Ficin nimi: Radiodemonia härkkivä rääväsuu (hopeatarjottimella)
Kirjoittaja: Minä taas
Beta ja tuumailuapuri: Linne
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: k-11
Mukana: Lucifer/Adam & Alastor
Genre: Kepeähkö draama ja sinner!Adam-AU
Summary: “...pitääkö siis paikkansa, että olet tätä nykyä läheisissä tekemisissä itse langenneen enkelin kanssa?”
A/N: Olen Hazbin-kuopassa nököttäessäni kiintynyt muutamaan shippiin ja tuoreimpana Lucifer/Adamiin. 😂 Siinäkin vetoaa erityisesti AU, jossa Adam on jälleensyntynyt Helvettiin ja myynyt sielunsa Luciferille (oman headcanonini mukaan suojelua vastaan). Lisäksi kiinnyin ihan sikana yhdestä ficistä bongaamaani asetelmaan, jossa sielukaupan myötä hotellin puutarha ja kasvit lankeavat Adamin vastuulle, ja siksi tässäkin tekstissä heiluu puutarhuri-Adam. 😄✨ Pitääpä tuumia joskus pidempää tarinaa, johon väkertää oma versio sinner!Adamin syntymästä. Osallistuu Paritusketjuhaasteeseen.
***
Lucifer nosti kultareunaisen teekuppinsa huulilleen hienostuneesti, vaikka hänen otsasuonensa sykkikin hälyttävällä äkäisyydellä. Olisikin ollut liikaa vaadittua saada nauttia hetken hiljaisuudesta kaiken hotellin vaatiman huomion keskellä. Rauhan sijaan hän oli huomannut käyvänsä sananvaihtoa itse radiodemoni Alastorin kanssa tämän saapasteltua hotellin salonkiin omistajan elkein. Toki salonki oli julkinen paikka ja kaikille avoin, mutta olisi silti jotain käytöstapoja suonut löytyvän. Jos vain Adam olisi saapunut ajoissa hänen teekaverikseen, Alastor olisi takuulla luopunut keskusteluaikeistaan ja kääntynyt kannoillaan.
Vaan Alastor olikin kuuluisa opportunisti. Ei tämä suinkaan havitellut itselleen toista Luciferin pöytään kattamista teekupeista, kunhan teki läsnäolonsa tärkeäksi häntä häiritsemällä. Kaiken kukkuraksi Alastorin kanssa käydyt keskustelut – tai sellaisten löyhät yritelmät – koostuivat poikkeuksetta molemminpuolisesta nokittelusta, verhotuista uhkauksista ja suoranaisista haistatteluista. Olihan se huvittavaa, mutta aina välillä Lucifer tunsi kovapintaisen ulkokuorensa särähtävän. Ei hän pidemmän päälle jaksanut kuunnella päänrääpimistä, sama se keneltä sitä pursusi.
“...pitääkö siis paikkansa, että olet tätä nykyä läheisissä tekemisissä itse langenneen enkelin kanssa?”
Alastorin äänensävy oli perin miellyttävä, mutta Lucifer valpastui. Alastor ei tavannut mainita nimiä lämpimikseen, eikä hän olisi mitenkään välittänyt kääntää keskustelua Adamiin.
“Langenneen enkelin... jaa, Vaggien?” Lucifer härnäsi. “Voi, hänhän on mitä kultaisin kaikessa terävyydessään. Miniäehdokkaaksikin mainio ja pitää taatusti hyvää huolta Charliestani!”
Alastorin naurahdus oli pumpulinpehmeä. “Ah, tarkoitin tietenkin tätä suuremman profiilin langennutta enkeliä. Itse luomakunnan kruunua, niin sanoaksemme!”
“Mitäs hänestä?” Lucifer kysäisi.
“Tiedätkö kenties, millaisia huhupuheita teistä kahdesta liikkuu?”
“Vallan imartelevia eittämättä!” Lucifer murjaisi, mutta antoi hymynsä laimentua. “Epäilen kyllä, että sinua oikeasti kiinnostaisi, millaiset välit minulla siihen jukuripäähän nykyään on, mutta toisaalta tapaat olla varsin utelias retale. Tyytyisinkö toteamaan, että kaikki on kovin ihastuttavaa ja vihastuttavaa sekä hikistä ja sotkuista, kun sille päälle sattuu?”
