiin.
Percy ei kestänyt enää. Tämän oli loputtava, tavalla tai toisella.
Ovi kolahti. Percy kuunteli Oliverin askeleita tämän riisuessa takkiaan ja kenkiään. Lopulta mies tuli keittiöön ja näki aviomiehensä istumassa keittiönpöydän ääressä.
“Hei”, Percy sanoi ja nielaisi. “Meidän täytyy jutella.”
Oliver nyökkäsi vakavana. “Niin minustakin.”
Percystä tuntui siltä, kuin hänen vatsaansa olisi kaadettu jotain kylmää. “Sinä ensin”, hän sanoi.
Oliver veti syvään henkeä. “Percy.”
“Oliver."
“Minä en voi sietää niitä helvetin renkutuksia!”
Miehen tuijottivat tyrmistyneinä toisiaan tajutessaan, että he olivat tosiaan puhuneet yhteen ääneen.
Sitten he alkoivat nauraa. Oliver nauroi niin, että oli katketa kahtia. Percy nojasi päätään hänen olkapäähänsä salatakseen oman kikatuksensa, joka kuulosti nolostuttavasti koulutytön hihittämiseltä.
“Sovitaanko”, Percy sanoi ja pyyhki silmänsä paidanhihaansa, “ettei meillä tästä lähtien enää soiteta joululauluja.”
Oliver virnisti. “Eikö edes Last Christmasia?”
Percy loihti käteensä tyynyn ja heitti sillä Oliveria.
Ja niin oli maassa jälleen rauha.
