Fandom: Cult of the Lamb
Ikäraja: S
Tyylilaji: huumori
Sanamäärä: 350
A/N: Raapalejuoksussa oli sana
marmori, joka vei ajatukseni tähän peliin. Tämä on suosikkipelini tällä hetkellä ja ficcaaminen kutsui senkin puolesta!
Kulttijohtajan arkea
Adrenaliini kuohui pörröisen villan alla. Loppu oli ollut lähellä taas kerran, mutta onni selvästi suosi pieniä ja suloisia. Kaikki hyvin. Nyt hänellä oli taas tarpeeksi vihollisten luita rituaaleja varten. Tarttuipa mukaan kamelioitakin, kun Leshy niitä niin kovasti toivoi. Lampaan sydän tykytti yhä raivokkaasti, kun hän nilkutti portaaliin ja palasi kulttinsa luo.
Pistävä haju sai Lampaan yökkäämään. Hän oli unohtanut tyhjentää huussit ennen lähtöään ristiretkelle. Nyt huussien eteen ja kaikkialle muuallekin oli kasaantunut kakkakikkareita. Osa Lampaan seuraajista oli sairastunut. He hortoilivat ympäriinsä valittaen ja oksennellen. Kumma, kun eivät osanneet edes levätä, ellei hän erikseen käskenyt.
Lammas olisi tahtonut istua ja levähtää. Olihan hän sentään juuri tappanut satapäin vihollisia. Seuraajiensa tyytymättömistä ilmeistä päätellen makaaminen kuitenkin heikentäisi heidän uskoaan. Se ei kävisi. Lammas huokaisi ja otti esiin luutansa. Hän viuhui ympäri tonttia ja keräsi jokaisen pökäleen talteen. Niillä Lammas lannoittaisi myöhemmin kasvimaan.
Lammas nojasi luudanvarteensa ja katsoi uutta koristusta, joka oli ilmestynyt temppelin viereen hänen poissaollessaan. Huikaisevan valkoiseen marmoriin oli ikuistettu hänen suloiset, villavat piirteensä. Vain silmät olivat hurjat ja kiiluvan punaiset. Lammas nyökkäili hyväksyvästi. Patsaan pelottava tuijotus pitäisi seuraajat nöyrinä ja kuuliaisina hänen ristiretkiensä aikana.
”Hei, johtaja!” yksi Lampaan avuttomista tomppeleista huuteli. Keltainen kissa lähestyi häntä kirkkain, toiveikkain silmin. Lammas yritti muistella hänen nimeään, mutta ei onnistunut.
Lampaan teki mieli kieltäytyä ja rynnätä pakoon, mutta kulttijohtajat eivät käyttäytyneet niin. Lammas varmisti hymyilevänsä lempeästi ennen kuin kohtasi seuraajansa.
”Törmäsin metsässä kahteen vanhukseen, jotka tarvitsevat yösijan. Voidaanko ottaa heidätkin mukaan meidän kulttiin?” kissa kysyi.
Lammas ei olisi halunnut suostua. Vanhuksista ei ollut mitään hyötyä hänelle. Olivathan he ihan hauskoja kurttuposkineen ja kävelykeppeineen, mutta uutuudenviehätys karisi nopeasti. Heistä oli muutakin vaivaa. Kaikki järkyttyisivät hirveästi, kun he väistämättä kupsahtaisivat pian liittymisensä jälkeen. Lammas tahtoi olla yksinomaan se, joka traumatisoi seuraajiaan.
Usko oli kuitenkin matalalla. Jos Lammas kieltäytyisi, saattaisi joku alkaa kapinoida häntä vastaan ja levitellä ilkeitä huhuja hänen julmuudestaan.
”Totta kai. Tervetuloa!” Lammas julisti käsivarret levällään. Hän meni ottamaan uudet kurttuposket vastaan oikein kädestä pitäen. Kaikki sädehtivät ja hyppivät tasajalkaa. Lammas hymyili ja alkoi esitellä tulokkaille paikkoja.
Lampaalla oli kuitenkin suunnitelma.
Jahka tulisi yö, saattaisi hänen veitsensä heilahtaa kerran jos toisenkin. Ruumiista saisi mainiota lannoitetta kasvimaalle!