“Hurmaavaa.”
“Niin, ja siinä missä Adam pisti sinut silloin tiukkaan paikkaan, löytyypä hänestäkin jokunen tiukka paikka, hehehe!” Lucifer lohkaisi ja nautti, miten selvästi Alastoria yhä korvensi Adamia vastaan kärsimänsä tappio. “Ja voi sitä herttaista ulosantia, kun vähän hieroo oikealla tavalla sieltä...”
Alastorin hymy vain leveni, jos mahdollista. “Voit säästää minut mauttomilta yksityiskohdilta.”
“Liikaa infoa, vai? Itsepä utelit, kuomaseni.”
“Hmm, kunhan kartutan meneillään olevaa tilannetta ja pysyn kärryillä juorujen suhteesta faktoihin.”
“Omaksi eduksesi, oletan. Olipa vitunmoinen yllätys.”
“Selustansa turvaaminen on aina paikallaan. Mitä vähemmän tunteiltavaa, sitä paremmin pysyy kartalla. Sinunkin sen soisi tietävän siltä varalta, että jotain kävisi.”
Ja sieltä se tuli: kepeäksi neuvoksi naamioitu uhkaus.
“Että mitäs?” Lucifer nielaisi suullisen teetä ja katseellaan kehotti Alastoria jatkamaan.
“Niin, liika tunteilu kun saattaa johtaa epämiellyttäviin lopputulemiin ja paljastaa korkeammasta johtotasostakin jotain... yllättävän haurasta”, Alastor totesi. “Mitä enemmän lämpimiä tunteita, sitä enemmän heikkoutta – vanha sanonta, mutta niin paikkansapitävä.”
Lucifer pyöritteli Alastorin sanoja mielessään ja haravoi punaista lankaa esiin – sellainenkin radiodemonin yksinpuheluissa tapasi olla.
“Ellen sinua paremmin tuntisi”, Lucifer hymähti sitten, “kuvittelisin sinun tahtovan murtaa ja syrjäyttääkin minut tekemällä Adamille tai jollekulle toiselle jotain.”
“En minä sellaista sanonut”, Alastor lausui ylväästi, vaikka tuskin olisi pistänyt pahakseen, jos Adamin pää olisi kannettu tämän eteen hopeatarjottimella.
“Et tosiaan, ja sepä hyvä. Siitä ei nimittäin seuraisi mitään nättiä.” Lucifer naurahti. “Sanotaan niin, että löytäisin voimieni avulla syyllisen silmänräpäyksessä, ja sitten... vooi veljet, hänestä jäisi jäljelle niin komea märkä läntti, ettei universumi tai edes aika muistaisi hänen olemassaoloaan! Kenties voisin ensin napata itselleni jonkin muiston... silmän, korvan tai vaikkapa sarvet?”
Alastorin ilme ei muuttunut suuntaan tai toiseen, mutta Lucifer huomasi tämän korvien värähtävän. Tämän olisi takuuvarmasti tehnyt mieli koskettaa sarviaan varmistaakseen niiden olevan yhä tallella.
“Huvittavinta olisi kuitenkin se, että tämä teoreettinen vitun typerys kuvittelisi jonkun minulle läheisen vahingoittamisen satuttavan minua”, Lucifer virkkoi laskien tyhjän teekuppinsa pöydälle. “Silloin minulla ei olisi kerrassaan mitään menetettävää, eikä mikään asia maailmankaikkeudessa hillitsisi mahtiani. Yksi jos toinenkin pahantahtoinen päätyisi kasaksi tuhkaa, eikä se kävisi armollisen nopeasti – päinvastoin!”
“Kiehtovaa, että olet tuolla kannalla.”
“Toden totta olen, ja – ah, katsos, päivänsäde itse!” Lucifer kohotti katseensa salongin parioville, joista toisen Adam sulki juuri perässään. Tämä ei näyttänyt vakuuttuneelta ‘päivänsäteestä’, mutta hyväksyi hellittelynimen omalla tavallaan: nenäänsä nyrpistäen ja virneentyngän väläyttäen. Lucifer pani merkille harittavat hiukset ja jokusen multatahran tämän kasvoissa, eikä hänen ilmeensä olisi voinut olla pehmoisempi. Työlleen omistautunut tarhuri, melkein kuin kauan sitten Paratiisissa.
“Juu, sori myöhästyminen”, luomakunnan kärkäsmielinen kruunu murahti nykien puutarhahanskoja kädestään. “Siellä vallitsi aivan vitullinen kaaos myrskyn jäljiltä. Täälläkö jo aloiteltiin?”
“Ei suinkaan, Alastor tässä vain piti minulle seuraa. Etkös?” Lucifer virkkoi.
“Ilmeisesti”, kuului vastaus. Adam katsahti Alastoria päästä varpaisiin.
“En tiennytkään, että toimit tätä nykyä jonain seuraneitinä.”
Alastor hymähti maireasti. “Pois se minusta, kunhan osuin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan! Sainkin asiani juuri hoidetuksi.”
“Aha. No sitten voitkin varmaan painua vittuun?”
Luciferin ote teekannusta kallistui koomisesti. Adam, senkin pahankurinen vuohi. Ei siinä, sitä nykyä tällä kasvoikin komeat sarvet päästään. Sattuipa osuvasti.
“Toivotan mitä parhainta päivänjatkoa”, Alastor sivalsi hymynsä läpi ja oli kääntymässä poistuakseen, kun Adam ojensi radiodemonille kaikessa röyhkeydessään puutarhahanskansa.
“Viepä nämä mennessäsi varastolle, jos millään kykenet. Kiitos ja hei.”
Lucifer ei kyennyt estämään pientä tyrskähdystä, kun hän todisti Alastorin hopeatarjotinfantasiaa henkivää hymyä tämän harkitessa tarkoin seuraavaa siirtoaan. Adamin hanskoja ojentava käsi ei liikahtanut suuntaan tai toiseen, kuten ei myöskään Luciferin aprikoiva katse.
“Voi, eihän siitä vaivaa ole”, Alastor virkkoi rakentavan tauon päätteeksi ja jeeveli soikoon todella otti hanskat vastaan ennen sulavaa paikalta liukenemistaan. Kaikkea sitä. Lucifer ei ollut koskaan pelännyt Alastoria, mutta jokin tämän äskeisessä olemuksessa oli ollut potentiaalista levottomuutta aiheuttavaa.
“Tuota en odottanut”, hän mutisi ja ojensi teekupin Adamille, joka päästi epäuskoisen naurahduksen.
“Oli ihan pakko kokeilla. Eipä hän kieltäytyäkään voinut, kun tuskin olisi ylpeys antanut lupaa mussuttaa vastaan.”
“Sinuna kyllä nukkuisin toinen silmä auki jonkin aikaa, senkin brutaali kusiainen.”
“Riippuu vähän. Jos ajattelit loikata lähiaikoina sänkyyni, silmien auki pitämisen luulisi käyvän helvetin paljon helpommin.”
Lucifer virnisti tuhmasti. “Aivan, ymmärrän. Tarvitset minut vahtimaan nahkaasi henkilökohtaisesti ja perusteellisesti?”
“Mm-hm”, Adam vastasi keksinpuolikas suussaan.
“Edestä ja takaa?”
“Hah, miten muutenkaan?” Adam virkkoi silmiään pyöräyttäen. “Se punasilmäinen lurkkija on aivan vitun karmiva, et voi kiistää.”
“Ja silti oli pakko töniä tulehtunutta paisetta? Oletko kuullut sanontaa, jonka mukaan typerä saa olla, muttei sentään ääliö?” Lucifer hymähti ja nojasi kyynärpäitään pöytään.
“No, jos minulle kävisi jotain, se olisi sinulle aika paskamaisen tappiollista”, Adam myhäili ja peilasi Luciferin olemuksen.
“Yksi sielu sinne tai tänne, mitä väliä?”
“Ihan vain melkein uskot omia puheitasi.”
“Melkein.” Lucifer vinkkasi silmäänsä ja vei kätensä Adamin sängen peittämälle leualle napatakseen tältä keksinmakuisen suukon. Pahus, miten tuo radiodemonia härkkivä rääväsuu herättikin hänessä kiintymystä. Hopeatarjotin kutsuisi vielä heitä molempia, jos hullusti kävisi.
